Rio Bravo (1959)

Ohjannut Howard Hawks
USA 1959, 141 min.
Lännenelokuva, Toiminta, Draama
Pääosissa: John Wayne, Dean Martin, Walter Brennan, Ricky Nelson

A game-legged old man and a drunk. That's all you got?

Klassikkowestern Rio Bravo on jyrkkä vastalause muutamaa vuotta aiemmin ilmestyneelle Seriffille (1952), jossa päähenkilö jää yksin kantamaan raskasta vastuuta ystävien kääntäessä hänelle selkänsä. Rio Bravo pyöräyttää asetelman päälaelleen, sillä tämän kylän seriffillä John T. Chancella (Wayne) apulaisia riittää, kun roistojoukko pyrkii vapauttamaan Chancen pidättämän murhamiehen. Chance tosin mielestään hoitaisi homman kotiin yksinkin, varsinkin, kun apukäsinä hääräävät krapulainen Dude (Martin), rampa Stumpy (Brennan) ja yli-innokkaalta vaikuttava nuori Colorado Ryan (Nelson). Yhteistyön voima kuitenkin kantaa pitkälle.

 

Rio Bravo ei suotta ole suuren klassikon asemassa. Elokuva on varsin positiivisella tavalla suoranainen lännenkliseiden tiivistymä, mutta siinä on myös kaikki suuren Hollywood-elokuvan ainekset. Monipuolisena ohjaajana tunnetun Howard Hawksin (1896─1977) tarinankerronta kulkee sujuvasti aina jännittävistä hetkistä leppoisaan komediaan ja tietenkin myös tunteita herkistävään romanssiin. Ja mikä parasta, jäyhä miehisyyskin taipuu tarvittaessa huolenpidoksi ja omanlaisekseen hellyydeksi.

 

Sulavan kerronnan ohella myös elokuvan roolitus on erinomainen. John Waynen ja Walter Brennanin suorastaan ikonisten hahmotyyppien ohella Dean Martin on loistava juopporetkuksi repsahtaneena entisenä apulaisseriffinä. Paremmin laulajana tunnettu aikansa teinitähti Ricky Nelson pärjää myös roolissaan hyvin. Muusikot Nelson & Dean pääsevät toki elementtiinsä, sillä tarinaan on saatu mahtumaan yksi tunnelmallinen laulelmakohtaus. Rio Bravon menestyksen siivittämänä Hawks päätyi vielä varioimaan teemasta kaksi muutakin elokuvaa, El Doradon (1967) ja Rio Lobon (1970) ─ molempia tietenkin tähditti John Wayne.

Pisteytys:

9/10

Red River - Punainen virta (1948)

Ohjannut Howard Hawks & Arthur Rosson
USA 1948, 133 min.
Lännenelokuva, Seikkailu
Pääosissa: John Wayne, Montgomery Clift, Walter Brennan

Pretty unhealthy job.

Lännenklassikko Punainen virta kertoo karjatilallisista, jotka tekevät vaarallisen matkan Teksasista Kansasiin. Matkaseuruetta luotsaa karjatilan omistaja Thomas Dunson (Wayne) ja hänen oikeina käsinään toimivat kasvattipoika Matthew (Clift) ja vanha ystävä Groot (Brennan). Dunsonin kovaotteinen johtamistyyli ei miellytä kaikkia, joten matkan varrella miehistö niskuroi, kantturat oikuttelevat ja lopulta Matthew ottaa ohjat käsiinsä - vastoin Dunsonin tahtoa.

Kasvatti-isän ja -pojan välinen vastakkainasettelu korostaa kiinnostavasti vanhan konkarinäyttelijän John Waynen ja esikoiselokuvaansa tekevän Montgomery Cliftin kohtaamista valkokankaalla. Wayne edustaa perinteistä Hollywoodia, kun taas Clift tuo elokuvaan raikkaan tuulahduksen modernia metodinäyttelemistä. Molempien roolisuoritukset ovat loistavia ja maininnan arvoinen on myös hauska Walter Brennan. Karismaa siis piisaa! Myös eläinnäyttelijöitä on hurjaa seurata ja ainakin Howard Hawks sai karjalauman luotsaamisesta tarpeekseen - on siinä varmasti työtä ollut riittämiin.

Kaikkinensa Punainen virta on oikein hyvä länkkäri, jonka katselee mieluusti useammankin kerran. Vaihtoehtojakin löytyy, sillä elokuvasta on olemassa kaksi erimittaista versiota. Alunperin elokuvalla oli mittaa 133 minuuttia, mutta vastavalmistunutta elokuvaa lyhenneltiin pariin otteeseen. Pidempi versio on se aito ja alkuperäinen, mutta saatavilla on myös 127 minuuttinen lyhennelmä, jota Hawks lopulta itse preferoi. Lyhemmässä tekeleessä kohtauksia on karsittu ja kertojanääneksi on lisätty Walter Brennanin lupsakkaa rupattelua. Diplomaattisesti todettakoon, että molemmissa versioissa on hyvät puolensa enkä varsinaisesti osaa nostaa toista ehdottomasti paremmaksi. Molemmat ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia!

Pisteytys:

8/10

My Darling Clementine - Aavikon laki (1946)

Ohjannut John Ford
USA 1946, 97 min.
Lännenelokuva, Draama
Pääosissa: Henry Fonda, Victor Mature, Cathy Downs, Linda Darnell, Walter Brennan

Sure is rough-looking country.

Aavikon laki (tunnettu myös nimellä Erämaan laki) kertoo siitä, kuinka karjapaimen Wyatt Earp (Fonda) kukisti O.K. Corralin taistelussa Clantonin roistokoplan. Tarina alkaa, kun Wyatt veljineen ja karjoineen saapuu Tombstonen kaupunkipahasen liepeille. Veljessarjan vanhimpien palatessa kaupunkireissulta on karja varastettu ja vahtimieheksi jäänyt pikkuveli surmattu. Niinpä Wyatt ottaa tehtäväkseen selvittää, kuka on hirmuteon takana - onneksi Tombstonen seriffinpesti sattuu olemaan avoinna.

Aavikon laki täyttää karuine maisemineen ja pyssynpaukutteluineen lukuisat western-konventiot, mutta rytmiltään elokuva on kuitenkin tavanomaista vauhdikasta länkkärifilmiä rauhallisempi. Ruudinkatkun sijaan elokuvassa jää hyvin tilaa arkisten asioiden sekä ihmissuhteiden seuraamiselle, ja matkan varrella on myös aikaa nauttia upeista maisemista. Mukaan mahtuu monta ikimuistoista kohtausta, kuten nyt vaikka saluunan pöydällä lausuttu Shakespeare. Henry Fondakin keikuttelee seriffintuolia mestarin elkein. Elokuvan kertomus itsessään on hyvin pitkälle fiktiota, vaikka se pohjaakin todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin. Tapahtumien keskipisteessä ovat sen päähenkilöt Wyatt ja Doc (Mature), eikä niinkään se legendaarinen ammuskelu. Näinpä myös Clantonit jäävät tarinassa sivuosaan. Päähenkilöiden naissuhteilla on kyllä kuvauksessa paikkansa, mutta syystä tai toisesta Clementine (Downs) ja Chihuahua (Darnell) tuntuvat jäävän tarinassa jopa vähän turhaksi sivujuonteeksi.

Aavikon lakia on kehuttu jopa John Fordin parhaaksi elokuvaksi, mutta siitä huolimatta se ei kuitenkaan mututuntumalla arvioituna ole mikään länkkäreistä tunnetuin. Itse tosin pidin enemmän John Fordin aiemmasta ja ehkäpä myös hivenen tunnetummasta teoksesta Hyökkäys erämaassa (1939). Erittäin kelpo kokonaisuus tämäkin toki on, joskaan ei aivan lunasta odotuksia. Wyatt Earpista ja O.K. Corralin ammuskelusta on toki tehty lukuisia muitakin elokuvia, kuten Tombstone (1993) ja Kuolemanloukku O.K. Corral (1957). Ihme kyllä en muista katsoneeni aiemmin yhtäkään filmatisointia sinänsä legendaarisesta aiheesta, mutta nytpä on tämäkin luodinmentävä aukko sivistyksessä korjattu. Elokuvan katsomisesta on nyt kaksi päivää ja edelleen nimikkosävelmä Oh My Darling, Clementine raikaa päässä, joskin jo kotoisampana "mummolaan kun pyöräilemme" -versiona, mikä ikinä sen laulun nimi sitten onkaan.

Pisteytys:
8/10

To Have and Have Not - Kirjava satama (1944)

Ohjannut Howard Hawks
USA 1944, 100 min.
Draama, Romantiikka, Jännitys
Pääosissa: Humphrey Bogart, Lauren Bacall, Walter Brennan, Hoagy Carmichael

Anybody got a match?

On kesä vuonna 1940. Ranskalle kuuluva Martiniquen saari Karibianmerellä on kuin ruutitynnyri Vichyn hallituksen otettua vallan omiin käsiinsä. Puolueettomana pysyttelevä yhdysvaltalainen kalastaja Harry "Steve" Morgan (Bogart) törmää eräänä iltana pikkurikoksia tekevään laulajaan, Marie "Slim" Browningiin (Bacall). Rakkaus saa kipparin lopulta sekaantumaan natsien ja vastarintaliikkeen välisiin  kahinoihin ja lopulta jopa pistämään oman henkensä alttiiksi.

Kirjava satama on Casablancaa (1942) henkivä elokuva aina tunnelmaa, miljöötä, poliittista taustakontekstia ja jopa tutun oloisen kuppilan pianistia myöten. Mistään kopiosta ei kuitenkaan ole kyse, vaikka runsaasti yhtäläisyyksiä löytyykin. Voitaneen silti sanoa, että Casablancaa rakastaville tämä tummasävyinen, charmantti klassikko on takuulla merkittävä elämys.

Ernest Hemingwayn samannimisen romaanin (1937) alkutekstiin pohjautuva elokuva on uskomattoman monipuolinen kokonaisuus, jonka erilaiset osaset sulautuvat yhteen kauniisti. Kirjava satama on savumarinoitu, seikkailunmakuinen, puolikovaksi keitetty, erotiikkaa sekä suurta romanssia tihkuva sota-aikaan sijoittuva jännityskertomus - eli ihan mieletön pakkaus. Kaiken päälle mukana on blues-henkistä musiikkia ja tunnelmaa sopivasti keventävää komediaa hulvattoman juoppo-Eddien (Brennan) muodossa.

Merkittävimpänä elementtinä esille nousee tietenkin pääpari Humphrey Bogart ja Lauren Bacall, joista jälkimmäinen teki Kirjavan sataman myötä elokuvadebyyttinsä 19-vuotiaana. Lauren Bacall jäi historiaan eritoten film noir -elokuvien femme fatalena, joskin upean näyttelijän ura jatkui aina 2010-luvulle saakka ja päättyi vasta tämän kuolemaan. Kuuluisa on myös Bogart-Bacall-kaksikon rakkaustarina, joka alkoi juurikin tämän elokuvan kuvauksissa. Pariskunta ehti tehdä 1940-luvulla yhteensä viisi yhteistä elokuvaa. Tosielämän rakastavaisten intohimo välittyy vahvasti myös valkokankaalle. "You know how to whistle, don't you, Steve? You just put your lips together and... blow."

Pisteytys:

9/10