Intia 1965, 143 min. / 128 min.
Draama
Pääosissa: Abhi Bhattacharya, Madhabi Mukherjee, Satindra Bhattacharya
 |
| To whom do I tell my sorrow? |
Iswar (A. Battacharya) ja hänen nuori sisarensa Sita (Mukherjee) joutuvat lähtemään kotiseudultaan Pakistanista Intiaan. Maat ovat itsenäistyneet, joten hinduväestön on määrä suunnata Intiaan ja muslimien Pakistaniin. Matkalla uudelle kotiseudulle Iswar ottaa huomaansa myös pojan, Abhiramin (S. Battacharya), joka on joutunut eroon äidistään pakolaiskaaoksessa. Kolmikko aloittaa yhteiselonsa Kalkutassa, jossa Iswar onnistuu rakentamaan elämälle hyvät puitteet. Kuitenkin Sitan alituiseen laulamat surulliset sävelet ennakoivat traagista tulevaisuutta.
Subarnarekha, englanniksi myös Golden River, saa nimensä Koillis-Intiassa virtaavan Subarnarekha-joen mukaan. Universaali kertomus voidaan nähdä yhteiskuntaluokkien, kastien tai sukupuolierojen kritiikkinä, mutta myös melko kyynisenäkin kuvauksena sodanjälkeisestä maailmasta. Keskeiseen asemaan nousee myös alituinen kodin kaipuu. Katharsiksen myötä elämästä puuttunut onni, tarkoitus ja pysyvyys ehkä viimein ovat enää vain yhden joenmutkan takana. Subarnarekhan kerronnasta kiehtovinta tekee erinomainen kuvaus, joka taltioi suuret maisemat ja pienet yksityiskohdat samalla tarkkanäköisyydellä.
Subarnarekha, englanniksi myös Golden River, saa nimensä Koillis-Intiassa virtaavan Subarnarekha-joen mukaan. Universaali kertomus voidaan nähdä yhteiskuntaluokkien, kastien tai sukupuolierojen kritiikkinä, mutta myös melko kyynisenäkin kuvauksena sodanjälkeisestä maailmasta. Keskeiseen asemaan nousee myös alituinen kodin kaipuu. Katharsiksen myötä elämästä puuttunut onni, tarkoitus ja pysyvyys ehkä viimein ovat enää vain yhden joenmutkan takana. Subarnarekhan kerronnasta kiehtovinta tekee erinomainen kuvaus, joka taltioi suuret maisemat ja pienet yksityiskohdat samalla tarkkanäköisyydellä.
Aasialaisen elokuvataiteen merkkiteoksiin lukeutuva Subarnarekha on osa ohjaaja Ritwik Gathakin (1925─1976) pakolaistrilogiaa, jonka ensimmäinen osa Meghe Dhaka Tara eli The Cloud-Capped Star (1960) on myös 1001-listalla. Trilogia on toki vain temaattinen, mutta silti tuntuu hassulta aloittaa katselu päätösosasta. Intialaisten elokuvien löytäminen on ollut harmillisesti varsin haastavaa, joten tähän järjestykseen on toistaiseksi tyydyttävä. Subarnarekhastakin oli saatavilla vain British Film Instituten lyhentämä versio. Haasteista huolimatta katselu oli ilo! Sitarin sävelet keinuttavat miellyttävästi toiseen aikaan ja paikkaan, vaikka temaattisesti tarina osuukin kipeästi myös nykypäivän maailman ongelmakohtiin.
Pisteytys:
8/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti