lauantai 27. kesäkuuta 2020

Halloween ─ naamioiden yö (1978)

Ohjannut John Carpenter
USA 1978, 91 min.
Kauhu, Trilleri
Pääosissa: Jamie Lee Curtis, Sam Loomis

You can't kill the boogeyman!
 
On kulunut tismalleen 15 vuotta eräästä karmeaksi surmayöksi muuttuneesta halloweenista. Murhaaja Michael Myers on ollut lukittuna mielisairaalaan, josta hän pakenee jatkamaan kesken jääneitä tappotöitään. Entisen kotitalonsa kätköistä salaperäinen mies tarkkailee lähiseudun nuorisoa ja odottaa sopivaa hetkeä iskulleen. Teini-ikäisen Laurien (Curtis) lapsenvahtikeikat muuttuvat painajaiseksi!
 
Pienellä budjetilla tehty Halloween - naamioiden yö oli ilmestyttyään välitön hitti, joka on kasvanut yli kymmenosaiseksi elokuvasarjaksi. Halloween ilmestyi oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa: tietä slasher-menestykselle oli tasoittanut jo esimerkiksi yleisöjä järkyttänyt Teksasin moottorisahamurhaaja (1974), ja jo kauan ennen sitä veitsi viuhahti ikimuistoisesti Alfred Hitchcockin Psykossa (1960). Halloween muistetaan myös mieleenpainuvan musiikkiraitansa ansiosta, joka taasen tuo mieleen Manaajan (1973) ja Suspirian (1977) vaikutteet. Näiden elokuvien perinnöstä ideoita ammentanut Halloween raivasi tietä yhä uusille teinikauhuille ja yhä verisemmille slasher-elokuville.

Vaikka Halloweenin merkitystä kokonaiselle lajityypille ei parane kiistää, itse elokuva ei ole kestänyt aikaa kovin hyvin. Mielisairaalasta karannut "hullu" on jo aika tunkkainen lähtökohta murhateoille, eikä tarinakaan tunnu nykypäivänä järin sykähdyttävältä. Alkukohtaus on toki hieno kerta toisensa jälkeen, ja tunnelma sinänsä on ihan kohdillaan kautta linjan. Elokuvaa ei voi syyttää kliseisyydestä, vaikka se monin paikoin siltä tuntuukin ─ Halloweenin ideoita vaan on jäljitelty myöhemmissä filmeissä lähes väsymykseen asti.

Pisteytys:
6/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti