tiistai 8. helmikuuta 2022

Groundhog Day ─ Päiväni murmelina (1993)

Ohjannut Harold Ramis
USA 1993, 101 min.
Komedia, Draama, Fantasia
Pääosissa: Bill Murray, Andie MacDowell, Chris Elliott

Today is tomorrow. It happened.

Elämään kyllästynyt säätiedottaja Phil Connors (Murray) päätyy juttukeikalle Punxsutawneyn pikkukaupunkiin. Paikallisperinteenä on ennustaa talven kestoa murmelin avulla, eikä Philiä voisi vähempää kiinnostaa. Valitettavasti helmikuinen murmelinpäivä ei ole ohi niin nopeasti kuin Phil toivoisi, sillä ankara déjà-vu heittää ukonkärttynän heräämään joka aamu samaan päivään.
 
Päiväni murmelina on hyvin perinteinen päähenkilön kasvukertomus, mutta tarinan idea on yksinkertaisen nokkela. Tasapainoisesti rakennettu draamakomedia oli yleisömenestys. Aikaluupin ideasta tuli suosittu, vaikka Päiväni murmelina ei olekaan ensimmäinen aihetta hyödyntänyt elokuva. Tismalleen saman päivän toistumista on sittemmin käytetty lukuisissa eri lajityyppien elokuvissa (mm. Source Code, 2011, Edge of Tomorrow, 2014 ja Happy Death Day, 2017).
 
Menestyselokuvan suosiota selittää ainakin teeman samaistuttavuus. Kukapa ei joskus olisi tuntenut olevansa jumissa arjen harmaudessa! Eritoten parin viime vuoden aikana itseään toistavat päivät ovat varmasti tulleet useimmille tutuiksi. Bill Murrayn lakoninen huumori sopii teemaan, vaikka rooli onkin tavanomaista lämpimämpi. Niin menestynyt kuin elokuvasta tulikin, se kuitenkin päätti Murrayn ja ohjaaja-käsikirjoittaja Harold Ramisin (1944─2014) pitkän yhteisen taipaleen. Pääasiallisena syynä riitelyyn olivat näkemyserot elokuvan tyylistä ja teemasta. Sympaattinen, elämänmyönteinen elokuva ei ollut aivan sitä mitä Murray toivoi, mutta lopputuloksesta tuli silti komediaklassikko.

Pisteytys: 7/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti