Italia & Algeria 1965, 121 min.
Sota, Draama
Pääosissa: Jean Martin, Brahm Hadjadj, Yacef Saadi
 |
| It's hard to start a revolution. Even harder to continue it. |
Ranskan entinen siirtomaa Algeria itsenäistyi omaksi valtiokseen verisen Algerian sodan päätteeksi. Vuosina 1954─1962 käyty sota vaati tuhansien ja taas tuhansien ihmisten hengen, sillä sodan eri osapuolet syyllistyivät toistuvasti julmiin ylilyönteihin eikä ihmisuhreissa säästelty. Taistelu Algeriasta kuvaa sotatapahtumia algerialaisten kapinallisten näkökulmasta ja seuraa myös ranskalaisen everstin Mathieun (Martin) toimia kansannousun kukistamiseksi lähes keinolla millä hyvänsä.
Taistelu Algeriasta keräsi maailmalla ylistyssanoja ja se noteerattiin niin Oscar-gaalassa kuin Venetsian elokuvajuhlillakin, jossa elokuva myös sai ensi-iltansa. Sodan kuvaus pyrkii puolueettomuuteen ja elokuva ymmärtää taistelun eri osapuolia: pitkittynyt konflikti oli tragedia niin ranskalaisille kuin algerialaisillekin. Eikä kertomus koske pelkästään Algeriaa tai siirtomaasotia, vaan kuvaa osuvasti ylipäätään kaikkien sotien järjettömyyttä. Elokuvassa myötätunto kallistuu kuitenkin hitusen enemmän siirtomaan puolelle. Siinä taitaa piillä osasyy sille, miksi elokuva ensi alkuun kiellettiin Ranskassa. Ensiesitys koitti vasta vuonna 1971, kun kipeimmät haavat olivat umpeutuneet.
Koskettava elokuva on täynnä toinen toistaan puhuttelevampia kohtauksia: lapsijoukko mukiloimassa petturia, talon seinän sisässä räjähdystä odottavat kapinalliset ja lopun kaoottinen kansannousu. Jokuset hetket ovat liki runollisia, mutta pääasiassa kerronta henkii voimakkaasti neorealismia amatöörinäyttelijöitä myöten. Muutamat kohtaukset ovat lähes dokumentaarisia, ja sellaisena elokuvaa on tietyissä piireissä pidettykin, ainakin haalittaessa lisätietoa kapinallisten toiminnasta. Elokuvan parhaimmat ansiot löytyvät silti ansiokkaasta sodan tuskallisuuden kuvauksesta, johon helpotusta tuo Ennio Morriconen kaunis musiikki.
Pisteytys:
9/10
Taistelu Algeriasta keräsi maailmalla ylistyssanoja ja se noteerattiin niin Oscar-gaalassa kuin Venetsian elokuvajuhlillakin, jossa elokuva myös sai ensi-iltansa. Sodan kuvaus pyrkii puolueettomuuteen ja elokuva ymmärtää taistelun eri osapuolia: pitkittynyt konflikti oli tragedia niin ranskalaisille kuin algerialaisillekin. Eikä kertomus koske pelkästään Algeriaa tai siirtomaasotia, vaan kuvaa osuvasti ylipäätään kaikkien sotien järjettömyyttä. Elokuvassa myötätunto kallistuu kuitenkin hitusen enemmän siirtomaan puolelle. Siinä taitaa piillä osasyy sille, miksi elokuva ensi alkuun kiellettiin Ranskassa. Ensiesitys koitti vasta vuonna 1971, kun kipeimmät haavat olivat umpeutuneet.
Koskettava elokuva on täynnä toinen toistaan puhuttelevampia kohtauksia: lapsijoukko mukiloimassa petturia, talon seinän sisässä räjähdystä odottavat kapinalliset ja lopun kaoottinen kansannousu. Jokuset hetket ovat liki runollisia, mutta pääasiassa kerronta henkii voimakkaasti neorealismia amatöörinäyttelijöitä myöten. Muutamat kohtaukset ovat lähes dokumentaarisia, ja sellaisena elokuvaa on tietyissä piireissä pidettykin, ainakin haalittaessa lisätietoa kapinallisten toiminnasta. Elokuvan parhaimmat ansiot löytyvät silti ansiokkaasta sodan tuskallisuuden kuvauksesta, johon helpotusta tuo Ennio Morriconen kaunis musiikki.
Pisteytys:
9/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti