17. luukku: 30 vuotta sitten (Malcolm X, 1992)

You may be shocked by these words.

 

Aikakone saapuu vuoteen 1992, jolloin Bill Clintonista tuli Yhdysvaltain presidentti, tähtitieteilijät löysivät ensimmäisen eksoplaneetan (tähän mennessä löydettyjä on yli viisituhatta!) ja Tsekkoslovakia jakautui Tsekiksi sekä Slovakiaksi. Päivän elokuvassa viiletetään keskelle 1960-luvun rotumellakoita, mutta ennen sitä otetaan puhelu Suomeen ja lamavuoteen 1992.

Vaikka synkkä vuosi oli täynnä epävarmuutta, oli ajassa ilonsakin. Alkuvuoden talvituiskuissa villitsivät uudet tv-ohjelmat, Kauniit ja rohkeat sekä Tuttu juttu. Jälkimmäinen nosti Joel Hallikaisen vuoden kuumaksi nimeksi, ja pian radioaalloilla tunnelmoi megahitiksi kohoava Kuurankukka. Kesäkuuman hurlumhein taasen tarjosi Ruokolahden leijona, jonka kohuotsikoilta oli mahdotonta välttyä. Mitenköhän joulu sujui, kun vyötä piti kiristää? Siitä kertoo Ylen jouluinen Kotimaan katsaus.

 

 

Malcolm X

Ohjannut Spike Lee

USA & Japani 1992, 203 min.

Biografia, Draama, Historia

Pääosissa: Denzel Washington, Angela Bassett, Albert Hall

 

 

 

 

Malcolm X (1925─1965) oli uraauurtava ihmisoikeusaktivisti. Biografia Malcolm X aloittaa tarinan Malcolmin (Washington) kipeistä nuoruusvuosista, jolloin hän häpesi ihonväriään ja sortui rikosten polulle. Vankilassa Malcolm löytää islamin ja tarkoituksen elämälleen. Tunteet kuumenevat taistelussa oikeudenmukaisuuden puolesta ja lopulta miestä odottavat katkeruuden kyllästämät luodit.

Spike Leen elokuva on perinteisehkö biografia, joka kuitenkin kerrotaan Leen jämptisti etenevällä rytmillä. Ohjaajalle tuttua räväkkyyttä elokuvassa ei silti erityisemmin ole, vaikka Leen kädenjäljen tunnistaakin. Lee on myöhemmin nostanut elokuvan yhdeksi omista ohjaussuosikeistaan. Sen ymmärtää, sillä alun tuotantovaikeuksista huolimatta lopputulos on eheä, tekijöidensä näköinen ja kohdettaan lämpimästi arvostava. Samalla filmi muistuttaa, ettei taistelu ole ohi.

Malcolm X keräsi ilmestyessään kiitosta kriitikoilta ja varsinkin Denzel Washingtonin roolisuoritusta ylistettiin aivan ansaitusti. Oscar jäi Washingtonilta harmillisesti saamatta, mutta muita palkintoja kasaantui komea kokoelma. Eeppisten elämäkertojen ystäviä Malcolm X pitänee otteessaan, sillä monitulkintaisen miehen tarinan eri puolia tarkastellaan rauhassa, turhia hätäilemättä. Myönnän, että elokuva tuntuu minusta hieman liian pitkältä, vaikka toisaalta arvostan sitä, että suurmiehelle on tehty anteeksipyytelemättömän suuri elokuva.

Pisteytys: 8/10

Philadelphia (1993)

Ohjannut Jonathan Demme

USA 1993, 125 min.

Draama

Pääosissa: Tom Hanks, Denzel Washington, Jason Robards

Are you gay?

Aidsiin sairastunut juristi Andrew Beckett (Hanks) saa yllättäen potkut. Syyksi väitetään huolimattomuutta ja epäpätevyyttä, mutta Beckett epäilee sairautensa ja homoutensa olevan irtisanomisen todellinen syy. Beckett nostaa oikeusjutun entistä työnantajaansa vastaan, ja ainoaksi asianajajakseen hän saa homofobisen kollegansa Joe Millerin (Washington).

Uhrilampaat (1991) -trilleristä tunnetun Jonathan Demmen Philadelphia on rakenteeltaan niin tavanomainen oikeussalidraama, ettei lopputulosta paljoa tarvitse jännittää. Alun hyvä tempo ei oikein pysy yllä, mutta puolivälin suvantovaiheiden jälkeen saavutetaan odotettu katharsis. Suuria katsojamääriä kerännyt elokuva nostatti odotetusti kyyneleitä silmäkulmiin ja toi Tom Hanksille uran ensimmäisen Oscarin. Sittemmin Philadelphia on tainnut jäädä elokuvahistoriaan lähinnä aiheensa vuoksi, sillä homoutta ja aidsia ei oltu aikaisemmin käsitelty tämän kokoluokan valtavirtaelokuvissa.

 

Homouden normalisoimisen ja sairausstigman riisumisen osalta elokuvalla on aikalaisansionsa, vaikka nykypäivänä Philadelphia tuntuu väkisinkin aika takapajuiselta. Kuvattu homofobia on ällistyttävän julmaa ja realistista. Siksi tuntuu karulta, miten sille annetaankin näin paljon ruutuaikaa. Andrew Beckett jää vihaisia vitsejä sietäväksi, mahdollisimman sympaattiseksi taustahahmoksi, kun varsinainen fokus on pikemminkin Joe Millerissä. Vaikka Miller ehkä lopulta tuntee myötätuntoa päämiestään kohtaan, anteeksipyyntöjä ei kuulla eikä barrikadeille nousta. Philadelphia tuntuu nykypäivänä lähinnä kertomukselta heteromiehestä, joka urheasti sietää aidsiin sairastunutta homoa.

Pisteytys: 4/10

Glory (1989)

Ohjannut Edward Zwick

USA 1989, 122 min.

Historia, Sota, Draama

Pääosissa: Matthew Broderick, Denzel Washington, Morgan Freeman, Cary Elwes

If I should fall, remember what you see here.

Tositapahtumiin perustuva Glory kertoo Yhdysvaltain sisällissodassa taistelleesta, ensimmäisestä mustien muodostamasta rykmentistä. Vapaaehtoisista koostuneen joukon vaiheita seurataan eversti Robert Gould Shawn (Broderick) kautta. Rotuennakkoluuloilta ei vältytä sotakenttien kummallakaan puolella, kun ennennäkemätön joukko pyrkii armeijan varusteisiin ja opettelee tantereiden tavoille.

Patrioottinen Glory kuvastaa sisällissotaa kunnian, rohkeuden ja isänmaallisuuden näkökulmasta. Tarina yrittää sanoa jotain rotusorrosta ja rasismista, mutta ei tunnu ymmärtävän aihettaan riittävästi. Joukko mustia asettuu entisten sortajiensa tykinruuaksi ja pääosassa on valkoinen, ihmeellisen suvaitsevainen sankari ─ kenties tämä asetelma ei vielä 1980-luvulla näyttäytynyt yhtä latteana eleenä kuin nykypäivänä. Joitakin hyviä hetkiä elokuvassa toki on, mutta teemoista ja tarinasta saisi irti huomattavasti enemmän.

Varsinkin kotimaassaan Glory on yksi arvostetuimpia Yhdysvaltain sisällissotaa käsitteleviä elokuvia. Teos palkittiin aikanaan muun muassa kolmella Oscarilla: kuvaus- ja äänipalkintojen ohella voiton sai hyvästä sivuroolistaan Denzel Washington. Hänen lisäkseen Morgan Freeman tekee aivan pätevän suorituksen, mutta muut hahmot hieman hukkuvat ennalta-arvattavan tarinan syövereihin ja taistelukentän surkeisiin liejukuoppiin. Niin puiseva kuin elokuva onkin, on sen tarinassa potentiaalia. Uusintaversio voisi olla pureva, mutta liekö elokuva Yhdysvalloissa liian rakastettu klassikko jo sellaisenaan?

Pisteytys: 4/10