lauantai 9. toukokuuta 2020

Suspiria - tappavat huokaukset (1977)

Ohjannut Dario Argento
Italia 1977, 92 min.
Kauhu
Pääosissa: Jessica Harper, Stefania Casini, Joan Bennett, Alida Valli

What do witches do?
Saksalaiseen balettikouluun saapuu uusi oppilas, yhdysvaltalainen Suzy Bannion (Harper). Koulun johtajatar ei näyttäydy oppilaille, mutta kurista ja nuhteesta huolehtii madame Blanc (Bennett) ja tiukka tanssinopettaja Tanner (Valli). Eipä aikaakaan, kun Suzy jo kokee opinahjossaan kummallisia sattumuksia, joille on vaikea löytää luonnollista selitystä. Pian Suzy sairastuu ja joutuu vuodelepoon ─ samaan aikaan moni muu koulun entinen oppilas joutuu surmatyön uhriksi.

Dario Argenton tunnetuin kauhuelokuva jatkaa 1970-luvun italialaista giallo-perinnettä. Varsin samanlaiset elementit olivat olemassa jo Argenton esikoiselokuvassa Kuoleman lintu (1970): kummassakin teoksessa nuoret naiset joutuvat salaperäisen murhaajan uhreiksi. Suspiria tosin vie kertomuksen yliluonnolliselle tasolle ja johdattaa päähenkilön pohtimaan, mikä on totta ja mikä harhaa. Samaa ideaa käsittelee Roman Polanskin Rosemaryn painajainen (1968), josta Suspiria on arvatenkin myös saanut inspiraatiota.

Suspiria valloittaa kieroutuneen unenomaisella tunnelmallaan. Hehkuvan värikäs tyyli ja valojen avulla tapahtuva kerronta on mieleenpainuvaa, kuten myös italialaisen progebändi Goblinin hypnotisoivat sävellykset. Erikoinen sävy elokuvaan syntyy myös dialogista, joka alun perin kirjoitettiin lapsinäyttelijöille. Argento jatkoi Suspirian tunnelmissa myös muutamissa myöhemmissä elokuvissaan, jotka kuitenkaan eivät enää ole toistaneet samaa menestystä. Kauhuklassikoksi muotoutunut Suspiria kuitenkin sai uusintaversionsa Luca Guadagninon ohjaamana vuonna 2018.

Pisteytys:
8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti