lauantai 18. kesäkuuta 2016

Letter from an Unknown Woman - Kirje tuntemattomalta naiselta (1948)

Ohjannut Max Ophuls
USA 1948, 86 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Joan Fontaine, Louis Jourdan

By the time you read this letter, I might be dead...

1900-luvun alun Wienissä nuori tyttö Lisa Brendl (Fontaine) rakastuu naapurissa asuvaan hurmuripianistiin, Stefan Brandiin (Jourdan). Yksipuolinen rakkaus kukoistaa vielä vuosia myöhemminkin, ja hetkellisesti huuma on myös molemminpuolista. Naistenmies Stefanilla kuitenkin menevät heilat siinä määrin sekaisin, että Lisakin kaikkoaa ajatuksista uusien tyttösten ja sävelten tieltä. Lisa ei kuitenkaan unohda - ja eräänä päivänä Stefan saa kohtalokkaan kirjeen.

Max Ophulsin Kirje tuntemattomalta naiselta on melodraamaa parhaimmillaan! Päähenkilöitä tekisi mieli hieman läpsiä poskille kaikenlaisista typeryyksistä, mutta tähän romanttiseen sentimentaalisuuteen voi kuitenkin myös upota nenäliinapaketin kera. En itse aivan tavoittanut kyynelten tasoa tätä katsellessani, mutta ainakin Lisan ja Stefanin onneton tarina tempaisi täysillä mukaansa. Tunteikkaan tunnelman lisäksi sadan vuoden takaista Wieniä on kuvattu upealla tavalla. Mikä miljöö! On myös huikeaa, että kuvaukset tietenkin tapahtuivat studiossa Hollywoodissa.

Elokuva perustuu Stefan Zweigin vuonna 1922 ilmestyneeseen novelliin Brief einer Unbekannten. Saman tekstin pohjalta on tehty myös suomalainen elokuvaversio jo vuonna 1943, nimittäin Hannu Lemisen ohjaama Valkoiset ruusut, joka sijoittuu Helsinkiin. Muistelen katsoneeni tuon Tauno Palon ja Helena Karan tähdittämän elokuvan sivusilmällä aikapäiviä sitten, mutta pitääpä joskus katsoa se uudelleen ihan ajatuksen kanssa. Kirje tuntemattomalta naiselta muuten löytyy kirjoitushetkellä Yle Areenasta vielä muutaman päivän ajan, joten nyt on hieno tilaisuus tsekata tämä klassikko, jos se on vielä näkemättä.

Pisteytys:
8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti