maanantai 30. maaliskuuta 2020

India Song (1975)

Ohjannut Marguerite Duras
Ranska 1975, 120 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Delphine Seyrig, Michael Lonsdale, Mathieu Carrière

They would dance in the evening...
Marguerite Duras (1914─1996) oli ranskalainen kulttuurivaikuttaja ja kirjailija, joka työskenteli myös elokuvien parissa. Durasin tunnetuin elokuvakäsikirjoitus on ranskalaisen uuden aallon alkua henkivä Hiroshima, rakastettuni (1959), kun taas India Song lienee hänen maineikkain ohjaustyönsä. Myös elokuvan poeettinen käsikirjoitus on Durasin laatima ja perustuu näytelmään, joka ei koskaan valmistunut. Teemat ja hahmot ovat nekin tuttuja Durasin muusta kirjallisesta tuotannosta.

India Song sijoittuu 1930-luvun Intiaan, jossa ranskalaisen suurlähettilään vaimo (Seyrig) lorvii rakastajiensa kanssa suuressa kartanossa. Kuvattu vuorokausi tuntuu olevan vain yksi loputtomassa jatkumossa kuumia öitä ja vielä tukahduttavampia päiviä ─ tässä talossa syntiset tanssit toistuvat yö toisensa jälkeen. Hekumalliset yöt huokuvat intohimoa ja rakkautta, mutta myös kaiken tyhjyyttä ja kuoleman odotusta. Vaikka tapahtumat vaikuttavat sijoittuvan Intiaan, elokuva on kuvattu Ranskassa. Paikkaan liittyvä mystiikka on osa India Songin salaperäisyyttä ja tavoittamattomuutta.

Hidastempoinen elokuva ei muistuta hiventäkään tavallista kerronnallista elokuvaa, vaan on pikemminkin kauniilla liikkuvalla kuvalla rytmitetty runoteos. Rakenteeltaan poikkeavaa teosta moitittiin aikanaan sisällöltään ontoksi, mutta vähitellen Durasin hypnoottinen kerronta on lumonnut kriitikotkin. Kertomuksen sulkeutuneisuus voi ymmärrettävästi tuntua turhauttavalta, ja myönnän itsekin kurtistelleeni kulmiani pariin otteeseen sangen hämmentyneenä. Kuitenkin filmi oli lopulta yllättävän nautinnollinen! Vaikka elokuvan ideaa ei tavoittaisikaan, on tunnelmallinen teos silti kiehtova matka toiseen todellisuuteen, kenties jonkin muinaisen unen kadonneeseen maailmaan.

Pisteytys:
8/10

perjantai 27. maaliskuuta 2020

Picnic at Hanging Rock - Huviretki hirttopaikalle (1975)

Ohjannut Peter Weir
Australia 1975, 115 min.
Mysteeri, Draama
Pääosissa: Rachel Roberts, Helen Morse, Dominic Guard

All that we see or seem is but a dream within a dream.
Valentinuksen päivä koittaa vuonna 1900. Erään tyttökoulun nuoret neidot lähtevät viettämään iloista juhlapäivää luonnon helmaan ja idyllisessä retkipaikassa aika tuntuu pysähtyvän aloilleen. Lopulta auvoisinkin päivä hämärtyy ja iloinen huviretki päättyy järkytykseen: kolme oppilasta ja yksi opettaja ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Lähikylän asukkaat ja poliisivoimat etsivät kadonneita kaikkialta, mutta jälkeäkään ei löydy. Ainoat johtolangat syventävät mysteeriä entisestään.

Huviretki hirttopaikalle perustuu Joan Lindsayn suosittuun samannimiseen romaaniin (1967). Mystisessä kertomuksessa britti-imperiumin lapset kohtaavat alkuperäiskansojen pyhät paikat. Unenomainen tunnelma nyrjäyttää viktoriaanisen ajan kurin ja järjestyksen sijoiltaan, ja säädynmukaisuus murenee epävarmuuden kasvaessa. Sama tunne valtaa katsojankin: katoaminen jää todelliseksi mysteeriksi, eikä edes elokuvan loppu paljasta mitään. Avoimet loput voivat toisinaan olla ärsyttäviä, mutta tässä tapauksessa selittely pilaisi koko elokuvan idean.

Peter Weirin (1944─) läpimurtoteos Huviretki hirttopaikalle edustaa Australian uutta aaltoa ja oli aikanaan myös maan ensimmäisiä kansainvälisiä hittielokuvia. Kiintoisa vertailukohta elokuvalle on Weirin myöhempi menestysfilmi Kuolleiden runoilijoiden seura (1989), joka sekin sijoittuu sisäoppilaitokseen ─ tosin 1950-luvulle ja tällä kertaa poikakouluun. Molemmat elokuvat käsittelevät nuoruutta, tukahdutettua seksuaalisuutta sekä luonnon ja tapakulttuurin suhdetta. Huviretki hirttopaikalle tosin on ainutlaatuisen tunnelmansa ansiosta kaksikosta onnistuneempi.

Pisteytys:
8/10

tiistai 24. maaliskuuta 2020

Dersu Uzala (1975)

Ohjannut Akira Kurosawa
Neuvostoliitto & Japani 1975, 142 min.
Seikkailu, Biografia, Draama
Pääosissa: Yuriy Solomin, Maksim Munzuk

Fire, water, wind. Three mighty men.
Upseeri Vladimir Arsenjev oli venäläinen tutkimusmatkailija ja kirjailija, jonka tunnetuin teos Dersu Uzala (1923) kertoo Arsenjevin matkoista Kaukoidässä. Tuohon seikkailuromaaniin perustuva elokuva sukeltaa Siperian loppumattomien erämaiden syvyyksiin, jossa Arsenjev (Solomin) tutustuu metsästäjä Dersu Uzalaan (Munzuk). Kahden maailman kohtaaminen tapahtuu molemminpuolisen arvostuksen myötä ja yhdessä seikkailevien miesten välille kasvaa arvokas ystävyys.

Akira Kurosawan komea luontokuvaus syntyi syvän masennuksen riivaamana: edellinen elokuva ei ollut menestynyt odotetusti ja usko ihmiskuntaan sekä omaan taiteilijuuteen oli kovalla koitoksella. Luonnon ja kulttuurin suhdetta tarkasteleva Dersu Uzala palaa kaihoten aikaan, jolloin ihminen vielä oli yhtä luonnon kanssa. Kaupunkilaisena Arsenjev on erämaassa usein melko avuton, mutta vanha kunnon Dersu ei koskaan jää neuvottomaksi. Miesten pyyteetön ystävyys valaa toivoa vaikeinakin aikoina. Kaunis ja lämminhenkinen Dersu Uzala saavutti ilmestyttyään suuren suosion ja se palkittiin muun muassa parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarilla.

Niin kaunis luontokuvaus kuin Dersu Uzala onkin, on todella harmi, että siitä on vaikea löytää kunnollista tallennetta. Blu-raysta minulla tosin ei ole kokemusta, mutta ainakaan dvd-muodossa rakeista kuvanlaatua ei parane kehua. Finnkinon julkaisema laatu tuntuu tyydyttävältä vain, jos ensin on erehdyksessä mennyt katsomaan Venäläiset klassikot -sarjan ahdistavaa kuvaa! Kuten mikä tahansa muukin elokuva, myös Dersu Uzala pääsisi parhaiten oikeuksiinsa, jos sen vain saisi katsoa ihan oikealta filmiltä. Tähän on toistaiseksi tyydyttävä!

Pisteytys:
8/10

sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Maynila, sa mga kuko ng liwanag - Manila in the Claws of Light (1975)

Ohjannut Lino Brocka
Filippiinit 1975, 125 min.
Draama
Pääosissa: Bembol Roco, Hilda Koronel

A feisty one!
Nuori kalastaja Julio (Roco) muuttaa maalta kaupunkiin tyttöystävänsä Ligayan (Koronel) perässä. Heila on kadonnut suurkaupungin vilinään, eikä vähävaraisen Julion auta muu kuin hankkia töitä ja jatkaa etsintöjä vapaa-ajallaan. Elämä rakennustyömailla on raskaampaa ja raadollisempaa kuin taakse jäänyt kalastajakylän arki, eivätkä muut uravaihtoehdot ole sen hohdokkaimpia. Lopulta Ligaya löytyy, mutta kaupunkilaiselämä ei ole kohdellut häntäkään silkkihansikkain.

Manila in the Claws of Light perustuu sanomalehdissä julkaistuun jatkokertomukseen, joka koottiin lopulta romaaniksi (engl. Manila in the Claws of Brightness) vuonna 1986. Kertomuksen teemat käsittelevät työväestön ja köyhien kurjaa asemaa. Filmi kuvaa aidon tuntuisesti Manilan köyhien kortteleiden arkea, joissa varattomuus ja nälkä ajavat ihmisiä toinen toistaan epätoivoisempiin tekoihin. Kurjalisto-realismi tuo mieleen vastaavaa tyyliä ja draaman kaarta edustavan jamaikalaiselokuvan Kingstonin kovanaama (1973), vaikka tämä filmi ei olekaan yhtä letkeä!

Kansainvälisesti tunnettujen filippiiniläiselokuvien joukko on sangen harvalukuinen, eikä sikäli liene yllätys, että tämä teos on maan ainoa edustus 1001-listalla. Lino Brocka (1939─1991) on niin ikään kansanvälisesti tunnetuimpia filippiiniläisohjaajia ja arvostettu elokuvataiteen uranuurtaja kotimaassaan. Manila in the Claws of Light heijastaa osuvasti Brockan taitoa ja intohimoa käsitellä yhteiskunnallisia teemoja. Elokuva on leikattu dynaamisesti ja päähenkilön takaumat sekä muistot välähtelevät oivasti tarinan sopivissa kohdissa. Dramaattinen loppu lähestyy rytmikkäästi ja vääjäämättä, mutta filmin puolimaissa tuntuu, että olisi tarinaa voinut vähän vauhdittaakin. Kaikella saattaa toki olla paikkansa ─ ehkä tässä tapauksessa katsoja vain oli turhan levoton.

Pisteytys:
7/10

torstai 19. maaliskuuta 2020

Jeanne Dielman, 23, quai du Commerce, 1080 Bruxelles - Jeanne Dielman (1975)

Ohjannut Chantal Akerman
Belgia & Ranska 1975, 202 min.
Draama
Pääosissa: Delphine Seyrig, Jan Decorte

I could have made mashed potatoes, but we're having that tomorrow.
Kotirouva Jeanne Dielman (1975) on teini-ikäisen poikansa (Decorte) yksinhuoltaja, jonka elämä kietoutuu täsmällisten arkirutiinien ympärille. Kotitalouden pyörittämisen lisäksi Jeanne hankkii toimeentulonsa tarjoamalla valikoituja palveluita kotonaan poikkeaville miesvieraille. Elokuva seuraa Jeannen elämää kolmen päivän ajan, kunnes arjen rutiinit särkyvät pala palalta.

Chantal Akermanin (1950─2015) feministisen elokuvan klassikko Jeanne Dielman on piiruntarkkaa arjen kuvausta. Kokkausta, kylpemistä ja mietteisiinsä vajonnutta kotirouvaa kuvataan armotta minuuttitolkulla, mutta kokonaisuus on erikoisen mukaansatempaava. Elokuva on hyvä pari realistiselle draamalle Naisen parhaat vuodet (1974): jos juuri ehdin harmitella John Cassavetesin teoksen pituutta, on tässä mittaa ja hidastempoisuutta vielä enemmän! Jeanne Dielman todella vaatii istumalihaksia ja mielerauhaa, mutta pitkä istunto palkitaan kyllä.

Jeanne Dielman tarkastelee naisen alistettua asemaa aikakautensa näkökulmasta. Pitkät, hiljaiset kohtaukset antavat aikaa ajatella. Mitä vaitonainen Jeanne miettii? Mitä itse pohtisin hänen asemassaan? Äärimmäisen realistinen lähestymistapa on poikkeuksellinen ja siksi niin tehokas. Arjen touhuja lakonisesti tuijottava elokuva voi varmasti tuntua pitkäveteiseltä, ellei ole valmis kuuntelemaan Jeannen ajatuksia. Ne avautuvat kyllä, jos on malttia tarkkailla. Elokuva on menestynyt ja säilyttänyt erinomaisen maineensa erityisesti Euroopassa, mutta sen vaikutteita voi nähdä Hollywoodissakin. Jeanne Dielmanin perintöä on hyödynnetty esimerkiksi koulusurmia hidastempoisesti käsittelevässä draamassa Elephant (2003), jonka lisäksi mieleen nousi surua hitaasti käsittelevä A Ghost Story (2017).

Pisteytys: 
8/10

maanantai 16. maaliskuuta 2020

A Woman Under the Influence - Naisen parhaat vuodet (1974)

Ohjannut John Cassavetes
USA 1974, 155 min.
Draama
Pääosissa: Gena Rowlands, Peter Falk

Mabel is not crazy, she's unusual.
Naisen parhaat vuodet kertoo Longhettien perheestä, jonka äiti Mabel (Rowlands) kärsii mielenterveysongelmista. Mabelin erikoislaatuinen käytös herättää hiljalleen huolta hänen lähipiirissään, eikä aviomiehellä Nickillä (Falk) ole lopulta muuta vaihtoehtoa kuin lähettää vaimonsa sairaalahoitoon. Muuttuva arki on yhtä sinnittelyä, eikä Mabelin kotiinpaluukaan ole lopulta mitään juhlaa, suurista odotuksista huolimatta.

Mielen horjumista ja väsymystä käsitellään elokuvassa lempeydellä ja suurella sydämellä: vaikka Mabelin tavat ja elkeet aiheuttavat muutamissa sivullisissa huvittuneisuutta tai pelkoa, lähipiiri on kuitenkin hänen puolellaan. Kamera tarkastelee arjen dramatiikkaa kiehtovan tarkkanäköisesti. Ylipäätään kerronta tukeutuu voimakkaasti yksittäisiin hetkiin, jossain määrin suuremman tarinalinjan kustannuksella. Kahden ja puolen tunnin puuduttava kesto taitaa kuitenkin olla taitavasti tehdyn teoksen ainoa miinus.

Naisen parhaat vuodet sai alkunsa John Cassavetesin vaimon Gena Rowlandsin toiveesta. Perheenäidin vaikeuksia käsittelevä teos oli alun perin määrä suunnata teatterilavoille, mutta vaikean roolin näytteleminen ilta toisensa perään olisi taatusti käynyt päätähdelle liian raskaaksi. Työ ei taatusti ole elokuvassakaan ollut helppo, mutta Rowlands tulkitsee rooliaan huikealla ammattitaidolla! On kyllä sääli, että Oscar-palkinto suuresta työstä jäi saamatta, vaikka ehdokkuus osasta tulikin. Sentään Rowlands sai ansaitun elämäntyö-Oscarin vuonna 2015.

Pisteytys:
8/10

torstai 12. maaliskuuta 2020

One Flew Over the Cuckoo's Nest - Yksi lensi yli käenpesän (1975)

Ohjannut Milos Forman
USA 1975, 133 min.
Draama
Pääosissa: Jack Nicholson, Louise Fletcher, Will Sampson, Brad Dourif

Which one of you nuts has got any guts?
Randle Patrick McMurphy (Nicholson) toimitetaan mielisairaalaan suoraan vankilasta. Viranomaiset haluavat selvittää, onko miehen päässä vikaa vai kapinoiko hän yhteiskuntajärjestystä vastaan pelkkää laiskuuttaan. Kaltereiden takana McMurphy ystävystyy toisiin potilaisiin ja yllyttää heidät nousemaan mielisairaalan tympeitä metodeita vastaan. Lopulta vapauden kutsu käy liian voimakkaaksi, ja sairaalan seinien sisällä suunnitellaan yhtä jos toistakin pakoreissua.

Dale Wassermanin samannimiseen romaaniin (1962) perustuva kertomus nähtiin jo Broadway-näytelmänä vuonna 1963. Teatterilavalla McMurphyn roolissa oli Kirk Douglas, joka yritti pitkään saada tarinan myös valkokankaalle. Lopulta elokuvaversion ohjasi yhteiskunnallisia teemoja aiemminkin käsitellyt Milos Forman. Valtaa sekä ihmismielen mysteereitä tarkasteleva elokuva on ennen kaikkea draama, mutta hetkittäin mielisairaalan meininki häivähtää komedian suuntaan. Nämä surun ja huumorin rajapinnat tuovat mieleen Formanin menestysteoksen Palaa, palaa! (1967).

Yksi lensi yli käenpesän on sittemmin muodostunut Milos Formanin arvostetuimmaksi elokuvaksi. Teos menestyi jo ilmestyessään vallan erinomaisesti ja palkittiin muun muassa parhaan elokuvan Oscarilla. Elokuvan suosion salaisuus perustuu sen käsinkosketeltavaan aitouteen ja hahmojen väliseen kemiaan. Jack Nicholson tekee yhden ikimuistoisimmista roolitöistään McMurphyna, ja hyytävä vihanpito hirmuhoitaja Ratchedin (Fletcher) kanssa väreilee ilmassa jatkuvasti. Mielisairaalan epäoikeudenmukainen maailma imaisee mukaansa ja vankeuden teema jää mietityttämään vielä elokuvan päätyttyäkin. Mitä oikeastaan on vapaus?

Pisteytys:
8/10

maanantai 9. maaliskuuta 2020

The Rocky Horror Picture Show (1975)

Ohjannut Jim Sharman
Iso-Britannia & USA 1975, 100 min.
Musikaali, Komedia, Kauhu, Scifi
Pääosissa: Tim Curry, Susan Sarandon, Barry Bostwick

A mental mind fuck can be nice.
Nuoripari Janet (Saradon) ja Brad (Bostwick) ovat autoajelulla syrjäseudulla. Matka katkeaa puhjenneen renkaan ja myrskyn vuoksi, joten apua on haettava läheisestä linnasta. Nopeasti paljastuu, ettei linnassa asu aivan tavanomaista väkeä ─ tuota pikaa Janet ja Brad pääsevät seuraamaan transilvanialaista tanssia ja tutustuvat tohtori Frank-N-Furteriin (Curry). Pariskunnan viattomuus on pian mennyttä ja uusi vapaamielisempi elämä voi alkaa!

Menestysnäytelmän pohjalta luotu The Rocky Horror Picture Show on iloinen ja vapaamielinen musikaali. Ikoninen kulttileffa vetää yhä salien täydeltä ihmisiä nauttimaan filmin omaperäisestä tunnelmasta sekä laulamaan ja tanssimaan Time Warpin tahdissa. Oli suorastaan sääli katsoa filmi yksin kotona, mutta teemanäytöstä ei nyt sattunut olemaan tarjolla. Karnevaalitunnelmaan voi silti päästä ihan kotisohvaltakin käsin, sillä näyttävä show-meininki tempaa helposti mukaansa.

Elokuvan ideana on leikkiä B-kauhujen ja -scifien kliseillä sekä juhlia seksuaalisen vapautumisen puolesta räväkän glam rockin tahdissa. Kokonaisuutta voi yhäkin pitää sangen onnistuneena! Vaikka Rocky Horrorin kulttimaine on suuri, on helppo ymmärtää, ettei B-elokuvien suuntaan kumartava outoilu saanut ilmestyessään kaikkia kriitikoita saati katsojia puolelleen. Mielipiteet taatusti jakautuvat yhäkin, mutta yhdestä asiasta tuskin voi olla eri mieltä: Tim Curry on loistava!

Pisteytys:
8/10

perjantai 6. maaliskuuta 2020

Monty Python and the Holy Grail - Monty Pythonin hullu maailma (1975)

Ohjannut Terry Gilliam & Terry Jones
Iso-Britannia 1975, 91 min.
Komedia, Fantasia, Seikkailu
Pääosissa: Graham Chapman, John Cleese, Eric Idle, Terry Gilliam, Terry Jones, Michael Palin

Cut down a tree with a herring? It can't be done.
Kuusihenkinen komediaryhmä Monty Python on tunnettu anarkistisesta ja surrealistisesta huumoristaan. Koomikot nousivat suurmenetykseen kotimaassaan ja maailmalla tv-sarjallaan Monty Pythonin lentävä sirkus (1969─1974), jonka jälkeen ryhmä siirtyi elokuvien pariin. Monty Pythonin hullu maailma ilmestyi sopivasti tv-sarjan loppuessa. Filmi syntyi äärettömän pienellä budjetilla ja kaikenlaisten vaikeuksien keskellä. Tuotantohuolia ei tosin lopputuloksesta näe, sillä hankaluudet on hukutettu railakkaaseen huumoriin: kun hevosiin ei ollut varaa, ratsastettiin ilman!

Monty Pythonin hullu maailma sijoittuu keskiajan Englantiin, jossa kuningas Arthur (Chapman) on saanut Jumalalta tehtäväkseen etsiä Graalin maljan. Arthur värvää itselleen joukon urheita ritareita, jotka tahoillaan koittavat täyttää pyhän tehtävänsä. Englannin metsissä samoillessaan urhojen tielle osuu kaikenlaisia vastuksia aina kummista ritareista kärkkäisiin fransmanneihin. Elokuvan huumori perustuu toinen toistaan järjettömimpiin vastoinkäymisiin, nokkeliin sutkautuksiin ja matkan varrelle sopivasti ripoteltuihin anakronismeihin ─ lopputulos on nautinnollisen hulvaton.

Aikanaan sangen ristiriitaisia arvioita saanut elokuva lienee tätä nykyä tunnetuin ja arvostetuin Monty Python -filmi heti Brianin elämän (1979) jälkeen. Huumori on tietenkin aina makukysymys: 1970-luvun puolivälissä suurta suosiota nauttineet Mel Brooksin elokuvat (esim. Villiä hurjempi länsi, 1974) rakentavat vitsinsä samankaltaisista elementeistä, mutta erilaiseen elokuvaperinteeseen nojaten. Oma huumorintajuni ymmärtää parhaiten brittivitsien kielen; niinpä Monty Pythonin hevosettomat ritarit ratsastavat kaukana Brooksin edellä ja kirvoittavat makeammat naurut.

Pisteytys:
9/10

tiistai 3. maaliskuuta 2020

Jaws - Tappajahai (1975)

Ohjannut Steven Spielberg
USA 1975, 124 min.
Trilleri, Seikkailu, Draama
Pääosissa: Roy Scheider, Richard Dreyfuss, Robert Shaw

You're gonna need a bigger boat!
Idyllinen Amityn saari heräilee alkavaan kesäsesonkiin, joka täyttää rannat turisteista. Tällä kertaa rantalomat kuitenkin ovat vaarassa jäädä toteutumatta, sillä poliisipäällikkö Martin Brody (Scheider) uskoo hain uhkaavan saaren turvallisuutta. Brody vaatii rantoja suljettavaksi, mutta kaupunginhallinto pormestaria myöten ei ota neuvoja kuuleviin korviinsa. Uhrimäärän kasvaessa apuun astuvat meribiologi Matt Hooper (Dreyfuss) sekä karski hainpyytäjä Quint (Shaw).

Tappajahai on mestarillisesti luotu trilleri, joka teki Steven Spielbergistä (1946─) kuuluisan. Nautinnollisen piinan viimeistelee John Williamsin ikoninen sävellystyö. Eipä toki sovi vähätellä Tappajahain muitakaan ansioita, sillä kokonaisuus on tyylikkäästi paketissa niin leikkausta kuin näyttelijäntyötäkin myöten. Mekaaninen haikin on mainio! Tarkkasilmäiset ehkä huomaavat muutoksia hirviön koossa matkan varrella, mutta eipä tuo kokonaisuutta latista. Jännityksen määrässä ja laadussa jättimäisen hain luomaa epätietoisuutta ja pelkoa voi hyvin verrata Alfred Hitchcockiin.

Peter Benchleyn samannimiseen bestselleriin (1974) perustuva Tappajahai julkaistiin massiivisen mainoskampanjan siivittämänä. Hyytävästä kesäjännäristä tuli valtava menestys ja kaikkien aikojen kassamagneetti, jonka seurauksena edelleen saamme nauttia (tai "nauttia") kesäsesonkiin tuotetuista, megahiteiksi tarkoitetuista lomaleffoista. Tappajahai sai sittemmin neljä jatko-osaa (1978─1987), ja niiden lisäksi ikoninen haikauhu on toiminut inspiraationa lukemattomille veden vaaroihin keskittyville jännäreille ja toki parodioillekin.

Pisteytys:
9/10

sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Helmikuun elokuvat 2020

Toy Story 4
Ohjannut Josh Cooley
USA 2019, 100 min.
Animaatio, Seikkailu, Komedia
Pääosissa: Tom Hanks, Annie Potts, Tony Hale




Menestynyt animaatiosarja sai neljännen osansa ja Pixar jälleen yhden Oscarin. Elokuvassa pääsankari Woody (Hanks) jää sivuun leikeistä, mutta se ei estä häntä auttamasta uutta lempilelua (Hale) opettelemaan kunnon lelun tavoille. Elokuvan tarina ei vedä vertoja aiemmille osille, mutta leffa viihdyttää kyllä vauhdikkuudessaan. Animaatiojälki sen sijaan on viritetty huippuunsa.

Pisteytys: 7/10

Juice
Ohjannut Teppo Airaksinen
Suomi 2018, 105 min.
Biografia, Draama
Pääosissa: Riku Nieminen, Pekka Strang, Antti T. Heikkinen




Antti Heikkisen Juice-elämäkerran Risainen elämä (2014) pohjalta dramatisoitu biografia vie 1970-luvun Tampereelle, Juankosken lapsuusvälähdyksiä unohtamatta. Elämäkerta on rakenteeltaan suorastaan tylsän perinteinen, mutta autenttiselta tuntuva ajankuva ja pätevät näyttelijät pitävät mielenkiinnon yllä. Toki hyvästä musiikistakin saadaan nauttia.

Pisteytys: 6/10

Booksmart
Ohjannut Olivia Wilde
USA 2019, 102 min.
Komedia
Pääosissa: Kaitlyn Dever, Beanie Feldstein




Amy (Dever) ja Molly (Feldstein) ovat hikareita, jotka toteavat high schoolin viimeisenä iltana hukanneensa nuoruutensa. Vielä on kuitenkin yksi ilta aikaa etsiä parhaat päättäjäisbileet! Booksmartissa on ilahduttavan omaperäisiä ja tuoreita ideoita ystävyydestä ja seksuaalisuudesta, mutta liian levoton meininki hengästyttää. Huumori on iskussa vain ajoittain. Tai ehkä olen jo liian vanha ja raihnainen tällaiseen riehumiseen.

Pisteytys: 7/10

Aurora
Ohjannut Miia Tervo
Suomi 2019, 106 min.
Komedia, Draama, Romantiikka
Pääosissa: Mimosa Willamo, Amir Escandari, Oona Airola




Nuori Aurora (Willamo) tasapainottelee rappion rajoilla pohjoisessa pikkukaupungissa. Elämä muuttuu, kun Aurora tapaa pakolaisen Darianin (Escandari). Kunnon screwball-traditioiden mukaisesti kaksikon suhde kasvaa vihasta ystävyydeksi ja tietenkin lopulta rakkaudeksi. Elokuva ei silti tunnu kliseiseltä, vaan sangen raikkaalta kasvutarinalta ─ ongelmaksi muotoutuu oikeastaan vain tarinan liiallinen runsaus. Hahmoja vinkeine piirteineen on hieman liiankin kanssa ja kokonaisuus kärsii. Räväkkä huumori toimii ja näyttelijät ovat mainioita, eritoten Miitta Sorvali revittelee oikein elementissään roisina mummona.

Pisteytys: 7/10

Mission: Impossible - Fallout
Ohjannut Christopher McQuarrie
USA, Kiina, Ranska, Norja & Iso-Britannia 2018, 147 min.
Toiminta, Seikkailu, Rikos
Pääosissa: Tom Cruise, Henry Cavill, Simon Pegg, Ving Rhames



Menneisyys piinaa Ethan Huntia (Cruise), joka metsästää tällä kertaa kadonnutta plutoniumia. Vauhtia, jännitystä ja tiukkoja käänteitä piisaa, eikä löperöllä juonella ole tällaisessa tyylipuhtaassa toimintaelokuvassa suurtakaan väliä. Silti vähän harmittaa, että Ethan Huntin hahmon syventäminen jää vain laimeaksi yritykseksi. Komeana toimintatykittelynä Fallout kyllä kelpaa viihteeksi siinä missä sarjan muutkin osat.

Pisteytys: 6/10

Shazam
Ohjannut David F. Sandberg
USA & Kanada 2019,  132 min.
Komedia, Toiminta, Fantasia
Pääosissa: Zachary Levi, Asher Angel, Jack Dylan Grazer, Mark Strong



Sijaisperheistä toiseen viskeltävä Billy (Angel) muuttuu vahingossa supersankariksi (Levi), ja joutuu tuota pikaa taistelemaan pahista vastaan ─ kunhan vain ensin oppisi käyttämään supervoimiaan. Shazamin juonessa ja huumorissa on paljon moneen kertaan nähtyä, mutta silti elokuvassa on sopivasti omanlaistaan virtaa. Hölmönhauska leffa kelpaa kepeänä viihteenä yllättävän mainiosti, vaikka Shazam ei olekaan millään muotoa ikimuistoinen teos. Jatko-osa on kuitenkin jo viritteillä, vaikka yhdelläkin leffalla varmaan olisi pärjätty ihan hyvin.

Pisteytys: 6/10

Jurassic World: Fallen Kingdom -
Jurassic World: Kaatunut valtakunta
Ohjannut J.A. Bayona
USA 2018, 128 min.
Toiminta, Seikkailu, Scifi
Pääosissa: Chris Pratt, Bryce Dallas Howard, Rafe Spall



Jurassic Worldin (2015) jatko-osassa kolutaan tuhoutuneen dinosauruspuiston raunioita. Elokuvassa on panostettu ainoastaan efekteihin, siispä kaikki muu on yhtä retuperällä kuin dinopuiston turvallisuus. Vai onko elokuva tyhmä ihan tahallaan? Kaatunut valtakunta on katsomisen arvoinen, jos haluaa nähdä pelkkää räiskähtelevää toimintaa ja siinä sivussa vähän hekotella tarinan ääliömäisyydelle. Viittauksia alkuperäiseen Jurassic Parkiin (1993) on toki ihan hauska bongata, vaikka klassikon taiasta ei olekaan jäljellä edes kaluttuja luita. Kaatuneen valtakunnan mehukas loppuratkaisu sentään on pieni pelastus!

Pisteytys: 4/10

I, Tonya
Ohjannut Craig Gillespie
Iso-Britannia, USA & Qatar 2018,  119 min.
Biografia, Komedia, Draama
Pääosissa: Margot Robbie, Sebastian Stan, Allison Janney




I, Tonya on mustan huumorin sävyttämä biografia taitoluistelija Tonya Hardingista (Robbie). Harding jäi historiaan lahjakkaana urheilijana, jonka ex-puoliso (Stan) sekaantui Hardingin kilpakumppanin pahoinpitelyyn. Elokuva on dramatisoitu kiinnostavasti tositapahtumien eri versioiden pohjalta. Fiktion ja faktan suhde toimii ja komiikka on juuri sopivan rehvakasta, mutta parantamisen varaakin tarinassa olisi. Kummaa on ainakin se, miten valokeila siirtyy Hardingista hänen ärsyttävään lähipiiriinsä. Näyttelijät hoitavat osansa hyvin ja Allison Janney ansaitsi Oscarin sivuosastaan karmeana äitimuorina.

Pisteytys: 7/10

Alien: Covenant
Ohjannut Ridley Scott
USA & Iso-Britannia 2017, 122 min.
Scifi, Kauhu, Trilleri
Pääosissa: Michael Fassbender, Katherine Waterston, Billy Crudup



Avaruudessa matkaava siirtokunta osuu lupaavalta vaikuttavalle planeetalle, jolta mukaan tarttuu kuitenkin hirveitä muukalaisia. Prometheus (2012) oli vielä ihan kelvollista viihdettä, mutta samaa tarinaa jatkava Alien: Covenant on jo hieman väsynyttä pelottelua. Hirviömässäilynä leffan jotenkin viitsii katsoa, mutta sietäisi tämän Alien-tehtailun jo lopettaakin. Sarjan kaksi ensimmäistä osaa ovat loistavia, mutta niiden tenhoa ei näytä avaruuden syövereistä enää löytyvän vaikka kuinka etsisi.

Pisteytys: 4/10