sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Full Metal Jacket (1987)

Ohjannut Stanley Kubrick
Iso-Britannia & USA 1987, 116 min.
Sota, Draama
Pääosissa: Matthew Modine, Vincent D'Onofrio, Adam Baldwin, R. Lee Ermey

In a world of shit.
 
Full Metal Jacket on Gustav Hastfordin romaaniin Metallivaippa (1979) perustuva kertomus merijalkaväen sotilaista Vietnamin sodassa. Kahteen osaan jaettu elokuva alkaa koulutuskeskuksesta, jossa uunituoreet alokkaat joutuvat elämänsä armottomimpaan myllytykseen ─ osalle jo koulutusvaihe osoittautuu kohtalokkaaksi. Elokuvan toisessa osassa Vietnamissa käydään kaupunkisotaa, jossa sotilaiksi koulittuja miehiä odottavat uudenlaiset tavat heittää henkensä.

Kuten monissa muissakin Vietnam-elokuvissa, myös Stanley Kubrickin visiossa sotatodellisuus näyttäytyy ankeana ja on kaukana kunniakkaista haavekuvista. Full Metal Jacket ei kuitenkaan käsittele vain sodan tuhoisuutta, sillä elokuvan keskeisimmäksi teemaksi nousevat sodan taustamekanismit ja rakenteet eivätkä niinkään yksilöiden kokemukset. Keskeisin aihio on maskuliinisuus: nykytermein tarkasteltuna elokuvan miehisyyden ihanne on niin toksista kuin olla voi, eikä naisia nähdä elokuvassa kuin ruumiina tai prostituoituina. Ahtaaseen miehen muottiin mahtuakseen on siedettävä ja ylläpidettävä simputusta, rasismia, seksismiä sekä kolonialismia.
 
Full Metal Jacketin miehuuden teema kietoutuu Yhdysvaltojen rooliin maailmanpoliisina. Idea kulminoituu elokuvan julmaan loppuun, jossa nähdään vielä yksi julma teloitus ja lopulta sotilaat häviävät kauniin utuiseen auringonlaskuun Mikki Hiiri -laulua rallattaen. Silmät ummistetaan vääryyksiltä, sillä vaihtoehtoa ei ole. Jos miehisyys olisi vain tätä, minä olen kyllä mieluummin hiiri. Full Metal Jacket menestyi aikanaan hyvin, vaikka sai ristiriitaisiakin arvioita esimerkiksi erikoisen rakenteensa vuoksi, kaksiosainen tarina kun on rajattu aika tiukasti yksittäisiin kohtauksiin ja hahmoista pysytään taitavan etäällä. Tätä nykyä elokuva on vakiinnuttanut paikkansa merkittävien sotaelokuvien listoilla ja aivan syystäkin. Suurien mekanismien kuvaus on irvokkaan taitavaa.

Pisteytys: 8/10

torstai 27. toukokuuta 2021

Withnail & I ─ Onnen kiertolaiset (1987)

Ohjannut Bruce Robinson
Iso-Britannia 1987, 107 min.
Komedia, Draama
Pääosissa: Paul McGann, Richard E. Grant, Richard Griffiths

We want the finest wines available to humanity.

Svengaava 1960-luku on tullut päätökseensä ja kahden näyttelijäystävyksen päihteidentäyteinen elämä on myös saavuttanut eräänlaisen rajapyykin. Uusia töitä ei ole tiedossa, rahat hupenevat pubeihin ja pian velkojatkin varmaan ovat kannoilla. Withnail (Grant) sekä "I" (McGann) päättävät paeta Lontoon ummehtuneita huuruja maaseudun raittiiseen ilmaan. Oleiluun sopivan mökin tarjoaa Withnailin Monty-setä (Griffiths), joka iskee silmänsä toisen nuorukaisen suloihin.

Onnen kiertolaiset on koukuttavan erikoinen brittikomedia, jonka musta huumori pikemminkin vääntää suupielet vinoon hymyyn kuin nostattaa räjähtäviä nauruja. Toisella katselukerralla voisi olla jo erilainen vaikutus, kun loistavasti käsikirjoitettuja repliikkejä osaisi jo odottaa. Vitsailu kohdistuu yhtäältä päähenkilöiden elämänvaiheeseen ja ryyppyreissujen päämäärättömyyteen, jotka ovat hiljalleen muuttuneet vapaudesta pikemminkin taakaksi. Kaikessa perinpohjaisessa brittiläisyydessään myös luokkayhteiskunta tulee näkyväksi, mutta erikoisella tavalla. Elokuvan hahmot ovat osa yhteiskuntaansa, mutta tavallaan jokainen on hieman sen ulkokehällä.

Tietystä surumielisyydestään ja harmaudestaan huolimatta Onnen kiertolaiset tekee mieli katsoa uudelleen miltei välittömästi. Miljöö on kolkko ja ankea, mutta silti ihmeen lämminhenkinen ja vastustamaton. Kenties absurdissa kurjuudessa on jotain, mihin surkeimpina päivinä on helppo samaistua. Moni tosifani onkin palannut kulttielokuvan äärelle kerta toisensa jälkeen, ja onpa sen katseluun kehitetty verrattoman vaarallinen juomapelikin. Elokuvassa nimittäin viinaa kiskotaan siinä määrin, että vastaavan satsin nauttiminen vajaassa parissa tunnissa (tai edes yhdessä illassa) olisi aika rankka saavutus.

Pisteytys: 8/10

maanantai 24. toukokuuta 2021

Pierrot le Fou ─ Hullu Pierrot (1965)

Ohjannut Jean-Luc Godard
Ranska & Italia 1965, 110 min.
Rikos, Draama, Romantiikka
Pääosissa: Jean-Paul Belmondo, Anna Karina

Life may be sad, but it's always beautiful.

Jean-Luc Godardin road moviessa rötöstellään ja rakastetaan. Villisti kurvailevan elokuvan vauhdissa on vaikea pysyä, mutta tarina käsittelee pääpiirteissään arkiseen elämänmenoonsa kyllästyneen miehen irtiottoa. Päähenkilö Ferdinand tai Pierrot (Belmonto) jättää tylsän avioelämänsä ja lähtee perheen lastenhoitajan Mariannen (Karina) kanssa riehakkaalle pakomatkalle. Elämä muuttuu elokuvaksi, toiminnaksi ja tunteeksi, mutta tuoko sekään tyydytystä?

Hullu Pierrot (engl. Crazy Pete) on uuden aallon sähäkkää tunnetta, villiä kokeellisuutta ja räiskyviä värejä. Näennäisesti simppeli juoni, jossa keskeisessä osassa on Godardin tapaan "tyttö ja ase", on mainio alusta kokeilla mitä erilaisempia elokuvakerronnan keinoja. Neljäs seinä kaatuu, genret vaihtuvat ja katsojan huomio kiinnitetään tyhjänpäiväiseen lörpöttelyyn. Monet keinot ja hahmot ovat tuttuja jo Godardin aiemmista elokuvista, mutta silti aivan omanlaisiaan.
 
Auteur-ohjaajan arvostetussa teoksessa piisaisi analysoitavaa ja ihmeteltävää monen katselukerran ratoksi. Runsaan ja rönsyävän elokuvan leikkisyys on inspiroinut myöhempiä elokuvantekijöitä. Muutamaa vuotta myöhemmin ensi-iltansa sai yhdysvaltalaiseen uuteen aaltoon lukeutuva Bonnie ja Clyde (1967), joka ammentaa ideoita Hullun Pierrotin räjähtävästä tunnelmasta. Jos jatketaan matkaa hieman eteenpäin, kaikuja kantaa myös Terrence Malickin Julma maa (1973).

Pisteytys: 8/10

torstai 20. toukokuuta 2021

Tampopo ─ Ja sitten syödään (1985)

Ohjannut Jûzô Itami
Japani 1986, 114 min.
Komedia
Pääosissa: Tsutomu Yamazaki, Nobuko Miyamoto, Ken Watanabe
 
 
Appreciate its gestalt. Savor the aromas.

Kaksi rekkakuskia, Goro (Yamazaki) ja Gun (Watanabe), pysähtyvät ruokailemaan pienelle nuudelikojulle. Yksinhuoltajaäiti Tampopon (Miyamoto) tarjoamat annokset ovat ainoastaan välttäviä, eivätkä houkuttele paikalle asiakkaita. Rekkakuskit ryhtyvät auliisti opastamaan Tampopoa nuudelitaiteen saloihin. Keitokset kuumenevat ja lempikin roihahtaa!
 
Ja sitten syödään ei ole vain lineaarisesti esitetty kertomus, vaan sen ohella elokuvassa nähdään kehystarina elokuvateatterista sekä erinäisiä väläyksiä mitä moninaisemmista ruokailutilanteista. Filmi käsittelee kotimaansa ruokakulttuuria pilke silmäkulmassa, vaikka onhan teema aika yleismaailmallinen. Hauskan lisämausteen tarinaan tuo Hollywood-elokuvien parodisointi. Kuvakulmat ja kamera-ajot ovat tuttua jenkkikauraa ja nähdäänpä mukana klassinen gangsterihahmokin. Hyväntahtoista huumoria viljelevä elokuva sai hyvät arvostelut Yhdysvalloissakin. 
 
Nuudeliwesterniksi osuvasti nimitetty kulinarismikomedia osoittaa hauskasti ruuan merkityksen ihmiselämässä: se on nautinto ja välttämättömyys, taidetta ja kulttuuria, toisinaan syöminen tekee kipeää ja joskus siihen liittyy jopa eroottisia sävyjä. Ateriasta toiseen sinkoilevaa elokuvaa katsellessa tulee vuoroin nälkä ja välillä ruokahalu katoaa kokonaan. Ruoka on elämän ja kuoleman kysymys!

Pisteytys: 8/10

tiistai 18. toukokuuta 2021

Hong gao liang ─ Punainen pelto (1987)

Ohjannut Yimou Zhang
Kiina 1987, 91 min.
Draama, Historia, Romantiikka
Pääosissa: Gong Li, Wen Jiang

Keep ahead and don't turn back.

Jossain päin kiinalaista maaseutua nuori tyttö Jiu'er (Li) naitetaan vanhalle ja sairaalle äijänkäppänälle. Onneksi tai epäonneksi mies kuolee pian oudolla tavalla ja hänen omistamansa viinanpolttimo jää nuoren vaimon pyöritettäväksi. Polttimo nousee uuteen kukoistukseen ja nuori lempikin roihahtaa työn touhussa. Punaisen durraviinan ohella pelloilla virtaa kuitenkin pian veri, sillä toinen maailmansota on käynnissä ja japanilaissotilaat marssivat syrjäseutujenkin pelloille.
 
Punainen pelto (engl. Red Sorghum) perustuu Nobel-palkitun Mo Yanin romaaniin Punainen durra (1986). Hidastempoinen mutta monitasoinen kertomus käsittelee Kiinan lähihistoriaa yksilötarinan kautta. Elokuvan kertojaääni paljastaa, että tarinassa on kyse hänen isovanhempiensa kohtalosta. Symboleita hyödyntävä kerronta avautuu hyvin, vaikka kiinalaista kulttuuria ei järin hyvin tuntisikaan. Upean värikästä ja kauniisti kuvattua tarinaa on ilo katsoa, vaikka jokin merkitys jäisikin hoksaamatta.

Berliinin Kultaisella karhulla palkittu elokuva on Yimou Zhangin esikoisohjaus. Aiemmin kuvaajana työskennellyt Zhang hallitsee estetiikan tajun taitavasti, sillä Kiinalle keskeisen punaisen värin erilaiset merkitykset pilkahtelevat esiin mielenkiintoisesti. Missä määrin viitataan tai ollaan viittaamatta kommunismiin? Zhangin (nyt jo ex-) puoliso Gong Li puolestaan tekee Punaisessa pellossa ensimmäisen pääroolinsa, joita pariskunnan yhteisissä elokuvissa tuli sittemmin lisääkin. Taitava esikoinen molemmilta!

Pisteytys: 8/10

lauantai 15. toukokuuta 2021

Wanda (1970)

Ohjannut Barbara Loden
USA 1970, 102 min.
Draama, Rikos
Pääosissa: Barbara Loden, Michael Higgins

If you don't have anything, you're as good as dead.
 
Elämäänsä tyytymätön kotirouva Wanda (Loden) lähtee perheensä luota rahatta ja vailla paikkaa, minne mennä. Päämäärättömästi harhaileva Wanda tapaa sattumalta pankkiryöstöä valmistelevan herra Dennisin (Higgins), jonka suunnitelma tosin ei vaikuta kovin pätevältä. Wandan vaellus osoittaa, että Amerikassa riittää sellaisiakin teitä ja unelmia, jotka eivät johda minnekään.

Barbara Lodenin ohjaama ja käsikirjoittama indie-elokuva pureutuu osuvasti naisen osaan ja unelmiin. Päähenkilö on melko mitätön hahmo, eikä anna itsestään juuri mitään, mutta hänenkin tarinallaan on merkitystä. Lodenin hienovarainen roolisuoritus on onnistunut. Hänen ja Michael Higginsin ohella elokuvassa ei juuri ollut ammattinäyttelijöitä, sillä filmi syntyi minimibudjetilla. Amatöörien aitous luo omanlaistaan tunnelmaa, neorealismiin vivahtavaa rehellisyyttä.
 
Wanda muistuttaa tyyliltään ja teemoiltaan myöhemmin ilmestynyttä John Cassavetesin draamaa Naisen parhaat vuodet (1974). Tässä kotiäidin henkilökuvassa äitiyden myytti on jo ravisteltu yltä ja päähenkilö on kameran edessä rooleista riisuttuna. Kaikki aikalaiskriitikot eivät ymmärtäneet Wandan sanomaa, mutta menestystäkin tuli. Teos sai ensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla, jossa se palkittiin parhaana ulkomaisena elokuvana. Tällä vuosituhannella elokuva on noussut unholasta ja restauroitu teos on tehnyt paluun valkokankaille ja televisioruuduille.

Pisteytys: 8/10

keskiviikko 12. toukokuuta 2021

Good Morning, Vietnam ─ Hyvää huomenta, Vietnam (1987)

Ohjannut Barry Levinson
USA 1987, 121 min.
Draama, Komedia, Sota
Pääosissa: Robin Williams, Forest Whitaker, Bruno Kirby

Goooooooood morning Vietnam!

Rääväsuinen radiotoimittaja Adrian Cronauer (Williams) saapuu Saigoniin ja astuu Yhdysvaltain asevoimien radioaseman palvelukseen. Moottoriturvan huumori ja riehakkaat musiikkivalinnat kauhistuttavat upseereita, mutta suuri yleisö haluaa lisää. Radioasemalla napit ovat vastakkain myös silloin, kun sodan traagisuudesta järkyttynyt Cronauer vaatii saada kertoa sotauutisia rehellisesti, ilman sensuuria.

Hyvää huomenta, Vietnam on M*A*S*Hia (1970) muistuttava Vietnam-komedia, joka kuitenkaan ei turvaudu ainoastaan koheltavaan huumoriin. Radiotoimituksen seinien tuolla puolen käydään vakavia taisteluita ja yksi pommi räjähtää lopulta ihan tutuilla kulmilla. Cronauerin vitsailu osoittautuu keinoksi pitää yllä sotilaiden mielialaa ja hurtti huumori auttaa heitä selviämään raskaista koettelemuksista. Käsikirjoitus ei ole ikimuistoisen loistava, vaikka tarina tasapainoileekin onnistuneesti revittelevän komedian ja synkkiäkin sävyjä saavan draaman välillä.

Robin Williamsin eheä roolisuoritus sodan kauhut kohtaavana vitsitykkinä on elokuvan parasta antia: tausta stand-up-koomikkona näkyy juontorepliikeissä, joista osa on improvisoituja. Mikä taito! Onnistunut rooli toi Williamsille lopullisen läpimurron eturivin näyttelijäksi ja poiki Oscar-ehdokkuudenkin. On harmi, että sinne tänne ripoteltu seksistinen huumori tuntuu 2020-luvulla sangen ummehtuneelta, vaikka se kuvaakin osuvasti aikaansa ja sotatantereiden äijäkerhoa.

Pisteytys: 6/10

maanantai 10. toukokuuta 2021

Au revoir les enfants ─ Näkemiin lapset (1987)

Ohjannut Louis Malle
Ranska, Länsi-Saksa & Italia 1987, 104 min.
Draama, Sota
Pääosissa: Gaspard Manesse, Raphael Fejtö, Francine Racette, François Berléand

Are there wolves in these woods?
 
Tositapahtumiin ja Louis Mallen omiin lapsuusmuistoihin perustuva elokuva vie natsien miehittämään Ranskaan ja erääseen katolilaiseen sisäoppilaitokseen. Äitiään kaipaava herkkä Julien (Manesse) esittää kovanaamaa ja suhtautuu kouluun saapuneisiin uusiin tulokkaisiin yrmeästi, mutta ystävystyy samanikäisen Jeanin (Fejtö) kanssa. Hiljalleen Julielle valkenee, että vanhemmistaan ja taustastaan vaikeneva Jean on tosiasiassa juutalainen. Natsipartioiden pelko kasvaa todelliseksi uhaksi. 
 
Näkemiin lapset menestyi erinomaisesti kotimaassaan ja elokuva huomioitiin lukuisin César-palkinnoin. Venetsian elokuvajuhlilla ensi-iltansa saanut teos palkittiin Kultaisella leijonalla, ja lisää mainetta sekä kunniaa toivat Golden Globet, Baftat ja kaksi Oscar-ehdokkuutta. Sisäoppilaitosdraaman menestys on ansaittua, sillä elokuva onnistuu häkellyttävän hyvin kuvaamaan sekä lapsuutta että ystävyyttä rehellisesti ja liikoja kaunistelematta.
 
Koskettavaa on myös sodan keskellä eletty arki: koululaisten päiviä rytmittävät oppitunnit, ilmahälytykset, pommien jylinä ja etäällä häilyvä pelko. Poikien railakkuus, leikki ja kisailu vaihtuvat välillä herkkyyteen, toverillisuuteen ja keskinäiseen solidaarisuuteen. Sodan keskellä lapsille järjestetään ilojakin: lasten seuraama Chaplin-näytös (Charlie siirtolaisena, 1917) on ajaton muistutus elokuvan voimasta todellisuuspakona ja samaistumisen välineenä. Tässäkin elokuvassa huumori ja inhimillisyys ovat jo saaneet katsojan puolelleen, ennen kuin todellinen tragedia alkaa.

Pisteytys: 9/10

perjantai 7. toukokuuta 2021

The Untouchables ─ Lahjomattomat (1987)

Ohjannut Brian De Palma
USA 1987, 119 min.
Rikos, Trilleri, Draama, Biografia
Pääosissa: Kevin Costner, Sean Connery, Charles Martin Smith, Andy Garcia, Robert De Niro

Never stop fighting till the fight is done.

Kieltolain vuodet käyvät kuumana ja salaviinabisnes kukoistaa. Chicagon alamaailmaa pyörittää pahamaineinen Al Capone (De Niro), jonka vallan verkostot ulottuvat aina viranomaisiin saakka. Poliisivoimat saavat vahvistuksekseen Eliot Nessin (Costner), joka on päättänyt toimittaa Caponen vankilaan. Määrätietoinen Ness kokoaa ympärilleen lahjomattomien joukon, jota ei vaienneta rahalla. Caponella on kuitenkin muita keinoja käytössään ─ kumpi miekkosista lopulta on nokkelampi?

Lahjomattomat on mukaansatempaavaa gangsteriviihdettä. Erilaisten, toisiaan täydentävien hahmojen kavalkadi on hitusen turhan tyypitelty, mutta näyttelijät tekevät hyvää työtä. Pienet kompuroinnit ovat makuasioita ja joka tapauksessa ne unohtaa nopeasti, sillä menevä tarina pitää otteessaan. Jännityksen ohella ansiokasta on sekin, että vaikka verta, suolenpätkiä ja luoteja ei säästellä, Chicagon alamaailmajahti ei typisty pelkäksi väkivaltaroiskeeksi.

Tositapahtumia mukaileva Lahjomattomat perustuu samannimiseen kirjaan (1957) ja tv-sarjaan (1959─1963). Virkavallan, gangstereiden ja salaviinan lumo tenhosi yleisöihin jälleen, ja niinpä Lahjomattomat takoi kovia lipputuloja. Elokuvaa kiiteltiin eritoten toimintakohtauksistaan ja miljööstään, ja myös Ennio Morriconen score sai useita palkintoehdokkuuksia ja pari voittoakin. Oscar-kisailussa neljästä ehdokkuudesta ainoan palkinnon sai Sean Connery taitavasta sivuroolistaan. Pysti jäi veteraaninäyttelijän ainoaksi Oscariksi.

Pisteytys: 7/10

tiistai 4. toukokuuta 2021

Der Himmel über Berlin ─ Berliinin taivaan alla (1987)

Ohjannut Wim Wenders
Länsi-Saksa & Ranska 1987, 128 min.
Draama, Fantasia, Romantiikka
Pääosissa: Bruno Ganz, Solveig Dommartin, Otto Sander, Peter Falk

Why am I me, and why not you?

Berliinin taivaan alla (engl. Wings of Desire) on runollinen kertomus kahdesta enkelistä, joista toinen haluaa tulla ihmiseksi rakkauden tähden. Ihmisyyttä pohdiskelevassa elokuvassa jumala tuntuu kadonneen, jos häntä koskaan olikaan, mutta ihmisten tuskissa myötäelävät enkelit Damiel (Ganz) ja Cassiel (Sander) vaeltavat jaetun Berliinin kaduilla auttaen masentuneita sieluja. Voiko enkeli silti ymmärtää, mitä kaikkea on olla ihminen? Tutkimusmatkallaan ihmisyyteen Damiel huomaa, että painovoima on vetänyt monia muitakin enkeleitä puoleensa ja saanut nämä hylkäämään siipensä.

Valloittavan kauniisti kuvattu Berliinin taivaan alla jakautuu mustavalkoisiin, enkeleiden näkökulmasta kuvattuihin kohtauksiin ja ihmisten värikylläiseen maailmaan. Idea on samankaltainen kuin fantasiaelokuvassa Kysymys elämästä ja kuolemasta (1946), ja toki ihmisiä auttavia enkeleitäkin nähdään sangen monissa filmeissä. Berliinin taivaan alla on silti aivan ainutlaatuisen valloittava teos ja eritoten kiehtova oman aikakautensa kuva. Teoksen yksi päähenkilö on jaettu Berliini historiallisine kerroksineen ja kaupunkia halkova muuri, joka kaatui pari vuotta elokuvan ensi-illan jälkeen.

Berliinin taivaan alla sai ensi-iltansa Cannesissa, jossa Wim Wenders huomioitiin mestariteoksestaan parhaan ohjaajan palkinnolla. Ylipäätänsä elokuva menestyi parhaiten Euroopassa, vaikka vanhan mantereen taide-elokuvaksi filmi sai keskimääräistä paremmat lipputulot myös Yhdysvalloissa. Elokuva on kiistämättä hyvin eurooppalainen, mutta aiheiltaan yleismaailmallinen. Mitä on ihmisyys? Miksi emme opi virheistämme? Vaikka tarinassa on melankoliaa, kerronta on lämminhenkistä ja hellää. Elokuva suhtautuu ihmisiin enkelin tavoin: ymmärtäen, lohduttaen ja myötäeläen.

Pisteytys: 9/10

lauantai 1. toukokuuta 2021

Huhtikuun elokuvat 2021

Stowaway
Ohjannut Joe Penna
Saksa & USA 2021, 116 min.
Draama, Scifi
Pääosissa: Toni Collette, Anna Kendrick, Daniel Dae Kim, Shamier Anderson


Kolmihenkinen miehistö on matkalla Marsiin kaksivuotiselle komennukselle. Matka saa heti odottamattoman käänteen, kun aluksesta löytyy tahaton salamatkustaja. Netflixin avaruusdraama käsittelee elämän ja kuoleman konfliktia onnistuneen vähäeleisesti, neljään päähenkilöönsä keskittyen ja ilman ylimääräistä ryminää. Suurista teemoista huolimatta Stowaway ei herätä järin suuria tunteita ja onhan filmissä kömpelötkin hetkensä, mutta rauhallisempana selviytymistaistona se erottuu edukseen monista muista avaruuspaniikeista.

Pisteytys: 6/10

Emma.
Ohjannut Autumn de Wilde
Iso-Britannia 2020, 124 min.
Romantiikka, Komedia, Draama
Pääosissa: Anya Taylor-Joy, Johnny Flynn, Mia Goth




Jane Austenin Emma-romaaniin (1815) perustuva elokuva kertoo nuoresta Emma-neidosta (Taylor-Joy), joka on mieltynyt tuttaviensa avioliittojen järjestelyyn. Amorina toimiminen ei kuitenkaan olekaan aivan yksinkertaista, koska tunne ei kuuntele järkeä. Emma on viehättävän kaunis elokuva ja varma nautinto pukudraamojen ystäville. Tarina on taattua Austenia, mutta tiiviimpi toteutus olisi tehnyt rakkauskiemuroiden esittelylle ihmeitä. Hauskempi ja modernimpi versio tarinasta on Amy Heckerlingin Clueless (1995).

Pisteytys: 6/10

A Shaun the Sheep Movie: Farmageddon -
Late Lammas -elokuva: Farmageddon
Ohjannut Will Becher & Richard Phelan
Iso-Britannia 2019, 86 min.
Animaatio, Komedia, Seikkailu
Pääosissa: Justin Fletcher, John Sparkes, Amalia Vitale



Lyhytanimaatioista ja Late Lammas -elokuvasta (2015) tuttu farmijengi sinkoutuu tällä kertaa avaruuteen saakka. Hauskan pikkutarkka stop motion -animaatio on viehättävää, monet pikkuvitsit naurattavat ja aikuiskatsojien iloksi easter egg -hupailuja on viljelty matkan varrelle iso liuta. Elokuva ei kuitenkaan nouse edeltäjänsä tasolle, sillä pääjuoni on hieman turhan löperö.

Pisteytys: 7/10

Kaksi ruumista rannalla
Ohjannut Anna Paavilainen
Suomi 2019, 20 min.
Lyhytelokuva, Komedia
Pääosissa: Laura Birn, Rea Mauranen, Tommi Korpela




Anna Paavilaisen lyhytelokuva kommentoi #metoo -ilmiön hengessä naisen osaa elokuvissa. Laura Birn on loistava "nuorempi nainen", joka ajelehtii verkkosukkahousuissaan lajityypistä toiseen haastaen kyllästyneenä osansa järjettömyyttä. Nerokas ja hauska pieni filmi, jota katsoessani nauroin ja kirosin. Lukusuosituksena oheen Anu Silfverbergin silmiä avaava esseeteos Sinut on nähty (2020).

Pisteytys: 8/10

Journey's End - Matkan pää
Ohjannut Saul Dibb
Iso-Britannia 2017, 107 min.
Sota, Draama
Pääosissa: Sam Claffin, Asa Butterfield, Paul Bettany




Matkan pää seuraa brittijoukkojen matelevia päiviä mudan ja löyhkän keskellä, hieman ennen odotettua suurhyökkäystä ja varmalta tuntuvaa kuolemaa. Pätevä sotadraama taltioi ensimmäisen maailmansodan juoksuhautojen piinallisen odottavan tunnelman, vaikka muutamassa kohtauksessa tarina ei sukella ihan niin syvälle kuin voisi. Matkan pää on jo viides elokuva-adaptaatio Simon Readen samannimisestä näytelmästä (1928).

Pisteytys: 7/10