keskiviikko 29. marraskuuta 2017

A Man Escaped - Kuolemaantuomittu on karannut (1956)

Ohjannut Robert Bresson
Ranska 1956, 101 min.
Draama, Trilleri, Sota
Pääosissa: François Leterrier, Charles Le Clainche

I think my courage abandoned me for a moment...
Kuolemaantuomittu on karannut (Un condamné à mort s’est échappé ou Le vent souffle où il veut) perustuu André Devignyn muistelmiin. Devigny toimi toisen maailmansodan aikaan Ranskan vastarintaliikkeessä, jäi kiinni ja tuomittiin kuolemanrangaistukseen. Kuten päätellä voi, mies onnistui kuitenkin ihmeen kaupalla pakenemaan. Tässä tositapahtumien filmiversiossa Devignyn vastineena toimii luutnantti Fontaine (Leterrier), jonka vankila-aikaa ja pakoa elokuvassa seurataan. Knoppina mainittakoon, että elokuvassa esiintyvät, pakovälineinä käytetyt koukut auttoivat aikanaan Devignyn vapauteen ja elokuvaa varten ne saatiin lainaan museosta. Niin ikään kuvauspaikat olivat, studioon rakennettu vankiselli poislukien, todellisia tapahtumapaikkoja lyonilaisessa vankilassa.

Minimalistisesti toteutettu elokuva on yhtä askeettinen, kuin Fontainen selli ja vähäiset pakovarusteet. Mutta kuten miehen mielessä kalseassa sellissä, myös elokuvassa karun ulkokuoren alla muhii syvällisempi sanoma inhimillisyydestä ja luovasta ihmismielestä, joka hetkittäin voi kohota fyysisen maailmamme yläpuolelle ja, elokuvan ranskankielistä nimeä mukaillen, kiitää vapaana tuulen tavoin. Hienovaraiset eleet ohjaavat korutonta, mutta merkityksellistä tarinaa upealla tavalla. Ytimekäs kerronta virittää katsojan hetkessä surullisen ahdistuneeksi, mutta myös jännittyneeksi. Masentava toivottomuus ei onneksi pääse valtaamaan mieltä, kun sydän tykyttäen seuraa Fontainen hämmästyttävää mission impossiblea.

Toisen maailmansodan aikana itsekin sotavankina lusinut Robert Bresson (1901─1999) teki läpimurtonsa ohjaajana 1950-luvun alussa. Bressonin merkittävälle uralle mahtui vain 13 kokopitkää teosta, ja niistä arvostetuimmaksi muodostunut Kuolemaantuomittu on karannut valloitti yleisöt jo ilmestyessään. Elokuvaa hehkutettiin muun muassa Cannesissa, jossa Bresson palkittiin parhaana ohjaajana. Sama vankilateema jatkui myös merkkiteoksissa Taskuvaras (1958) ja Jeanne d'Arc (1962), ensiksi mainittu löytyy myös 1001-listalta muutaman muun Bressonin teoksen tavoin.

Pisteytys:
10/10

maanantai 27. marraskuuta 2017

The Searchers - Etsijät (1956)

Ohjannut John Ford
USA 1956, 119 min.
Lännenelokuva, Draama, Seikkailu
Pääosissa: John Wayne, Jeffrey Hunter, Vera Miles

That'll be the day...
Sisällissodan veteraani Ethan Edwards (Wayne) saapuu veljensä kotiin vuosien poissaolon jälkeen. Intiaanihyökkäys kuitenkin pitää huolen siitä, ettei Ethan pääse viettämään leppoisia lomapäiviä. Veli vaimoineen saa surmansa ja kaksi nuorinta tytärtä kidnapataan, joten perheen ottopoika Martin Pawley (Hunter) ja äksy Ethan lähtevät vuosia kestävälle kostoretkelle.

Etsijät on western-genren parhaimmistoa ja legendaarisen John Fordin kiistattomia ykkösteoksia, ehkäpä koko uran huippu. Ehdottomasti klassikon kannuksensa ansainnut länkkäri on lyönyt leimansa lukuisiin elokuviin ja muihinkin populaarikulttuurin tuotoksiin. Elokuvan vaikutteita voi havaita esimerkiksi Star Warseissa, Ethanin usein toistelema "That'll be the day" -tokaisu puolestaan kelpasi Buddy Hollylle hittikappaleen (1957) nimeksi.

Näyttävä ja kosolti viihdyttävä lännenfilmi on erinomainen myös teemansa puolesta. Ethan on aika epämiellyttävä tyyppi, oikea muinaisjäänne kaikkine luutuneine asenteineen. Äreä ukko ei tietenkään piittaa intiaaneista tuon taivaallista, vaan suhtautuu näihin suorastaan inhoten ja kosto mielessään. Koko etsintäretken motiivikin vaikuttaa olevan mahdollisuus päästä tasoihin päänahkojen keräilyssä. Tietenkin Ethanissa on myös herkkä puolensa, joskin hyvin peiteltynä. Ethanin hahmo on pintapuolisessa urpoudessaan hämmästyttävän kiinnostava, ja John Wayne tulkitsee mystistä miestä onnistuneesti. Lopuksi on hyvä todeta, ettei elokuva kuitenkaan ole Ethanin linjoilla. Etsijät pyrkii pikemminkin osoittamaan, millaiseen järjettömään verenvuodatukseen jatkuva kauna ja rasismi väistämättä johtavat.

Pisteytys:
9/10

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Forbidden Planet - Kielletty planeetta (1956)

Ohjannut Fred M. Wilcox
USA 1956, 98 min.
Scifi, Seikkailu
Pääosissa: Leslie Nielsen, Walter Pidgeon, Anne Francis

Welcome to Altair IV, gentlemen.
John J. Adamsin (Nielsen) komentama Yhdistyneiden Planeettojen lentävä lautanen C-57D laskeutuu Altair IV-planeetalle, jossa miehistön on määrä etsiä erään kauan sitten kadonneen retkikunnan jäseniä. Kaksi selviytyjää löytyy, ja planeetan esittelyn ohella he kertovat tulokkaille uhkaavasta vaarasta. Kadonneen sivilisaation edistynyt teknologia on auttanut suuresti planeetan yksinäisiä asukkaita, mutta jossain Altairin uumenissa vaanii myös tuntematon, vaarallinen voima.

2200-luvulle sijoittuva Kielletty planeetta on genrensä kehityksen kannalta merkkiteos ja lajityyppinsä uudistaja. Elokuva on toiminut suurena innoittajana monille myöhemmille teoksille, erityisesti vaikutus vuosikymmentä myöhemmin alkaneeseen Star Trek -sarjaan on ilmeinen. Kielletty planeetta on ensimmäinen elokuva, jossa äänimaailma ja musiikki on luotu täysin elektronisesti. Lisäksi erikoisefektit ovat aikaansa nähden hienot, siitä elokuva sai myös Oscar-ehdokkuuden. Sen kisan tosin voitti niin ikään näyttävä Kymmenen käskyä (1956). Futuristisen elokuvan tarina pohjautuu kuitenkin klassikkoon, William Shakespearen Myrskyyn (1610─1611). Shakespearen tiettävästi viimeiseksi jääneessä näytelmässä haaksirikkoudutaan autiolle saarelle ja käytetään taikoja, mutta Kielletty planeetta perehtyy ihmisrodulle mystiseen tieteeseen vieraalla planeetalla. Lopulta vastausta arvoituksiin etsitään ihmismielestä ja alitajunnasta Sigmund Freudin tapaan.

Kielletty planeetta on viehättävä scifiklassikko, mutta tulevaisuuteen kurottavassa elokuvassa on myös vanhentuneet puolensa: 1950-luvun ahdasmielisen ilmapiirin mukaan leffa on täynnä inhottavaa miehistä patsastelua, jossa nainen syyllistyy omaan hyväksikäyttöönsä koska ei pukeudu tarpeeksi pitkään mekkoon. Myös näyttelijät ovat b-luokkaa, tai osittain dramaattisuus saattaa johtua kököstä ohjauksestakin. Kiinnostavinta näyttelijäkaartissa on toki se, että pääroolissa nähdään nuori ja salskea Leslie Nielsen (1926─2010). Nielsenin kasarikomedioiden parissa varttuneelle miekkosen naama aiheuttaa välittömästi kutkuttavan tunteen siitä, että kohta saadaan nauraa. Tämä elokuva kuitenkaan ei ole (ainakaan tietoisesti) komedia. Nielsen vetää silti yllättävän tutulta tuntuvalla kömpelyydellä, mutta huumorin puuttuessa suoritusta ei parane kehua.

Pisteytys:
7/10

maanantai 20. marraskuuta 2017

Written on the Wind - Tuuleen kirjoitettu (1956)

Ohjannut Douglas Sirk
USA 1956, 99 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Rock Hudson, Lauren Bacall, Robert Stack, Dorothy Malone

Still the idiot boy.
Lucy Moore (Bacall) on Hadleyn öljy-yhtiön uusi sihteeri, johon firman miehet iskevät silmänsä alta aikayksikön. Yhtiön omistajan upporikas playboy-poika Kyle Hadley (Stack) viettelee Lucyn ja pian soivat hääkellot. Kylen rehti ystävä Mitch Wayne (Hudson) ehti myös langeta Lucyn pauloihin, mutta hänen kohtalonaan on seurata lemmenleikkejä sivummalta. Suurempaakin draamaa on edessä, kun Kyle saa kuulla, ettei hän voi koskaan saada lapsia. Aiemmassa elämässään alkoholilla itseään marinoinut Kyle ratkeaa jälleen rapajuopoksi. Kun Lucy yllättäen odottaakin lasta, epäilee Kyle Mitchin ja Lucyn olevan keskenään suhteessa. Suhdesoppaa hämmentää Kylen hepsankeikka-sisar Marylee Hadley (Malone), joka tietenkin on epätoivoisesti rakastunut Mitchiin.

Tuuleen kirjoitettu on juonensa puolesta ehtaa saippuaoopperaa, joka tuo väistämättä mieleen Dynastian (1981─1989) ja Dallasin (1978─1991) kaltaiset genren klassikot. Mikäli miljöön vaihtaa öljykentiltä muodin maailmaan, kaukana ei ole myöskään Kauniit ja rohkeat (1987─). Elokuvan suhdesotkut eivät tosin ole täyttä fantasiaa, vaan niihin on ammennettu inspiraatiota todellisista ökyrikkaiden rakkausskandaaleista. Melodraaman kuvaama rikkaiden rappiotila on kaukana tavallisten pulliaisten arjesta, mutta elokuvan skandaalinkäryinen viihde ja pintakimallus kätkee alleen syvää, osin samaistuttavaakin draamaa kaiken katoavaisuudesta ja hauraudesta. Lapsuuden viattomuus jää taakse joskus, eikä sitä saa takaisin ainakaan rahalla.

Niin paljon kuin Tuuleen kirjoitettu muistuttaakin tusinatuotteiksi muuttuneita saippuaoopperoita, se on hemmetin paljon syvällisempi ja kauniimpi teos. Douglas Sirkin vastaavat huikeat melodraamat kokivat huippuhetkensä 1950─1960-luvuilla, kunnes television ontommat versiot raivasivat tieltään Sirkin visiot. Mainittakoon vielä, että yltäkylläisissä väreissä kylpevä elokuva on kuvattu ja leikattu kauniin rytmikkäästi. Näyttelijät ovat niin ikään kauttaaltaan hyviä, eritoten aina karismaattinen Lauren Bacall tekee vaikutuksen. Akatemiakilvoitteluissa pystin kuitenkin sai Dorothy Malone, ja myös Robert Starck oli ehdolla.

Pisteytys:
8/10

torstai 16. marraskuuta 2017

Invasion of the Body Snatchers - Ruumiinryöstäjät (1956)

Ohjannut Don Siegel
USA 1956, 80 min.
Scifi, Kauhu
Pääosissa: Kevin McCarthy, Dana Wynter, Larry Gates

I didn't know the real meaning of fear until...
Tieteiskauhun klassikko Ruumiinryöstäjät (tai Varastetut ihmiset) kertoo pikkukaupungin oudoista tapahtumista, jotka saavat kenet tahansa menettämään järkensä. Kaikki alkaa pienistä eriskummallisuuksista, jotka lopulta paisuvat massahysterian mittoihin: aluksi kaupunkilaiset ihmettelevät tuttaviensa yllättävää kylmyyttä, mutta pian yhä useammat jo uskovat, että heidän läheisensä on korvattu jonkinlaisilla karmeilla kopioilla. Juuri sinä voit olla seuraava!

Palkoihmisistään ja ikonisista repliikeistään muistettu Ruumiinryöstäjät vakuuttaa myös musiikkinsa ja kuvakulmiensa ansiosta. Jännitys on luotu kerta kaikkiaan taitavasti! Kiehtovinta elokuvassa on kuitenkin sen herkullinen teema. Ruumiinryöstäjien jännitys perustuu tutun ja turvallisen romahtamiseen sekä katoavaan inhimillisyyteen. Onko kyse sitten ihmisten vieraantumisesta vai ulkopuolisesta, yhteisön myrkyttävästä valloittajasta, lienee täysin tulkintakysymys.

Aikansa kontekstissa elokuva on helppo tulkita heijastelemaan kylmän sodan aikaisia pelkotiloja. Vainoharhan ja epäinhimillisyyden teemassa on kuitenkin oivaa ajattomuutta, joten elokuvasta on helppo löytää monia muitakin tulkintoja. Niinpä Ruumiinryöstäjien aihetta on myöhemmin filmattu peräti kolme kertaa uudelleen (1978, 1993, 2007) ja aina hieman eri näkökulmasta. Tämä ensimmäinen filmatisointi taitaa kuitenkin olla se legendaarisin ja yleisesti ottaen myös kehutuin, joskin myös Philip Kaufmanin ohjaama Ihmispaholaiset (1978) on menestynyt hyvin. Mikäli näissä neljässä elokuvassa ei vielä piisaa katsottavaa, on viideskin jo tekeillä!

Pisteytys:
8/10

maanantai 13. marraskuuta 2017

The Wrong Man - Väärä mies (1956)

Ohjannut Alfred Hitchcock
USA 1956, 105 min.
Rikos, Draama
Pääosissa: Henry Fonda, Vera Miles, Anthony Quayle

An innocent man has nothing to fear, remember that.
Väärän miehen teema on yksi Alfred Hitchcockin lempiaiheista, joka kääntyy jännityksen mestarin käsissä moneksi erilaiseksi tarinaksi tai sivujuonteeksi. Pienessä roolissa teema oli esimerkiksi elokuvassa Epäilyksen varjo (1943) ja keskeisenä osana juonta taas varhaisemmassa brittifilmissä 39 askelta (1935) sekä takaa-ajojännärissä Vaarallinen romanssi (1959). Väärä mies kertoo nimensä mukaisesti rikoksesta syytetystä miehestä (Fonda), joka kuitenkin todellisuudessa on syytön.

Tavallisen tallaajan osalleen saama kohtuuton syytös herättää tietenkin kysymyksen siitä, voisiko näin sattua ─ ja mikä pahinta, entä jos näin kävisi minulle! Erityisen piinaavan tarinasta tekee tietenkin se, että elokuva perustuu hyvin tarkasti tositapahtumaan. Tosielämän väärän miehen eli Manny Balestreron oikeudenkäynti käytiin vain jokunen vuosi ennen kuin tapaus pääsi valkokankaalle. Väärä mies on oikeastaan hienoisella fiktiivisellä eläytymisellä väritetty tositapahtumien rekonstruktio. Elokuvassa nähdään sivurooleissa näyttelijäamatöörejä, jotka sattuivat todistamaan oikean tapahtumasarjan, ja kohtauksia on myös kuvattu aidoilla tapahtumapaikoilla.

Hitchcock kertoo tarinaa tapansa mukaan miellyttävän tarkasti, jokaisen pienen yksityiskohdan huomioiden. Jännitys on intensiivistä ja se herättää myös ajatuksia oikeusjärjestelmän toimivuudesta. Yhteiskuntakriittinen rikoselokuva on sikäli Hitchcockin filmeistä poikkeuksellinen, ettei ahdistavaa tunnelmaa missään vaiheessa kevennetä hienoisellakaan huumorilla. Juonen mahdollisuuksillakaan ei ole tarpeen leikitellä, koska hemmetti, tämä todella tapahtui! Liekö Väärä mies Hitchcockin hymyttömin elokuva?

Pisteytys:
8/10

perjantai 10. marraskuuta 2017

The Ten Commandments - Kymmenen käskyä (1956)

Ohjannut Cecil B. DeMille
USA 1956, 220 min.
Draama, Seikkailu
Pääosissa: Charlton Heston, Yul Brynner, Anne Baxter, Edward G. Robinson

Hear his word!
Kristittyjen pyhään kirjaan Raamattuun pohjautuva Kymmenen käskyä kertoo Mooseksen elämästä ja teoista. Tarina alkaa Niilin varrelta, jossa myöhemmin Moosekseksi nimetty vauva lipuu korissa Egyptin prinsessan kaipaaville käsivarsille. Jaloksi prinssiksi varttunut Mooses (Heston) päätyy vapauttamaan juutalaiset Egyptin orjuudesta. Urotekonsa jälkeen Mooses vastaanottaa Jumalalta kymmenen käskyä kivitauluihin kaiverrettuna.

Rehellisyyden nimissä todettakoon, että harva elokuva on ennakkoon kirvoittanut allekirjoittaneesta yhtä raskaita huokauksia kuin tämä. Raamatun tarinoiden ja ylipäätään kristinuskon tuntemus on tärkeää, onhan niillä melkoinen vaikutus koko länsimaiseen kulttuuriin. Tästä huolimatta koko teos on minulle etäinen eikä sen sisältö ole jostain syystä koskaan kiinnostanut hölkäsen pöläystä. Liki nelituntinen Raamattuun pohjautuva spektaakkeli tuntui siis jotakuinkin via dolorosalta. 1001-listaan on silti tässä vaiheessa projektia jo sen verran luottaminen, että kaikki elokuvat ovat kuitenkin lopulta näkemisen arvoisia ja lähes poikkeuksetta myös positiivisia elämyksiä. Koettelemus Kymmenen käskyn parissa oli kieltämättä hivenen raskas, mutta lopputulemana kokemus oli kuitenkin hyvä. Kertakatselu kuitenkin piisannee.

Mielenkiintoisinta elokuvassa on sen osuvuus 1950-luvun Hollywoodiin, eikä niinkään itse tarina. Hurjan pitkä ja tyyliltään teatraalinen Kymmenen käskyä edustaa erinomaisesti aikakautensa massiivisia elokuvatuotantoja, joista tunnetuin esimerkki lienee Ben Hur (1959). Paatoksellisesta kerronnasta tulee mieleen esimerkiksi Griffithin Suvaitsemattomuus (1916) ja se onkin ollut esimerkkinä De Millelle jo vuonna 1923, kun hän teki ensimmäisen elokuvaversionsa tästä tismalleen samasta aiheesta. Vuoden 1923 Kymmenen käskyä saavutti suuren suosion, mutta se ei kunnianhimoista ohjaajaa tyydyttänyt! Myös tämä modernimpi Kymmenen käskyä oli niin ikään aikanaan menestys ja ansioitui kuudella akatemiaehdokkuudella. Elokuva voitti lopulta Oscarin vain parhaista erikoistehosteista, ja aikaansa nähden tehosteet ovat totta vie huikeita. Sivumennen sanoen elokuva tarjoaa myös varteenotettavia näköaloja heille, jotka haluavat katsella öljyttyjä miesvartaloita, niitä nimittäin piisaa.

Pisteytys:
6/10

torstai 9. marraskuuta 2017

Artists and Models - Vaarattomia vakoilijoita (1955)

Ohjannut Frank Tashlin
USA 1955, 109 min.
Komedia, Romantiikka, Musikaali
Pääosissa: Dean Martin, Jerry Lewis, Dorothy Malone, Shirley MacLaine

Those lovely lips, those red inviting, lucious lips!
Rick (Martin) ja Eugene (Lewis) ovat ystävykset, jotka yrittävät elättää itsensä taiteilijoina New Yorkissa. Rick on taidemaalari ja Eugene puolestaan haaveilee tekevänsä lastenkirjoja, mutta käyttää todellisuudessa kaiken aikansa sarjakuvien lukemiseen. Rickin ura lähtee nousuun, kun hän keksii ryhtyä piirtämään sarjakuvia Eugenen villeistä supersankariunista. Tarinat äityvät niin mielikuvituksellisiksi, että lopulta jopa joukko agentteja kiinnostuu sarjakuvien sisällöstä.

Dean Martin (1917─1995) ja Jerry Lewis (1926─2017) muodostivat menestyksekkään koomikkoparin, jonka suosio perustuu Martinin charmikkaan laulun ja Lewisin ilmeikkään slapstickin lyömättömään yhdistelmään. Kaksikko aloitti yhteistyönsä yökerhoissa ja radiolähetyksissä 1940-luvulla ja vuosikymmenen lopulla show siirtyi luontevasti televisioon. Vuosina 1949─1956 parivaljakko ehti tähdittää yhdessä kuuttatoista elokuvaa, joista Vaarattomia vakoilijoita on jo kolmanneksi viimeinen. Elokuvan ohjannut Frank Tashlin jatkoi sittemmin yhteistyötä Lewisin soolokomedioiden ohjaajana (mm. Jerry sai kolmoset, 1958).

Lapsena suorastaan rakastin Jerry Lewisin energistä ilveilyä, mutta varttuneemmalla iällä toilailu paikoin jopa ärsyttää ─ vaikka onhan koomikon vauhdissa toki hetkittäin oma viehätyksensä. Dean Martinin italoromanttisiin lauluihin ei sentään voi kyllästyä. Kaksikon erikoinen balanssi kuljettaa monisäikeistä tarinaa sujuvasti eteenpäin, vaikka toisinaan juoni on jo vaarassa ajautua tuuliajolle. Loppun kuitenkin selvitään jotakuinkin kunnialla. Villi ja värikäs Vaarattomia vakoilijoita osuu mainiosti aikakautensa ytimeen kaikkine sarjakuvatouhuineen, agentteineen ja tanssinumeroineen. Erityisen ajattomalta elokuva ei kuitenkaan tunnu, mutta tuskinpa kaikkien viihdetuotosten tarvitseekaan aina puhutella inhimillisyyden syvimpiä tuntoja. Kelpoa ajanvietettä kuitenkin.

Pisteytys:
7/10

tiistai 7. marraskuuta 2017

The Ladykillers - Naisentappajat (1955)

Ohjannut Alexander Mackendrick
Iso-Britannia 1955, 91 min.
Komedia, Rikos
Pääosissa: Alec Guinness, Peter Sellers, Cecil Parker, Katie Johnson

I wonder if perhaps you'd like some tea?
Professori Marcus (Guinness) on suunnitellut ryöstävänsä rahalastin apunaan neljä ammattikorstoa. Juonien punomista varten joukko vuokraa asunnon herttaisen rouva Wilberforcen (Johnson) yläkerrasta, ja häntä hämätäkseen rikolliset esiintyvät uutterasti harjoittelevina muusikoina. Tietenkin vanha rouva sattuu olemaan hyvin suuri musiikinystävä sekä oikeudentuntoinen ja lainkuuliainen kansalainen, joten rikoksen suunnittelu ja peittely osoittautuu työlääksi puuhaksi. "Rouva Kääkän" murhaaminen välähtää tietenkin miekkosten mieleen, mutta onko sekään lopulta niin helppoa...

Ealing-studion ylistetty komedia on kuvattu värillisenä, mutta sisällöltään se on pikimustaa brittihuumoria. Mehevä asetelma tarjoaa monet naurut roistojen moraalin ja hellyyttävien mummolaumojen kustannuksella! Varsinkin Katie Johnsonin tulkitsema rouva Wilberforce on mitä hurmaavin old lady, jonka kanssa joisin kupposen teetä milloin tahansa. Alec Guinness rosvojen pääjehuna on niin ikään mainio ja tuntuu suorastaan revittelevän oudon professorin roolissaan. Kiinnostavaa on myös nähdä Peter Sellers elokuvauransa alkutaipaleella vielä verrattain tuntemattomana nimenä, kahdeksan vuotta ennen Vaaleanpunaisen pantterin suursuosiota.

Kaikin puolin charmantti Naisentappajat oli BAFTA-palkittu menestys ja myös parhaan käsikirjoituksen Oscar-ehdokas. Elokuvaa pidetään edelleen brittifilmien parhaimmistona, eikä missään määrin suotta. Suosittu elokuva taipui myöhemmin muun muassa oopperaksi ja toki siitä on tehty myös uusintafilmatisointi. Coenin veljesten laatima ja Tom Hanksin tähdittämä Ladykillers (2004) sijoittuu 1950-luvun Lontoon sijaan 1800-luvun etelävaltoihin. Uusintakaan ei välttämättä ole täysin huono, mutta tuskinpa se vetää vertoja nerokkaalle alkuperäisteokselle.

Pisteytys:
9/10

lauantai 4. marraskuuta 2017

Smiles of a Summer Night - Kesäyön hymyilyä (1955)

Ohjannut Ingmar Bergman
Ruotsi 1955, 108 min.
Komedia, Romantiikka
Pääosissa: Eva Dahlbeck, Gunnar Björnstrand, Ulla Jacobsson, Harriet Andersson

Skönare liv än det här livet finns inte!
Entinen naistenmies Fredrik Egerman (Björnstrand) on viimein asettunut aloilleen ja elää ehkä liiankin siveää avioelämää nuoren vaimonsa Annen (Jacobsson) kanssa. Kun Fredrikin entinen rakastaja, näyttelijä Desiree Armfelt (Dahlbeck) saapuu kaupunkiin, useiden rakastavaisten ristiriidat vyöryvät näyttämölle äkillisesti nousseen rajuilman tavoin.

Kesäyön hymyilyä (Sommarnattens leende) oli aikanaan Ingmar Bergmanin kansainvälinen läpimurto, joka palkittiin Cannesissa saakka poeettisen huumorin palkinnolla. Menestystä piisasi myöhemminkin, sillä 1970-luvulla elokuva adaptoitiin Broadway-lavalle ja sittemmin myös Woody Allen inspiroitui Bergmanin romanttisen komedian tajusta: A Midsummer Night's Sex Comedy (1982) pohjautuu löyhästi juuri tähän Bergmanin elokuvaan. Ylipäätään Allenin komedioista nautiskelevat arvostavat taatusti myös Kesäyön hymyilyä.

Elokuva tuntui käynnistyvän hivenen hitaasti, tai todennäköisesti vain omat aivoni olivat alkuun tavallista enemmän jumissa. Kuitenkin hilpeät tapahtumat pääsevät vauhtiin heti, kun keskeiset hahmot tulevat esiteltyä ─ ja nyt koko filmi tekisi mieli katsella välittömästi uudelleen. Kesäyön hymyilystä kehkeytyy herttaisen räävitön kesäyön uni, teatraalinen tosielämän kuva. Elokuvan muuatta repliikkiä mukaillen, ihmiset ovat niin pitkästyttäviä ja rakastettavia; siroja ja kömpelöitä kaikissa toimissaan!

Pisteytys:
10/10

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Lokakuun elokuvat 2017

Blade Runner
Ohjannut Ridley Scott
USA 1982, 117 min.
Scifi, Trilleri
Pääosissa: Harrison Ford, Rutger Hauer, Sean Young




Film noirien tunnelmaa henkivä scifiklassikko Blade Runner sijoittuu dystooppiselle 2010-luvulle. Poliisivoimista irtisanoutunut Rick Deckard (Ford) joutuu jäljittämään maahan tunkeutuneita replikantteja eli ihmisen näköisiä, mutta voimakkaampia androideja. Monitulkintaisesta elokuvasta on jokusia eri tavoin leikattuja versioita, joista nyt katsoin parhaaksi kehutun final cutin. Leffa löytyy 1001-listalta, joten analysoitakoon sisältöä tarkemmin sitten tulevaisuudessa ─ toistaiseksi tyydyn vain myhäilemään tyytyväisenä Blade Runnerin mahtavuuden äärellä. Loistavan tarinan ohella myös audiovisuaalinen maailma on huikea elämys.

Pisteytys: 10/10

Blade Runner 2049
Ohjannut Denis Villeneuve
USA 2017, 164 min.
Scifi, Trilleri
Pääosissa: Ryan Gosling, Harrison Ford, Ana de Armas




Blade Runnerin (1982) jatko-osassa etsitään replikantti-vauvaa. Blade Runner 2049 on ihan hemmetin onnistunut jatko-osa. Se tavoittaa esiosansa tunnelman ja sävyn, mutta on kuitenkin selkeästi oma tarinansa. Nykypäivä näkyy elokuvan teemoissa: jo tutun ihmisyyden tarkastelun lisäksi tässä elokuvassa tuodaan tapetille myös esimerkiksi ilmastonmuutos. Visuaalinen maailma toimii jälleen upeasti. Veteraanikuvaaja Roger Deakinsille sietäisi jo antaa viimein se Oscar tästä(kin) hyvästä! Aivan kuten alkuperäinenkin elokuva, myös 2049 vaatii aika tavalla sulattelua, eikä kaikkea ole tarkoituskaan ymmärtää ensimmäisellä katselukerralla. Mutta jaksaako tätä katsoa montaa kertaa? Kokonaisuus ei kuitenkaan ole niin omaperäisen ihmeellinen. Moitittavaakin nimittäin löytyy. Jotain mainitakseni, Jared Leton pahishahmo on lattea; oltaisipa rooliin saatu David Bowie! Myöskään Hans Zimmerin pauhu ei täysin vakuuta, vaikka keskimääräistä zimmeröintiä enemmän tästä soundtrackista pidänkin.

Pisteytys: 7/10

Menschen am Sonntag - Ihmisiä sunnuntaina
Ohjannut Robert Siodmak & Edgar G. Ulmer
Saksa 1930, 73 min.
Mykkäelokuva, Komedia, Draama, Romantiikka
Pääosissa: Erwin Splettstösser, Annie Shreyer, Wolfgang von Waltershausen, Brigitte Borchert



Dokumentaarista kaupunkisinfonian tyyliä ja fiktiota yhdistävä Ihmisiä sunnuntaina katselee Berliinin nuorison elämänmenoa kesällä 1929. Filmillä nähdään toki myös muita kaupunkilaisia arkisten askareidensa parissa. Tarina on käsikirjoitettu, mutta kaupunkikuvan arki on aitoa ja samoin näyttelijätkin esiintyvät omilla nimillään. Elokuvaan on löydetty monia kauniita kuvakulmia ja viehättävän elinvoimaista nuoruuden kuvausta! Päähenkilöinä nähdään neljä nuorta, jotka viettävät leppoisaa sunnuntaipäivää rannalla. Nuorison arki on kiehtovalla tavalla vierasta ja suorastaan eksoottista, mutta kuitenkin monella tapaa tuttua.

Pisteytys: 8/10

On demande une brute - Etsitään kovanaamaa
Ohjannut Charles Barrois
Ranska 1934, 23 min.
Lyhytelokuva, Komedia
Pääosissa: Jacques Tati, Hélène Pépéé, Rhum




Jacques Tatin varhaisessa lyhärissä koomikkoystävämme on näyttelijä, joka vahingossa päätyy tähdeksi painiotteluun. Sutjakkaasti ottelu kääntyy suoranaiseksi sirkukseksi ja arvattavastikin uuden nyrkkeilijätulokkaan erikoinen tyyli tuottaa tulosta. Kiva pieni ilottelu.

Pisteytys: 7/10

Gai dimanche! - Rattoisa sunnuntai
Ohjannut Jacques Berr
Ranska 1935, 22 min.
Lyhytelokuva, Komedia
Pääosissa: Jacques Tati, Rhum




Kepulikonsteilla itsensä elättävä kaksikko (Tati & Rhum) kehittelee turistibussitoiminnasta tuottoisan bisneksen. Tietenkään matka ei ole aivan niin rattoisa, kuin voisi odottaa! Katsojalla kuitenkin on hauskaa, ja ranskalaisia maisemiakin nähdään.

Pisteytys: 7/10

Soigne ton gauche - Varo vasentasi
Ohjannut René Clément
Ranska 1936, 13 min.
Lyhytelokuva, Komedia
Pääosissa: Jacques Tati, Max Martel, Louis Robur




Roger (Tati) on vetelä maalaispoika, jota nyrkkeily kiinnostaa maatilan töitä enemmän. Tatin miimistä ilmaisua on hauska seurata, vaikkei elokuva muidenkaan varhaisten Tati-lyhäreiden tapaan ole verrattoman ikimuistoinen. Elokuvan ohjasi toisena ohjaustyönään René Clément, jonka tunnetuin työ on 1001-listaltakin löytyvä Kielletyt leikit (1952).

Pisteytys: 7/10

The Reflecting Skin - Lapsuuden loppu
Ohjannut Philip Ridley
Iso-Britannia & Kanada 1990, 96 min.
Draama, Trilleri
Pääosissa: Jeremy Cooper, Viggo Mortensen, Lindsay Duncan



Seitsenvuotias Seth Dove (Cooper) käsittelee aikuisten maailman kauhuja leikin kautta 1950-luvun Yhdysvaltain viljapelloilla. Draamassa seurataan suomenkielisen nimensä mukaisesti liian varhain koittavaa lapsuuden loppua. Kerronta johdattelee oivasti lapsenomaisen mielikuvituksen äärelle, mutta rikkoo illuusion armottomasti kuoleman raadollisuudella. Surumielinen tunnelma on jopa hivenen painajaismainen. Kauniit sävelmät ja maisemat luovat kiinnostavan kontrastin ahdistavalle kerronnalle.

Pisteytys: 8/10

Hunt for the Wilderpeople
Ohjannut Taika Watiti
Uusi-Seelanti 2016, 101 min.
Draama, Komedia, Seikkailu
Pääosissa: Sam Neill, Julian Dennison, Rachel House




Sympaattinen draamakomedia kertoo orvosta Rickystä (Dennison) ja tämän vastahakoisesta ottoisästä Hecistä (Neill). Väärinkäsityksen vuoksi kaksikko pakenee virkavaltaa ja todellisuutta Uuden-Seelannin metsissä. Seikkailun edetessä parivaljakon eroavaisuudet tietenkin muuttuvat vihasta rakkaudeksi. Idea ei ole uusi, mutta toteutus on freesi ja hauska. Myös soundtrack on kiva.

Pisteytys: 8/10

I, Daniel Blake
Ohjannut Ken Loach
Iso-Britannia, Ranska & Belgia 2016, 100 min.
Draama
Pääosissa: Dave Johns, Hayley Squires




Kehuttu ja palkittu I, Daniel Blake kertoo työtapaturmaan joutuneesta Daniel Blakesta (Johns), joka seikkailee perkeleellisessä byrokratiaviidakossa. Aihe saattaa kuulostaa kuivalta, mutta juuri siinä elokuvan nerokkuus piilee, arjen draaman löytämisessä. Ken Loach kertoo tavallisten tallaajien tarinoita koskettavalla otteella.

Pisteytys: 8/10

Bridge of Spies - Vakoojien silta
Ohjannut Steven Spielberg
USA, Saksa & Intia 2015, 142 min.
Draama, Historia, Trilleri
Pääosissa: Tom Hanks, Mark Rylance, Amy Ryan




Steven Spielbergin agenttijännärissä kylmän sodan kahtiajakautunutta maailmaa tarkastellaan mielenkiintoisesti puoluettomalta maaperältä käsin. Tositapahtumiin perustuvassa draamassa seurataan kiinnijääneiden agenttien vaihto-operaatiota, jossa päätekijänä häärii tehtävään määrätty asianajaja Donovan (Hanks). Käsikirjoitus on kaikin puolin onnistunut ja elokuva tempaa mukaansa epäluulon, pelon ja vihamielisen ilmapiirin maailmaan. Puolen vuosisadan takaiset tapahtumat toimivat hyvänä muistutuksena siitä, ettei raja-aitojen rakentaminen suinkaan ratkaise konflikteja, päinvastoin.

Pisteytys: 7/10

Moana - Vaiana
Ohjannut Ron Clements & John Musker
USA 2016, 107 min.
Animaatio, Seikkailu
Pääosissa: Auli'i Cravalho, Dwayne Johnson, Rachel House




Vaiana (Cravalho) on heimopäällikön tytär, joka päättää pelastaa kotisaarensa palauttamalla jumalattarelta varastetun sydänkiven oikealle omistajalleen. Tätä tehtävää varten Vaiana noukkii matkaansa pöyhkeän puolijumalan Mauin (Johnson). Muun muassa Aladdinista (1992) tutuilta ohjaaja-veteraaneilta kehtaa odottaa laatua ja sitä myös saadaan pitkästä aikaa. Modernit Disney-prinsessat sen kun paranevat! Muutenkin stereotyyppien kanssa on kerrankin maltettu hieman jarrutella. Animaatiossa on teknisesti häikäisevät hetkensä, vaikka persoonattoman muovinen tietokoneanimointi ei tyylillisesti kuulukaan omiin suosikkeihini.

Pisteytys: 7/10