Kauhukuu III ─ Stephen King -tupla (1983)

I'll fix you... you're gonna wish you were never fucking born!

 

Kauhuvuosi 1983 muistetaan eritoten David Cronenbergin vhs-ajan kehokauhusta Videodrome (1983). Sen ohella ensi-iltansa näki parikin Stephen King -filmatisointia: ensin elokuussa Cujo (1983) ja joulukuussa Christine (1983). Ennen kuin kaahaamme talla pohjassa ja räksyttävä piski kantapäillä kasariaikaan, on syytä kohottaa malja muutamille viisikymppisille klassikoille. Legendaarinen folk-kauhu Uhrijuhla (1973), Venetsian koleisiin sokkeloihin upottava Kauhunkierre (1973) ja paholaisista pahin Manaaja (1973) viettävät juhlavuottaan. Mikä mainio päivä pienelle demoninkarkoitukselle!

 

Cujo

Ohjannut Lewis Teague

USA 1983, 93 min.

Kauhu, Trilleri

Pääosissa: Dee Wallace, Daniel Hugh Kelly, Danny Pintauro

Pelokas Tad-poika (Pintauro) lähtee äitinsä (Wallace) kanssa autokorjaamolle, mutta vesikauhuinen Cujo-koira pistää ranttaliksi. Luvassa on hikisiä hetkiä hyytyneessä autossa ja verisiä kuolapisaroita tuulilasissa! Onko koiran kosto kirous, joka lankeaa uskottomien aviopuolisoiden ylle?

Stephen Kingin Cujo-romaaniin (1981) perustuva elokuvasovitus aloittaa tarinansa tutkimalla lapsuuden pelkoja. Alkuasetelmassa ideaa pedataan vielä lupaavasti, mutta aihio jää kesken. Raivoavan rakin ympärille rakentuva kauhu on latteahkoa, vaikka pari jännittävää hetkeä saadaankin kokea. Kingin eläinkauhua kaipaavien on syytä ennemmin lähteä vaikka lapio kourassa lemmikkieläinten hautausmaalle (Uinu, uinu lemmikkini, 1989) kuin etsiytyä Cujon näivettyneisiin hampaisiin.

Pisteytys: 4/10

Christine - tappaja-auto

Ohjannut John Carpenter

USA 1983, 110 min.

Kauhu, Draama

Pääosissa: Keith Gordon, John Stockwell, Alexandra Paul

 

 

 

 

Teini-ikäinen Arnie (Gordon) päättää sulostuttaa surkeaa elämäänsä hankkimalla itselleen auton. Romuksi ruostunut Plymouth Fury vetää Arnieta vastustamattomasti puoleensa, ja nuorukaisen hellissä otteissa auto herää taas henkiin. Auto tuntuu muuttavan Arnien koko persoonan, eikä kaaran raivoa voi pysäyttää, jos sen mustasukkainen luonne kerran herää...

 

Stephen Kingin Christine (1983) sai filmatisointinsa varsin nopeasti. En ole lukenut alkuperäisteosta, mutta ainakin John Carpenterin käsittelyssä tarina kehkeytyy hauskankarmivaksi ajankuluksi. Kelvolla 1950-luvun rock'n'rollin nostalgisoinnilla väritetty filmi viihdyttää, vaikka tarina onkin monella tavalla rehellisen pöhkö. Kelpo soundtrack jää päähän kaikumaan! Carpenter sävelsi osan elokuvan musiikeista itse, minkä vuoksi tunnelmassa on vahvoja vivahteita esimerkiksi Halloweenista (1978).

Pisteytys 6/10

Kauhukuu IV ─ Creepshow (1982)

I never saw such rotten junk in my life!

 

Vuosi 1982 on tuottanut synkkien iltojen iloksi monta legendaarista elokuvaa. Ällötyksiä kaihtamattomille sopii parhaiten avaruusoliokauhu The Thing (1982), eikä gialloklassikko Tenebre (1982) ole sekään huono vaihtoehto. Hieman leikkimielisempää tunnelmaa loihtii Poltergeist (1982) ja kaikkein turvallisimman, lapsenmielisen Halloween-tunnelman takaa perheleffa E.T. (1982). Päivän elokuvassa sävy on humoristinen, mutta hirvityksiltä ei säästytä!

Creepshow - yöjuttu

Ohjannut George A. Romero

USA 1982, 120 min.

Kauhu, Komedia, Fantasia

Pääosissa: Hal Holbrook, Leslie Nielsen, Adrienne Barbeau

Stephen Kingin käsikirjoittama Creepshow mukailee vanhojen kauhusarjakuvien juonen kulkua. Elokuvan kehystarinassa pojankoltiainen lukee kauhusarjista, joka kertoo viisi pientä karmivaa tarinaa: kuullaan kuolleen isän haudantakaisesta kostosta, kohdataan epämiellyttäviä oireita aiheuttava avaruuden meteoriitti ja sadistinen miljonäärimurhaaja. Varjoista kömpii esin muinaisaikojen kauhistuttava peto ja lopulta joka nurkan valtaa tulevaisuuden torakkapaniikki!

Kussakin kertomuksessa on jännitteensä, vaikka kokonaisuus jääkin epätasaiseksi. Kovin pelottava elokuva ei ole, sillä humoristisessa tarinassa hehkuvat sarjakuvamaiset värit ja B-tason efektit luovat soveliaan kömpelöä tunnelmaa. Elokuva on tarkoituksellisen pöljä, mutta hupaisia väristyksiä etsivälle se sopii kevyeen nostalgiannälkään. Creepshow menestyi lippuluukuilla mukavasti ja suosion jälkiaalloilla leffa käännettiin oikeastikin sarjakuvamuotoon. Filmi sai sittemmin kaksi jatko-osaa (1987, 2007), joista jälkimmäisessä Romeron ja Kingin kädenjälkeä ei enää näy.

Pisteytys: 6/10

The Shawshank Redemption ─ Rita Hayworth - avain pakoon (1994)

Ohjannut Frank Darabont

USA 1994, 142 min.

Draama

Pääosissa: Tim Robbins, Morgan Freeman, Bob Gunton

Same old shit, different day.

 

Pankkiiri Andy Dufresne (Robbins) tuomitaan loppuiäkseen vankilaan, sillä häntä pidetään ilmiselvänä vaimonsa murhaajana. Dufresne pitää kiinni syyttömyydestään, kuten kaikki muutkin loppuelämän asuinkumppanit. Kovien vankilavuosien aikana Dufresne löytää vankien joukosta ystäviä ja onnistuu pääsemään koulutustaan vastaaviin kieroihin töihin julman vankilanjohtajan (Gunton) alaisuuteen. Toteutuuko oikeus koskaan vai onko osaansa vain tyydyttävä?

Avain pakoon perustuu Stephen Kingin pienoisromaaniin Rita Hayworth ja Shawshankin vankila (1982). Suomessa elokuva tunnetaan moitteita keränneestä käännösnimestään, joka kuitenkin vaikuttaa pohjautuvan alkuperäisromaaniin (engl. Rita Hayworth and Shawshank Redemption). Nimeen kiistämättä kätkeytyy keskeinen spoileri, mutta väitän, että rauhalliseen kerrontaan nojaava elokuva toimii erinomaisesti, vaikka tarinan suunnan ennakointiin saisikin hieman apuja.

Pääasiassa käsikirjoittajana kunnostautuneen Frank Darabontin (1959─) vankiladraama on maineikas. Aikanaan elokuva keräsi koko kasan palkintoehdokkuuksia, mutta esimerkiksi seitsemästä Oscar-ehdokkuudesta ei tullut yhtään voittoa. Suurin maine on kasvanut vuosien varrella: ties kuinka kauan elokuva onkaan keikkunut IMDb:n Top 250-listan kärjessä. Eikä aivan suotta! Elokuvan erinomaisuus perustuu kiinnostavien, inhimillisten hahmojen välisiin suhteisiin ja toki myös mojovaan, nautinnolliseen katharsikseen. Aidossa vankilamiljöössä kuvattuun maailmaan uppoaa nopeasti ja aika kuluu kuin siivillä. Sittemmin Darabont jatkoi King-vankilaleffojen parissa elokuvalla Vihreä maili (1999), jonka tunnelataus tosin ei ole aivan yhtä hienovaraisen onnistunut.

Pisteytys: 9/10

Stand By Me ─ viimeinen kesä (1986)

Ohjannut Rob Reiner

USA 1986, 89 min.

Draama, Seikkailu

Pääosissa: Will Wheaton, River Phoenix, Corey Feldman, Jerry O'Connell, Kiefer Sutherland

 

You guys wanna go see a dead body?

 

Kirjailija Gordie Lachance kuulee lapsuudenystävänsä menehtyneen ja ryhtyy kirjoittamaan muistoa eräästä poikavuosien jännittävästä kesäretkestä. Vuosi on 1959 ja kesäloma on kulutettu miltei loppuun. Kaksitoistavuotias Gordie (Wheaton) lähtee kolmen parhaan ystävänsä kanssa etsimään ikätoverinsa ruumista ennen kuin kaupungin pelätty nuorisojengi ehtii paikalle keräämään kaiken kunnian.

Stand By Me perustuu Stephen Kingin lyhytkertomukseen Ruumis (1982). Tarinan kaveriporukka ja lapsuuden kesäseikkailut ovat toistuneet muussakin Kingin tuotannossa: elokuvan kanssa samana vuonna päivänvalon näki kauhujärkäle Se (1986), jonka elokuvaversioissa (esim. Se, 2017) on samanlaista ystävyyskuvausta. Yksinkertaisempaan rakenteeseen luottava Stand By Me on kuitenkin huomattavasti onnistuneempi sekä alkuperäistekstinä että elokuvana.

 

Teini-iän ja lapsuuden välimaastoon sijoittuva kertomus on rehellinen ja realistinen kuvaus lapsuuden viime hetkistä. Elokuvan rauhallisuus jättää kauniisti tilaa tutulta tuntuvalle tunnelmalle, uuden odotukselle ja jännitykselle, mutta myös haikeudelle. Milloin itse ymmärsin lapsuuden olevan päättymäisillään tai jo ohitse? On myös hellyyttävää, miten kaveriporukan yhdessäolo ei ole pelkkää nujakointia ja toisille kuittailua (sitäkin, toki), vaan myös kipeiden asioiden tunnustamista ja tunteiden näyttämistä. Mainio elokuva oli ansaitusti komea kassamenestys ja nuoret näyttelijät saivat tunnustusta onnistuneista pääosarooleistaan.

Pisteytys: 8/10

8 x Halloween: osa VII (Kauhuvuosi 2019 vol 2)

The world's a hungry place.

Päivän tekstissä perataan viime viikon tapaan vuoden 2019 kauhufilmejä. Tällä kertaa esillä ovat perinteisempään tyyliin hyytävät säikyttelyfilmit: näistä kahta yhdistää Stephen King ja onpa kolmannessakin oiva ripaus Kingin tarinoista tuttua tunnelmaa. Vaan onko näistä valtavirran kauhuelokuvista enää mihinkään?

 

Scary Stories to Tell in the Dark

Ohjannut André Øvredal

USA, Kanada & Hong Kong 2019, 108 min.

Kauhu

Pääosissa: Zoe Margaret Colletti, Michael Garza, Gabriel Rush

Halloweenia riehakkaasti viettävä nuorisojoukko päätyy autiotaloon, josta löytyy outo satukirja. Kirjan sivut alkavat jälleen täyttyä itsekseen ja niinpä karmiva kohtalo uhkaa jokaista onnetonta sielua, joka jalallaan astui kummitustaloon tuona kohtalokkaana yönä. Keppostelijat saavat ansionsa mukaan!

Scary Stories to Tell in the Dark perustuu kulttisuosion saaneeseen samannimiseen kirjasarjaan (1981─1991). Tapahtumat on sijoitettu 1960-luvun lopun yhdysvaltalaiseen pikkukaupunkiin, joka toki sopii viime vuosina muodissa olleeseen retrokauhuun. Idea on hyvä, mutta se olisi ansainnut hieman mietitymmän toteutuksen. Vaikka tarina on kliseisyydessään tyhjänpäiväinen, ainakin karmivat möröt ovat onnistuneita. Filmi välttää keskinkertaiseksi pelotteluviihteeksi sellaista kaipaaville.

Pisteytys: 5/10

It Chapter Two - Se: Toinen luku

Ohjannut Andy Muschietti

Kanada & USA 2019, 169 min.

Kauhu

Pääosissa: Jessica Chastain, James McAvoy, Bill Hader, Bill Skarsgård

Pikkukaupunki Derryn viemäreissä asusteleva Pennywise-pelle (Skarsgård) on jälleen herännyt horroksestaan, ja entiset kaverukset kokoavat voimansa nitistääkseen mystisen pahuuden. Paluu nuoruuden lähteille herättää uinuneet muistot, jotka toverukset olisivat mieluummin unohtaneet.

Stephen Kingin romaaniin pohjautuva filmi jatkaa tarinaa, jonka aloitti elokuva Se (2017). Jos ensimmäinen elokuva oli hienoisen lupaava, tarinan toisen luvun voisi vetää alas viemäristä. Se: Toinen luku on ulkoisesti tyylikkään näköistä kauhua, mutta sisältö on täyttä huttua. Elokuvasta voisi helposti leikata pois ainakin puolet, sillä tyhjänpäivänen tarina junnaa paikoillaan tuskastuttavasti lähes kolme tuntia. Muuta piinaa elokuvasta ei oikein irtoakaan, sillä lukemattomat möröt ja alituinen rääkyminen alkavat haukotuttaa jo ennen puoliväliä.

Pisteytys: 3/10

Doctor Sleep

Ohjannut Mike Flanagan

Iso-Britannia & USA 2019, 152 min.

Draama, Kauhu

Pääosissa: Ewan McGregor, Rebecca Ferguson, Kyliegh Curran, Cliff Curtis

Stephen Kingin samannimiseen romaaniin (2013) perustuva Doctor Sleep herättää Overlook-hotellin kummitukset jälleen henkiin. Hohdon (1977/1980) jatko-osan päähenkilö on aikuiseksi varttunut Dan Torrance (McGregor), joka on hyvää matkaa kulkemassa kohti isältään perittyjä alkoholiongelmia.  Danin on kuitenkin ryhdistäydyttävä, sillä "hohtavat" lapset tarvitsevat hänen apuaan.

 

Mike Flanagan on rohkeasti tarttunut melko vaikeaan aiheeseen, onhan Kingin kirjojen ja Hohto-elokuvankin maine melkoinen. Doctor Sleep onnistuu välttämään pahimmat karikot ja toimii ihan kohtalaisesti sekä jatko-osana  että itsenäisenä elokuvanaan. Hieman tiiviimmällä toteutuksella ja ideoiden terävöittämisellä filmi voisi olla roimasti parempikin. Elokuva ei harmillisesti pääse samalle tasolle kuin Flanaganin käsikirjoittama ja ohjaama, suorastaan loistava The Haunting of Hill House -sarja (2018), vaikka samankaltaista tunnelmaa on toisinaan aistittavissa.

Pisteytys: 6/10

The Shining - Hohto (1980)

Ohjannut Stanley Kubrick
Iso-Britannia & USA 1980, 119 / 144 min.
Kauhu
Pääosissa: Jack Nicholson, Shelley Duvall, Danny Lloyd, Scatman Crothers

Here's Johnny!

Kirjailijantekele Jack Torrance (Nicholson) suuntaa pienen perheensä kanssa syrjäiseen Overlook-hotelliin, jonne Jack on pestattu rakennuksen talvihoitajaksi. Toiveissa olisi saada samalla kirjoitettua, jos vain vaimo ja lapsi ymmärtäisivät pysyä pois jaloista. Viisivuotias Danny-poika (Lloyd) aistii jo hyvissä ajoin, ettei kaikki ole Overlookissa kohdallaan. Varoitukset käyvät todeksi, kun autioituvan rakennuksen verinen historia luikertelee äkkiarvaamatta Jackin luihin ja ytimiin.

Hohto perustuu Stephen Kingin samannimiseen romaaniin (1977), mutta toisin kuin Kingin ylipitkä kirja, elokuvaversio on tiivis mutta monitulkintainen. King itse inhosi Stanley Kubrickin visiota. Pidän muuten enemmän Kubrickin tulkinnasta, mutta yhdestä asiasta olen ehdottomasti samaa mieltä Kingin kanssa: Kubrickin naiskuva tuntuu karmealta, varsinkin, kun kulissien hirveä työilmapiiri on jo yleisessä tiedossa. Shelley Duvallin hahmo on käsikirjoitettu heikosti, ja Duvall itse sai osakseen kohtuutonta kiusantekoa. Ihan mitä tahansa ei voi oikeuttaa edes taiteen vuoksi.

Jos King suhtautui Kubrickin teokseen nuivasti, ei aikalaisvastaanotto ollut muutenkaan pelkkää ylistystä. Hohto ei ole sellaista nopeatempoista puukkohippaa, joihin 1980-luvulle tultaessa oltiin jo kauhun saralla totuttu, vaan lopulta melko hidastempoinen kertomus vääjäämättä etenevästä sekoamisesta. Vuosien saatossa Hohdon maine on kuitenkin kasvanut järkälemäisiin mittoihin, eikä elokuva ole välttynyt salaliittoteorioiltakaan. Nerokkaasta filmistä huomaa joka katselukerralla jotain uutta: satiirisen sävyn, viittauksen toiseen kauhuelokuvaan (esim. Psyko, 1960) tai vaikka vain otosten välillä kääntyneen tuolin. Overlookin kummituksilla on yhä tarinoita kerrottavanaan.

Pisteytys:

8/10

Carrie (1976)

Ohjannut Brian De Palma
USA 1976, 98 min.
Draama, Kauhu
Pääosissa: Sissy Spacek, Piper Laurie, Amy Irving

They're all gonna laugh at you!

Ujo teinityttö Carrie (Spacek) jää koulussa vaille ystäviä ja ymmärrystä. Maanisen uskonnollisen äidin (Laurie) kasvattama Carrie on autuaan tietämätön teini-iän fyysisistä muutoksista, ja joutuu siksikin pilkan kohteeksi opinahjossaan. Luokan tytöt päättävät tehdä inhokilleen kaikkien aikojen jäynän, mutta piinatun Carrien telekineettiset kyvyt pääsevät lopulta estottomasti valloilleen. Kiusatun teinin veriseltä kostolta ei säästy kukaan.

Koulukiusaamista ja teini-ikää käsittelevä Carrie perustuu Stephen Kingin samannimiseen esikoisromaaniin (1974). Tarina pureutuu myös uskonnolliseen fundamentalismiin, johon ei suhtauduta järin myötämielisesti: rakkautta kaipaava mutta siitä osattomaksi jäävä Carrie on ennen kaikkea fanaattisen äitinsä uhri. Carrie on enemmän surullinen kuin pelottava elokuva, vaikka yhteydet esimerkiksi koulukiusaamiseen ja nykypäivän kouluampumisiin tuntuvatkin hyytäviltä. Tuskastuttavaa, että Carrien teemat tuntuvat edelleen ajankohtaisilta.

Carrie oli Yhdysvalloissa arvostelumenestys ja kassamagneetti, mutta Suomessa ensi-iltaa jäätiin odottamaan vuosikausiksi. Elokuvan raakuudet eivät enää näytä järin hirveiltä, mutta herkkähipiäiset viranomaiset kokivat asian aikanaan toisin. Kotimaassaan elokuvan suosiota on yritetty jatkaa uusintaversioiden (2002, 2013), yhden jatko-osan (1999) ja jopa Broadway-musikaalin voimin, mutta alkuperäiselle elokuvalle ne eivät ole vetäneet vertoja. Teoksen voima piilee piinallisessa katharsiksessa, jonka Brian De Palma on ohjannut varsin nokkelasti. Kehua voi myös hyviä päärooleja, joista Sissy Spacek ja Piper Laurie nappasivat Oscar-ehdokkuudet.

Pisteytys:
8/10

8 x Halloween: osa IV (Uinu, uinu lemmikkini, 1989 & 2019)

I don't wanna be buried in a pet cemetery!

Kasarinostalgian aika jatkuu yhä vain ja samalla myös Stephen Kingin suosio. Toissavuonna uudelleenkäynnistyi pellepelottelu Se (2017) ja tämän vuoden alussa valkokankaille pääsi Kingin Uinu, uinu lemmikkini (1983) -romaanin toinen filmatisointi. Tuota pikaa ensi-iltansa saa myös King-kertomus Doctor Sleep (2019), jonka on määrä olla jatkoa Hohdolle (1980). Uudelleenlämmittelyt sopivat kiistämättä päivän elokuvien teemaan, joissa kuolleet heräävät ja palaavat takaisin hieman, noh, karkeatekoisempina versioina.

Pet Sematary - Uinu, uinu lemmikkini
Ohjannut Mary Lambert
USA 1989, 103 min.
Kauhu, Trilleri
Pääosissa: Dale Midkiff, Fred Gwynne, Denise Crosby, Miko Hughes

Uinu, uinu lemmikkini kertoo vieraalle paikkakunnalle muuttavasta Creedin perheestä. Elämä uudessa kodissa on juuri asettautunut uomiinsa, kun kuopus menehtyy liikenneonnettomuudessa. Läheinen lemmikkieläinten hautausmaa outoine mysteereineen johdattaa perheenisän järjettömiin tekoihin. Temaattisesti kertomus käsittelee kuolemaa ja luopumisen tuskaa, mutta myös vanhemmuuden komplekseja.

Kasarikauhun tunnelma savuavine hautausmaineen on elokuvassa kohdillaan, vaikka epärytmikäs kertomus onkin lähinnä aika koomista seurattavaa. Viihdettä siis irtoaa, vaikka kunnon adrenaliiniryöpyt jäävätkin vähiin. Elokuvalla tuntuu yhä olevan oma vakaa kannattajakuntansa, vaikka viehätys ehkä perustuukin nostalgiaan. Aikanaan elokuva sai riittävästi suosiota, jotta jatko-osa kannatti tehdä. Uinu, uinu lemmikkini 2 (1992) sitten floppasikin jo ihan kunnolla.

Pisteytys: 6/10

Pet Sematary - Uinu, uinu lemmikkini

Ohjannut Kevin Kölsch & Dennis Widmyer

USA & Kanada 2019, 101 min.

Kauhu, Trilleri

Pääosissa: Jason Clarke, Amy Seimetz, John Lithgow, Jeté Laurence

Uusintaversion tarina on lähtökohdiltaan sen verran uskollinen Kingin romaanille (1983) ja yllä arvioidulle kasariversiolle, että juonta on turha kerrata. Joitakin eroja ja pieniä yllätyksiäkin toki löytyy, mutta ehkäpä ne on hauska huomata itse! Pienet, mutta merkittävät muutokset ovatkin oikeastaan ainoa elokuvan tarjoama ilo. Myös elokuvan visuaalinen ilme on laskettava onnistumiseksi, mutta pelkkä pintakiilto ja pienet juonikikkailut eivät elokuvaa pelasta.

Vaikka Uinu, uinu lemmikkini on ulkoisesti tyylikäs kokonaisuus, ei filmi ei onnistu nousemaan esille kauhuelokuvien harmaasta massasta.  On rasittavaa, että juonta väännetään rautalangasta, vaikka lähtökohtaisestikin kunnon idea tuntuu olevan hukassa. Mukana laahaavat tai pikemminkin häilähtelevät samat teemat kuin edelliselokuvassa ja kirjassakin, mutta mitään niistä ei kuitenkaan pysähdytä käsittelemään. Valokeilaan pääsevät vain tyylikkäät kulissit, joissa ennalta-arvattavat säpsäyttelyt rullaavat tasaisen tylsänä liukuhihnana.

Pisteytys: 4/10

8 x Halloween: osa VI (Se, 2017)

Time to float.

Klassikoiden uusintaversiot ovat tämän tästä muodissa. Tänä vuonna ensi-iltansa on juuri saanut Halloweenin (1978) remake, kun taas viime vuoden näkyvin uusinta oli Stephen Kingin romaaniin Se (1986) perustuva samanniminen elokuva. Stranger Thingsin (2016─) ynnä muun kasariromantiikan kaudelle Se osuu kuin pellennenä naamaan, mutta onko uusintafilmatisointi kaiken saamansa hehkutuksen arvoinen?

It - Se

Ohjannut Andy Muschietti

USA & Kanada 2017, 135 min.

Kauhu, Trilleri, Draama

Pääosissa: Bill Skarsgård, Jaeden Lieberher, Jeremy Ray Taylor, Sophia Lillis, Finn Wolfhard

Yhdysvaltain Mainessa on pieni Derryn kaupunki, joka pintapuolisesta tavallisuudestaan huolimatta poikkeaa monesta muusta samanlaisesta tuppukylästä. Tämän tästä Derryn lapsia katoaa jäljettömiin, mutta katoamiset unohtuvat nopeasti. Kun Bill Denbroughin (Lieberher) pikkuveli katoaa mystisesti ja julistetaan kuolleeksi, Bill ja hänen koulukiusattujen tovereidensa joukko ryhtyy selvittämään Derryn mysteeriä. Nokkelat lapset pääsevät painajaismaisten kokemustensa avulla kotikaupunkiaan piinaavan kirouksen jäljille ja päättävät tehdä tapahtumista lopun.

Se on tarinansa puolesta melko uskollinen mukaelma Stephen Kingin alkuperäiskertomuksesta, mutta elokuva sijoittaa lapset 1950-luvun sijaan 1980-luvulle. Vuonna 2019 ilmestyvässä jatko-osassa tapahtumat on määrä tuoda nykyaikaan, kun taas Kingin romaanissa aikuistuneet päähenkilöt palasivat lapsuutensa kaupunkiin 1980-luvulla. Aikaratkaisu toimii ja muutenkin tarinalinja pysyy hetkittäin jopa paremmin kasassa kuin Kingin aivan liikaa paisuneessa järkäleessä. Myös elokuvan visuaalinen maailma on onnistunut.

Vaikka hyviäkin puolia löytyy, kokonaisuutena Se on yllätyksetön turhake. Erinomaisten nuorten päätähtiensä ansiosta elokuva olisi parhaimmillaan Stand By Me (1986) -henkisenä lapsuus- ja nuoruuskuvauksena, mutta orastava draama hukkuu turhaan sähellykseen. Kauhuelementit ovat täysin kulunutta tusinatavaraa ja rasittavaa shitfuck-rääkymistä. Pelle Pennywise (Skarsgård) ei vedä vertoja hyytävälle Tim Currylle vuoden 1990 Se-versiosta, vaikka aivan samaa hahmoa tuskin olisi kannattanutkaan yrittää luoda. Kunnon idea ja ainutlaatuisuus tästä uudesta hahmosta kuitenkin puuttuu. Tämä Se jää edeltäjänsä tapaan kerran katsottavaksi puolivillaiseksi viihdykkeeksi.

Pisteytys: 6/10