A Prairie Home Companion - Robert Altmanin huonot vitsit (2006)

Ohjannut Robert Altman

USA 2006, 105 min.

Draama, Komedia, Musikaali

Pääosissa: Garrison Keillor, Meryl Streep, Lily Tomlin, Lindsay Lohan, John C. Reilly, Woody Harrelson

 

This isn't really going to be your last show, is it?

 

A Prairie Home Companion oli varietee-tyylin radio-ohjelma, jota lähetettiin livelähetyksinä vuosina 1974─2016. Robert Altmanin elokuvassa ollaan ohjelman kuvitteellisessa viimeisessä lähetyksessä, jossa rutiineista pidetään kiinni. Tähtiensemblen kaarti tuo lavalle takuuvarmaa nostalgiaviihdettä ikivihreiltä radioaalloilta, mutta kulisseissa tapahtuu kummia. Mystiset hahmot lipuvat esityksen laitamilla ja heilläkin on sanansa sanottavanaan.

Robert Altmanin (1925─2006) viimeiseksi jäänyt ohjaustyö on ehtaa americanaa. Nostalgian lämmöstä huolimatta filmi jättää hieman etäälle. Film noirista karanneen etsivän sivurooli jää kiinnittymättömäksi sivujuonteeksi, lavasteissa hortoileva enkeli taas pääsee paremmin juoneen mukaan. Sekavuus ei kiusaa liikaa, kun ymmärtää, että monet paikalla haahuilevat ja omiaan lörpöttelevät hahmot kuuluvat Altmanin tyyliin. Miltei jokaisella on jokin huono vitsi kerrottavanaan, mutta se ei olisi sentään oikeuttanut ihan näin karseaan nimisuomennokseen.

Robert Altmanin huonot vitsit sai kotimaassaan lempeän vastaanoton, vaikka suureksi hitiksi omalaatuisesta filmistä ei ollutkaan. Täällä Pohjolan perukoilla kriitikot pikemminkin ähisivät tuskasta, eikä jokainen jenkkikään ymmärtänyt radiohönöilyn viihdearvoa. Hajanaisena huojuvasta tarinasta huolimatta elokuvassa on sympaattinen tunnelma, joka auttaa sietämään outoakin hortoilua. Ainakin nostalgisessa draamakomediassa on takuuvarma livelähetyksen tuntu.

Pisteytys: 6/10

The People vs. Larry Flynt ─ Larry Flynt - minulla on oikeus (1996)

Ohjannut Milos Forman

USA 1996, 130 min.

Biografia, Draama

Pääosissa: Woody Harrelson, Courtney Love, Edward Norton

 

Opinions are like assholes, everybody's got one.

Pornolehti Hustler perustettiin vuonna 1974 ja se ravisteli välittömästi Yhdysvaltain sananvapautta rajuilla sisällöillään. Lehden perustaja Larry Flynt (Harrelson) vaurastui, rakastui ja kehtasi rajattomasti. Sliipattuun Playboy-lehteen verrattuna Hustlerin tabuaiheet johtivat Flyntin moniin oikeusjuttuihin, joissa hän ei säästellyt sanan säiläänsä eikä rahojaan. Flyntin asianajaja, nuori Alan Isaacman (Norton) joutui kovaan koetokseen, mutta mitäpä hän ei tekisi puolustaakseen armaan kotimaansa arvoja! 

Larry Flynt -biografia yhdistelee oikeussalidraamaa mustaan komediaan. Teemoina ovat amerikkalainen unelma, Yhdysvaltojen kuuluisa vapauden eetos ja tässä tapauksessa eritoten sananvapaus. Nykypäivän konservatiivisessa ilmapiirissä vapaus tuntuu vitsiltä, mutta toisaalta miehinen tuhnu se vaan pitää pintansa edelleen. Larry Flyntin ja Hustlerin kyseenalaisuus esitetään lähinnä sananvapaussotana, eikä elokuva tahdo moralisoida. Husterin sisällöt, mitä kaikkea kontroversiaalia siellä sitten olikaan, jäävät sivuosaan vapauden taistossa. Elokuva on toteutettu vetävästi ja kaksituntinen hujahtaa ohi vauhdikkaasti.

Tsekkiohjaaja Milos Formanin Hollywood-ura käynnistyi 1970-luvulla, jota olivat jo edeltäneet tsekkiläisen uuden aallon teokset (esim. Palaa, palaa!, 1967). Larry Flyntin tekoaikoihin Forman oli jo moninkertaisesti palkittu ohjaaja, jonka uran tähtihetkiä olivat olleet muun muassa Yksi lensi yli käenpesän (1975) ja Amadeus (1984). Molemmat elokuvat olivat tuoneet Formanille ohjaus-Oscarin, ja myös Larry Flynt nousi ehdolle. Oscar jäi saamatta, mutta Euroopassa innostuttiin: elokuva pokasi Berliinin Kultaisen karhun, Formanin uran ainoan. Formanin uran elokuvien yhtenäinen teema on vapauden ihanne, jonka ylistys kumpusi nuoruuden neuvostoarjesta. Onpa hyvä, ettei Forman ole enää näkemässä, mitä Yhdysvalloille nykypäivänä kuuluu.

Pisteytys: 7/10

A Scanner Darkly - Hämärän vartija (2006)

Ohjannut Richard Linklater 

USA 2006, 100 min. 

Animaatio, Rikos, Draama, Scifi

Pääosissa: Keanu Reeves, Robert Downey Jr., Woody Harrelson

 

What does a scanner see?

Philip K. Dickin scifiromaani Hämärän vartija (1977) kertoo maailmasta, jossa huumeiden vastainen sota on auttamattomasti hävitty. Tarina on dystopia, mutta se pohjautuu Dickin omiin huuruisiin kokemuksiin 1970-luvun huumepiireistä. Elokuvaversio sijoittaa tarinan 2000-luvulle. Miltei neljännes Yhdysvaltain väestöstä on koukussa aivoja mädättävään D-huumeeseen, minkä vuoksi on kehitetty ennennäkemätön valvontajärjestelmä salaisine agentteineen.

Tarinan päähenkilö on päihteisiin uponnut huumekyttä Bob Arctor (Reeves), joka kamppailee vaikeassa kaksoisroolissaan. Tukahduttava ja synkähkö rikosfilmi on viimeistelty vinolla huumorilla, joka estää uppoamasta liian syvälle huumehelvetin lohduttomaan maailmaan. Elokuva on toteutettu rotoskooppitekniikalla, eli alun perin filmille näytelty materiaali on animoitu jälkeenpäin. Vaikutelma on hieman unenomainen ja kuva häilyy kuin öljyinen veden pinta. Se sopii elokuvan tyyliin, jossa todellisuuden eri tasoja kyseenalaistetaan ja pohditaan, kuka saa katsoa ja ketä.

Hämärän vartija ei noussut ilmestyessään menestykseen, vaikka kokeellisuus saikin jokusia kehuja. Elokuva on jäänyt verrattain tuntemattomaksi siivuksi Richard Linklaterin uralla, kovasta tähtikaartista ja kulttikirjailijan pohjateoksesta huolimatta. Kontrasti vaikkapa pari vuotta aiemmin ilmestyneeseen hittifilmiin School of Rockiin (2003) on ilmeinen, menestyksen, jälkimaineen ja ylipäätään elokuvien tyylin puolesta. Hämärän vartija on kiinnostavaa kyynistä scifiä, vaikka ajoittain paikoillaan jankkaava tarina ei tunnu etenevän mihinkään. Vai enkö vain ymmärtänyt Dickin tai Linklanterin nyansseja? Kaiken varalta lienee parasta suositella elokuvaa Dickin tuotantoa tunteville.

Pisteytys: 6/10

Three Billboards Outside Ebbing, Missouri (2017)

Ohjannut Martin McDonagh

Iso-Britannia & USA 2017, 115 min.

Draama, Komedia, Rikos

Pääosissa: Frances McDormand, Woody Harrelson, Sam Rockwell

 

This is just the fucking start.

 

Missourilaisen pikkukaupungin kaduilla ajaa vihainen nainen. Mildred Hayesin (McDormand) tytär on kokenut väkivaltaisen kuoleman, mutta poliisi ei pääse tekijän jäljille. Suivaantunut Mildred pistää tuulemaan ja vuokraa kolme mainostaulua, joille hän lataa poliiseja piikitteleviä viestejä. Monien mielissä kuohahtaa, sillä poliisipäälliköllä (Harrelson) on muitakin taakkoja kannettavanaan.

 

Three Billboards on vihainen draamakomedia, jonka tähti on roolistaan Oscarilla palkittu Frances McDormand. Mildredin hahmo on täyttä terästä, mutta kuoren alla on herkkyyttä ja älyä. Hän elää yhteiskunnassa, jossa poliisit saattavat nuijia kenet vain ja misogynia rehottaa. Vakavista aiheista huolimatta elokuva on myös rehevän humoristinen ja toisinaan herkkä. Tarinassa on siinä mielessä toivoa, että typerinkin hahmo saattaa oivaltaa jotain tärkeää itsestään ja kanssaihmisistään.

Martin McDonaghin (s. 1970) mainio musta komedia menestyi erinomaisesti. Venetsiassa ensi-iltansa saanut elokuva oli ehdolla Kultaisen leijonan saajaksi ja McDonagh palkittiin käsikirjoituksestaan. Sittemmin ohjaaja-käsikirjoittajalta on ilmestynyt kehuttu The Banshees of Inisherin (2022), joka jatkaa tummasävyisen draamakomedian ja monisyisten hahmojen tematiikkaa. Toivottavasti tulossa on vielä lisääkin, sillä toistaiseksi elokuvien taso on ollut vakuuttava.

Pisteytys: 8/10

Natural Born Killers ─ Syntyneet tappajiksi (1994)

Ohjannut Oliver Stone

USA 1994, 119 min.

Rikos, Toiminta, Draama

Pääosissa: Woody Harrelson, Juliette Lewis, Tom Sizemore, Robert Downey Jr.

It's just murder.

Massamurhaajapariskunta Mickey (Harrelson) ja Mallory (Lewis) rellestävät estoitta ja tv-kamerat seuraavat verijälkiä ahnaasti. Lopulta kaksikko päätyy vankilaan, mutta se ei suinkaan ole leikin loppu: edessä on jälleen uusi taistelu ja entistä jännittävämpi reportaasi. Syntyneet tappajiksi on psykedeelisesti kuvattua väkivallan hurmiota. Rikkinäisten ihmisten tarinassa on ahdistavan surullinen tausta, mutta koko kertomus on kääritty pikimustaan huumoriin.

Omaperäinen toimintapaukku on Quentin Tarantinon käsikirjoittama ja Oliver Stonen ohjaama satiiri. Elokuvan keskeisenä tavoitteena on osoittaa, miten media tekee murhaajista kuuluisia. Ironista ja ennen muuta surullista, että Syntyneet tappajiksi on innoittanut monia surmatöihin julkisuuden toivossa. Elokuvan idea tuo mieleen pari vuotta aiemmin ilmestyneen mokumentin Ammatti: tappaja (1992), jossa murhaajaa seurannut kuvausryhmä ajautui itsekin mukaan veriseen hulluuteen. Tässä elokuvassa visuaalisuus on runsaampaa ja kaikki astetta villimpää ─ mutta myös sekavampaa.

 

Syntyneet tappajiksi on leikattu hengästyttävästi mutta taidolla. Kuvakulmat ja -tyylit vaihtuvat äkkiväärästi kuin kaukosäätimestä painaen. Kanavasurffailun tunnelma herättää väkisinkin miettimään, mitä väkivaltaviihde ja tyhjänpäiväinen kuvavirta tekevätkään ihmismielelle. Uuvuttava sekoilu iskee tehokkaasti, vaikka loppupuolella elokuva muuttuu hieman turhan jankkaavaksi ja yllätyksettömäksi; mitään uutta sanottavaa ei enää ole, mutta murhattavia riittää loputtomasti.

Pisteytys: 7/10