Näytetään tekstit, joissa on tunniste William Friedkin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste William Friedkin. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. joulukuuta 2025

16. luukku: 40 vuotta sitten (Elää ja kuolla LA:ssa, 1985)

You're beautiful.
 
Kuluvana vuonna 2025 on vietetty Sodankylän elokuvajuhlien 40-vuotisjuhlaa. Vuoden 1985 muita juhlakaluja ovat muun muassa Keira Knightley, Rooney Mara ja Carey Mulligan. Eläköön elokuva ja sen tekijät! Mutta millaiseen valkokangasmaailmaan nämä tähdet ja filmijuhlat syntyivät? Vuoden 1985 suurimpia elokuvahittejä olivat muun muassa vauhdikas aikamatkustustarina Paluu tulevaisuuteen (1985) ja romaanifilmatisointi Häivähdys purppuraa (1985). Palkintoehdokkuuksia ja pystejä kahmivat romanttinen biografia Minun Afrikkani (1985) ja rikosraina Prizzin kunnia (1985).
 
Oma suosikkini vuoden sadosta on koskettava sotatarina Tule ja katso (1985), joka puhuttelee jälleen näinä maailmanaikoina. Kunniamainintoja voisi jakaa useita, mutta mainittakoon tällä kertaa hieman tuntemattomampi elokuva: kontroversiaalin japanilaiskirjailijan unenomainen biografia Mishima - elämän neljä lukua (1985). Mainio on myös päivän elokuva, joka vie kasarin vauraisiin tunnelmiin ja Los Angelesin setelisateisiin. Filmi ei ole vuotensa megahittien kastia, mutta se edustaa erinomaisesti aikakautensa tyypillistä rikoselokuvaa.
 
 
To Live and Die in L.A. - Elää ja kuolla L.A.:ssa
Ohjannut William Friedkin
USA 1985, 116 min.
Toiminta, Rikos, Trilleri 
Pääosissa: William Petersen, Willem Dafoe, John Pankow
 
 
 
 
Salaisen palvelun agentti Richard Chance (Petersen) on nokkelan rahanväärentäjän jäljillä. Chancen pari saa surmansa läpimurron hetkellä: panokset kasvavat ja aseet ladataan valmiiksi. Uuden parinsa John Vukovichin (Pankow) kanssa Chance käyttää kaikki keinonsa saadakseen nalkkiin leveää taiteilijaelämää viettävän Rick Mastersin (Dafoe), joka on koko sotkun takana. Laittomiin keinoihin sortuva Chance on pian monessa liemessä, mutta hän ei aio luovuttaa.

Elää ja kuolla L.A.:ssa huokuu tiheää tunnelmaa. Elokuva on kyyninen ja jännittävä toimintatrilleri, jossa nähdään enemmän nuhjuisia takahuoneita kuin väärällä rahalla hankittua luksuselämää: vauhdikkaan juppiajan rappio lähestyy vääjäämättä. Tarinaan uppoutuu nopeasti, sillä juoni on suoraviivainen, miljöö tyylillä toteutettu ja toimintakohtauksissa on todellista vauhtia. Taustalla väreilee kertomus rahan vallasta, ahneudesta ja moraalin kuolemasta. New wave -yhtye Wang Chungin kasariestetiikkaa sykkivät musiikit kruunaavat kokonaisuuden.
 
Jälkimaineeltaan elokuva on arvostettu kasarijännärin malliesimerkki: tyyli ja tunnelma huokuvat aikaansa kliseisesti mutta silti omaperäisesti. Vaikka 1980-luvulla vastaavat rikosrainat olivat valtavirtaa, tämän elokuvan saama aikalaisvastaanotto oli melko maltillinen. Muutamat kriitikot ylistivät, toiset lyttäsivät ja lippuluukuilla tulos jäi vaatimattomaksi. Ehkäpä elokuvan sähäkkyys ja tarinallinen arvo on helpompaa nähdä vasta näin vuosien etäisyyden päästä.

Pisteytys: 8/10

lauantai 9. marraskuuta 2019

The Exorcist - Manaaja (1973)

Ohjannut William Friedkin
USA 1973, 122 min.
Kauhu
Pääosissa: Ellen Burstyn, Jason Miller, Lee J. Cobb, Linda Blair

You motherfucking worthless cocksucker...
Chris MacNeilin (Burstyn) onnellinen arki ajautuu karikolle, kun demoni Pazuzu riivaa hänen tyttärensä Sharonin (Blair). Syytä Sharonin oudolle käytökselle ei tiedetä, vaikka vastauksia etsitään usean lääkärin avulla. Voimia verottaa myös kumma kuolemantapaus lähipiirissä, ja juuri se saa Chrisin epäilykset heräämään. Täysin riivatuksi muuttuneen esiteinin avuksi on saatava manaaja, jos vain uskossaan skeptinen isä Karras (Miller) suostuu ottamaan tapauksen vastaan.

Manaaja käsittelee teini-iän kuohuja, mutta suosittu elokuva taitaa vedota katsojiin ensisijaisesti karmivan tunnelmansa ansiosta. Kyseessä ei kuitenkaan ole pelkkä pelkoa kasvattava tusinakauhu, vaan oivasti käsikirjoitettu jännitysnäytelmä. Elokuva voitti käsikirjoituksestaan Oscarin ja myös äänitehosteet palkittiin pystillä. Kaikkinensa Manaaja keräsi peräti 10 ehdokkuutta, mikä kuvaa osuvasti sitä, millainen hitti elokuva aikanaan olikaan. Toki maine on kantanut näihin päiviin saakka: Manaaja on saanut viisi jatko-osaa ja poikinut pari tv-sarjaakin ─ tähän mennessä.

Pelottava ja taatusti herkimpien mielestä myös rienaava elokuva herätti toki kritiikkiäkin, mutta ei saanut osakseen niin tyrmistynyttä vastaanottoa kuin vain pari vuotta aiemmin ilmestynyt brittikauhu Paholaiset (1971) riivattuine nunnineen. Manaaja taisi lopulta raivata tien avoimeksi helvettiin, sillä sen vanavedessä on seurannut liuta muitakin uskontoaiheisia kauhuelokuvia, esimerkiksi Omen (1976) ja The Amityville Horror (1979). Uskontoteeman suosio on pitänyt pintansa ja niinpä tälläkin vuosikymmenellä on saatu nauttia tai tuskastua esimerkiksi Conjuring-elokuvasarjan (2013─) äärellä.

Pisteytys:
8/10

tiistai 6. elokuuta 2019

The French Connection - Kovaotteiset miehet (1971)

Ohjannut William Friedkin
USA 1971, 104 min.
Rikos, Toiminta
Pääosissa: Gene Hackman, Fernando Rey, Roy Scheider

All right, Popeye's here!
Huumekytät Jimmy "Popeye" Doyle (Hackman) ja Buddy "Cloudy" Russo (Scheider) saavat vihiä suuren huumelastin salakuljetuksesta. Jättimäisen keikan taustalta paljastuu kokonainen salakuljetusliiga "The French Connection", jota johtaa ranskalainen Alan Charnier (Rey). Kovalla höyryllä töitään paiskiva ja valtuuksiaan venyttävä Popeye pääsee Charnierin jäljille, mutta ovela kriminaali lipeää poliisien hyppysistä kerta toisensa jälkeen.

Kovaotteiset miehet on räiskyvä paketti täynnä nyrkkitappeluita, kaahauksen huumaa ja takaa-ajojen jännitystä. Railakas toimintaelokuva eläytyy rähjäisissä maisemissa huumeongelman kanssa painivien poliisien asemaan ja on on yhtä ajankohtainen kuin samana vuonna ensi-iltansa saanut Likainen Harry (1971). Elokuvat ovat keskenään hyvin samankaltaisia: tapahtumat perustuvat ajankohtaisiin rikosilmiöihin ja päähenkilöt ovat varsinaisia kovanaamoja. Kovaotteiset miehet kuitenkin vastaanotettiin hieman lempeämmin, ehkäpä huumesalakuljetus puistatti vähemmän kuin häikäilemätön salamurhaaja.

Viiden Oscarin (mm. paras elokuva) arvoisesti menestynyt Kovaotteiset miehet ei ole se kaikkein tyypillisin Oscar-voittaja, mutta kaiketi uutuudenviehätys ja samalla ajankohtaisuus vetosivat kriitikoihin ja raateihin. Nykypäivänä kyttien nihilismi ja jopa rasismi kohottaa kulmakarvoja, mutta kuvaapa tämä toisaalta aika osuvasti aikaansa. Muutoin tarina soljuu eteenpäin mukavasti ja Oscarinsa ansainnut Gene Hackman loistaa roolissaan keinoja kaihtamattomana ja hieman viinaanmenevänä poliisina. Sinnikkään "Popeyen" seikkailut eivät jääneet vain tähän yhteen filmiin, vaan hänet päästettiin jälleen huumejuttujen jäljille elokuvassa Kovaotteiset miehet II (1975).

Pisteytys:
8/10