perjantai 24. kesäkuuta 2016

The Red Shoes - Punaiset kengät (1948)

Ohjannut Michael Powell & Emeric Pressburger
Iso-Britannia 1948, 133 min.
Draama, Musikaali, Romantiikka
Pääosissa: Moira Shearer, Anton Walbrook, Marius Goring


Why do you want to dance?
Punaiset kengät on Michael Powellin ja Emeric Pressburgerin tunnetuin ja ylistetyin elokuva. Sitä pidetään tanssielokuvien merkkiteoksena, ellei jopa kaikkien aikojen parhaana tanssielokuvana, sillä ensimmäistä kertaa tanssi on olennainen osa tarinan etenemistä, eikä vain irrallinen välinumero. Vaikutus on nähtävissä esimerkiksi muutamia vuosia myöhemmin menestystä niittäneissä Gene Kellyn tähdittämissä musikaaleissa, kuten Laulavissa sadepisaroissa (1952). Viitteitä kerronnallisista tanssijaksoista nähtiin jo ohjaajakaksikon edellisessä elokuvassa Musta narsissi (1947), mutta Punaiset kengät vie ideaa huimasti eteenpäin. Elokuvan sisältämä tunteikas tanssi on henkeäsalpaavan upeaa seurattavaa. Vaikutelmaa korostavat myös huikeat lavasteet ja kaunis värikuvaus.

Itse tarinakin on toki kiinnostava. Elokuva kertoo tanssiin intohimoisesti suhtautuvasta balettiseurueesta, joka kiertää esityksineen ympäri Eurooppaa. Balettiseurueen johtaja Boris Lermontov (Walbrook) palkkaa nuoren säveltäjän Julian Crasterin (Goring) luomaan seurueelle musiikin uuteen balettiin, jonka on määrä perustua H. C. Andersenin Punaiset kengät -satuun. Satu kertoo lumotuista kengistä, joita käyttävä nuori tyttö ei voi koskaan lopettaa tanssimista. Satu käy erikoisella tavalla toteen, kun nouseva tanssijatähti Vicki Page (Shearer) joutuu valitsemaan tanssin ja rakkauden väliltä.

Koska tarinan keskeisenä osana on myös satuklassikko, saa elokuvakerrontakin hieman fantasiaan vivahtavia elementtejä. Useat tapahtumat myös käyvät toteen teatterilavalla, joten toden ja sadun sekä fiktion ja faktan rajat hämärtyvät kiehtovalla tavalla. Elokuva kertoo yhtäältä henkilöistään ja inhimillisistä valinnoista, mutta toisaalta taiteen tekemisestä ja siihen liittyvästä syvästä, liki pakonomaisesta rakkaudesta.

Pisteytys:
9/10

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Letter from an Unknown Woman - Kirje tuntemattomalta naiselta (1948)

Ohjannut Max Ophuls
USA 1948, 86 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Joan Fontaine, Louis Jourdan

By the time you read this letter, I might be dead...

1900-luvun alun Wienissä nuori tyttö Lisa Brendl (Fontaine) rakastuu naapurissa asuvaan hurmuripianistiin, Stefan Brandiin (Jourdan). Yksipuolinen rakkaus kukoistaa vielä vuosia myöhemminkin, ja hetkellisesti huuma on myös molemminpuolista. Naistenmies Stefanilla kuitenkin menevät heilat siinä määrin sekaisin, että Lisakin kaikkoaa ajatuksista uusien tyttösten ja sävelten tieltä. Lisa ei kuitenkaan unohda - ja eräänä päivänä Stefan saa kohtalokkaan kirjeen.

Max Ophulsin Kirje tuntemattomalta naiselta on melodraamaa parhaimmillaan! Päähenkilöitä tekisi mieli hieman läpsiä poskille kaikenlaisista typeryyksistä, mutta tähän romanttiseen sentimentaalisuuteen voi kuitenkin myös upota nenäliinapaketin kera. En itse aivan tavoittanut kyynelten tasoa tätä katsellessani, mutta ainakin Lisan ja Stefanin onneton tarina tempaisi täysillä mukaansa. Tunteikkaan tunnelman lisäksi sadan vuoden takaista Wieniä on kuvattu upealla tavalla. Mikä miljöö! On myös huikeaa, että kuvaukset tietenkin tapahtuivat studiossa Hollywoodissa.

Elokuva perustuu Stefan Zweigin vuonna 1922 ilmestyneeseen novelliin Brief einer Unbekannten. Saman tekstin pohjalta on tehty myös suomalainen elokuvaversio jo vuonna 1943, nimittäin Hannu Lemisen ohjaama Valkoiset ruusut, joka sijoittuu Helsinkiin. Muistelen katsoneeni tuon Tauno Palon ja Helena Karan tähdittämän elokuvan sivusilmällä aikapäiviä sitten, mutta pitääpä joskus katsoa se uudelleen ihan ajatuksen kanssa. Kirje tuntemattomalta naiselta muuten löytyy kirjoitushetkellä Yle Areenasta vielä muutaman päivän ajan, joten nyt on hieno tilaisuus tsekata tämä klassikko, jos se on vielä näkemättä.

Pisteytys:
8/10

Ladri di biciclette - Polkupyörävaras (1948)

Ohjannut Vittorio De Sica
Italia 1948, 89 min.
Draama
Pääosissa: Lamberto Maggiorani, Enzo Staiola

You live and you suffer.
Vittorio De Sican mestariteos Polkupyörävaras kertoo sodanjälkeisen Italian köyhyydestä. Päähenkilö Antonio (Maggiorani) onnistuu saamaan töitä pitkän työttömyyden jälkeen, mutta jo ensimmäisenä työpäivänä työnteon kannalta välttämätön polkupyörä varastetaan. Antonio ja hänen poikansa Bruno (Staiola) ryhtyvät kiivaasti etsimään pyörää suurkaupungin vilinästä, vaikka tehtävä tiedetään jo etukäteen täysin mahdottomaksi.

Ikimuistoinen neorealismin klassikko käsittelee köyhyyttä ja epätoivoa arkisen samaistuttavasti. Tarinan katharsis koetaan oikeastaan jo aivan sen alussa, kun Antonio saa työpaikan ja elämä hymyilee viimeinkin. Jatko on pelkkää sydäntä riipaisevaa alamäkeä: epäonni on aitoa ja saa mielen lannistuneeksi. Onko Antonion ponnisteluissa tai elämässä ylipäätään mitään järkeä? Tai voisiko toivon kipinän sittenkin vielä sytyttää?

Elokuva herättää ajattelemaan täsmällisillä symbolisilla teoilla tai osuvilla alleviivauksilla. Esimerkkinä mainittakoon hetki, jossa Antonio liimaa seinälle suurta Rita Hayworthin julistetta. Hollywoodin kiiltokuvamaiset maailmat ovat kaukana neorealismin kuvaamista kurjista kaduista, joskin Polkupyörävaras nousi suosioon myös valtameren tuolla puolen. Elokuva palkittiin parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarilla, joka tuolloin oli vielä erikoispalkinto eikä varsinainen oma kategoriansa.

Pisteytys:
10/10

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Toukokuun elokuvat 2016

Wild Tales
Ohjannut Damián Szifrón
Argentiina & Espanja 2014, 122 min.
Komedia, Draama, Trilleri
Pääosissa: Darío Grandinetti, María Marull, Leonardo Sbaraglia



Kutkuttavan hauskoja ja liki kauhistuttavia tarinoita äärimmilleen viedystä kostosta, epäoikeudenmukaisuuksien toivottomista korjausyrityksistä ja toki myös inhimillisistä tunteista. Karmean vääryyden kokemuksista pulppuava aggressio muuttuu elokuvassa hupaisaksi mustaksi huumoriksi. Teemaa lähestytään kuuden lyhytelokuvan kautta, joissa nähdään mm. petetyksi tullut morsian ja miespolo, jonka auto hinataan varikolle kerta toisensa jälkeen.

Pisteytys: 8/10

Paddington
Ohjannut Paul King
Iso-Britannia, Ranska & Kanada 2014, 95 min.
Draama, Komedia, Animaatio
Pääosissa: Ben Whishaw, Hugh Bonneville, Sally Hawkins, Nicole Kidman



Tykkäsin lapsena kovasti marmeladia himoavasta Karhuherra Paddingtonista, joten tietenkin tämä uusi filmi oli tilaisuuden tullen tsekattava. Paul Kingin ohjaama elokuva on valloittava kuvaus hupsusta karhusta (Whishaw), hyväsydämisestä perheestä ja auttamisen ilosta. Ajankohtaisia muukalaisvihateemojakin sivutaan.  Harmi vain, että elokuvan juoni on älyttömän ennalta-arvattava ja tyypitelty. Parempaan tarinaan panostamalla Paddington olisi voinut olla liki erinomainen tulkinta modernista brittiläisestä satuklassikosta, tällaisenaankin toki ihan mukava filmi ja ehdottomasti myös positiivinen yllätys. Itse päähenkilö on animoitu kivasti.

Pisteytys: 7/10

Alien 3
Ohjannut David Fincher
USA 1992, 114 min.
Scifi, Kauhu, Toiminta
Pääosissa: Sigourney Weaver, Charles S. Dutton, Charles Dance



Ellen Ripleyn (Weaver) pakomatka alieneiden kynsistä päättyy vankilaplaneetalle, jonne hän huomaa harmikseen tuoneen epämieluisan vieraan. Alien 3 yhdistelee ekan osan tunnelmaa ja tokan osan toimintaa. David Fincherin esikoisohjaus ja Alien-saagan kolmososa on jakanut mielipiteitä - minusta elokuva on ihan kelpo, mutta ei laisinkaan kahden ekan filmin veroinen. Vankilamiljöö on karmivan hienosti toteutettu ja splatteria piisaa. Alienit näyttävät teknisesti aivan hirveältä, joskaan lähiotoksissa ei ole moittimista.

Pisteytys: 6/10

Alien: Resurrection - Alien - ylösnousemus
Ohjannut Jean-Pierre Jeunet
USA 1997, 104 min.
Scifi, Kauhu, Toiminta
Pääosissa: Sigourney Weaver, Winona Ryder, Ron Perlman, Dominique Pinon



Ellen Ripley (Weaver) on herätetty henkiin, tai siis kloonattu 200 vuotta oikean Ripleyn kuoleman jälkeen. Alienit sen kun evolvoituvat ja ahneet kaverit yrittävät edelleen tehdä rahaa noita vaarallisia eliöitä hyödyntämällä. Kolmen osan aikana on tullut selväksi, että reisille menee. Parjattu nelososa onkin aika turha jatkis ja monien leffasarjan fanien mielestä se olisi saanut jäädä tekemättä. Elokuvaan on kyllä panostettu: tekijätiimi on nimekäs, alienit ovat näyttäviä (vrt. edellisosan kökköys) ja Ripleyn hahmo on saatu edelleen aika mielenkiintoiseksi. Tarina on kuitenkin auttamattoman tönkkö ja kaavamainen, eikä elokuva kovasta yrityksestä huolimatta onnistu tavoittamaan edellisten elokuvien parhaita paloja.

Pisteytys: 5/10

A Very Long Engagement - Pitkät kihlajaiset
Ohjannut Jean-Pierre Jeunet
Ranska 2004, 134 min.
Romantiikka, Draama, Mysteeri
Pääosissa: Audrey Tautou, Gaspard Ulliel, Dominique Pinon




Jean-Pierre Jeunetin romanttinen draama jatkaa Amelién (2001) hengessä, joskin synkemmissä tunnelmissa. Tässäkin elokuvassa nähdään fantasiaa henkivä reaalimaailma, jossa pääroolissa nähdään Audrey Tautou. Tautoun tulkitsema Mathilde etsii sulhoaan Manechia (Ulliel), joka on hävinnyt jäljettömiin ensimmäisen maailmansodan tuoksinnoissa. Kontrasti sodan kauheuksien ja idyllisten maalaismaisemien välillä herättää ajatuksia ja tunteita. Elokuva pohjautuu Sébastien Japrisotin samannimiseen romaaniin (1993), jonka tiivistys valkokankaalle ei kyllä ole paras mahdollinen. En tosin ole lukenut kirjaa, mutta ainakin elokuvassa on aivan liikaa kestoa ja sisältöä. Romaanissa rönsyily toiminee paremmin, mutta filmatisoinnissa moniulotteinen tarina muuttuu paikallaanjunnaavaksi ja hieman sekavaksi kerronnaksi.
 
1001-listan mukainen arvio täällä.

Pisteytys: 7/10

Adventures of Ichabod & Mr. Toad -
Herra Rupikonna ja Iisoppi Kurkinen
Ohjannut James Algar, Clyde Geronimi & Jack Kinney
USA 1949, 68 min.
Animaatio, Komedia
Pääosissa: Basil Rathbone, Bing Crosby




Disneyn viimeinen 1940-luvulla tuotettu lyhytanimaatiokooste Herra Rupikonna ja Iisoppi Kurkinen yhdistelee brittiläistä ja yhdysvaltalaista tarinaperinnettä. Brittikertomus perustuu Kennet Grahamin lastenkirjaklassikkoon Kaislikossa suhisee (1908) ja jenkkiversio Washington Irvingin kirjoittamaan tarinaan The Legend of Sleepy Hollow (1820), joka tunnetaan suomeksi myös nimellä Päätön ratsumies. Filmiin lisättiin yleisömagneetiksi vielä Basil Rathbone ja Bing Crosby tarinankertojiksi, tietenkin Crosby myös laulaa lurauttaa. Elokuva ei hirveästi säväytä, vaikka taustalla onkin monenlaista legendaa ja tekijätiimissä taituri jos toinenkin.

Pisteytys: 6/10

Lilo & Stitch
Ohjannut Dean DeBlois & Chris Sanders
USA 2002, 85 min.
Animaatio, Komedia
Pääosissa: Daveigh Chase, Chris Sanders, Tia Carrere, Kevin McDonald



Järjestyksessään 42. Disney-klassikko Lilo & Stitch  vie katsojat Havaijille, jossa Lilo (Chase) adoptoi ulkoavaruudesta saapuneen hellyyttävän tuholaisen Stitchin (Sanders). Elokuva on hieman kummallinen sillisalaatti, mutta sen sanoma on hyvä ja hahmot mahtavia. Eritoten Elvistä fanittava Lilo on mainio ja Lilon sekä Nanin (Carrere) sisarussuhde tuo tarinaan kiinnostavuutta. Elokuva myös kertoo kivalla tavalla, että perheitä on erilaisia. Alun avaruusjakso tosin on liian pitkä ja hetkittäin homma hajoilee, eikä kliseekarikoiltakaan täysin vältytä. Mainio leffa kuitenkin ollakseen 2000-luvun Disney-tuotos.

Pisteytys: 7/10

Hard Candy
Ohjannut David Slade
USA 2005, 104 min.
Trilleri, Rikos, Draama
Pääosissa: Ellen Page, Patrick Wilson



Teinityttö Hayley (Page) tutustuu netissä kolmekymppiseen Jeffiin (Wilson). Kaksikko tapaa kahvilassa ja päätyy lopulta Jeffin asunnolle ottamaan valokuvia Hayleysta. Asetelma osoittautuu juuri niin pahaenteiseltä kuin arvata saattaa. Hard Candy on ahdistava ja ajatuksia herättävä elokuva, jossa on myös varsin kiinnostava uhriasetelma. Pääosakaksikko tekee oikein hyvää työtä rooliensa kanssa. Kokonaisuudessaan puistattavan piinallinen kokemus, joskin sellaisella positiivisella rikostrilleri-tavalla. Toisaalta, ei tätä viitsisi katsoa enää toiste.

Pisteytys: 7/10

lauantai 11. kesäkuuta 2016

The Ghost and Mrs. Muir - Kummitus ja rouva Muir (1947)

Ohjannut Joseph L. Mankiewicz
USA 1947, 104 min.
Romantiikka, Fantasia, Komedia
Pääosissa: Gene Tierney, Rex Harrison, George Sanders

You've been watching me bathe!
Leskirouva ja aloitteleva kirjailija Lucy Muir (Tierney) päättää muuttaa uuteen asuntoon, ja löytääkin varsin viehättävän talon meren rannalta Etelä-Englannista. Harmillisesti asuntoa riivaa entisen asukkaan, kapteeni Greggin (Harrison) kummitus, mutta yksi aave ei saa määrätietoista rouva Muiria perääntymään. Niinpä asukkaiden on yksinkertaisesti tultava toimeen keskenään. Vähitellen kaksikko kuitenkin oppii pitämään toisistaan, ja kuinka ollakaan, rakkauttakin on ilmassa.

Kummitus ja rouva Muir on tunnelmaltaan lämmin ja lempeä kummitustarina. Kaunis musiikki ja kiehtovasti rakennetut miljööt luovat miellyttävät puitteet leppoisalle ja hauskallekin ystävyydelle ja jopa romanssille, joka ei ole aivan tyypillisimmästä muotista valettu. Mukavaa elokuvassa on myös sen voimakas naishahmo, jota Gene Tierney tulkitsee onnistuneesti. Löysin googlaillessani aivan sattumalta Maarit Leski-Kärjen kirjoittaman mielenkiintoisen tekstin, jossa käsitellään tämän elokuvan emansipaatiota ja ajallisuuksia. Linkki tekstiin tässä.

Josephine Leslien samannimiseen menestysromaaniin (1945) perustuva elokuva nousi ilmestyessään suureen suosioon. Elokuvan inspiroimana aiheesta tehtiin vieläpä tv-sarja 1960-luvulla. Vilkaisin mielenkiinnosta paria jaksoa (löytyy ainakin kirjoitushetkellä Youtubesta), ja kieltämättä puitteet ovat aika samankaltaiset - mitä nyt ote on vahvemmin komediaa ja koko homma on siirretty 1960-luvulle. Tämä elokuva kuitenkin lienee paras tulkinta tästä kiehtovasta tarinasta, kirjakin voisi olla lukemisen arvoinen. Kummitus ja rouva Muir on viehättävää hömppää, josta tosin löytyy myös syvempiä tasoja. Harmillisesti elokuvassa on myös joitakin puuduttavan pitkiä dialogeja, jotka saivat ainakin tämän katsojan hetkittäin hieman levottomaksi.

Pisteytys:
7/10