USA 1965, 70 min.
Underground
Pääosissa: Gerard Malanga, Tosh Carillo, Edie Sedgwick
 |
| You're a bad boy, a bad boy, you'll be a bad boy! |
Pop-kuvastostaan tunnettu Andy Warhol (1928─1987) muistetaan parhaiten kuvataiteilijana, mutta 1960-luvulla hän antoi myös runsaskätisen panoksensa aikakauden underground-elokuvataiteelle. Läpeensä kokeellinen Vinyl pohjautuu Anthony Burgressin romaaniin Kellopeliappelsiini (1962), jonka tunnetumpi elokuva-adaptaatio syntyi Stanley Kubrickin ohjaamana vuonna 1971. Tämänkin elokuvan niin kutsutussa juonessa seurataan siis pahoille teille ajautunutta nuorukaista, joka joutuu itse kidutettavaksi ja mielenmuokkauksen kohteeksi.
Vinylin tapahtumat junnaavat epärytmikkäästi yhden tiiviisti rajatun mutta syvän kuvakehyksen sisällä ─ aivan kuin katsoisi elävää taulua. Kaikki elokuvan kohtaukset ja henkilöt on sullottu tuohon yhteen paikallaan pysyvään kuvakehykseen, sen keskelle, laidoille ja perälle. Ulkopuolelta, taideteoksen luojien ja katsojien maailmasta kuvaan tunkeutuvat tahalliset ja tahattomat taustaäänet. Taulun edessä ällistelevät katsojat seuraavat muutamien sivunäyttelijöiden esimerkkiä, ja tarkkailevat puolihuolimattomasti komposition keskellä silloin tällöin herääviä tapahtumia.
Asetelma on vallankumouksellisuudessaan hauska, sillä tarkoituksena on tietenkin ravistella elokuvateollisuuden vakiintuneita muotoja. Tuttuutta rikkoo myös harkittu välinpitämättömyys: näyttelijät ovat surkeita ja äänet puuroutuvat. Kokeellinen Vinyl tutkii elokuvaa taiteenlajina ja vapauttaa katsojan totutusta elokuvakokemuksesta, vaikka ei oikeastaan tuokaan tyrkylle juuri mitään uutta. Elämys saattaa olla konventioihin tottuneelle katsojalle puuduttava, vieläpä kun tunnin mittaisessa filmissä on enimmäkseen pelkkää toistoa. Tarkoituksena ilmeisesti on, että katsoja voi välillä antaa katseensa harhailla myös elokuvan raamien ulkopuolelle. Tarina odottaa kyllä kehyksissään.
Pisteytys:
7/10
Vinylin tapahtumat junnaavat epärytmikkäästi yhden tiiviisti rajatun mutta syvän kuvakehyksen sisällä ─ aivan kuin katsoisi elävää taulua. Kaikki elokuvan kohtaukset ja henkilöt on sullottu tuohon yhteen paikallaan pysyvään kuvakehykseen, sen keskelle, laidoille ja perälle. Ulkopuolelta, taideteoksen luojien ja katsojien maailmasta kuvaan tunkeutuvat tahalliset ja tahattomat taustaäänet. Taulun edessä ällistelevät katsojat seuraavat muutamien sivunäyttelijöiden esimerkkiä, ja tarkkailevat puolihuolimattomasti komposition keskellä silloin tällöin herääviä tapahtumia.
Asetelma on vallankumouksellisuudessaan hauska, sillä tarkoituksena on tietenkin ravistella elokuvateollisuuden vakiintuneita muotoja. Tuttuutta rikkoo myös harkittu välinpitämättömyys: näyttelijät ovat surkeita ja äänet puuroutuvat. Kokeellinen Vinyl tutkii elokuvaa taiteenlajina ja vapauttaa katsojan totutusta elokuvakokemuksesta, vaikka ei oikeastaan tuokaan tyrkylle juuri mitään uutta. Elämys saattaa olla konventioihin tottuneelle katsojalle puuduttava, vieläpä kun tunnin mittaisessa filmissä on enimmäkseen pelkkää toistoa. Tarkoituksena ilmeisesti on, että katsoja voi välillä antaa katseensa harhailla myös elokuvan raamien ulkopuolelle. Tarina odottaa kyllä kehyksissään.
Pisteytys:
7/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti