Japani 1964, 103 min.
Draama, Kauhu, Historia
Pääosissa: Nobuko Otowa, Jitsuko Yoshimura, Kei Satô
 |
| I'm not a demon, I'm a human being! |
Kahden keisarin aiheuttama sisällissota riivaa feodaaliajan Japania. Kaksi maaseudun naista, anoppi (Otowa) ja miniä (Yoshimura), tienaavat elantonsa ruumiinryöstöllä, joka edellyttää kotikulmille eksyneiden yksittäisten sotilaiden ja samuraiden murhaamista omin käsin. Kun naisten korviin kantautuu väite perheen miehen kuolemasta, muuttuu tulevaisuus yhä synkemmäksi ja murhatöissä kostonhenki ottaa vallan. Lisäksi laiskan muukalaisen (Satô) ujuttautuminen naisten elämään rakentaa kuilun tiiviiksi hitsautuneen yhteistyön välille.
Sota-aikana maailma kääntyy ylösalaisin ja painajaisunien todellisuus ottaa vähitellen vallan. Vaikka Onibaba - tappajat (eng. The Demon) pohjautuu buddhalaiseen kertomukseen ja sen tapahtumat on etäännytetty reilun puolen vuosituhannen päähän, elokuva pui toisen maailmansodan kipeitä kokemuksia: inhimillisyys hukkuu sodassa demoninaamioiden taakse ja lähimmäisenrakkaus hämärtyy. Eritoten elokuva pyrkii tuomaan esille Hiroshiman ja Nagasakin pommitusten viattomien uhrien tuskia, jotka konkretisoituvat tuhoutuneiden kasvojen muodossa.
Onibaban lohduton tunnelma rakentuu hienovaraisesti. Varsinaiseen kauhuun päästään vasta tarinan loppupuolella, mutta elefanttiheinämättäiden keskellä kuvattu kertomus kietoo katsojansa ahdistavaan syleilyyn jo ennen yliluonnollisten demonien ilmestymistä. Heinikko on toisaalta turvapaikka ulkopuoliselta sodan maailmalta, mutta vaara luikertelee läpi kahisevan maaston ja pienten mökkien hauraiden seinien. Käsikirjoittajana ja ohjaajana toimineen Kaneto Shindôn (1912─2012) mestariteos onnistuu yksinkertaisesti joka mittarilla. Mainittakoon, että Shindôn ohjaustöihin ja käsikirjoituksiin painottuva, sangen tuottoisa elokuvaura ulottuu peräti yhdeksälle eri vuosikymmenelle ─ harvinainen saavutus! Onibaba on Shindôn ainoa 1001-listalle nostettu elokuva, mutta filmin ansioiden vuoksi myös muuhun Shindôn tuotantoon tutustuminen tuntuu suorastaan välttämättömältä.
Pisteytys:
10/10
Voin lämpimästi suositella Shindolta ainakin Kuronekoa eli Mustaa kissaa. Juoni myötäilee aika vahvasti Onibabaa, mutta kyseessä on silti erittäin tyylitajuinen ja omilla jaloillaan seisova pieni klassikko.
VastaaPoistaKiitos suosituksesta! Koitin itse asiassa jokin aika sitten (hieman laiskasti) etsiskellä Kuronekoa käsiini, mutta ei nopealla etsinnällä löytynyt. Täytynee vielä penkoa tarkemmin, sillä se vaikuttaa tosiaan perin kiinnostavalta teokselta.
Poista