Sholay (1975)

Ohjannut Ramesh Sippy

Intia 1975, 204 min.

Toiminta, Musikaali, Komedia, Rikos, Draama

Pääosissa: Sanjeev Kumar, Amitabh Bachchan, Dharmendra

 

We die together!

 

Entinen poliisi herra Singh (Dharmendra) on saanut tarpeekseen kotiseutuaan terrorisoivista rikollisista. Hän värvää avukseen villin vekkulin roistokaksikon: Jai (Bachchan) ja Veeru (Kumar) ovat tarjouksesta ihmeissään, mutta mitäpä he eivät tekisi vapauden ja vaurauden eteen! Tehtävä osoittautuu haastavaksi, mutta matkan varrelle mahtuu monta iloista laulua ja kaunista neitoa.

Sholay on kiihkeä viihdemammutti ─ yli kolme tuntia toimintaa, draamaa, komediaa, romantiikkaa ja rytmikkään vietteleviä musikaalikohtauksia. Jostain olisi takuulla voinut vähän tiivistääkin, mutta pääasia on, että kokonaisuus toimii. Kertomukseen on otettu vaikutteita monesta elokuvasta: Sholayssa näkyy muun muassa Sergio Leonen dollaritrilogia ja Akira Kurosawan Seitsemän samuraita (1954). Ei lainkaan vaatimattomia esikuvia! Lopputulemana on vauhdikas curry-western, ainutlaatuinen yhdistelmä Bollywood-tuotantoa ja monen muun maan elokuvalegendoita. Maailmanelokuvaa!

Supersuosittu Sholay ei kasvanut hitiksi yhdessä yössä mutta kun mainetta hiljalleen tuli, kassakoneet lauloivat tauotta. Hyvä niin, sillä suurfilmin tuotanto ei ollut lainkaan vaatimatonta puuhaa. Megabudjetti saatiin paikattua: Sholay on edelleen suurimpia intialaisia elokuvahittejä, sekä kotimaassaan että kansainvälisesti. Kriitikoita omaperäinen teos ei alkuun innostanut, mutta klassikkomaine on kasvanut vähitellen. Maine on helppo ymmärtää, sillä monia lajityyppejä ja kerronnan rytmejä yhdistelevä elokuva on viihdyttävä kokonaisuus. Vuonna 2014 elokuva pääsi uudelle teatterikierrokselle muodinmukaisessa 3D-formaatissa. Viihdearvoa piisaa edelleen.

Pisteytys: 8/10

Dheepan (2015)

Ohjannut Jacques Audiard

Ranska & Intia 2015, 115 min.

Draama, Rikos

Pääosissa: Jesuthasan Antonythasan, Kalieaswari Srinivasan, Claudine Vinasithamby

 

The war is not over, but for me... it's over.

Sri Lankan sisällissota repii maata kappaleiksi. Perheensä menettänyt mies (Antonythasan) etsii pakolaisleiriltä itselleen uuden perheen: orvoksi jääneen lapsen (Vinasithamby) ja nuoren naisen (Srinivasan), jolla on palava halu päästä turvaan Eurooppaan sisarensa luo. Valeperhe pakenee Ranskaan, jossa alkaa uusi elämä. On totuttava uuden maan tavoille, opittava kieli, tehtävä työtä ─ ja tultava toimeen keinotekoisena perheenä. Elämään vyöryy uusia vaaroja, kun paikallinen huumeliiga ottaa yhteen naapurustossa. Loppuuko sota ja selviytyminen koskaan?

Jacques Audiardin (s. 1952) pakolaiselokuva alkaa draamana, mutta puolivälin jälkeen filmi sävyttyy rikoksilla ja rakkaudella. Lajityypit sulautuvat toisiinsa hyvin, mutta elokuva jää silti hieman hajanaisen tuntuiseksi ja kuitenkin tarina tuntuu aavistuksen liian pitkältä. Esimerkiksi lapsen vaiheiden kuvaus alkaa kiinnostavasti, mutta sitten koko mukula unohtuu. Dheepan pääsee silti hyvin kiinni pakolaiskokemuksiin ja sotatraumoihin, vaikka kerronta ei olekaan aivan ehyttä.

Dheepan sai ensi-iltansa näyttävästi Cannesissa, jossa filmi palkittiin Kultaisella palmulla. Hieno saavutus, vaikka tuntuu hieman liioitellulta. Tähän mennessä Dheepan lienee Jacques Audiardin kehutuin elokuva, mutta ei välttämättä enää tunnetuin. Tuorein ohjaustyö Emilia Pérez (2024) nimittäin oli näkyvästi esillä Cannesissa ja Oscareissa. Parhaan elokuvan palkinto ja Kultainen palmu jäivät haaveeksi, sillä loppumetreillä elokuva aiheutti rasismikohun ja ylipäätään puhutti aihevalinnoillaan. Audiardista varmasti kuullaan vielä, sillä hänellä on tilillään jo viisi Kultaisen palmun ehdokkuutta ja Dheepanin tuoma voitto. Minne päin maailmaa tie vienee seuraavaksi?

Pisteytys: 7/10

The Jungle Book - Viidakkokirja (2016)

Ohjannut Jon Favreau

Iso-Britannia, USA, Uusi-Seelanti, Ranska, Kanada & Intia 2016, 106 min.

Animaatio, Seikkailu

Pääosissa: Neel Sethi, Bill Murray, Ben Kingsley

Can you just hang on?

Disneyn Viidakkokirja (1967) on animaatioklassikko, jonka svengaava lupsakkuus vetoaa vuosikymmenestä toiseen. Tämä  uusintafilmatisointi on osa elokuvayhtiön valtavaa remake-projektia, jolta yksikään Disney-kaanonin klasikko ei vaikuta olevan turvassa. Uuden Viidakkokirjan juoni noudattelee Rudyard Kiplingin Viidakkokirjan (1894) kertomusta, jossa eri eläimet saattelevat Mowgli-poikaa (Sethi) kohti ihmisasumusta. Tunnelma elokuvassa on synkkä, ainakin 1960-luvun versioon verrattuna. Viidakkoseikkailu on täynnä vauhtia ja hetkittäin piinaavaakin jännitystä, eikä huolettomia lauluhetkiä löydy kovin montaa.

Edelliskatselu jätti minut aika latteisiin tunnelmiin, joten siihen nähden elokuva tuntuikin nyt paljon paremmalta kuin muistin. Kenties olen vain sittemmin nähnyt riittävästi surkeita Disney-uusintoja: karmeita ovat varsinkin Leijonakuningas (2019), Aladdin (2019) ja kaiken kurjuuden huippuna ankea Mulan (2020). Varsinkin moniin muihin kömpelyyksiin verrattuna Viidakkokirja on lajissaan harvoja onnistuneita teoksia, jos nyt jonkun näistä Disney-uusinnoista siis haluaa katsoa. Seikkailussa on hyvä rytmi, mainioita eläinhahmoja ja villiä vilskettä näyttävissä maisemissa.

Onnistuneinta Viidakkokirjassa on sen realismiin pyrkivä animointi. Muutamissa hetkissä jylhä viidakko erikoisine asujineen näyttää todella komealta. Täysin aidon näköiset mutta leukojaan hölmösti louskuttavat eläimet sen sijaan eivät tee vaikutusta. Erikoistehoste-Oscarilla palkittu Viidakkokirja menestyi taloudellisesti erinomaisesti ja se oli vuotensa viidenneksi tuottoisin filmi. Elokuvalle on kaavailtu jatko-osaa, josta ei kuitenkaan ole viime vuosina tihkunut tarkempia tietoja. Vaikka Viidakkokirja olikin menestys, toisen osan vetovoimaan en jaksa uskoa. Lipputuloja sekin silti varmasti tahkoaa, joten osan ilmestyminen mahtaa olla vain ajan kysymys.

Pisteytys: 6/10

Bridge of Spies - Vakoojien silta (2015)

Ohjannut Steven Spielberg

USA, Intia & Saksa 2015, 142 min. 

Draama, Historia, Trilleri

Pääosissa: Tom Hanks, Mark Rylance, Alan Alda

You should be careful.

Tositapahtumiin pohjautuva Vakoojien silta sijoittuu kylmän sodan epäluuloisiin vuosiin. Tarina alkaa vuodesta 1957, jolloin Rudolf Abel (Alda) pidätetään New Yorkissa neuvostovakoojana epäiltynä. Hän saa asianajajakseen työhönsä vakavasti suhtautuvan James B. Donovanin (Hanks), joka pelastaa Abelin kuolemantuomiolta. Monikaan ei suhtaudu Donovanin työhön suopeasti, mutta myöhemmin mielipiteet kääntyvät täysin. Abelin säästäminen nimittäin antaa Yhdysvalloille valttikortin, jonka avulla oman maan vakooja voidaan saada palautettua hengissä kotiin.

Coen-veljesten ja Matt Charmanin käsikirjoittama Vakoojien silta on keskinkertaista agenttiviihdettä. Tarina on hyvä, mutta eritoten loppua kohden elokuva väljähtyy melko kiusalliseksi siirapiksi. Kaiken kruunaa arjen sankarin rooleistaan tuttu Tom Hanks, joka ─ sinänsä pätevästi ─ esiintyy jälleen vaatimattomana oikeusvaltion malliesimerkkinä. Coenit olisivat saaneet ohjata filmin Steven Spielbergin sijaan, silloin elokuvassa olisi melko varmasti ollut kiinnostavaa särmää.

 

Tunnetun tekijätiimin luoma Vakoojien silta oli näyttävästi esillä Oscar-gaalassa, josta vain sivuroolia näyttelevä Mark Rylance lähti kotiin palkinto kourassaan. Lavasteet olisivat voineet olla toinen voittomahdollisuus, sillä aikakauden miljöö on tyylikkäästi luotu. Se ei kuitenkaan ole aivan niin loistava kuin toisessa 2010-luvulla ilmestyneessä kylmän sodan agenttitrillerissä Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja (2011). Harkitun estetiikan lisäksi elokuvia yhdistää sekin, ettei kummassakaan pääpaino ole kovassa toiminnassa ja rytinässä, vaikka muutama tarkkaan tähdätty luoti viuhahtaakin.

 

Pisteytys: 6/10

Life of Pi ─ Piin elämä (2012)

Ohjannut Ang Lee

USA, Taiwan, Iso-Britannia, Kanada, Intia & Ranska 2012, 127 min.

Seikkailu, Draama, Fantasia

Pääosissa: Suraj Sharma, Irrfan Khan

 

So which story do you prefer?

 

Yann Martelin samannimiseen romaaniin (2001) perustuva Piin elämä vie maagiselle meriseikkailulle. Intiassa varttunut Pi (Sharma) on muuttamassa Kanadaan, mutta hän menettää koko perheensä laivan haaksirikossa. Lopulta Pin ainoa toveri yksinäisessä pelastusveneessä on tiikeri, joka pitää nuorukaisen valppaana ja hengissä. Mutta mikä kaikki kertomuksesta on totta?

Piin elämä leikittelee allegorioilla ja tarinankerronnalla, jossa on ripaus maagisen realismin piirteitä. En ole lukenut alkuperäisteosta, joten vertailut sikseen. Sen verran kuitenkin tohdin uumoilla, että elokuvassa hennosti häilähtävä uskontotematiikka tulee runsaammin esille itse romaanissa. Filmiversiossa on korostettava vauhtia ja visuaalisuutta filosofoinnin kustannuksella, ainakin, jos mielii valtavirtaviihteeksi! Piin elämässä mennään estetiikka edellä.

Juuri näyttävyys taisikin aikanaan olla Piin elämän keskeisin vetonaula: 3D-kuvaus ja erikoisefektein luodut eläimet palkittiin muun muassa Oscarein ja Baftoin, suurista lipputuloista puhumattakaan. Elokuvan maailma näyttää edelleen kauniilta, mutta vailla visuaalista antia Piin elämä jäisi puuduttavaksi ajelehtimiseksi. Tarinan idea sinänsä on ihan kiva, mutta Pin pohdiskelut ovat coelhomaisen latteaa tyhjänpuhumista. Ilman runsaita neonvaloja niitä ei jaksaisi kuunnella.

Pisteytys: 6/10

Monsoon Wedding (2001)

Ohjannut Mira Nair

Intia, USA, Italia, Saksa, Ranska & Iso-Britannia 2001, 114 min.

Romantiikka, Komedia,  Draama

Pääosissa: Naseeruddin Shah, Lillete Dubey, Vijay Raaz, Shefali Shah

 

I just fell from grace.

 

Intialaisperheessä valmistellaan perheen ainoan tyttären ikimuistoista hääseremoniaa. Juhlahumun tuoksinnassa aistitaan salaisuuksia ja kätkettyä lempeä. Vanha suola janottaa eräitä, toisia kiehtoo uusi ihastus ja useimmat tahtoisivat vaan tanssia ja iloita. Järjestelty avioliitto osoittautuu pelottavaksi, mutta ainakin tässä iloisessa tarinassa kaikki taitaa lopulta asettua onnellisesti omiin uomiinsa.

Monsoon Wedding on iloisten lemmenleikkien kaoottista riemujuhlaa. Elokuva yhdistää Bollywood-musikaalia ja romanttista komediaa draamaan, joka tutkii intialaista yhteiskuntaa. Vaikka filmissä on selkeitä Bollywood-piirteitä, tarina ei ole täysin suoraviivainen eikä vaikeitakaan aiheita väistetä. Kaikki rakkaus ei pääty onneen, vaikka kovin syviin vesiin filmi ei sukellakaan. Köyhimmän Intian murheet ovat kaukana, mutta ylipäätään naisen asemaa pohditaan eri näkökulmista.

Kansainvälisen tuotantoprosessin myötä syntynyt elokuva menestyi oivasti maailmalla. Cannesissa ensi-iltansa saanut Monsoon Wedding palkittiin Venetsiassa peräti Kultaisella leijonalla, ja jokusia ehdokkuuksia tuli muistakin gaaloista eri puolilta maailmaa. Samettikukkien täyttämä romanttinen komedia on kepeän piristävää viihdettä, vaikka filmi ei jättänytkään minuun lähtemätöntä vaikutusta. Monipuolisesta ja monikielisestä elokuvasta ei ainakaan puutu värejä ja rytmejä!

Pisteytys: 7/10

Gandhi (1982)

Ohjannut Richard Attenborough

Iso-Britannia & Intia 1982, 191 min.

Biografia, Historia, Draama

Pääosissa: Ben Kingsley, Rohini Hattangadi, Roshan Seth

We must defy the British!

Intian itsenäisyysliikkeen johtotähti Mahatma Gandhi (1869─1948) muistetaan yhä väkivallattoman vastarinnan sankarina. Nimikkoelokuvassaan Gandhin (Kingsley) elämänvaiheita tarkastellaan yhteiskunnallisen vaikuttamisen näkökulmasta. Elokuva alkaa Gandhin kuolemasta, mutta siihen johtanut tarina käynnistyy 1800-luvun loppuvuosien Etelä-Afrikasta, jossa nuori juristi saa tarpeekseen intialaisten kokemasta rasismista. Uuden suunnan elämälleen saanut Gandhi palaa kotimaahansa Intiaan, jossa alkaa pitkä kädenvääntö Britti-imperiumin kanssa sekä vaikea uurastus eri uskontokuntien tulehtuneiden välien sovittelijana.

Gandhi kuvaa kiinnostavasti päähenkilönsä sankaruutta: askeettinen elämäntapa, kuihduttavat nälkälakot ja rohkea kansalaistottelemattomuus vaativat sinnikkyyttä, joka inspiroi kokonaista kansakuntaa ja lukemattomia ihmisiä valtiorajojen tuolla puolen. Myytin takana on kuitenkin aivan tavallinen mies, vaikka arjen tasoa pettymyksineen ja epäonnistumisineen elokuvassa ei järin syvällisesti kuvatakaan. Rajausta voidaan pitää joka tapauksessa onnistuneena, sillä olennaisin tavoitetaan. Vuosikymmenten mittaisesta värikkäästä taipaleesta esille pääsevät monet historiallisesti merkittävät avainhetket, jotka on usein myös kuvattu autenttisilla paikoilla. Jo alkuteksteissä myönnetään auliisti, että toisesta näkökulmasta katsoen rajaus voisi olla erilainenkin.

Richard Attenborough (1923─2014) tunnetaan parhaiten näyttelijänä, vaikka hän ehti urallaan kokeilla siipiään ohjaajanakin. Tunnetuin ohjaustyö on tietenkin Gandhi, ilmestymisvuotensa suurmenestys, jonka tekemisestä Attenborough oli haaveillut jo vuosikymmeniä. Gandhi kahmi huikeat 12 Oscar-ehdokkuutta, eikä kotiin tarvinnut lähteä tyhjin käsin. Kahdeksan voitetun pystin joukkoon lukeutuivat parhaan elokuvan ja ohjauksen palkinnot, ja palkittiinpa sangen tuntematon Ben Kingsleykin fyysisesti vaativasta pääroolistaan. Roolituksessa painoarvoa kenties saivat Kingsleyn intialaisjuuret. Nykypäivänä tuntuu kyllä huvittavalta, että vuosien varrella Gandhin osaan kaavailtiin niin Robert De Niroa kuin Alec Guinnessiakin ─ eikö ketään intialaista löytynyt?

Pisteytys:

8/10

Subarnarekha (1965)

Ohjannut Ritwik Ghatak
Intia 1965, 143 min. / 128 min.
Draama
Pääosissa: Abhi Bhattacharya, Madhabi Mukherjee, Satindra Bhattacharya

To whom do I tell my sorrow?

Iswar (A. Battacharya) ja hänen nuori sisarensa Sita (Mukherjee) joutuvat lähtemään kotiseudultaan Pakistanista Intiaan. Maat ovat itsenäistyneet, joten hinduväestön on määrä suunnata Intiaan ja muslimien Pakistaniin. Matkalla uudelle kotiseudulle Iswar ottaa huomaansa myös pojan, Abhiramin (S. Battacharya), joka on joutunut eroon äidistään pakolaiskaaoksessa. Kolmikko aloittaa yhteiselonsa Kalkutassa, jossa Iswar onnistuu rakentamaan elämälle hyvät puitteet. Kuitenkin Sitan alituiseen laulamat surulliset sävelet ennakoivat traagista tulevaisuutta.

Subarnarekha, englanniksi myös Golden River, saa nimensä Koillis-Intiassa virtaavan Subarnarekha-joen mukaan. Universaali kertomus voidaan nähdä yhteiskuntaluokkien, kastien tai sukupuolierojen kritiikkinä, mutta myös melko kyynisenäkin kuvauksena sodanjälkeisestä maailmasta. Keskeiseen asemaan nousee myös alituinen kodin kaipuu. Katharsiksen myötä elämästä puuttunut onni, tarkoitus ja pysyvyys ehkä viimein ovat enää vain yhden joenmutkan takana. Subarnarekhan kerronnasta kiehtovinta tekee erinomainen kuvaus, joka taltioi suuret maisemat ja pienet yksityiskohdat samalla tarkkanäköisyydellä.

Aasialaisen elokuvataiteen merkkiteoksiin lukeutuva Subarnarekha on osa ohjaaja Ritwik Gathakin (1925─1976) pakolaistrilogiaa, jonka ensimmäinen osa Meghe Dhaka Tara eli The Cloud-Capped Star (1960) on myös 1001-listalla. Trilogia on toki vain temaattinen, mutta silti tuntuu hassulta aloittaa katselu päätösosasta. Intialaisten elokuvien löytäminen on ollut harmillisesti varsin haastavaa, joten tähän järjestykseen on toistaiseksi tyydyttävä. Subarnarekhastakin oli saatavilla vain British Film Instituten lyhentämä versio. Haasteista huolimatta katselu oli ilo! Sitarin sävelet keinuttavat miellyttävästi toiseen aikaan ja paikkaan, vaikka temaattisesti tarina osuukin kipeästi myös nykypäivän maailman ongelmakohtiin.

Pisteytys:

8/10

A Throw Of Dice - Prapancha Pash (1929)

Ohjannut Franz Osten
Saksa, Iso-Britannia & Intia 1929, 74 min.
Mykkäelokuva, Draama, Romantiikka
Pääosissa: Seeta Devi, Charu Roy, Himansu Rai

Intia

1920-1930-luvuilla saksalainen ohjaaja Franz Osten vastasi maanmiestensä eksotiikankaipuuseen kuvaamalla liudan elokuvia mystisessä Intiassa. Yhteistyössä tuottaja-näyttelijä Himansu Rain ja käsikirjoittaja Niranjan Palin kanssa Osten loi visuaalisesti häikäiseviä elokuvia, jotka tosin jäivät unohduksiin toisen maailmansodan myllerrysten myötä. Vuonna 2006 yksi yhteistyön synnyttämä helmi, Prapancha Pash, kaivettiin esiin brittien elokuva-instituutin arkistosta restaurointia varten. Intialaistaustaisen Nitin Sawhneyn säveltämällä soundtrackilla varustettu uusi versio valmistui parahiksi itsenäisen Intian 60-vuotisjuhlille. Tuo soundtrack on muuten niin hyvä, että elokuva kannattaa katsoa jo ihan vain sen vuoksi.

Prapancha Pash kertoo tarinan, joka on peräisin intialaisesta suureepoksesta Mahabharatanista. Kertomuksessa kaksi vaurasta miestä, Ranjit (Roy) ja Sohat (Rai), rakastuvat kauniiseen Sunitaan (Devi). Uhkapelejä harrastavien Ranjitin ja Sohatin kamppailussa ovat vastakkain Ranjitin rehellisyys ja Sohatin äärimmäisyyksiin yltyvät huijausyritykset. Uhkapeli ei kannata, opettaa elokuva. Tarina ei ole kovin kummoinen ja monet juonta edistävät ratkaisutkin tuntuvat aika huvittavilta. Muutoin tämä Intiassa kuvattu elokuva on upea, erityisesti sen valloittavan visuaalisuuden vuoksi. Elokuvassa nähdäänkin ihan oikeaa viidakkoa ja aitoja villieläinparkoja, joten kyse ei ole mistään länsimaisesta studiokamasta.

Vaikka elokuva on saksalaisen ohjaama ja eurooppalaisille yleisöille suunnattu, sen voi myös liittää Bollywoodin alkuaikojen historiaan. Himansu Rai ja Niranjan Pal olivat varhaisia intialaisen ja bombaylaisen (nyk. Mumbai) elokuvan uranuurtajia ja popularisoijia: vuonna 1934 he perustivat Bombay Talkies -elokuvastudion, josta usea intialainen elokuva-alan suurnimi on aloittanut uransa.

Pisteytys:

8/10