tiistai 5. helmikuuta 2019

Persona - naisen naamio (1966)

Ohjannut Ingmar Bergman
Ruotsi 1966, 83 min.
Draama
Pääosissa: Liv Ullmann, Bibi Andersson

The hopeless dream of being.
Ingmar Bergmanin 1960-lukua sävyttävät mustan ja valkean kontrastit sekä Fårön kivikkoiset maisemat. Synkkien uskontoteemaisten elokuvien jälkeen Bergman sukelsi syvemmälle ihmisen psyykeeseen, ja ensimmäisenä syntyi tutkielma kahden naisen sisimmästä. Persona - naisen naamio käsittelee naiseutta, identiteettejä ja niitä naamioita (lat. persona), joiden avulla heijastamme haluttua minuuttamme muille ihmisille.

Persona - naisen naamio kertoo sairaanhoitaja Almasta (Andersson), joka saa hoidettavakseen mykäksi ryhtyneen kuuluisan näyttelijän Elisabeth Voglerin (Ullmann). Alma aloittaa hoitosuhteen pirteänä omana itsenään, mutta Elisabethin seura paljastaa pintakerroksen alla piilevät tunnot. Samoin Alman seura sulattaa Elisabethin ulkokuoren. Suhde saa syventyä kaikessa rauhassa hiljaisella saarella, jossa Elisabeth ja Alma asuvat kahdestaan.

Psykologinen kertomus on kaikkinensa onnistunut, mutta erityisesti Persona puhuttelee visuaalisuudellaan. Liki jokainen kuva on järjettömän upea ja yksinkertaiset elementit laskostuvat tyylikkäiksi kerroksiksi. Kamera on paljastava katse, joka riisuu naamiot ja näkee roolien lävitse. Osansa työssä on toki kaikkensa antavilla näyttelijöillä: Bibi Andersson kuului jo Bergmanin vakiokaartiin ja Personan myötä siihen liittyi myös Liv Ullmann.

Pisteytys:
10/10

2 kommenttia:

  1. Liv Ullmanin roolityötä on kutsuttu yhdeksi parhaimmista koskaan. Sen takia tekisi mieli katsoa, vaikka Bergmanin leffojen parissa olen aiemmin tuupertunut. Oliko tässä suvantokohtia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liv Ullmann on aivan erinomainen tässä! Ymmärrän, mitä tarkoitat Bergmanin tuuperruttavalla vaikutuksella - tiettyjen filmien kohdalla katselu kyllä vaatii oikeaa mielentilaa. Persona on tyypillistä mutta kuitenkin äärimmäistä Bergmania: kaikin tavoin valtavan pelkistetty elokuva, mutta silti suorastaan järjettömän runsas ja analysoitavaa riittäisi loputtomiin. Suvantokohtia ei siis sikäli jäänyt mieleen, on tämä sen verran intensiiviseksi äityvä teos.

      Poista