LUUKKU #4 - 90 vuotta sitten (Berliini, suurkaupungin sinfonia, 1927)

Symphony of a Great City

Vuonna 1927 Suomessa käytiin melko mitäänsanomattomat eduskuntavaalit, itänaapurissa Josif Stalin kahmi itselleen lisää valtaa ja Yhdysvalloissa aloitettiin kolmentoista vuoden mittainen patsasprojekti Mount Rushmorella. Niin Yhdysvaltain suurkaupungeissa kuin myös vanhan mantereen metropoleissa urbaanin kaupunkikulttuurin syntinen vetovoima imi elämänjanoista nuorisoa puoleensa keitaan tavoin. Nostalgian ja populaarikulttuurin ansiosta kiihkeä 1920-luku kiehtoo yhä, onneksi sinne voi kurkistaa vaikkapa tämän elokuvan avulla.

Berlin: Die Sinfonie der Großstadt - 
Berliini: Suurkaupungin sinfonia
Ohjannut Walter Ruttman
Saksa 1927, 79 min.
Mykkäelokuva, Dokumentti

Juna puuskuttaa kohti aamuauringossa kylpevää Berliiniä. Kamera jalkautuu kaupungin kaduille, jossa illan viimeiset juhlijat ehtivät juuri pois ensimmäisten työhönsä rientävien tieltä. Päivän edetessä nähdään töidensä parissa uurastajia, seurataan liikenteen humua ja välillä levähdetään lounaan äärellä, nähdäänpä kaduilla pari tappeluakin. Illalla kaupunkilaisia odottavat tietenkin vapaa-ajan huvit. Tämän lähemmäksi aikamatkaa on jo vaikea päästä! Jälkiviisaus kouraisee syvältä: kuinka moni onnellisena leikkivistä lapsista koki kohtalonsa tulevan suursodan pyörteissä?

Kaupunkisinfonioiden genre oli voimissaan 1920-luvulla, joskaan lajityypin edustajia ei loppujen lopuksi ole kovin montaa. Tunnettu neuvostoliittolainen vastine Mies ja elokuvakamera (1929) löytyy myös 1001-listalta. Kumpikin elokuva tarkastelee kaupungin arkista elämänmenoa ja rytmittää kaaoksenkin järjestelmälliseksi kokonaisuudeksi. Kamera ei ole täysin passiivinen ja objektiivinen todellisuuden tallentaja, sillä mukana on myös hiven dramatisointia ─ ja tietenkin jo kameran käynnistäminen ja kuvan rajaaminen ovat tietoisia valintoja. Berliinin arkea seurattiin sittemmin myös modernimmassa kaupunkisinfoniassa 24 Hours Berlin (2009). Ylipäätään lajityypin vaikutus näkyy myös dokumenttiklassikossa Koyaanisqatsi (1982).

Rytmiltään ja leikkauksiltaan elokuva on taitavasti koottu. On kiehtovaa, miten kameran avulla voidaan löytää draamaa ja jännitteitä tuiki tavallisesta arkipäivästä, joskin toki arkemme on aina omanlaistaan draamaa. Kohtaukset on myös jaksoteltu selkeäksi rakenteeksi: kun ensin seuraamme lasten leikkiä, pian kuvan valtaavat vanhat miehet. Elokuvan idea on maino, sillä sitä ihan tavallista elämänmenoa on valtavan kiinnostavaa seurata. Toisaalta menneisyys on vieras maa, mutta moni tilanne on yhä täysin tunnistettava ja jokapäiväinen. Teknologia, tekemisen tavat ja kulttuuri ovat muuttuneet. Mutta liekö ihminen pysynyt samanlaisena?

Pisteytys: 8/10

The Man with the Movie Camera - Mies ja elokuvakamera (1929)

Ohjannut Dziga Vertov
Neuvostoliitto 1929, 68 min.
Mykkäelokuva, Dokumentti, Avantgarde
Pääosissa: Mikhail Kaufman

Mies ja apparaatti.

Elokuvateatterin yleisö asettuu paikoilleen. Valot himmenevät ja orkesteri on valmiina soittoon - pian kuva heijastuu valkokankaalle ja elokuva voi alkaa. Tästä elokuvan katselemisen tilanteesta alkaa Mies ja elokuvakamera, joka on elokuvana varsin erikoislaatuinen: se on sekä dokumentti elokuvan teosta että suurkaupungin elämää esittelevä kaupunkisinfonia. Tämän elokuvan katselu on miltei kuin viettäisi erään päivän Moskovan ytimessä, tuolloin vuonna 1929.

Dziga Vertovin tavoitteena oli näyttää elokuvan keinoin elämää sen todellisessa muodossaan. Näinpä tämäkin elokuva esittelee lyhyen kestonsa aikana valtavan määrän ihmisten jokapäiväisiä toimia, suuria ja pieniä, arkisia ja juhlavia. Elokuvassa nähdään niin syntymä kuin hautajaissaattuekin, ankarasti puurtavia työläisiä ja vapaa-ajan viettoa uimarannalla. Yhdessä hetkessä katsoja osallistuu nuoren naisen aamutoimiin, välillä kamera seuraa babushkoiden keskustelua torilla. Vaikka varsinaista juonta ei ole, tapahtumat on ryhmitelty teemoittaisiksi kokonaisuuksiksi. Mies ja elokuvakamera esittelee myös laajan kirjon elokuvan teon tekniikkaa, kuten erilaisia leikkauksia sekä erikoisefektejä, ja nähdäänpä filmissä hieman animaatiotakin.

Vaikka elokuva onkin aina tekijöidensä subjektiivinen näkemys, tai Vertovin mukaan konstruktio, Mies ja elokuvakamera tavoittaa toki tiettyä realismia ja siinä on aitouden tuntua. Kamera ja katsojuus ovat elokuvassa läsnä mielenkiintoisella tavalla. Onko katsoja arjen tirkistelijä vaiko tietoinen tuijottaja, jolle kameramies esittelee elämän eri puolia? Avioeropapereita kirjoittamassa oleva pariskunta peittää kasvonsa kameralta, mutta rintaliivejä päälleen pukeva nainen ei tunnu tietävän katsojan olemassaoloa.

Tämän elokuvan katselu on erittäin mielenkiintoista ja kokemuksena ainutlaatuinen. Vastaavanlaisia filmejä toki on muitakin ja eritoten 1920-luvulla kaupunkisinfoniat olivat suosittuja - täytyy tosin todeta, että kovin montaa sellaista en ole vielä nähnyt. Erityislaatuista tässä filmissä on myös elokuvanteon eri puolien esiintuonti: mukana ovat tekniikka, kameran ja kuvaajan esittely sekä elokuvanäytännön yksityiskohdat. Vaikka lähtökohdat ovatkin varsin simppelit, Mies ja elokuvakamera on valtavan monipuolinen elokuva, joka täytyy ehdottomasti katsoa vielä uudelleen.

Pisteytys:
8/10