sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Deseret (1995)

Ohjannut James Benning
USA 1995, 82 min.
Dokumentti
Pääosissa: Fred Gardner

Utah.

James Benningin (1942─) omalaatuinen dokumentti sijoittuu Utahin osavaltioon, mutta kerronta pureutuu syvälle amerikkalaisuuden ytimeen. Kamera taltioi Utahin kauniita ja jylhiä maisemia sekä niiden vastapainoksi maatalouselinkeinoja, teollisuutta ja monenlaista rakennettua ympäristöä. Ihmisiä nähdään aniharvoin, vaikka lajimme edustajat ovatkin tarinan päähenkilöitä. Millaisia jälkiä ihmisistä jää ajan virtaan? Muuttuuko mikään, muuttuuko ihminen?

Deseretin kerronta muodostuu The New York Timesista kootuista juttuotoksista, jotka käsittelevät Utahia. Jokaista lausetta kohden nähdään uusi maisemakuva, ja vuosien välissä esitetään yksi otos ilman kertojaääntä. Uutisia luetaan kronologisesti vuosilta 1852─1992: aiheet vaihtelevat mormoneista murhaajiin, myrskytuhoista alkuperäiskansojen oloihin. Kiinnostavaa huomata, millaisia juttuaiheita Utahista on kulloinkin nostettu esille. Tietyt teemat toistuvat vuosikymmenistä toiseen.

Ajan muutos näkyy kuvissa, jotka alkavat mustavalkoisina luonto-otoksina ja vuosisadan vaihtuessa muuttuvat värikkäämmiksi. Journalismin muutosta ja nopeampaa reagointia puolestaan ilmennetään kuvarytmin hienoisella nopeutumisella. Festivaalimenestykseksi noussut dokumentti on toteutukseltaan yksinkertainen mutta inspiroiva. Tästähän saisi kokonaisen elokuvasarjan, mutta toisaalta kerronnan oivaltava teho on parhaimmillaan yksittäisessä teoksessa.

Pisteytys: 7/10

perjantai 27. toukokuuta 2022

Chun gwong cha sit ─ Happy Together (1997)

Ohjannut Wong Kar-wai
Hongkong, Japani & Etelä-Korea 1997,  96 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Leslie Cheung, Tony Chiu-Wai Leung

Turns out that lonely people are all the same.

Pariskunta Ho (Cheung) ja Lai (Leung) lähtevät Argentiinaan pelastamaan suhteensa. Lai kaipaa elämäänsä pysyvyyttä ja tahtoisi vakiintua, mutta Ho nauttii vauhdista ja irtosuhteista. Lomamatkan aikana loppuvat rahat ja into yrittää. Ho ja Lai eroavat, mutta eivät pääse täysin irti toisistaan. On-off-suhteen kipu syntyy epäilystä, kateudesta ja erilaisista odotuksista.

Happy Together vie romanssin vieraalle maalle, mutta lomafantasian sijaan matka paljastaakin arjen realismin. Väkeviin tangoihin heijastuu koko kipeä rakkaustarina: intohimo ja vetovoima, samassa tunnevyöryssä viha, kaipuu ja rakkaus. Suurten tunteiden skaala kulminoituu valtavaan vesiputoukseen, jonka voimaa ei voi padota. Monimutkaiset tunteet ovat realistisia ja hahmot moniulotteisia. Siksi Happy Together on erinomaisen hyvä LGBT-elokuvaksi, jossa homous ilmenee normaalina, vaivattomana asiana, eikä varsinaisena ongelmien kulminaatiopisteenä.

Wong Kar-wain tyylikkään haikea draama edustaa jo ohjaajan vakiintunutta esteettistä tyyliä. Samanlaista visuaalisuutta ilmensi jo aiempi menestys Chunking Express (1994). Lisäksi elokuvia yhdistää kaihoisa tunnelma sekä yksinäisyyden ja rakkaudenkaipuun teema, jotka väreilevät muissakin Kar-wain teoksissa. Vangitsevan tunnelmallinen Happy Together poiki Kar-waille parhaan ohjauksen palkinnon Cannesissa ja elokuva oli ehdolla Kultaisen palmun saajaksi.

Pisteytys: 8/10

tiistai 24. toukokuuta 2022

Belle de Jour ─ Päiväperho (1967)

Ohjannut Luis Buñuel
Ranska & Italia 1967, 100 min. 
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Catherine Deneuve, Jean Sorel, Geneviève Page

I'm not asking for your real name.

Kotirouva Séverine Serizy (Deneuve) on pitkästynyt. Parisuhteesta on kadonnut kaikki intohimo ja päivät toistavat itseään; vapautta tarjoavat vain villit fantasiat. Séverine päätyy piristämään päiviään toisella elämällä. Päivisin Séverine tunnetaan Päiväperhona, hienon bordellin himottuna tähtenä. Samppanja virtaa ja ruoskat viuhuvat ─ kummasta elämäntavasta lopulta tulee vallitseva todellisuus?

Päiväperho sekoittaa kiehtovasti unta ja totta, eikä katsoja aina tiedä, mitkä elementit ovatkin vain Séverinen fantasiaa. Surrealismiin vivahtavat kerrontakeinot ovat tuttuja Luis Buñuelin repertuaarista. Tässä elokuvassa unentulkinnat äityvät melko freudilaisiksi seksuaalisuuden kuviksi. Kertomus käsittelee silti kiinnostavasti sosiaalisia rooleja, joiden vuoksi todellinen minuus tai sen tietyt puolet joutuvat tukahdutetuiksi. Porvariston tapakulttuuri on toinen buñuelilainen klassikkoteema!
 
Séverinen hahmon kahtiajakautuneisuus kuvastaa osuvasti naisen yhteiskunnallista roolia ja toimijuuden mahdollisuuksia. Kerronta ei onneksi ole lainkaan sellaista ummehtunutta porsastelua kuin ennakkoon varovaisesti pelkäsin, vaikka tietyt yksityiskohdata toki henkivät aikaansa. Päiväperho ei minusta ole aivan iskevintä Buñuelia, vaikkakin teoksen pienissä mysteereissä riittäisi kutkuttavaa tulkittavaa toiselle jos kolmannellekin katselulle. Maineikas teos on joka tapauksessa katsomisen väärti. Jo elokuvan aikalaismenestys oli kiittelevää ja filmi palkittiin Venetsiassa Kultaisella leijonalla.
 
Pisteytys: 7/10

sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Dead Man (1995)

Ohjannut Jim Jarmusch
USA, Saksa & Japani 1995, 121 min.
Lännenelokuva, Draama, Seikkailu
Pääosissa: Johnny Depp, Gary Farmer

Every night and every morn, some to misery are born.
 
Arka kirjanpitäjä William Blake (Depp) matkustaa junalla halki Yhdysvaltojen. Pienestä pääteaseman kaupungista ei lopulta löydykään luvattua pestiä ja kaiken lisäksi William päätyy vahingossa tappamaan miehen. Karkumatkalla vastaan tulee mies nimeltä Nobody (Farmer), joka uskoo Williamin olevan samannimisen runoilijan reinkarnaatio. On aloitettava valmistelut, jotta William voidaan johdattaa takaisin henkimaailmaan omiensa pariin.

Jim Jarmuschin elokuvaa on luonnehdittu psykedeeliseksi westerniksi tai acid westerniksi, ja sehän filmiiin sopii, sillä kutkuttavat länkkärielementit soinnuttavat erikoista tarinaa taitavasti. Tummasävyistä huumoriakin on mukana. Äänimaisema sekä Neil Youngin säveltämät laulut tulevat iholle ja tyylikäs mustavalkokuvaus syventää varjot kotikatsomoon saakka. Tarina on sinällään hyvin yksinkertainen, mutta enempää ei tarvitse. Ansiokasta on sekin, ettei amerikkalaisia alkuperäiskansoja kuvata perinteisissä pahisrooleissa vaan huomattavasti monimuotoisemmin.
 
Dead Man on saanut kerrontaansa inspiraatiota William Blaken runoudesta. Mystikko-runoilijan säkeitä lausuu innokkaasti Nobody, jonka rooli olisi useimmissa elokuvissa olla pelkkä "villi". Tässä tarinassa hänellä on monia rooleja, persoonia ja valtavasti tietoa. Williamin hahmo puolestaan ei tunne nimikkorunoilijansa, ei osaa käsitellä aseita eikä tunne henkimaailman kutsua. Hahmot ovat toistensa vastinpari, mutta heistä tulee myös ystävät. Cannesissa ensi-iltansa saanut Dead Man jakoi kriitikoiden mielipiteitä, mutta ylistyksettä se ei ole jäänyt. Elokuva oli jopa ehdolla Kultaisen palmun saajaksi. Lännenelokuvan lajia viehkosti kehittelevä teos on minusta Jarmuschin parhaita ohjaustöitä, ellei jopa paras.

Pisteytys: 8/10

torstai 19. toukokuuta 2022

Shine ─ Loisto (1996)

Ohjannut Scott Hicks
Australia 1996, 105 min.
Draama, Biografia
Pääosissa: Geoffrey Rush, Noah Taylor, Armin Mueller-Stahl
 
You must play as if there's no tomorrow.
 
Pianisti David Helfgottin (1947─) elämään perustuva biografia on dramaattinen kertomus suuresta lahjakkuudesta ja romahduksesta. Nuori David (Taylor/Rush) on lahjakas pianisti, jonka tyrannimainen isä (Mueller-Stahl) haluaa yksin vastata poikansa koulutuksesta. Isä on arkkityyppi vanhemmasta, joka elää unelmiaan todeksi lapsensa kautta. David nousee isäänsä vastaan ja kiipeää uransa huipulle, mutta lopulta hänen piinattu mielensä romahtaa ja soitto vaikenee.

Tositapahtumiin perustuva Loisto on vahvasti dramatisoitu, sillä oikeasti Helfgottin isä ei ollut mikään diktaattori. Elokuvakerronnan vuoksi tarinallinen ratkaisu toimii, sillä sen myötä voidaan taustoittaa vääjäämätöntä käännettä Davidin nousujohteisella uralla. Mielenterveysongelmien kuvaus ei kyllä ole ihan tätä päivää, vaikka Geoffrey Rush sinänsä tekeekin antaumuksellisen roolityön omalaatuisena aikuis-Davidina. Kerronnassa on on onneksi monia toimivia elementtejä, joiden vuoksi Loisto on yhä näkemisen arvoinen. Sentimentaalisuuteen ei onneksi sorruta!
 
Hienoisen hollywoodmainen suurten tunteiden tarina menestyi Yhdysvalloissa. Loisto oli ehdolla seitsemän Oscarin saajaksi (mm. paras elokuva), mutta ainoastaan Geoffrey Rush voitti palkinnon roolityöstään. Loppuknoppina on syytä mainita, että David Helfgott vastasi itse elokuvan musiikeista ja soitannosta, ja muusikko esiintyi vuoden 1997 Oscar-gaalassa persoonallisella tyylillään.
 
Pisteytys: 6/10

tiistai 17. toukokuuta 2022

Trainspotting (1996)

Ohjannut Danny Boyle
Iso-Britannia 1996, 93 min.
Draama
Pääosissa: Ewan McGregor, Johnny Lee Miller, Ewen Bremner, Robert Carlyle

Choose Life.

Edinburghilaiset kaverukset kuluttavat päivänsä heroiinikoukusta nautiskellen. Pikkurikoksilla, piikeillä, tuopeilla ja savukkeilla irtaannutaan todellisen elämän piinaavasta ankeudesta, mutta juhlat päättyvät joskus. Huuruisen elämän aiheuttamat vakavat onnettomuudet saavat Mark "Rent Boy" Rentonin (McGregor) pyristelemään irti huumekoukusta. Mutta mitä tekevät renttukaverit?
 
Irvine Welshin samannimiseen romaaniin (1993) perustuva Trainspotting on huumaavan hienosti toteutettu kuvaus liskojen öistä ja päivistä. Tarina sykkii jytämusiikin tahdissa: välillä tanssi on hauskaa nousuhuumaa, kunnes paniikki nousee äärimmilleen. Vaikka elokuvassa on ahdistavat hetkensä, suurilta osin musta huumori määrää sävyn. Nerokkaasti luodut miljööt, mielikuvitukselliset tehokeinot ja iskevä rytmi hypnotisoivat mukaansa Rentonin erikoiseen maailmaan.

Edelleen raikkaalta ja rehelliseltä tuntuva Trainspotting on Danny Boylen (1956─) varhaisteoksia. Elokuva menestyi erinomaisesti ja sitä kehuttiin eritoten käsikirjoituksensa sekä ansiokkaiden nuorten näyttelijöidensä vuoksi. Riemukkaan räiskyvälle Ewan McGregorille elokuva toimi kansainvälisenä läpimurtona. Ikoniseen asemaan nousseen Trainspottingin faneille tarjoiltiin jännittäviä herkkuja parikymmentä vuotta elokuvan ensi-illan jälkeen, kun sille ilmestyi jatko-osa T2 Trainspotting (2017). Jatkis on Boylen ohjaama ja rooleissa nähdään tuttuja kasvoja. Ensiteoksen tasolle leffa ei pääse, mutta alkuperäisen Trainspottingin tunteville se kelpaa viihteeksi.

Pisteytys: 10/10

lauantai 14. toukokuuta 2022

Sans toit ni loi ─ Kuin taivaan lintu (1985)

Ohjannut Angès Varda
Ranska 1985, 105 min.
Draama
Pääosissa: Sandrine Bonnaire, Stéphane Freiss, Macha Méril

Champagne on the road is better.

Nuori kulkurinainen (Bonnaire) löydetään kuolleena tienpientareelta. Kuka hän oli ja ketkä näkivät naisen viimeksi elossa? Takaumien kautta kuullaan Monaksi paljastuvan kulkijan viimeisimmät reitit, yöpaikat ja satunnaiset työt. Naisesta ei tiedetä paljoa, mutta ohikulkijana hän on silti vaikuttanut monen ihmisen elämään. Tarkoittaako totaalinen vapaus aina totaalista yksinäisyyttä?

Agnès Vardan elokuvilta osaa odottaa kauneutta ja kolea estetiikka on tälläkin kertaa vaikuttavaa, vaikka Ranskan maaseudun talvi näyttääkin ankealta. Kuolleena makaava talvinen maa huokuu luotaantyöntävää routaa, mutta Monaa se vetää puoleensa. Vapauden ja vapautumisen pohdinta on elokuvan tärkein teema, sillä Monaa lukuunottamatta kaikki muut hahmot ovat sidoksissa tai kahleissa johonkin ─ työhön, tapoihin, perheeseen, rooleihin tai vaikka päihteisiin. Sitoutumista yritetään tyrkyttää myös Monalle, mutta hänelle elämä on merkityksellistä muutenkin.
 
Kuin taivaan lintu (engl. Vagabond) sai oivan vastaanoton kriitikoilta. Yhteiskuntakriittinen ja feministinen elokuva palkittiin muun muassa Venetsian Kultaisella leijonalla. Nuori näyttelijä Sandrine Bonnaire puolestaan voitti parhaan naisnäyttelijän Césarin rehellisestä roolityöstään. Tämän vuosituhannen versio naisista tien päällä on Nomadland (2020), jonka tyylissä on samanlaisia dokumentaarisia piirteitä kuin Vardan elokuvassa. Nomadland ei missään nimessä ole Kuin taivaan linnun toisinto, mutta elokuvat vertautuvat toisiinsa kiinnostavasti.

Pisteytys: 8/10

tiistai 10. toukokuuta 2022

Secrets & Lies ─ Salaisuuksia ja valheita (1996)

Ohjannut Mike Leigh
Iso-Britannia & Ranska 1996, 136 min.
Draama, Komedia
Pääosissa: Brenda Blethyn, Marianne Jean-Baptiste, Timothy Spall

You gotta laugh, ain't ya sweetheart? Else you'd cry.

Nuori lontoolaisnainen Hortense Cumberbatch (Jean-Baptiste) päättää etsiä biologisen äitinsä. Etsinnät johtavat työväenluokkaisen, valkoisen Cynthia Purleyn (Blethyn) ovelle. Alun kauhistuksen ja epäuskon jälkeen Cynthia tunnustaa Hortensen olevan hänen lapsensa, vaikka ei tiennytkään hänen olevan musta. Uuden perheenjäsenen ilmaantuminen saa padot purkaantumaan ja Cynthian perheessä vellovat hiljaiset kaunat sanotaan viimein ääneen.

Riemukkaan elokuvan polveileva juoni vastaa monimutkaisuudessaan todellista elämää. Englantilaisen luokkayhteiskunnan kuva tarkastelee rotua ja perhesuhteita, ja suuret aiheet nivoutuvat realistisesti toistensa lomaan. Vaikka aiheet ovat sinällään varsin vakavia, läpi kerronnan kulkee hienovarainen, täydellisesti hallittu komedian sävy. Huumori syntyy ihmisten keskinäisistä asetelmista. Kenellekään ei kuitenkaan naureta rienaavasti, ainoastaan lämmöllä.

Salaisuuksia ja valheita on ainutlaatuinen perhedraama, johon kulminoituu Mike Leigh'n (1943─) 1990-luvun suosio. Elokuva palkittiin Kultaisella palmulla, se menestyi Baftoissa ja muutama Oscar-ehdokkuuskin tuli. Leigh on ollut useammankin kerran näyttävästi esillä edellä mainituissa elokuvajuhlallisuuksissa, mutta kehutun ohjaajan elokuvista vain Salaisuuksia ja valheita on nostettu 1001-listalle. Leigh'n ja tässäkin elokuvassa näyttelevän Timothy Spallin myöhempi yhteistyö Mr. Turner (2014) on ainakin katsomisen arvoinen; sekin kuvaa omalaatuisesti brittiläistä arkea, joskin hieman erilaisesta näkökulmasta ja toisesta aikakaudesta käsin.

Pisteytys: 8/10

sunnuntai 8. toukokuuta 2022

The English Patient ─ Englantilainen potilas (1996)

Ohjannut Anthony Minghella
USA & Iso-Britannia 1996, 162 min.
Draama, Romantiikka, Sota
Pääosissa: Ralph Fiennes, Juliette Binoche, Kristin Scott Thomas, Willem Dafoe, Naveen Andrews

I'm not missing you yet.

Toisen maailmansodan viimeiset taistelut ovat käsillä, kun erääseen italialaiseen sotasairaalaan tuodaan vakavista palovammoista kärsivä mies (Fiennes). Muistinsa menettäneestä potilaasta ei tiedetä nimeä tai kansallisuutta, mutta vähitellen muistot tulvivat esiin ja surullinen todellisuus valkenee. Mies paljastuu unkarilaiseksi arkeologiksi László de Almásyksi, joka tahtomattaan joutui osaksi suurvaltojen sotatannerta tuhoontuomitun rakkauden tähden.

Michael Ondaatjen samannimiseen romaaniin (1992) perustuva Englantilainen potilas kertoo kaksi rakkaustarinaa kahdessa eri aikatasossa. Elokuvan nykyhetkessä eli sodan loppuvaiheilla viritellään lempeä sairaanhoitaja Hanan (Binoche) ja miinoja purkavan brittipioneeri Kipin (Andrews) välille. Kaksi hankalaa romanssia peilautuvat toisiinsa, mutta Hanan ja Kipin suhteessa on sentään toivonkipinä. Juonilangat punotaan yhteen taitavasti ja kertomus tempaa mukaansa, vaikka välillä sentimentaalisuuden upottava suo onkin lähellä.

Englantilainen potilas oli suurmenestys, joka vetosi eritoten elokuva-akatemiaan: kahdellatoista ehdokkuudellaan ja yhdeksällä voitollaan (mm. paras elokuva) filmi lunasti paikkansa vuoden 1996 näyttävimpänä gaalamenestyjänä. Kauniissa aavikkomaisemissa kuvattu Englantilainen potilas tuo mieleen vielä komeamman sotafilmin Arabian Lawrence (1962), jonka spektaakkelimaisuudelle elokuva ei vedä vertoja. Traaginen rakkaustarina toimisi ehkä hieman paremmin tiiviimmässä muodossa, vaikka tällä liki kolmituntisella kestollakaan aika ei ehdi käydä pitkäksi.

Pisteytys: 7/10

perjantai 6. toukokuuta 2022

The Usual Suspects ─ Epäillyt (1995)

Ohjannut Bryan Singer
USA & Saksa 1996, 106 min.
Rikos, Mysteeri
Pääosissa: Kevin Spacey, Gabriel Byrne, Chazz Palminteri

Who is Keyser Söze?
 
Los Angelesin satama-alueelle ankkuroitu rahtilaiva räjähtää ja tapauksesta jää henkiin vain kaksi miestä. Kovaan kuulusteluun päätyy huijaririkollinen Roger "Verbal" Kint (Spacey), jonka vastentahtoinen, värikäs kertomus alkaa eräästä aiemmasta kohtaamisesta poliisiasemalla. Verbalin kertomuksen mukaan sekalainen rikollisjoukko solmi diilin mehevästä keikasta, jolla kaikki ei mennyt putkeen. Mitä kummaa satamassa tapahtui ja kuka ihme on Keyser Söze?

Epäillyt on takaumarakennetta hyödyntävä rikoselokuva, jota katsoessa joutuu herkästi huijatuksi. Rakenteeltaan filmi on mainio ja ensikatselulla yllättävä, ehkä hieman turhan sekavakin. Vasta toinen katselukerta avartaa tarinan kunnolla. Rähjäinen rosvojoukko on hahmokaartina niin ikään aivan kelpo, vaikka koko kööri jääkin Verbalin verbaliikan varjoon. Tarinassa on sopiva ripaus mustaa huumoria ja jopa satiirista otetta: Reservoir Dogsin (1992) vaikutteet häilyvät ilmassa kutkuttavasti.

Omalaatuinen rikoselokuva jakoi ilmestyessään mielipiteitä, mutta mainetta on karttunut hiljalleen vuosien varrella. Oivaltava käsikirjoitus palkittiin Oscarilla jo aikanaan. Samoin pystin sai erikoisessa roolissaan taituroiva Kevin Spacey (1959─), mutta sittemmin kulisseista kantautuneet tiedot ovat lisänneet voittoon kitkerän maun. Spacey tuomittiin taannoin alaikäisen seksuaalisesta ahdistelusta ja kummia kahinoita tapahtui tämänkin filmin kuvauksissa. Tuntuu niljakkaalta, että Epäillyt toimi Spaceylle lopullisena läpimurtona. Vastaavia ahdistelusyytteitä on viime vuosina nostettu myös ohjaaja Bryan Singeria (1965─) vastaan, joka samaten sai elokuvasta hyvän buustin uralleen. Sittemmin Singer on kunnostautunut erityisesti X-Men-filmien parissa.

Pisteytys: 7/10

keskiviikko 4. toukokuuta 2022

Independence Day ─ Maailmojen sota (1996)

Ohjannut Roland Emmerich
USA 1996, 145 min.
Scifi, Toiminta
Pääosissa: Bill Pullman, Will Smith, Jeff Goldblum

This was supposed to be my weekend off!

Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän kynnyksellä maailma vastaanottaa järisyttävän uutisen. Avaruudessa on elämää, joka vyöryy kohti planeettaamme valtavien, tuhoutumattomien alusten voimin. Vihamielisten muukalaisten voittamiseksi vaaditaan sankarillinen Yhdysvaltain presidentti (Pullman), yksi nero (Goldblum) sekä rohkeita ilmavoimien lentäjiä (mm. Smith). Taistelu maailman itsenäisyydestä on alkanut!

Independence Day on huvittavan patrioottista scifitoimintaa, mutta silti hirveän viihdyttävä elokuva. Vaikka valtavat avaruusalukset uhkaavat koko maailmaa, vain tähtilipun maasta löytyy taitoa ja kykyä pelastustehtäviin: neljäs heinäkuuta on pian maailmanlaajuinen juhlapäivä, sillä USA huolehtii armollisesti myös takapihastaan. Elokuvan tarina on hölmö, mutta suosiolle on perusteensakin. Tarina etenee sopivalla jännitteellä ja vanhoihin scifileffoihin viitataan hauskasti. Efektit ovat näyttäviä ja niistä filmi voitti ainoan Oscarinsa. Yksi ehdokkuus kyllä tuli Razzieistakin.

Roland Emmerichin (1955─) ohjausura on ollut täynnä toinen toistaan älyttömämpiä mutta näyttävämpiä katastrofielokuvia. Independence Day oli ilmestyessään niin massiivinen menestys, että vielä aluillaan olleen ohjausuran jatko oli väistämättä varmistettu. Elokuvasta tuli vuotensa suurin katsojamenestys, eivätkä perässä tulevat filmit yltäneet lähellekään sen tuottoja. Independence Day avasi tien scifielokuvien uudelle nousulle. Leffan surkea jatko-osa Independence Day: Uusi uhka (2016) ei kuitenkaan enää uusinut alkuperäisteoksen menestystä.

Pisteytys: 7/10

sunnuntai 1. toukokuuta 2022

Huhtikuun elokuvat 2022

Flugt - Pako
Ohjannut Jonas Poher Rasmussen
Tanska 2021, 89 min.
Dokumentti, Animaatio, Biografia
Pääosissa: Daniel Karimyar, Fardin Mijdzadeh





Amin (Karimyar/Mijdzadeh) on lähtenyt 1990-luvun alussa pakolaiseksi ja päätynyt Venäjän kautta Tanskaan. Animaationa kerrottu ajankohtainen tarina kuvittaa loistavasti laajan tunneskaalan sekä kipeät muistot ja unohdukset. Tositarinaan perustuva Pako (engl. Flee) oli ehdolla Oscar-gaalassa erikoisella yhdistelmällä parhaan animaation, dokumentin ja kansainvälisen elokuvan pystin saajaksi.

Pisteytys: 9/10

Gunda
Ohjannut Viktor Kossakovsky
Norja, USA & Iso-Britannia 2020, 93 min.
Dokumentti





Gunda on kokeellinen dokumentti, joka kulkee eläinten ehdoilla. Elokuvassa seurataan pienen tilan possujen ja kanojen päivää ilman selittäviä ihmisääniä. Aidat ja rakennukset muistuttavat kuitenkin siitä, miten näihin eläimiin suhtaudutaan ihmisen omaisuutena. Kerronnan orgaaninen rytmi rauhoittaa, mutta syntyy elokuvassa itsestään pientä draamaakin.

Pisteytys: 8/10

Arctic
Ohjannut Joe Penna
Islanti 2018, 98 min.
Seikkailu, Draama
Pääosissa: Mads Mikkelsen, Maria Thelma Smáradóttir




Arktiselle alueelle sijoittuva selviytymiskamppailu kertoo lento-onnettomuuteen joutuneesta miehestä (Mikkelsen), jonka on joko odotettava pelastajiaan jääkarhunsyöttinä tai taivallettava vaarallinen matka lähimpään tukikohtaan. Arctic on realistiselta tuntuva taisto elämästä ja kuolemasta luonnon armoilla. Dialogia ei juuri ole, mutta Mads Mikkelsenin fysiikka ja elekieli riittävät osoittamaan ahdinkoa ilman täytesanojakin.

Pisteytys: 7/10

Io sono l'amore - Rakkautta italialaisittain
Ohjannut Luca Guadagnino
Italia 2009, 120 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Tilda Swinton, Edoardo Babbriellini, Flavio Parenti



Vauraan milanolaisperheen rouva Emma Recchi (Swinton) on turtunut perinteisiin ja tapakulttuuriin, mutta yllättävä ihastuminen nuoreen kokkiin (Babbriellini) murentaa kulissit. Niin Emma löytää rakkauden, kiihkon, elämänhalun ja itsensä. Kauniisti ja kiinnostavasti kuvattu elokuva, joka sulautuu oivasti vieraantuneisuutta kuvaavien italialaisfilmien perinteeseen (esim. Michelangelo Antonioni).

Pisteytys: 7/10

Chicken Run - Kananlento
Ohjannut Peter Lord & Nick Park
Iso-Britannia, Ranska & USA 2000, 84 min.
Animaatio, Seikkailu, Komedia
Pääosissa: Julia Sawalha, Mel Gibson




Kanalan väki touhottaa pakoaikeissa ja avuksi saapuu lentävä sirkuskukko (Gibson). Hauska elokuva on yhä kaikkien aikojen katsotuin stop motion -animaatio, jota seurasi esimerkiksi erinomaisesti menestynyt Wallace & Gromit: Kanin kirous (2005). Pian nähdään, saadaanko menestys toistettua. Tirppojen tarinan jatko-osa on saamassa ensi-iltansa Netflixissä näillä näkymin vuonna 2023.

Pisteytys: 7/10

Scream 3
Ohjannut Wes Craven
USA 2000, 116 min.
Kauhu, Komedia
Pääosissa: Courteney Cox, David Arquette, Neve Campbell




Kauhusaaga jatkuu samojen hahmojen voimin, mutta pääroolin vie journalisti Gale Weathers (Cox). Tällä kertaa aiempien elokuvien koulumaailma on jo jäänyt taakse ja elokuva keskittyy puukkomurhista kertoviin elokuvakuvauksiin. Scream 3 on paikoittain ihan hupaisa ja ainakin loppuratkaisu pysyy melko hyvin yllärinä, mutta tarina ei tunnu enää omaperäiseltä saati oivaltavalta.

Pisteytys: 5/10

Scream 2
Ohjannut Wes Craven
USA 1997, 120 min.
Kauhu, Komedia
Pääosissa: Neve Campbell, Courteney Cox, David Arquette



Woodsboron murhat ovat taaksejäänyttä elämää, kunnes tapahtumista kertovan Stab-elokuvan näytöksessä puukkokummitus iskee jälleen. Screamin (1996) jatko-osa parodisoi kauhuelokuvien jatko-osia. Ihme kyllä, elokuva onnistuu tehtävässään hyvin ja hupia riittää. Filmi on lähes yhtä viihdyttävä kuin ensimmäinenkin osa, vaikka hitunen uutuudenviehätystä onkin karissut. Toisinaan elokuvaa on jopa kehuttu kaksikosta paremmaksi.

Pisteytys: 7/10

Conan the Barbarian - Conan - barbaari
Ohjannut John Milius
USA 1982, 129 min.
Seikkailu, Toiminta, Fantasia
Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, James Earl Jones




Arskan läpimurtoelokuvassa Conan kostaa! Fantasiaseikkailuiden klassikko on tarinaltaan hellyyttävän hölmöä muskeliuhoa, mutta elokuva viihdyttää silti. Hitusen uskottavuutta tarinalle antavat komeat maisemat ja musiikit, ja ovatpa efektitkin aikaansa nähden aivan onnistuneita. Pulp-lehdissä syntynyt barbaarihahmo on esiintynyt muun muassa sarjakuvissa ja videopeleissä, mutta tämä elokuva lienee kaikista lukemattomista adaptaatioista tunnetuin.

Pisteytys: 6/10