lauantai 28. helmikuuta 2015

Citizen Kane

Ohjannut Orson Welles
USA 1941, 119 min.
Draama, Mysteeri
Pääosissa: Orson Welles, Joseph Cotten, Dorothy Comingore, Everett Sloane

Good old Charlie Kane.
Citizen Kane on elokuvakerronnan edelläkävijä, mestarillisesti luotu mysteeri ja edelleen ajankohtainen yhteiskuntakritiittinen tutkielma, joka on julistettu useaan otteeseen maailman parhaaksi elokuvaksi. Vuonna 1941 elokuva ihastutti ennennäkemättömällä tyylillään, mutta aiheutti myös vastalauseita. Yhtenä syynä kohuun oli elokuvan päähenkilön turhankin selkeä esikuva, mediamoguli William Randolph Hearst. Hearstin ahkerat ponnistelut Orson Wellesin luoman irvikuvan hävittämiseksi tuottivat jokseenkin tulosta, eikä elokuva saanut osakseen ansaitsemaansa suitsutusta. Yhdeksästä Oscar-ehdokkuudestakin elokuva voitti vain parhaan käsikirjoituksen palkinnon. Kohun laannuttua noin vuosikymmentä myöhemmin Citizen Kane alkoi vakiinnuttaa paikkaansa elokuvahistorian merkkiteoksena.

Elokuva kertoo hävyttömän rikkaasta ja koko maailman tuntemasta Charlie Kanesta (Welles), joka kuolee yksinäisenä valtavassa palatsissaan. Muuan toimittaja päättää selvittää, mitä Kanen kuolenvuoteellaan lausumat viimeiset sanat tarkoittivat, ja millainen henkilö hän oli julkisuuskuvansa takana. Mysteeri on rakennettu taitavasti: toimittajan selvitysten avulla Kanen tarina rakentuu pala palalta, mutta lopulta vain katsoja saa hypoteeseilleen varmistuksen.

Charlie Kane on kyyninen hahmo, joka ei osaa rakastaa, vaikka vaatiikin itseään rakastettavan. Protagonisti muuttuu tarinan edetessä yhä katkerammaksi ja moraalittomammaksi, mutta jokin hänessä herättää myös sääliä. Tavallaan Kanekin on vain muiden ahneuden uhri, eikä hän suostu arvostamaan saamaansa jättiperintöä. Raha ei tuo onnea, vaikka kuinka yrittäisi. Elokuvan kapitalismikritiikki ja tietoja vääristelevän median arvostelu tuntuvat merkityksellisiltä vielä seitsemänkymmenen vuoden jälkeenkin.

Pisteytys:
10/10

torstai 26. helmikuuta 2015

A Throw Of Dice - Prapancha Pash

Ohjannut Franz Osten
Saksa, Iso-Britannia & Intia 1929, 74 min.
Mykkäelokuva, Draama, Romantiikka
Pääosissa: Seeta Devi, Charu Roy, Himansu Rai

Intia
1920-1930 -luvuilla saksalainen ohjaaja Franz Osten vastasi maanmiestensä eksotiikankaipuuseen kuvaamalla liudan elokuvia mystisessä Intiassa. Yhteistyössä tuottaja-näyttelijä Himansu Rain ja käsikirjoittaja Niranjan Palin kanssa Osten loi visuaalisesti häikäiseviä elokuvia, jotka tosin jäivät unohduksiin toisen maailmansodan myllerrysten myötä. Vuonna 2006 yksi yhteistyön synnyttämä helmi, Prapancha Pash, kaivettiin esiin brittien elokuva-instituutin arkistosta restaurointia varten. Intialaistaustaisen Nitin Sawhneyn säveltämällä soundtrackilla varustettu uusi versio valmistui parahiksi itsenäisen Intian 60-vuotisjuhlille. Tuo soundtrack on muuten niin hyvä, että elokuva kannattaa katsoa jo ihan vain sen vuoksi.

Prapancha Pash kertoo tarinan, joka on peräisin intialaisesta suureepoksesta Mahabharatanista. Kertomuksessa kaksi vaurasta miestä, Ranjit (Roy) ja Sohat (Rai), rakastuvat kauniiseen Sunitaan (Devi). Uhkapelejä harrastavien Ranjitin ja Sohatin kamppailussa ovat vastakkain Ranjitin rehellisyys ja Sohatin äärimmäisyyksiin yltyvät huijausyritykset. Uhkapeli ei kannata, opettaa elokuva. Tarina ei ole kovin kummoinen ja monet juonta edistävät ratkaisutkin tuntuvat aika huvittavilta. Muutoin tämä Intiassa kuvattu elokuva on upea, erityisesti sen valloittavan visuaalisuuden vuoksi. Elokuvassa nähdäänkin ihan oikeaa viidakkoa ja aitoja villieläinparkoja, joten kyse ei ole mistään länsimaisesta studiokamasta.

Vaikka elokuva on saksalaisen ohjaama ja eurooppalaisille yleisöille suunnattu, sen voi myös liittää Bollywoodin alkuaikojen historiaan. Himansu Rai ja Niranjan Pal olivat varhaisia intialaisen ja bombaylaisen (nyk. Mumbai) elokuvan uranuurtajia ja popularisoijia: vuonna 1934 he perustivat Bombay Talkies -elokuvastudion, josta usea intialainen elokuva-alan suurnimi on aloittanut uransa.

Pisteytys:
8/10

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Tammikuun elokuvat

Fight Club
Ohjannut David Fincher
USA 1999, 139 min.
Draama, Toiminta, Trilleri
Pääosissa: Edward Norton, Bradd Pitt, Helena Bonham Carter



Uniongelmista kärsivä valkokaulustyöläinen Jack (Norton) ajautuu aloittamaan pienimuotoisen vallankumouksen, vaikka oikeastaan taisteleekin vain itseään vastaan. Ikea-kalusteet vaihtuvat nuhjuiseen ankeuteen, mutta mielen pimeys olevinaan valaistuu. Mustaa huumoria, mustaa kahvia, ajatuksia provosoivaa toimintaa ja yhteiskuntakritiikkiä - suoranaista satiiria.

Pisteytys: 9/10

Monsters Inc. - Monsterit Oy
Ohjannut Pete Docter, David Silverman & Lee Unkrich
USA 2001, 92 min.
Animaatio, Komedia, Seikkailu
Pääosissa: John Goodman, Billy Crystal, Steve Busceni




Pixarin suurmenestys Monsterit Oy sijoittuu monsterimaahan, jossa mitä erikoisemmat hirviöt pyörittävät maailmaansa lasten kiljaisuista saatavalla sähköllä. Seikkailu alkaa, kun supersäikyttelijä Sulley (Goodman) ja tämän ystävä Mike (Crystal) joutuvat tekemisiin ihka oikean, mahdollisesti myrkyllisen ja vaarallisen lapsen kanssa. Elokuvan idea on mainio ja sen luoma maailma tarjoaa mahtavat puitteet mielikuvitukselliselle seikkailulle. Toteutus ei ole kuitenkaan kovin timanttinen, vaan ihan vaan sitä perus-pixaria: hellyyttäviä hetkiä, kohellushuumoria ja jonkinlainen lattea sanoma.

Pisteytys: 7/10

Finding Vivian Maier - Vivian Maierin salaisuus
Ohjannut John Maloof & Charlie Siskel
USA 2013, 83 min.
Dokumentti, Biografia, Mysteeri
Pääosissa: John Maloof, Vivian Maier





Vuonna 2007 muuan harrastelijahistorioitsija John Maloof osti laatikollisen vanhoja negatiiveja. Laatikon sisältämät kuvat paljastuivat poikkeuksellisen upeiksi taideteoksiksi, ja niiden ottaja puolestaan aivan tavalliseksi ja jo edesmenneeksi lastenhoitajaksi. Kiehtova dokumentti yrittää selvittää, kuka Vivian Maier todella oli, ja miksei hän koskaan tuonut valokuviaan julkisuuteen. Vivian Maierin salaisuus on kiehtovasti avautuva mysteeri, joka jättää avoimeksi liudan mielenkiintoisia kysymyksiä. Miten määritellään taide tai taiteilija? Kiinnostavaa on myös tarkastella dokumentin henkilöiden suhdetta kuvaamiseen ja varsinkin kuvien jakamiseen.

Pisteytys: 8/10

Mr. Turner
Ohjannut Mike Leigh
Iso-Britannia 2014, 150 min.
Draama, Historia, Biografia
Pääosissa: Timothy Spall, Dorothy Atkinson, Marion Bailey




Kuuluisasta brittitaiteilija J.M.W. Turnerista (Spall) kertova Mr. Turner on viehättävä ajankuva 1800-luvun Iso-Britanniasta. Lavasteet, puvustus ja upea värimaailma vievät katsojan romantiikan ajan valousvaan sekä lähelle sitä arkista todellisuutta, jossa tämän tyylisuunnan taidetta luotiin. Ennen kaikkea Mr. Turner on kuitenkin monipuolinen henkilökuva: Timothy Spall on loistava tyypitellessään roolihahmonsa eriskummallisia piirteitä! Elokuvassa käytetään myös hauskasti hyödyksi Turneriin liitettyjä legendoja. Tunnelma syntyy vähitellen, turhia kiirehtimättä, mutta se on myös elokuvan suurin heikkous: liki kolmituntinen spektaakkeli tuntuu auttamattomasti liian pitkältä.

Pisteytys: 8/10

Milk
Ohjannut Gus Van Sant
USA 2008, 128 min.
Draama, Biografia, Historia
Pääosissa: Sean Penn, James Franco, Josh Brolin




Seksuaalivähemmistöjen etuja ajaneen Harvey Milkin (Penn) elämää juhlistava Milk tarttuu tositapahtumiin miltei dokumentaarisella otteella. Elokuvan traditionaalinen kerrontatyyli yrittänee pehmitellä kauhistuttavaa aihepiiriä, sillä onhan ihmisoikeuksien toteutuminen aina jollekulle raivostumisen paikka. Positiivinen tunnelma ja loistavat näyttelijät ovat elokuvan parasta antia, mutta heikkouksiakin löytyy. Sivuhenkilöt jäävät todellakin sivuun ja muutoinkin henkilöiden käsikirjoittaminen tuntuu jääneen puolitiehen. Mielenkiintoinen elokuva, joka kertoo korostuneesti enemmän ilmestymisajastaan, kuin 1970-luvun todellisuudesta.

Pisteytys: 7/10

Aladdin
Ohjannut Ron Clements & John Musker
USA 1992, 90 min.
Animaatio, Seikkailu, Romantiikka, Komedia
Pääosissa: Scott Weinger, Robin Williams, Linda Larkin, Jonathan Freeman



Aladdin on yksi Disneyn kultaisen 1990-luvun kirkkaimmista tähdistä. Tuhannen ja yhden yön tarinohin perustuvassa animaatiossa köyhä Aladdin (Weinger) tutustuu lampun henkeen (Williams) ja lähtee valloittamaan prinsessa Jasminin (Larkin) sydäntä, taistellen pahaa Jafaria (Freeman) vastaan. Huikeasti animoitu, jännittävä ja taianomainen elokuva on aina ollut yksi disney-lemppareistani. Huumori ei ole väkinäistä ja suomi-dubbauksetkin ovat erittäin onnistuneita, joskin tällä kertaa katsoin tämän alkuperäiskielellä. Aladdin tursuilee hölmöjä arabi-stereotypioita, mutta eivät ne kuitenkaan pilaa kokonaisuutta.

Pisteytys: 9/10

The Lunchbox
Ohjannut Ritesh Batra
Intia, Ranska, Saksa & USA 2013, 104 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Irrfan Khar, Nimrat Kaur, Nawazuddin Siddiqui




Tarkasti toimiva ruokalähettien palvelu tekee harvinaisen virheen, ja nuoren kotiäidin Ilan (Kaur) lounaslähetys päätyy yksinäiselle Saajanille (Khar). Pari ryhtyy kirjeenvaihtoon, joka auttaa kumpaakin etenemään elämässään. Mumbain kaoottiselta vaikuttavan elämänmenon seuraaminen on jo sinällään kiehtovaa, mutta toki tarinakin on viehättävä. Sattumanvaraiset kohtaamiset ja kasvoton viestintä kertovat paljon vuorovaikutuksesta nykymaailmassa: miljoonakaupungissakin voi erakoitua, mutta silti löytää ystäviä yllättävin tavoin.

Pisteytys: 7/10