On the Town - Ilo irti (1949)

Ohjannut Stanley Donen & Gene Kelly
USA 1949, 98 min.
Musikaali, Komedia, Romantiikka
Pääosissa: Frank Sinatra, Gene Kelly, Jules Munshin

New York, New York, a wonderful town!

Tekisikö mieli tutustua New Yorkiin nähtävyyksiä kotisohvalta käsin? Gene Kellyn, Frank Sinatran ja Jules Munshinin matkassa nähtävyyskierros vetää vertoja ainakin Folke Westille. Tanssi- ja laulutaitoinen kolmikko esittää merimiehiä, joilla on yhden vapaapäivän verran aikaa kiertää kaikki ison omenan nähtävyydet. Alkuperäinen suunnitelma tosin unohtuu, kun Gabey (Kelly), Chip (Sinatra) ja Ozzie (Munshin) löytävät itselleen viehättävät heilat. Seuralaisten kanssa New Yorkin yö muuttuu niin villiksi menoksi, että poliisitkin kiinnostuvat joukkion vauhdikkaista touhuista.

Broadway-näytelmään perustuva, kiittävät aikalaisarviot osakseen saanut musikaali on hieman jäänyt saman ohjaajakaksikon Laulavien sadepisaroiden (1952) varjoon. Musikaalina Ilo irti ei tosin ole paras näkemäni ja onhan siinä joitakin aika pöhköjä kohtauksia, mutta siitä on kaikesta huolimatta helppo pitää. Elokuvan puhtaan naiivi sodanjälkeinen optimismi tarttuu ja kuuden tanssijan hulluttelua seuratessa mieli kevenee. Ammattimaiset viihdyttäjät osaavat asiansa varsinkin tanssikohtauksissa, joten mikäpä jottei tämän riemukkaan energisen musikaalin parissa viihtyisi.

Ilo irti muistetaan myös yhtenä Frank Sinatran parhaista musikaaleista. Joskin on syytä huomata, että Sinatran kuuluisimpiin hitteihin lukeutuva New York, New York -laulu ei ole peräisin tästä elokuvasta. Sen laulun nimittäin alunperin lurautti Liza Minelli elokuvassa New York, New York (1977)  ja Sinatra nosti kappaleen kuuluisuuteen vasta vuonna 1980. Tosin onpa tuo tämänkin elokuvan New York, New York -sävelmä aikamoinen korvamato!

Pisteytys:

8/10

Luukku #18 - Joulumusikaalit

Tässä joulukalenterissa on esitelty erilaisia joululauluja sekä elokuvia, joissa musiikki on tärkeässä roolissa. Ylipäätäänkin vaikuttaa siltä, että jouluelokuvista suuri osa on musikaaleja tai ainakin pitää sisällään enemmän tai vähemmän ikimuistoisia musiikkinumeroita. Maanantaina esittelin White Christmas -hitin tarinan, ja tänään sille on luvassa jatkoa. Valkeaa joulua -elokuva nimittäin on väkerretty hittibiisin pohjalta.

White Christmas - Valkeaa joulua

Ohjannut Michael Curtiz

USA 1954, 120 min.

Musikaali, Komedia, Romantiikka

Pääosissa: Bing Crosby, Danny Kaye, Rosemary Clooney, Vera-Ellen, Dean Jagger

Valkeaa joulua on nimensä mukaisen hitin jälkilämmittelyä suurten lipputulojen toivossa. Elokuva jatkaa Ravintola Vapaa-ajan (1942) viitoittamalla tiellä, jossa Valkeaa joulua tai White Christmas -sävelmä alunperin kuultiin. Tuo elokuva on myös toiminut inspiraationa tämän filmin juonelle. Päärooleihinkin kaavailtiin tuttua kaksikkoa Bing Crosbya ja Fred Astairea, joskin jälkimmäinen kieltäytyi kunniasta. Elokuvan kannalta se on sääli, sillä tuuraaja Danny Kaye (vaikka ihan hyvä koomikko onkin) ei millään täytä flirttailevan ja itsevarman Astairen steppikenkiä. Hassua kyllä, kehnommista lähtökohdistaan ja toteutuksestaan huolimatta tämä elokuva vaikuttaa olevan jopa tunnetumpi kuin rutkasti parempi Ravintola Vapaa-aika!

Koska White Christmas -sävelmä löi tiensä menestykseen eritoten koti-ikävästä kärsivien sotilaiden myötävaikutuksella, on tämä muistettu myös elokuvan juonessa olennaisena tekijänä. Viihdealalle suuntautuneet Bob (Crosby) ja Phil (Kaye) tutustuvat rintamalla, ja kotiuduttuaan ryhtyvät esiintymään yhdessä. Parivaljakko lyöttäytyy yhteen sisarusten Bettyn (Clooney) ja Judyn (Vera-Ellen) kanssa, ja lopulta nelikko päätyy puuhaamaan vauhdikasta esitystä Bobin ja Philin kenraaliystävän (Jagger) omistamassa hotellissa - joka muuten on sama paikka, kuin Ravintola Vapaa-ajassa. Romantiikkaviritelmät ja luminen joulu meinaavat jäädä vain haaveiksi, ja kaikkia myös huolettaa kenraalipolon surkea elämä hiljaisessa hotellissa. Mutta tietenkin jouluna kaikki toiveet täyttyvät! Valkeaa joulua on juoneltaan sen verran ennalta-arvattava, ettei kenellekään varmaan tule yllätyksenä sen väkinäisen liikuttava finaali suudelmineen ja lumisateineen.

Elokuvan tarina ei ole kovin kummoinen; pikemminkin se on vain taustakehys mahtipontisille musikaalinumeroille, jotka kieltämättä ovat mukaansatempaavia. Päätähdillä on kullakin omat vahvuutensa: Kaye on hauska, Crosby ja Clooney laulavat upeasti ja Vera-Ellen on lahjakas tanssija. Onnistuneista elementeistä huolimatta Valkeaa joulua on kokonaisuutena keskinkertainen elokuva, joka vieläpä haiskahtaa vahvasti rahastukselle. Tästä kertovat ainakin yleisöiden kosiskelu sotilaiden urheutta ja ystävyyttä ylistämällä, ja ylipäätään hittisävelmän maineella ratsastaminen.

Pisteytys:

6/10