Italia & Ranska 1975, 117 min.
Draama, Kauhu
Pääosissa: Paolo Bonacelli, Aldo Valletti, Caterina Borratto
 |
| We want to kill you a thousand times. |
Markiisi de Sade (1740─1814) kirjoitti vankeudessa ollessaan romaanin Sodoman 120 päivää (1785), joka kertoo aristokraattien orgioista. Pari vuosisataa myöhemmin räväkkänä persoonana tunnettu Pier Paolo Pasolini siirsi romaanin tapahtumat fasismin ajan Italiaan: neljä yhteiskunnan huipulla olevaa miestä vangitsee joukon nuoria naisia ja miehiä seksiorjikseen. Herkät lemmenleikit eivät tule kyseeseen, vaan luvassa on äärimmilleen vietyjä perversioita sekä silkkaa väkivaltaa. Vallan huipulla sikailevat fasistit suorastaan nauttivat omasta loastaan, jossa he rypevät täysin estoitta.
Sodoman 120 päivää (engl. Salo, or the 120 Days of Sodom) on edelleen radikaali elokuva, eikä lainkaan kummastuta, että se kiellettiin siveettömyytensä vuoksi monissa maissa. Suomessakin elokuva pääsi esitettäväksi vasta tällä vuosituhannella. Vuotta myöhemmin vastaavan kohun nosti Aistien valtakunta (1976), joka tosin nimenomaan käsittelee seksuaalisuutta ja himoa. Sodoman 120 päivää käyttää äärimmilleen vietyjä seksileikkejä kerronnan välineenä, mutta shokeeraavan tarinan alta paljastuu ennen kaikkea kitkerää yhteiskuntakritiikkiä.
Pasolinin näkemys äärimmäisten nautintojen kulutusyhteiskunnasta ja vallanpitäjien sadismista tuntuu loputtoman kyyniseltä! On tosin kiehtovan ristiriitaista, miten elokuva on todella tyylikkäästi ja kauniisti kuvattu, mutta viehättävissä interiööreissä liikkuva kamera taltioi puistattavan kuvottavia asioita aina ulosteen syömisestä päänahan irtileikkaamiseen. Dekadenssiako? Harva filmi aiheuttaa yhtä ankaraa fyysistä pahoinvointia, joten popcornit kannattaa jättää syömättä. Teoksen katselu on hirveää, mutta sen sanoma puhuttelee. Siksikin on surullista, että Sodoma jäi Pasolinin viimeiseksi elokuvaksi: mies murhattiin raa'asti vain hieman ennen elokuvan ensi-iltaa.
Pisteytys:
Pisteytys:
6/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti