Viridiana (1961)

Ohjannut Luis Buñuel

Espanja & Meksiko 1961, 91 min.

Draama

Pääosissa: Silvia Pinal, Fernando Rey, Francisco Rabal

 

We must do something special tonight as a farewell.

 

Nunnanoviisi Viridiana (Pinal) on pian aloittamassa loppuelämänsä nunnaluostarissa. Ennen vihkiytymistään elämäntehtäväänsä, Viridiana suostuu vielä viimeisen kerran vierailemaan ainoan sukulaisensa, epämiellyttävän Jaime-sedän (Rey) luona. Kun Viridiana on jälleen palaamassa luostariin, Jaime tunnustaakin tälle rakkautensa ja uhkaa epätoivoissaan tekevänsä itsemurhan. Mitä tekee hurskas Viridiana?

Viridiana alkaa kuin mikä tahansa draama, mutta edetessään kertomus kuitenkin saa hienoisia mustan huumorin sävyjä. Luis Buñuelille tyypillinen tapa piikitellä yhteiskuntaluokkia kasvaa tarinan edetessä ja loppu on jo suoranainen farssi. On sangen nokkelaa, miten tarina tuudittaa tavanomaiseen kerrontaan ja yllättäen katsoja huomaakin olevansa keskellä uskomatonta karnevaalia! Missä vaiheessa tarina oikeastaan muuttui todella älyttömäksi?

Riemukas filmi näyttää, miten kitketään pinnallinen hurskaus ja ehkä jopa usko kanssaihmisen hyvyyteen. Kerronnassa on kuitenkin kepeyttä, jonka ansiosta tarina ei ole ihan niin kyyninen kuin voisi olettaa. Uskonnollisilla symboleilla leikittävä filmi tulkittiin tietenkin aikanaan rienaavaksi ja Francon ajan Espanjassa filmi piti kieltää. Muutoin aikalaismenestystä tuli ja Viridiana palkittiin Kultaisella palmulla. Nokkelan tarinan ohella elokuvaa on kehuttava tyylikkäästä kuvauksesta ja onnistuneista näyttelijäsuorituksista. Ilahduttava teos!

Pisteytys:

8/10

Le Charme discret de la bourgeoisie - Porvariston hillitty charmi (1972)

Ohjannut Luis Buñuel
Ranska 1972, 102 min.
Komedia
Pääosissa: Fernando Rey, Paul Frankeur, Delphine Seyrig, Bulle Ogier

I'm delighted to meet you.

Joukko yläluokkaisia tuttavia aikoo illallistaa yhdessä, mutta suunnitelmat romuttuvat kerta toisensa jälkeen. Pienestä huumekaupasta ja flirtistä huolimatta ystävysten elämä ei ole kovin tapahtumarikasta, mutta unelmissaan kukin vapautuu kahleistaan ja tekee mitä haluaa. Luis Buñuelin surrealistinen komedia kietoo todellisuuden ja päähenkilöiden unet niin tiiviisti yhteen, ettei lopussa voi olla aivan varma siitä, kummassa maailmassa kulloinkin liikutaan. Ehkäpä kaikki onkin vain unta?

Ilman unien tapahtumarikkautta kertomus olisi tylsä kuin mikä, sillä illallisten peruuntumista lukuunottamatta elokuvan "todellisessa maailmassa" ei oikeastaan tapahdu mitään. Mielenkiinto kohdistuu yläluokkaiseen performanssiin, joka on mahdollista rikkoa kulissien takana ja unimaailmassa. Katsojaakin koijataan antaumuksella, ja mikäpä sen paremmin pitäisi vireystilaa yllä! Liekö nyt kuitenkin kyse katsojan nuupahtaneesta olotilasta, kun yläluokan hulluttelut eivät tällä katselukerralla säväyttäneet aivan ennakko-odotusten mukaisesti.

Porvariston hillitty charmi (engl. The Discreet Charm of the Bourgeoisie) menestyi ilmestyessään mainiosti ja palkittiin mm. parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarilla. Buñuelin uran loppuvaiheita edustava elokuva on jäänyt yhdeksi ohjaajan tunnetuimmista teoksista ja se on kiistämättä maineensa ansainnut. Porvariston hillitty charmi kietoo viehättävästi yhteen piirteitä Buñuelin uran eri vaiheilta: absurdi illallinen tuo mieleen draamakomedian Tuhon enkeli (1962) ja erään pariskunnan lemmenleikit vievät ajatukset aikanaan pahennusta herättäneeseen komediaan Kulta-aika (1930).

Pisteytys:

8/10

The French Connection - Kovaotteiset miehet (1971)

Ohjannut William Friedkin
USA 1971, 104 min.
Rikos, Toiminta
Pääosissa: Gene Hackman, Fernando Rey, Roy Scheider

All right, Popeye's here!

Huumekytät Jimmy "Popeye" Doyle (Hackman) ja Buddy "Cloudy" Russo (Scheider) saavat vihiä suuren huumelastin salakuljetuksesta. Jättimäisen keikan taustalta paljastuu kokonainen salakuljetusliiga "The French Connection", jota johtaa ranskalainen Alan Charnier (Rey). Kovalla höyryllä töitään paiskiva ja valtuuksiaan venyttävä Popeye pääsee Charnierin jäljille, mutta ovela kriminaali lipeää poliisien hyppysistä kerta toisensa jälkeen.

Kovaotteiset miehet on räiskyvä paketti täynnä nyrkkitappeluita, kaahauksen huumaa ja takaa-ajojen jännitystä. Railakas toimintaelokuva eläytyy rähjäisissä maisemissa huumeongelman kanssa painivien poliisien asemaan ja on on yhtä ajankohtainen kuin samana vuonna ensi-iltansa saanut Likainen Harry (1971). Elokuvat ovat keskenään hyvin samankaltaisia: tapahtumat perustuvat ajankohtaisiin rikosilmiöihin ja päähenkilöt ovat varsinaisia kovanaamoja. Kovaotteiset miehet kuitenkin vastaanotettiin hieman lempeämmin, ehkäpä huumesalakuljetus puistatti vähemmän kuin häikäilemätön salamurhaaja.

Viiden Oscarin (mm. paras elokuva) arvoisesti menestynyt Kovaotteiset miehet ei ole se kaikkein tyypillisin Oscar-voittaja, mutta kaiketi uutuudenviehätys ja samalla ajankohtaisuus vetosivat kriitikoihin ja raateihin. Nykypäivänä kyttien nihilismi ja jopa rasismi kohottaa kulmakarvoja, mutta kuvaapa tämä toisaalta aika osuvasti aikaansa. Muutoin tarina soljuu eteenpäin mukavasti ja Oscarinsa ansainnut Gene Hackman loistaa roolissaan keinoja kaihtamattomana ja hieman viinaanmenevänä poliisina. Sinnikkään "Popeyen" seikkailut eivät jääneet vain tähän yhteen filmiin, vaan hänet päästettiin jälleen huumejuttujen jäljille elokuvassa Kovaotteiset miehet II (1975).

Pisteytys:

8/10

Tristana (1970)

Ohjannut Luis Buñuel
Espanja, Italia & Ranska 1970, 99 min.
Draama
Pääosissa: Catherine Deneuve, Fernando Rey, Lola Gaos, Franco Nero

I wish he'd love me less.

Edesmenneen äitinsä toiveesta nuori Tristana (Deneuve) saa uudeksi holhoojakseen Don Lopen (Rey), paikallisen aristokraatin. Ankara kasvattaja ryhtyy koulimaan Tristanasta itselleen vaimoa, unohtamatta kuitenkaan isällisiä velvollisuuksiaan. Arasta Tristanasta kuoriutuu vähitellen omaa tilaansa hakeva nuori nainen, joka tapaa yöllisillä seikkailuillaan nuoren taiteilijan Horacion (Nero). Miten käy nuorelle lemmelle, kun holhooja on itsekin lapsensa mustasukkainen sulhasehdokas?

Elokuvan asetelma kuulostaa hurjalta, mutta Tristana ja Don Lope eivät ole yksiselitteisen mustavalkoisesti hyviä tai pahoja hahmoja. Molemmat taitavat olla vuorollaan marttyyreita omalla tavallaan. Esimerkiksi Don Lope ei ole pelkkä tyranni ja niljakas ukonrähjä, vaikka elokuvan alkupuolella siltä voimakkaasti vaikuttaakin. Don Lope osaa olla myös lempeä ja puhua köyhien puolesta, mutta hänen viisaat hetkensä eivät riitä anteeksiantoon. Päähenkilöiden valtasuhteet kääntyvät kiinnostavasti päälaelleen, kun elokuvan loppu lähenee.

Valtaa ja kaksinaismoralismia tarkasteleva Tristana ei ole Luis Buñuelin paras elokuva, jos toki siltikin varsin kelpo draama. Jokusista unenomaisista kohtauksista huolimatta Tristana ei edusta ohjaajansa tunnetuinta surrealistista suuntaa, mutta vertautuu mainiosti vuosikymmentä varhaisempaan hyväksikäyttöä käsittelevään draamaan Neitsytsaari (1960). Elokuvan teko aloitettiin itse asiassa jo 1960-luvun alussa, mutta projekti sai odotella kauan valmistumistaan. Tristanan kertomuksessa kaikuvat myös vuosikymmenten takaiset realismin sävyt, sillä elokuva perustuu espanjalaisen realistikirjailija Benito Pérez Galdósin samannimiseen romaaniin (1892).

Pisteytys:

8/10