tiistai 18. joulukuuta 2018

18. LUUKKU - 30 vuotta sitten (Sumuisten vuorten gorillat, 1988)

Do you think I'm weird?
Vuoden 1988 elokuvavalikoimasta löytyy menestynyt klassikko jos toinenkin: ensi-iltansa saivat niin Sademies, Tulikärpästen hauta kuin myös Mies ja alaston ase. Päivän elokuva Sumuisten vuorten gorillat oli yksi vuoden menestyksiä ja keräsi viisi Oscar-ehdokkuutta, vaikka pystejä ei lopulta jäänytkään käteen. Mikäli mainittujen filmien sijaan kaipaa joulutunnelmia kolmen vuosikymmenen takaa, täytyy tietenkin katsoa mainio toimintaklassikko Die Hard. Samoin sesonkiin osuu Charles Dickensin Joulutarinaa kasarityyliin varioiva Scrooged - haamujen kosto.

Gorillas in the Mist - Sumuisten vuorten gorillat
Ohjannut Michael Apted
USA 1988, 129 min.
Biografia, Draama
Pääosissa: Sigourney Weaver, Bryan Brown, John Omirah Miluwi



Gorilloista kiinnostunut Dian Fossey (Weaver) onnistuu värväytymään itselleen vieraaseen kenttätyöhön, jossa hänen on määrä laskea Keski-Afrikan harvinaisia ja uhanalaisia vuorigorilloja. Hankalan alun jälkeen Fossey oppii viidakon lain, eikä epäröi ottaa sitä omiin käsiinsä. Sinnikkäästi gorillaystäviensä puolesta taisteleva Fossey ottaa yhteen paikallisväestön kanssa ja hankkii myös vaarallisia vihamiehiä.

Sumuisten vuorten gorillat on kiinnostava kertomus periksiantamattomasta tutkijasta, mutta sen käsikirjoitus voisi olla hitusen parempikin. Sigorney Weaver on roolissaan erinomainen, mutta tarinan ajoittaisen loikkimisen vuoksi hahmo jää etäiseksi. Katsojalle selviää, mitä Dian Fossey puuhastelee ja millä intensiteetillä, mutta syvempi kuva henkilöstä jää hieman hämärän peittoon. Oikeasta Fosseysta juuri mitään tietämättä asiaa toki on hankala arvioida, mutta ainakin tämän elokuvan gorillatutkijasta haluaisi saada enemmänkin irti kuin "jee gorillat, buu metsästäjät".

Todettakoon, ettei elokuvan tarina sentään ole aivan huono, vaikka parantamisen varaakin olisi. Riittävän kiinnostavasti etenevä tarina on sitä paitsi kuvattu upeissa maisemissa ja kaikkinensa elokuva herättää huolta luonnon monimuotoisuuden säilymisen puolesta: kuinka suuret asiat lepäävätkään vain harvojen uurastajien harteilla! Nykypäivän ilmastoahdistuksessa elokuva puhuttelee tietenkin jälleen uudella tavalla. Jos kiinnostaa, mitä Dian Fosseyn perinnölle on sittemmin tapahtunut, voi katsoa vaikkapa gorilloiden ja paikallisten metsänvartijoiden ahdingosta kertovan dokumentin Virunga (2014).

Pisteytys: 7/10

4 kommenttia:

  1. Muistan kun tämä leffa tuli, pidin siitä kovasti yläasteikäisenä :) Olisi kiinnostavaa katsoa tuo dokumentti, miettinytkin joskus mitä gorilloille kuuluu senaikaisen kovan hypetyksen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä tuota dokumenttia, vaikka se jättääkin hieman lohduttoman fiiliksen alueen hankalasta tilanteesta. Virunga löytynee ainakin Netflixistä. :)

      Poista
    2. Hätiin on rientänyt ainakin Ellen DeGeneres...

      Itselle Dian Fossey on ollut inspiroiva henkilö. Oikeastaan Dian Fosseyn kautta löysin Jane Goodallin ja hän vasta henkilökohtaisia sankareita onkin.

      Poista
    3. Jane on kyllä mahtava! Hänestäkin on näemmä viime vuonna tehty ihan lupaavalta vaikuttava biografia-dokkari.

      Poista