Love & Friendship (2016)

Ohjannut Whit Stillman

Iso-Britannia, Irlanti, Ranska & Hollanti 2016, 90 min. 

Romantiikka, Komedia, Draama

Pääosissa: Kate Beckinsale, Morfydd Clark, Xavier Samuel, Tom Bennett

 

Facts are horrid things.

Jane Austenin Lady Susan -kirjeromaaniin (n. 1794, julk. 1871) perustuva elokuva on sanailevaa säätyläissatiiria romanttisilla höystöillä. Love & Friendship kertoo leskestä, lady Susan Vernonista (Beckinsale), joka pyrkii naittamaan itsensä ja tyttärensä Frederican (Clark). Perheen alati hupenevat vauraudet on turvattava, vaikka sitten tyytymällä rikkaisiin mutta hömelöihin sulhaskandidaatteihin! Mutta mitä käy, kun tosirakkaus astuu vauraiden naimakauppojen tielle?

Love & Friendship on on viehättävästi tyyliteltyä periodielokuvaa. En ole lukenut alkuperäiskertomusta, mutta elokuvasta syntyy vaikutelma, että adaptaatiossa on onnistuttu hyvin. Austenille ominainen viiltävän älykäs sanailu ja rivien välistä tehtävät nasevat tulkinnat ovat filmin parasta antia. Rakkaustarinan ystävätkään tuskin joutuvat pettymään, kun lopulta koittaa klassinen valinta oikean ja väärän puolisokandidaatin välillä. Koomiset sivuhahmot luovat aviokiemuroihin omanlaistaan huumoria, mutta kiinnostavimpia ovat viekkaat ja viisaat naiset.

Ilahtuneita arvioita saanut elokuva lukeutuu Austen-filmatisointien parhaimmistoon, sillä se tuo taitavasti esille Austenin kyvyn humoristiseen yhteiskuntakritiikkiin. Tarina tuntuu samaan aikaan tutulta ja tuoreelta. Uutuudenviehätys syntyy siitä, ettei tätä nimenomaista kertomusta ole filmatisoitu kertaakaan aiemmin, eikä postuumisti julkaistu kirjakaan ole erityisen tunnettu. Toisaalta tuntuu, että Susan Vernonissa ja hänen seurapiireissään olisi aineksia enempäänkin. Love & Friendship jättää samaan tunnelmaan kuin ohjaaja Whit Stillmanin menestysteos Metropolitan (1990). Elokuvat ovat hieman eri maailmasta, mutta molemmissa piikitellään yläluokkaa ja seilataan laajan hahmokaartin kanssa vauraissa pidoissa. Kelpo draamoja molemmat, mutta vielä ripaus sitä jotain...

Pisteytys: 7/10

Sing Street (2016)

Ohjannut John Carney

Irlanti, Iso-Britannia & USA 2016, 106 min.

Draama, Komedia, Romantiikka

Pääosissa: Ferdia Walsh-Peelo, Lucy Boynton, Jack Reynor

 

This is life, Conor. Drive it like you stole it.

 

Nuori Conor Lalor (Walsh-Peelo) kamppailee teini-iän tuskien kanssa 1980-luvun Dublinissa. Perheriitoja, jatkuvaa rahapulaa ja ankaraa koulukuria pakeneva Conor perustaa bändin, joka tähtää tähtiin. Musiikillinen linja hakee muotoaan, mutta yhteissoitto toimii. Bänditouhujensa ansiosta lauluja rustaava Conor onnistuu lähestymään ihanaa, tavoittamatonta Rafinaa (Boynton), jonka katse tähyää jo parempaa elämää kaukana Lontoossa.

Sing Streetin teinitarina ei ole ennenkuulumaton: nuorukainen kapinoi (lempeästi) auktoriteetteja vastaan ja kokee kaihoisia sydänsuruja. Kuitenkin Sing Street laulaa tutun veisun sydämeenkäyvällä sympatialla. Kevyesti kulkevaa tarinaa seuraa mielellään, eikä vaikeuksiin jäädä jankkaamaan liikaa. Pohjavire on positiivinen ja iloinen, vaikka vaikeuksia riittää joka nurkalla: tavallaan tyylilaji on kitchen sink -realismia, jossa on kitkeryyden sijaan roimasti toivoa.

Irlantilaisohjaaja John Carney muistetaan eritoten läpimurtofilmistään Once (2007), joka kertoo köyhien muusikoiden haaveista Dublinin koleilla kaduilla. Sing Streetissä on samaa kotikutoista tunnelmaa ja lämpöä. Sundancessa ensi-iltansa saanut elokuva otettiin vastaan kehuen, vaikka filmistä ei tullutkaan Oncen kaltaista hittiä. Näiden elokuvien ystäviä ilahduttanee tieto siitä, että tänä vuonna ensi-iltansa on määrä saada Carneyn seuraava musiikkielokuva Power Ballad (2026).

Pisteytys: 7/10

The Favourite (2018)

Ohjannut Yorgos Lanthimos

Irlanti, Iso-Britannia & USA 2018, 119 min.

Komedia, Draama

Pääosissa: Emma Stone, Olivia Colman, Rachel Weisz

She does not love you.

Kuningatar Anne (Colman) kärsii piinallisesta kihdistä, rakkaudenkaipuusta ja monista muista kuninkaallisen elämän vaivoista. Sota Ranskan kanssa rasittaa riutunutta hallitsijaa entisestään, mutta onneksi hänen kamarirouvansa ja uskottunsa lady Sarah (Weisz) tarjoaa neuvojaan ja läheisyyttään. Sarahin asemaa nousee kärkkymään hoviin tupsahtanut Abigail (Stone), jolla on suuria suunnitelmia. Häikäilemätön valtataistelu alkakoon!

The Favourite perustuu löyhästi todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin 1700-luvun alun brittihovissa. Tarinassa on kuitenkin mukana paljon mielikuvitusta, eikä elokuvaa siten voi pitää kovin tarkkana biografiana. Se ei kuitenkaan haittaa hiventäkään, koska kertomus on niin riemastuttavaa valtapeliä. Erityisen hykerryttävältä tuntuu se, että The Favourite on raikkaasti naisten elokuva. Peruukkipäiset miehet ovat lähinnä puuterihuiskuja taustalla, vaihteeksi näinkin päin.

Yorgos Lanthimos (s. 1973) tunnetaan omalaatuisista elokuvistaan, joissa todellisuus on vinksahtanut oudoille raiteille. (Esim. The Killing of a Sacred Deer, 2019) Tämä elokuva on ohjaajan elokuvista kenties vähiten kummallinen, vaikka eipä filmi aivan valtavirtaisin hovikuvaus olekaan. Ehkäpä hienoinen tavanomaisuus kuitenkin takasi maineen, sillä The Favourite oli ehdolla Kultaisen leijonan saajaksi ja sai peräti yhdeksän Oscar-ehdokkuutta, joista yksi pysti tuli mainiolle Olivia Colmanille kuningattaren monisäikeisestä roolista. Seuraavassa elokuvassaan Poor Things (2023) Lanthimos palasi jälleen kummallisuuksien syövereihin, mutta niin vain outoilukin nousi suosioon ─ uutukainen nimittäin menestyi vielä The Favouriteakin paremmin.

Pisteytys: 8/10

Once (2007)

Ohjannut John Carney

Irlanti & USA 2007, 86 min.

Draama, Musikaali, Romantiikka

Pääosissa: Glen Hansard, Markéta Irglová

That'll be a hit, no question.

Köyhä muusikko (Hansard) revittelee äänijänteitään ja kitaraansa Dublinin kaduilla. Eräs kanssamuusikko, kukkia myyvä pianisti (Irglová) kiinnittää huomionsa miekkosen herkkiin sävellyksiin. Kaksikon välille syntyy yhteys, sillä he jakavat lemmensurujen tuskan. Pakahduttava kaipuu purkautuu hittipotentiaalia henkiviksi lauluiksi, ja unelma omasta levytyksestä herää.

Pienellä budjetilla tehty indiefilmi Once nousi yllättäväksi hitiksi. Elokuvan suosion kärkenä olivat eritoten laulut, joista Falling Slowly palkittiin peräti parhaan laulun Oscarilla. Veisu jää korvamadoksi moneksi päivää! Kehutun soundtrackin ohella itse tarinakin on saanut osakseen arvostusta. Kertomuksesta välittyy aitous, johon käsivarainen digikuvaus, amatöörinäyttelijät ja juonenkulun ajoittainen kömpelöys istuvat sievästi. Yltiöpäinen siirappi vältetään taitavasti.

 

Oncen tarina ei jäänyt pelkäksi tähdenlennoksi, vaan se on jäänyt elämään uusina versioina. Elokuvan pohjalta tehtiin varsin pian menestynyt lavamusikaali, jota on esitetty täysille katsomoille Suomessakin. Ohjaaja John Carney (s. 1972) puolestaan on jatkanut uraansa romanttisten irkkumusikaalien parissa (esim. Sing Street, 2016). Haikean hempeä Once ei nouse sieluani värisyttäväksi mielifilmikseni, mutta hankala siitä on olla täysin pitämättäkään. Rehellisyys puree.

Pisteytys: 7/10

My Left Foot ─ Minun elämäni (1989)

Ohjannut Jim Sheridan

Irlanti & Iso-Britannia 1989, 103 min.

Biografia, Draama

Pääosissa: Daniel Day-Lewis, Hugh O'Conor, Brenda Fricker, Kristen Sheridan, Fiona Shaw

A broken body's nothing compared to a broken heart.

CP-vammainen Christy Brown (Day-Lewis/O'Conor) viettää lapsuutensa ja nuoruutensa köyhässä työläisperheessä. Kovan taistelun tuloksena Christy saa perheensä ymmärtämään, ettei hänen vammansa suinkaan tarkoita älyllistä vajavaisuutta. Sinnikäs nuorukainen opettelee käyttämään luomistyönsä välineenä vasenta jalkaansa, ainoaa käyttökelpoista raajaansa. Taide tuo Christylle kuuluisuutta ja vaurautta, mutta ei välttämättä onnea.

Tositapahtumiin perustuva Minun elämäni pohjautuu Christy Brownin omaelämäkerralliseen romaaniin Vasen jalkani (1954). Päähenkilö kuvataan taitavasti moniulotteisena persoonana, eikä vammaisen täydy sopeutua altavastaajan osaan ─ pikemminkin muun maailman olisi sopeuduttava ja ymmärrettävä vammaisuutta paremmin. Daniel Day-Lewisin roolisuoritus on vaikea ja fyysisyydessään armoton, mutta taitava näyttelijä onnistui osassaan Oscarin ja Baftan arvoisesti. Christyn äitiä lämpimästi näyttelevä Brenda Fricker palkittiin myös sivuosastaan Oscarilla.

Minun elämäni sai koskettavan aiheensa ja onnistuneen käsittelytapansa ansiosta näkyvyyttä palkintogaaloissa, ylistystä kriitikoilta ja moninkertaiset lipputulot budjettiinsa nähden. Kehutut näyttelijät ovat elokuvan kantava voima, mutta kerrontakin on mukavan tasapainoista ja aitoa, jos nyt välillä hieman kömpelöäkin. Christy Brownin tarinassa on ikävää potentiaalia muuttua liian pinnalliseksi kyyneltentiristykseksi ja yksioikoiseksi vaikeuksista voittoon -kerronnaksi (vrt. Kaiken teoria, 2014), mutta elokuva pysyy onneksi rehellisellä tiellä.

Pisteytys: 7/10

The Dead ─ Muistot (1987)

Ohjannut John Huston

Iso-Britannia & Irlanti 1987, 83 min.

Draama

Pääosissa: Anjelica Huston, Donald McCann, Helena Carroll

Think of all those who ever were...

Vuoden 1904 tammikuu on koittanut ja Dublinin lumisilla kaduilla ihmiset kiitävät loppiaisen viettoon. Kahden vanhapiikasisaruksen kotitaloon kokoontuu joukko ystäviä ja sukulaisia nauttimaan lämminhenkisestä tunnelmasta ja illallisesta. Soitto ja laulu raikuvat, keskustelut polveilevat ja nauru hersyy, mutta välillä perinteet nostavat esiin edesmenneiden rakkaiden muiston.

 

Muistot on taitava yhden illan kuvaus, jonka aikana erilaiset persoonat luonteenpiirteineen, historioineen ja kommervenkkeineen tulevat nopeasti tutuksi. Katsoja tuntee miltei itse olevansa väen vanha tuttu, joka jälleen kerran todistaa jokavuotisen kauniin lauluesityksen ja kömpelön puheen. Entiseen, jo kadonneeseen aikaan sijoittuva kertomus esittää elämän kaikessa keskeneräisyydessään ja hetkellisyydessään. Taitavaa tarinankerrontaa täydentää tyylikäs miljöö.

James Joycen Dublinilaisia-tarinakokoelman päätöskertomukseen Kuolleet (1914) perustuva elokuva jäi John Hustonin viimeiseksi ohjaustyöksi. Postuumisti ensi-iltansa saanut Muistot on kaunis ja kohtalonomainen päätös pitkälle uralle. Perheyhteyskin elokuvassa on vahvasti mukana, sillä Hustonin poika Tony Huston toimi elokuvan käsikirjoittajana ja keskeisessä roolissa nähdään tytär Anjelica Huston. Koskettava ja elegantti joutsenlaulu suurelta ohjaaalta.

Pisteytys: 8/10