USA 1952, 103 min.
Musikaali, Komedia, Romantiikka
Pääosissa: Gene Kelly, Donald O'Connor, Debbie Reynolds, Jean Hagen
 |
| What a glorious feeling, I'm happy again! |
On vuosi 1927 ja äänielokuvan läpimurto yllättää monet mykkäelokuvatähdet, mukaanlukien Don Lockwoodin (Kelly) ja Lina Lamontin (Hagen). Näyttelijät ryhtyvät työstämään ensimmäistä äänielokuvaansa, mutta Lamontin kimeä ääni on filmeihin täysin sopimaton. Onneksi Lockwoodin tapaama nuori lupaava lahjakkuus Kathy (Reynolds) saadaan ujutettua ääninäyttelijäksi tiimiin. Kathyn ja Donin orastava romanssi tosin ei Lina-diivaa miellytä.
Herkullisen värikylläinen musikaali jatkaa samaa ihanaa fantasiaa, josta saatiin nauttia jo Gene Kellyn edellisessä hittimusikaalissa Pariisin lumoissa (1951). Nyt lopputulos on vielä hiotumpi, ja pitkään loppunumeroonkin on saatu yhä enemmän tunneskaalaa ja räiskyviä värejä. Sanomattakin on selvää, että tanssinumerot ovat upeita ja vertaansa vailla. Tarinakin toimii ja huumori on osuvaa, vaikka välillä vitsit jäävät hieman keskinkertaiselle tasolle. Huumorista vastaa erityisesti Donin pianistiystävä Cosmoa esittävä Donald O'Connor, joka hoitaa filmin hupsuimmat steppinumerot verrattoman vauhdikkaasti.
Huumorin, romantiikan ja häikäisevien tanssinumeroiden ohella elokuva pureutuu ohimennen elokuvahistoriaan. Ensimmäinen äänielokuva Jazzlaulaja (1927) toki mainitaan ja näemme myös pieniä viittauksia muihin aikakauden ilmiöihin. Donin ja Linan teatraalisista mykkäfilmeistä esitetään myös sangen koomisia pätkiä. Kiintoisaa on myös se, että elokuvan kuuluisaakin kuuluisampi nimikkosävelmä on itse asiassa sävelletty 1920-luvun jälkipuolella, mutta tunnetuksi se tuli vasta tämän elokuvan myötä. Laulavat sadepisarat tosin ei heti alkuun ollut aivan saman mittakaavan yleisömenestys kuin esimerkiksi Pariisin lumoissa. Pari Oscar-ehdokkuutta elokuvalle kyllä tuli, mutta suosio jäi verrattain laimeaksi ─ varsinkin, kun tiedämme, millainen maine elokuvalla on nykypäivänä!
Pisteytys:
9/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti