19. luukku: 20 vuotta sitten (Broken Flowers, 2005)

Hello, beautiful.

 

Joulukalenteri saapuu kotoisan tutulle 2000-luvulle! Vuonna 2005 kauhisteltiin Muhammed-pilapiirroksia, Lontoon terrori-iskuja ja monia luonnonmullistuksia: vuoden alussa mieliä painoi edellisjoulun tsunamituho ja syksyllä puhutti hurrikaani Katrinan aiheuttama kriisi. Sen sijaan harva oli vielä kuullut helmikuussa perustetusta Youtube-videopalvelusta, jonka suuri läpimurto koitti vasta lähitulevaisuudessa. Muita kaksikymppisiä ajanvietepaikkoja ovat muun muassa Kampin kauppakeskus ja Pallas-Yllästunturin kansallispuisto. Onnenruusut kaikille juhlakaluille!

 

 

Broken Flowers
Ohjannut Jim Jarmusch 

Ranska & USA 2005, 106 min. 

Draama, Komedia

Pääosissa: Bill Murray, Jessica Lange, Sharon Stone

 

 

 

 

Don Johnston (Murray) on mies, jonka rakkauselämässä on tapahtunut paljon. Kun viimeisin heila jättää Donin kuin nallin kalliolle, tuo posti mukanaan salaperäisen kirjeen. Selviää, että jossain on aikuinen poika, joka kenties etsii Donia paraikaa. On aika aloittaa kipeä matka, jonka tavoitteena on kohdata menneisyys ja avoinna oleva tulevaisuus.

Jim Jarmuschin traaginen ja silti hienovaraisen koominen draama käsittelee menettämistä. Elämä monine hetkineen on lipunut naistenmiehenä tunnetun Don Johnstonin sormien välistä, eikä hän lopulta saa otetta oikein mistään. Vaaleanpunaisissa väreissä hempeilevä filmi lämmittää sydäntä, eikä tyyliä pintapuolisesti uskoisi Jarmuschin elokuvaksi. Elokuvassa on kepeyttä ja jopa valtavirtaisuutta, mutta pohjavireessä on ohjaajan tyylille uskollista vinoutta.

Vähäeleinen Broken Flowers tekee vaikutuksen. Avoimeksi jäävän tarinan ja ruusuisen estetiikan lisäksi mieleen painuvat etiopialaisen jazzmuusikko Mulatu Astatken hienot sävellykset, jotka luovat hauskan eläväistä kontrastia Bill Murrayn lakoniseen perusluonteeseen. Cannesissa ensi-iltansa saanut elokuva kilpaili Kultaisesta palmusta ja palkittiin lopulta Grand Prixillä.

Pisteytys: 8/10

The Jungle Book - Viidakkokirja (2016)

Ohjannut Jon Favreau

Iso-Britannia, USA, Uusi-Seelanti, Ranska, Kanada & Intia 2016, 106 min.

Animaatio, Seikkailu

Pääosissa: Neel Sethi, Bill Murray, Ben Kingsley

Can you just hang on?

Disneyn Viidakkokirja (1967) on animaatioklassikko, jonka svengaava lupsakkuus vetoaa vuosikymmenestä toiseen. Tämä  uusintafilmatisointi on osa elokuvayhtiön valtavaa remake-projektia, jolta yksikään Disney-kaanonin klasikko ei vaikuta olevan turvassa. Uuden Viidakkokirjan juoni noudattelee Rudyard Kiplingin Viidakkokirjan (1894) kertomusta, jossa eri eläimet saattelevat Mowgli-poikaa (Sethi) kohti ihmisasumusta. Tunnelma elokuvassa on synkkä, ainakin 1960-luvun versioon verrattuna. Viidakkoseikkailu on täynnä vauhtia ja hetkittäin piinaavaakin jännitystä, eikä huolettomia lauluhetkiä löydy kovin montaa.

Edelliskatselu jätti minut aika latteisiin tunnelmiin, joten siihen nähden elokuva tuntuikin nyt paljon paremmalta kuin muistin. Kenties olen vain sittemmin nähnyt riittävästi surkeita Disney-uusintoja: karmeita ovat varsinkin Leijonakuningas (2019), Aladdin (2019) ja kaiken kurjuuden huippuna ankea Mulan (2020). Varsinkin moniin muihin kömpelyyksiin verrattuna Viidakkokirja on lajissaan harvoja onnistuneita teoksia, jos nyt jonkun näistä Disney-uusinnoista siis haluaa katsoa. Seikkailussa on hyvä rytmi, mainioita eläinhahmoja ja villiä vilskettä näyttävissä maisemissa.

Onnistuneinta Viidakkokirjassa on sen realismiin pyrkivä animointi. Muutamissa hetkissä jylhä viidakko erikoisine asujineen näyttää todella komealta. Täysin aidon näköiset mutta leukojaan hölmösti louskuttavat eläimet sen sijaan eivät tee vaikutusta. Erikoistehoste-Oscarilla palkittu Viidakkokirja menestyi taloudellisesti erinomaisesti ja se oli vuotensa viidenneksi tuottoisin filmi. Elokuvalle on kaavailtu jatko-osaa, josta ei kuitenkaan ole viime vuosina tihkunut tarkempia tietoja. Vaikka Viidakkokirja olikin menestys, toisen osan vetovoimaan en jaksa uskoa. Lipputuloja sekin silti varmasti tahkoaa, joten osan ilmestyminen mahtaa olla vain ajan kysymys.

Pisteytys: 6/10

Lost in Translation (2003)

Ohjannut Sofia Coppola

USA & Japani 2003, 102 min.

Draama, Komedia

Pääosissa: Bill Murray, Scarlett Johansson

I just don't know what I'm supposed to be.

Tokiolaisessa luksushotellissa valvotaan. Elokuvatähti Bob Harris (Murray) on Japanissa kuvaamassa viskimainoksia, mutta kärsii yksinäisyydestä ja unettomuudesta. Hotellin baarissa Bob tapaa Charlotten (Johansson), joka tappaa aikaa odotellessaan valokuvaajamiehensä keikkaputken päättymistä. Kaksikon välille syntyy öinen ystävyys: kumpikin on on tullut elämässään taitekohtaan, jota ympäröivän kulttuurin vieraus entisestään korostaa. Eksyminen on mukavampaa yhdessä.

Lost in Translation on unenomainen välitila jossain yksinäisyyteen vetäytymisen ja toisen ihmisen kaipuun rajalla. Hotellissa elämisen limbo on täydellinen tila kertomukselle, jossa koetaan irrallisuutta maailmasta, arjesta ja omasta itsestä. Elokuva täyttyy välinpitämättömästä haahuilusta ja vetelehtimisestä, mutta tylsyys on kerronnasta kaukana. Harhailua taitavasti tunnelmoiva Lost in Translation jättää miellyttävästi tilaa erilaisille tulkinnoille ja pohdinnoille, joita päähenkilöiden matkassa vellominen herättää.

 

Sofia Coppolan (s. 1971) elokuvaura alkoi verrattain varhain, sillä hänen isänsä Francis Ford Coppola nosti mieluusti tyttärensä pieniin rooleihin elokuvissaan. Nuorempi Coppola seurasi lopulta isänsä jalanjälkiä ohjaajanpallille; Lost in Translation on vasta Coppolan toinen kokopitkä ohjaustyö. Kriitikot ottivat elokuvan vastaan mielihyvin ja Coppolalle ojennettiin parhaan käsikirjoituksen Oscar. Kerronta on tunnelmallista, hauskaa, haikeaa ja hetkittäin sydänalaa lämmittävää. Taitavaa tarinaa tukevat rooleihinsa loistavasti istuvat näyttelijät, tyylikäs kuvavirta ja täydellisen unelias soundtrack.

Pisteytys: 9/10

Rushmore ─ Akatemian älypää (1998)

Ohjannut Wes Anderson

USA 1998, 93 min.

Komedia, Draama, Romantiikka

Pääosissa: Jason Schwartzman, Olivia Williams, Bill Murray

He's one of the worst students we've got.

Teini-ikäinen Max Fischer (Schwartzman) on oppilaana arvostetussa Rushmoren yksityiskoulussa, mutta opiskelu ei häntä kiinnosta. Sen sijaan Max kunnostautuu harrastustoiminnassa, eikä sellaista kerhoa olekaan, jota Max ei olisi joskus perustanut. Harrastusten lisäksi Maxin ajan vie hänen ihastuksensa, alaluokkien opettaja Rosemary Cross (Williams). Rushmoreen elämänsä rakentanutta nuorukaista kuitenkin uhkaavat potkut: opintomenestys on ainoa asia, jota Max ei hallitse.

 

Akatemian älypää on melankolinen komedia nuoruuden angstista. Sävy on onnistunut, mutta Maxin ihastuminen Rosemaryyn menee jo vähän limaisen ahdistelun puolelle. Sentään nuori lempi on vielä tavoitteiltaan viatonta. Romanttisen pakkomielteensä vuoksi sympaattinen päähenkilö muuttuu ärsyttäväksi, eikä Max kasva riittävästi tarinan edetessä. On hahmonrakennuksessa hyvääkin, sillä Maxin hahmo on hauska yhdistelmä hikaristereotypiaa, elitistiä ja välinpitämätöntä lusmuilijaa.

Wes Anderson (1969─) tunnetaan surumielisistä komedioistaan sekä omaperäisestä visuaalisesta tyylistään. Andersonin tunnistettava estetiikka on hioutunut huippuunsa vasta myöhemmissä elokuvissa, mutta piirteitä on selvästi huomattavissa jo tässäkin varhaisteoksessa. Akatemian älypää on Andersonin toinen ohjaustyö ja samalla siitä tuli ohjaaja-käsikirjoittajan läpimurto. Elokuva keräsi aikanaan kiittäviä arvosteluja, mutta sittemmin se on hieman unohtunut myöhempien filmien jalkoihin. Erikoinen koulukomedia viihdyttänee Andersonin tyyliin mieltyneitä.

Pisteytys: 6/10

Groundhog Day ─ Päiväni murmelina (1993)

Ohjannut Harold Ramis

USA 1993, 101 min.

Komedia, Draama, Fantasia

Pääosissa: Bill Murray, Andie MacDowell, Chris Elliott

Today is tomorrow. It happened.

Elämään kyllästynyt säätiedottaja Phil Connors (Murray) päätyy juttukeikalle Punxsutawneyn pikkukaupunkiin. Paikallisperinteenä on ennustaa talven kestoa murmelin avulla, eikä Philiä voisi vähempää kiinnostaa. Valitettavasti helmikuinen murmelinpäivä ei ole ohi niin nopeasti kuin Phil toivoisi, sillä ankara déjà-vu heittää ukonkärttynän heräämään joka aamu samaan päivään.
 

Päiväni murmelina on hyvin perinteinen päähenkilön kasvukertomus, mutta tarinan idea on yksinkertaisen nokkela. Tasapainoisesti rakennettu draamakomedia oli yleisömenestys. Aikaluupin ideasta tuli suosittu, vaikka Päiväni murmelina ei olekaan ensimmäinen aihetta hyödyntänyt elokuva. Tismalleen saman päivän toistumista on sittemmin käytetty lukuisissa eri lajityyppien elokuvissa (mm. Source Code, 2011, Edge of Tomorrow, 2014 ja Happy Death Day, 2017).

 

Menestyselokuvan suosiota selittää ainakin teeman samaistuttavuus. Kukapa ei joskus olisi tuntenut olevansa jumissa arjen harmaudessa! Eritoten parin viime vuoden aikana itseään toistavat päivät ovat varmasti tulleet useimmille tutuiksi. Bill Murrayn lakoninen huumori sopii teemaan, vaikka rooli onkin tavanomaista lämpimämpi. Niin menestynyt kuin elokuvasta tulikin, se kuitenkin päätti Murrayn ja ohjaaja-käsikirjoittaja Harold Ramisin (1944─2014) pitkän yhteisen taipaleen. Pääasiallisena syynä riitelyyn olivat näkemyserot elokuvan tyylistä ja teemasta. Sympaattinen, elämänmyönteinen elokuva ei ollut aivan sitä mitä Murray toivoi, mutta lopputuloksesta tuli silti komediaklassikko.

Pisteytys: 7/10

Ghostbusters - Haamujengi (1984)

Ohjannut Ivan Reitman

USA 1984, 105 min.

Komedia, Fantasia

Pääosissa: Bill Murray, Dan Aykroyd, Harold Ramis, Sigourney Weaver

I ain't afraid of no ghosts!

Parapsykologiaan erikoistuneet tiedemiehet Peter Venkman (Murray), Ray Stantz (Aykroyd) ja Egon Spengler (Ramis) ovat juuri purkittaneet ihka ensimmäisen aaveensa, kun yliopisto antaa heille kenkää. Aavekarkoitukseen erikoistuva liikeidea tarjoaa miekkosille toimeentulon, varsinkin, kun New York tuntuu jostain syystä kuhisevan kummituksia. Muinaisen tuhojumalan aiheuttamat ongelmat kenties ratkeaisivat tuota pikaa, jos vain ympäristöministeriö ei viskoisi kapuloita rattaisiin.

Kauhukomediaksikin lukeutuva Haamujengi yhdistelee sutjakasta huumoria ja hauskannäköisiä kummituksia, joita ei tarvitse pelätä. Hienoisen satiiriselta tuntuva komedia saa pontta varsinkin Bill Murrayn lakonisesta tyylistä, joka tosin voi välillä ärsyttääkin. Ylipäätään Ghostbusters-tiimin kemiat toimivat erinomaisesti ja elokuva on ennen kaikkea hyviin hahmoihin perustuva railakas hupailu. On hyvä, etteivät efektit ota tarinasta niskalenkkiä, vaikka ne sinänsä mainioita ovatkin.

Haamujengi oli vuoden 1984 toiseksi katsotuin elokuva maailmanlaajuisesti, mikä ei ole lainkaan huono saavutus. Elokuvan vaikutus populaarikulttuuriin on niin ikään ollut huomattava: korvamato-tunnari ja kummituslogo ovat varmasti tuttuja useimmille, vaikka filmiä ei olisi nähnytkään. Haamujengille on sittemmin tehty yksi jatko-osa (Ghostbusters II, 1989) ja yksi uusintaversio (Ghostbusters, 2016), joiden lisäksi uutukainen Ghostbusters: Afterlife on toivon mukaan saamassa monesti lykätyn ensi iltansa loppuvuodesta 2021.

Pisteytys: 8/10

LUUKKU 1: Joulun paluu

Ho ho ho, joulukalenteri on palannut! Tällä kertaa kalenterissa on historiallinen teema, sillä aion 23 päivässä käydä läpi elokuvamaailman sattumuksia 110 vuoden ajalta. Käsittelyssä ovat tasavuodet: huomenna matkaamme 110 vuoden taakse vuoteen 1906 ja viivymme siellä pari päivää. Aattoon mennessä ehdimme mainiosti palata kotiin nauttimaan vuoden 2016 antimista. Tänään kuitenkin vielä fiilistelyä viime vuoden jouluähkyn hengessä, sillä pitihän tähänkin vuoteen saada ängettyä joku ennennäkemätön jouluelokuva.

Scrooged - Haamujen kosto
Ohjannut Richard Donner

USA 1988, 101 min.

Komedia, Fantasia

Pääosissa: Bill Murray, Karen Allen, John Glover, Bobcat Goldthwait

Frank Cross (Murray) on tv-kanavan iso kiho ja ilkeä, katkera mies. Joulunpyhien lähestyessä eräs kanavan tv-ohjelma muuttuu todeksi ja Frank joutuu Joulutarinasta tuttujen kummitusten jahtaamaksi. Toinen toistaan kummallisemmat haamut kuljettavat Frank-parkaa ympäri eri aikojen jouluja ja lopulta äkäpussi on kesytetty.

Hölmösti suomennettu Scrooged on jälleen yksi tulkinta Charles Dickensin Joulutarinasta, joskin se saattaa olla kaikista lukuisista versioista erikoisin. Klassikko on tuotu nykyaikaan (tai no tietenkin 80-luvulle) ja se on käännetty moderniin aikaan sopivaan asuun. Idea on ihan hyvä, mutta kokonaisuus jää kuitenkin kauas täysosumasta.

Positiivisia puolia toki löytyy. Nykyaikaistetut hahmot ovat hyviä ja Bill Murray on nappivalinta Scroogen osaan. Samanlainen känkkäränkästä ilopilleriksi -rooli toistui sittemmin esimerkiksi elokuvassa Päiväni murmelina (1993). Komedia on myös raikasta vaihtelua, sillä tätä tarinaa on yleensä kerrottu pikemminkin melodramaattisesti. Harmi kuitenkin, että vitsit ontuvat, eikä juuri mikään saa nauramaan ääneen. Omalaatuinen jouluelokuva, jolle voi suoda yhden katselukerran.

(Ps. Lisää Joulutarina-filmatisointeja täällä.)

Pisteytys:

6/10