Meksiko 1962, 95 min.
Draama, Fantasia, Komedia
Pääosissa: Silvia Pinal, Enrique Rambal, Claudio Brook
 |
| Death is preferable to this anarchy. |
Joukko hienostoväkeä kokoontuu fiinille illalliselle, mutta mitä tapahtuu, kun upeasta juhlasta ei koskaan pääse lähtemään? Osa ikuisiin juhliin vangiksi jääneistä yrittää luoda järjestystä syntyvään kaaokseen, mutta
valtaosalla pettävät hermot ja mieli horjuu. Ulospääsyn mahdottomuus on selittämätön mysteeri, mutta sen syytä ei ole tarpeen tietää. Pääasia on, että tapakulttuurin kangistamat elitistit ovat joutuneet valtavan herkulliseen tilanteeseen vailla paon mahdollisuutta. Sielläpä ovat kuin kultakalat maljassa!
Jo elokuvan ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana selviää, ettei kerronta välttämättä noudata aivan tavanomaisia konventioita. Luis Buñuelin surrealismi vilahtelee tarinassa pieninä vitseinä tai outoina käänteinä, mutta mistään Andalusialaisen koiran (1929) kaltaisesta absurdista teoksesta ei sentään ole kyse. Tuhon enkeli (En ángel exterminador) on tulkittu niin kuvauksena Francon ajan espanjalaisesta eliitistä kuin myös porvariston moraalista. Elokuvaan toki sopivat monet selitykset ─ eritoten siitä syystä, että ohjaaja itse jätti elokuvan tulkinnan täysin katsojille.
Ajattomimmillaan Tuhon enkeli on kuvatessaan satiirin keinoin kulttuurimme hupaisuutta. Kuinka ällistyttäviä ovatkaan ne tavat, joilla ihmiset osaavat rajoittaa elämäänsä ja tehdä siitä mahdollisimman jäykkää ja hankalaa! Nokkelan elokuvan hykerryttävän hyvä idea ei tosiaan hivellyt edellämainitun Francon mieltä ja Neuvostoliitossakin filmi päätyi kieltolistalle. Muutoin Tuhon enkeli menestyi mainiosti ja palkittiin esimerkiksi Cannesissa. Sittemmin elokuva on muodostunut yhdeksi parhaimmista Buñuel-klassikoista, 1001-listalle elokuva tosin lisättiin vasta vuonna 2013.
Jo elokuvan ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana selviää, ettei kerronta välttämättä noudata aivan tavanomaisia konventioita. Luis Buñuelin surrealismi vilahtelee tarinassa pieninä vitseinä tai outoina käänteinä, mutta mistään Andalusialaisen koiran (1929) kaltaisesta absurdista teoksesta ei sentään ole kyse. Tuhon enkeli (En ángel exterminador) on tulkittu niin kuvauksena Francon ajan espanjalaisesta eliitistä kuin myös porvariston moraalista. Elokuvaan toki sopivat monet selitykset ─ eritoten siitä syystä, että ohjaaja itse jätti elokuvan tulkinnan täysin katsojille.
Ajattomimmillaan Tuhon enkeli on kuvatessaan satiirin keinoin kulttuurimme hupaisuutta. Kuinka ällistyttäviä ovatkaan ne tavat, joilla ihmiset osaavat rajoittaa elämäänsä ja tehdä siitä mahdollisimman jäykkää ja hankalaa! Nokkelan elokuvan hykerryttävän hyvä idea ei tosiaan hivellyt edellämainitun Francon mieltä ja Neuvostoliitossakin filmi päätyi kieltolistalle. Muutoin Tuhon enkeli menestyi mainiosti ja palkittiin esimerkiksi Cannesissa. Sittemmin elokuva on muodostunut yhdeksi parhaimmista Buñuel-klassikoista, 1001-listalle elokuva tosin lisättiin vasta vuonna 2013.
Pisteytys:
9/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti