Get Shorty - hyvä pätkä (1995)

Ohjannut Barry Sonnenfeld

USA 1995, 105 min.

Komedia, Rikos

Pääosissa: John Travolta, Gene Hackman, Rene Russo

 

Rough business, this movie business.

Chili Palmer (Travolta) on piinkova koronkiskuri ja innokas elokuvafriikki, joka päättää vaihtaa alaa. Onneksi kiristämällä ja hiillostamalla pääsee pitkälle jopa Hollywoodissa! Los Angelesin auringon alla ei kuitenkaan ole pelkkiä elokuvamoguleita, vaan ärhäkkä mafiakoneisto on pian kiinni Palmerin nahkatakissa. Palmerin urahaaveet kietoutuvat törppöjen rikollisten juoniin, joten aiemmille väkivaltataidoille tulee rutkasti käyttöä.

Barry Sonnenfeldin (s. 1953) väkivaltainen gangsterikomedia ei säästele verta ja luoteja, mutta tekee mäjäyttelyn viihdyttävän kevyesti. Koska tarina sijoittuu showbisneksen kulisseihin, kertomukseen on ripoteltu hauskaksi lisäksi erilaisia elokuvaknoppeja ja filmiparodia-vitsejä. Omaperäinen gangsteritarina saa rikolliset näyttämään virkistävän hölmöiltä, vaikka toki tarina hyödyntää myös perinteisiä lajityypin asetelmia: sinänsä elokuva kelpaa gangsterisatiiriksi ja siksikin se on hauskaa kohellusta Chili Palmerin kaltaisille elokuvaintoilijoille.

 

Sonnenfeldin tunnetuimpia ohjaustöitä ovat Men in Black (1997) ja Addams Family (1991) jatko-osineen. Get Shortyn huumori on melko samaa lajia: räväkkää ja väkivaltaista! En voi luonnehtia elokuvaa vallattoman hauskaksi, mutta on se silti harvinaisen hymyilyttävää väkivaltaviihdettä. Ilmankos Get Shorty on Sonnenfeldin parhaiten menestyneiden elokuvien joukossa. John Travolta palkittiin Golden Globella roolisuorituksestaan, joka on toisaalta jäisen viileä ja, aina elokuvien tullessa puheeksi, poikamaisen innostunut ja lämmin. Jälkimmäiseen on helppo samaistua!

Pisteytys: 7/10

Pulp Fiction ─ Pulp Fiction: Tarinoita väkivallasta (1994)

Ohjannut Quentin Tarantino

USA 1994, 154 min.

Rikos, Draama

Pääosissa: Samuel L. Jackson, John Travolta, Bruce Willis, Uma Thurman

Say 'what' again, I dare you!

Quentin Tarantino teki läpimurtonsa omaperäisellä verilöylyfilmillään Reservoir Dogs (1992), jonka suosion myötä seuraavan elokuvan panokset kasvoivat. Odotukset lunastettiin, sillä Pulp Fiction muistuttaa tyydyttävällä tavalla edeltäjäänsä, mutta on juoneltaan vielä kutkuttavampi ja kaikin puolin hiotumpi. Tarantinomaiset elementit ovat paikoillaan: jännitteet rakentuvat herkullisesti ja kaikessa on mukana roima silaus mustaa, roisia huumoria. Populaarikulttuurin lainat istuvat tarinaan tyylillä.

 

Pulp Fiction kertoo epälineaarisessa järjestyksessä kolme tarinaa, jotka kietoutuvat lopulta toisiinsa. Uraansa lopetteleva nyrkkeilijä (Willis) sekaantuu rikollisiin bisneksiin. Toisaalla pari kriminaalia (Jackson & Travolta) kuljettavat mystistä salkkua ja seikkailevat kumpikin tahoillaan. Tarinankerronta on mestarillista, sillä hahmojen persoonat sekä tapahtumien syyt ja seuraukset paljastetaan katsojalle vähittäisinä vihjeinä ja esimerkiksi näennäisesti järjettömän dialogin kautta.

 

Mehukas elokuva voitti ansaitusti Oscarin käsikirjoituksestaan ja Cannesissa Tarantinolle ojennettiin Kultainen palmu. Pulp Fiction muodostui nopeasti yhdeksi 1990-luvun ikonisisimmista elokuvista, josta on riivitty läjäpäin analyyseja ja ideoita toisiin filmeihin. Tarantinon ohjausprojektit jatkuivat huumaavassa nosteessa, John Travolta sai hiipuvalle uralleen uutta puhtia ja räävitön Samuel L. Jackson teki lopullisen läpimurtonsa. Melkoinen merkkiteos!

Pisteytys: 9/10

Grease (1978)

Ohjannut Randal Kleiser
USA 1978, 110 min.
Musikaali, Romantiikka
Pääosissa: John Travolta, Olivia Newton-John, Stockard Channing, Jeff Conaway

Love is a many-splendored thing.

Vuoden 1958 kesä on ohi ja kesäromanssit päättyvät haikeisiin tunnelmiin. Erään high schoolin rasvalettijengi aloittaa viimeisen lukukautensa riehakkaasti, vaikkakin kovanaama Danny (Travolta) haikailee salaa kesärakkautensa Sandyn (Newton-John) perään. Sattumalta Sandysta tulee Dannyn koulutoveri, mutta kuinka kiltti tyttö sopii vallattoman porukan jatkoksi?

Hittifilmiksi raketin lailla singahtanut Grease on iloisen huoletonta americanaa. Aikuisten tähdittämä teinileffa oli suorastaan sensaatio, jonka edelle meni lipputuloissa mitaten ainoastaan Teräsmies (1978). Grease on tasapainoinen sekoitus tarttuvia lauluja, romantiikkaa ja aikanaan suosittua fiftarinostalgiaa. Menoa ja meininkiä riittää niin paljon, ettei juonen "mutkat suoriksi" -tyylistä voi pahemmin harmistua. Suosittu filmi sai sittemmin jatko-osansa (1982), tosin eri tähtikaartilla. Huhut kertovat, että Greasen prequel on parasta aikaa työn alla.

Grease on pehmeää pumpulia, josta kertoo jo John Travoltan rooli kovis-Dannyna, perheystävällisenä versiona Lauantai-illan huuman (1977) pullistelijasta. Dannyn ja Sandyn rakkauskuvio on silmiinpistävän outo muuttumisleikki, vaikka toisaalta se heijastaakin teini-iän paineita ryhmään kuulumisesta ja samanaikaisesta oman äänen etsimisestä. Lopulta taitaa kuitenkin olla elokuvan etu, ettei juonta oteta liian vakavasti. Päälleliimattu sanoma pilaisi koko jutun ─ mutta silti jäin kaipaamaan kerronnalta jotain lisää.

Pisteytys:

6/10

Saturday Night Fever - Lauantai-illan huumaa (1977)

Ohjannut John Badham
USA 1977, 118 min.
Draama
Pääosissa: John Travolta, Karen Lynn Gorney, Barry Miller, Donna Pescow

I'll dance with you, but it's not like you're my dream girl or nothin'.

Nuori Tony Manero (Travolta) asuu vanhempiensa luona Brooklynissa ja tienaa päivisin pikkuhiluja rautakaupassa. Tonyn harmaan arjen kohokohtia ovat lauantai-illat, jolloin hän suuntaa paikalliseen diskoon ystäviensä kanssa. Eräänä vauhdikkaana iltana tanssilattian suvereenina kuninkaana tunnettu Tony tapaa vertaisensa Stephanien (Gorney). Parivaljakko ryhtyy treenaamaan tanssikilpailua varten ja huumaavan diskon avulla karkea arkielämä painuu taka-alalle.

Lauantai-illan huumaa on legendaarinen tanssileffa, joka kasvatti diskokuumeen hikisiin lukemiin ja teki keinuvalanteisesta John Travoltasta tähden. Pienellä budjetilla syntyneestä elokuvasta tuli yksi ilmestymisvuotensa katsotuimmista elokuvista ja filmi toi Travoltalle Oscar-ehdokkuuden. Elokuvan ikoninen soundtrack lukuisine hittibiiseineen on varmasti vielä tänä päivänäkin suurelta osin tuttu heillekin, jotka eivät ole katsoneet itse filmiä. Mieleenpainuvin korvamato on Bee Gees -yhtyeen svengaava Stayin' Alive, joka muuten puhuttelee ihan uudella tavalla näin korona-aikana.

Vaikka elokuva muistetaan parhaiten taiturimaisista tanssikohtauksistaan, itse tarina on jopa vastenmielisen synkkäsävyinen. Iloisten diskoiltojen vastapainoksi nähdään melko surullistakin arkea Brooklynin köyhistä kortteleista. Nuoruuden huumassa sikailevat diskomiehet ovat varsinaisia sovinistijuntteja, osin ehkä siksi, etteivät he ole saaneet parempaakaan toimintamallia. Sentään päähenkilön kunnianhimo pärjätä tanssilattialla vaikuttaa hitaasti kypsyttävän luonnetta. Kurjaksi äityvän tarinan lopussa välähtää jo häivähdys toivoa: ehkä elämässä voisi olla kyse jostain muustakin kuin itsekkyydestä ja ohikiitävistä nautinnon hetkistä diskovalojen välkkeessä.

Pisteytys:
7/10