L'Atalante (1934)

Ohjannut Jean Vigo
Ranska 1934, 89 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Michel Simon, Dita Parlo, Jean Dasté

Père Jules joue son accordéon.

Nuorena kuolleen Jean Vigon viimeiseksi teokseksi jäänyt L'Atalante on rujouden ja runollisuuden herkkä yhdistelmä - kenties maailman kaunein elokuva. L'Atalante-jokilaivassa matkaavat vasta avioituneet Jean (Dasté) ja Juliette (Parlo), seuranaan laivakissat, laivapoika ja vanha merikarhu Jules (Simon). Aluksen saavuttua Pariisiin, kuohuvasta suurkaupungista hurmioitunut Juliette karkaa laivasta. Jean on surusta lamaantunut, joten Julesin täytyy saada Juliette palaamaan.

Elokuvan teema on rakkaus monissa muodoissaan - sen huuma ja kaikkiallisuus, mutta myös rakastamisen vaikeus ja rakkauden aiheuttama tuska. Erikoiset yksityiskohdat ja jokilaivan omalaatuinen tilallisuus muodostavat elokuvan jäljittelemättömän kauniin, ekspressiivisen tunnelman. Sama efekti on myös huolella rakennetuilla henkilöhahmoilla. Erityiseen valokeilaan nousee upean Michel Simonin tulkinta Julesista, joka on hahmona uskomattoman monipuolinen. Yhtenä hetkenä Jules on kujeileva pikkupoika, toisena vastuuta kantava ystävä tai rajuotteinen, kokenut merenkävijä.

L'Atalante on mielenkiintoinen kokemus ja vaatii ehdottomasti useamman katselukerran. Filmi ei kuitenkaan ole Vigon edellisen ohjauksen, Nolla käytöksessä (1933), tapaan surrealistisen epämääräinen. Elokuva on helppo ymmärtää ja ottaa haltuun, mutta sen syvällisempi hahmottaminen ja siitä nauttiminen vaativat paluuta ainutlaatuisen jokilaivaromantiikan pariin. Ollapa laivakissana L'Atalantella!

Pisteytys:

10/10

Zero for Conduct - Nolla käytöksessä (1933)

Ohjannut Jean Vigo
Ranska 1933,  41 min.
Draama, Komedia
Pääosissa: Jean Dasté, Robert le Flon, Du Verron, Delphin, Léon Larive

Je vous dis merde!

Nolla käytöksessä on anarkiaa poikien sisäoppilaitoksessa, aikuisten maailman ja lasten vapautuneiden leikkien absurdi yhteentörmäys. Auktoriteettien halveksunnasta syytetty filmi joutui ilmestyttyään sensuurin kohteeksi, eikä sitä esitetty ennen toista maailmansotaa.

Rakastetun ranskalaisohjaajan Jean Vigon lyhyeksi jäänyt elämä jätti jälkipolville vain muutaman elokuvan, joista Nolla käytöksessä on toiseksi viimeinen. Anarkistiset sävyt ja surrealistiset vaikutteet kohauttivat maailmansotien välistä maailmaa, mutta elokuvat eivät suinkaan jääneet unohduksiin. Erityisesti ranskalaisen uuden aallon elokuvissa 1950-1960-luvuilla Vigon vaikutus on vahva. Nolla käytöksessä muistuttaa hieman Luis Buñuelin surrealistisia filmejä, sen lisäksi mieleen tulee väkisinkin erityisesti François Truffautin mestariteos 400 kepposta (1959).

Nolla käytöksessä on varsin hyväntuulinen ja hilpeä elokuva; erityisesti sen kuuluisa tyynysotakohtaus on suorastaan maaginen. Aivan helposti tämän filmin haltuunotto ei kuitenkaan tapahdu. Surrealistinen ote hämmentää, eikä kerronta ole tavallista ja totuttua - mikä toisaalta on myös piristävää. Elokuva hyrisyttää aivoja ylikierroksille, kunnes tajuaa, että on parempi olla ajattelematta liiaksi. Filmi vie kyllä mukanaan.

Pisteytys:

8/10