 |
| This is no fantasy, no careless product of wild imagination! |
Päivälleen 40 vuotta sitten ensi-iltansa sai jättibudjetilla tuotettu Teräsmies, jonka liehuvan viitan vanavedessä näyttäviä supersankarielokuvia on syntynyt yksi toisensa jälkeen. Tämä maailman kenties tunnetuin supersankari oli vilahtanut valkokankailla jo aiemminkin, mutta vain animaatiolyhäreissä ja pienissä B-tuotannoissa. Lopulta sarjakuvafilmatisointien kultakaivos löytyi ja loppu on tunnettua superhistoriaa.
Muita vuoden 1978 elokuvalegendoita ovat esimerkiksi Grease ja Halloween, joista jälkimmäisen uusintaversio sai ensi-iltansa syksyllä 2018. Suomessa eritoten Grease veti teattereihin väkeä ja lisäksi maan tavan mukaan innostuttiin jälleen uudesta Uuno-filmistä, joka tällä kertaa kantoi nimeä Rautakauppias Uuno Turhapuro. Valtameren toisella puolen vietetyssä Oscar-gaalassa huomattavin pystimagneetti oli Star Wars (1977), joka vauhditti myös Teräsmiehen lentoa hittifilmiksi.
Ohjannut Richard Donner
USA 1978, 143 min.
Toiminta, Scifi
Pääosissa: Christopher Reeve, Margot Kidder, Gene Hackman, Marlon Brando
Krypton-planeetan tuhon aika on käsillä, joten Jor-El (Brando) lähettää ainoan poikansa Kal-Elin (Reeve) maahan turvaan. Kaukana kryptoniitin vaikutuspiiristä Kal-El saa maassa supervoimat, ja sen vuoksi hän omaksuu myös uuden identiteetin arkana toimittajana Clark Kentinä. Samalla kun kömpelö Clark rakastuu kollegaansa Lois Laneen (Kidder), uljas trikoosankari Teräsmies yrittää vesittää vuosisadan rikollisen Lex Luthorin (Hackman) häikäilemättömät ja tuhoisat suunnitelmat.
D.C. Comicsin Teräsmiehen tai Supermiehen tutun perustarinan kertova elokuva on mahtipontinen luomus, jossa valtava budjetti näkyy. Monet vanhentuneet efektit toki tuntuvat jo hitusen korneilta, mutta mitäpä pienistä ─ kevyt sarjistarina viihdyttää aivan riittävästi vaikka joku jäätikkö nyt näyttääkin muoviselta. Huomattava sentään on, että Teräsmies voitti Oscarin efekteistään. Aikanaan elokuva oli muutenkin sellainen menestys, johon tämän vuosituhannen Supermies-seikkailut eivät ole enää yltäneet.
Teräsmies sai nopeasti liudan jatko-osia, joista ensimmäistä (Superman II, 1980) tehtiin jo samaan aikaan ensimmäisen elokuvan kanssa. Reippaalla tahdilla syntyneen trilogian jälkeen viittasankari yritettiin palauttaa valkokankaille lukuisia kertoja, mutta vasta vuosituhannen vaihduttua suunnitelmat tuottivat tulosta. Nykyteoksia tosin tuntuu vaivaavan liiallinen synkkyys, yleinen epätasaisuus ja omaperäisyyden puute. Tämä Teräsmies ehkä kärsii ajan patinasta, mutta mukana on pienestä muovisuudestakin huolimatta enemmän aitoutta ja vähemmän raskasta paatosta kuin synkkyysfiltteriin vaihtaneessa The Man of Steelissa (2013).
Pisteytys: 6/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti