Young Frankenstein - Frankenstein Junior (1974)

Ohjannut Mel Brooks
USA 1974, 106 min.
Komedia, Kauhu
Pääosissa: Gene Wilder, Peter Boyle, Marty Feldman, Teri Garr

Abby Normal?

Kuuluisan tiedemiehen Victor Frankensteinin pojanpoika Frederick (Wilder) saa kuulla perineensä perheensä kartanon Transylvaniassa. Isoisänsä perintöön nuivasti suhtautuva Frederick joutuu muuttamaan mielensä, kun vanhasta kartanosta paljastuu isoisän salainen laboratorio yksityiskohtaisine päiväkirjoineen. Eriskummalliset palvelijat pääsevät töihin, kun Frederick ryhtyy herättämään kuolleita henkiin isoisänsä perintöä kunnioittaen.

Mel Brooksin kauhukomedia ammentaa tyylinsä eritoten Universalin kauhuklassikoista 1930-luvulta. Pääasiallisena inspiraationa on tietenkin Frankenstein (1931) sekä sen jatko-osat Frankensteinin morsian (1935) ja Frankensteinin poika (1939). Maailma on luotu viimeistä piirtoa myöten tyylikkäästi ja miljöön stereotypioista revitään aimo annos hupia. Lisäksi huumoria irtoaa karikatyyreistä, sanaleikeistä ja ylipäätään Brooksille tutusta koheltamisesta.

Frankenstein Junior on visuaalisesti tyylikäs komedia, joka ei kuitenkaan kirvoita röhönauruja. Mel Brooks on itse nostanut elokuvan yhdeksi parhaimmista ohjaustöistään, joskaan hän ei välttämänä nähnyt elokuvaa hauskimpana tekeleenään. Tämä arvio on kyllä aivan osuva. Joka tapauksessa Frankenstein Junior menestyi ilmestyttyään sangen hyvin, vaikka ei tehnytkään aivan yhtä isoa tiliä lippuluukuilla kuin samana vuonna ilmestynyt, kontroversiaalimpi Villiä hurjempi länsi (1974). Brooks on palannut kauhuklassikoiden pariin toistaiseksi viimeiseksi jääneessä ohjaustyössään Dracula: Verevä vainaja (1995).

Pisteytys:
7/10

Blazing Saddles - Villiä hurjempi länsi (1974)

Ohjannut Mel Brooks

USA 1974, 93 min.

Komedia, Lännenelokuva

Pääosissa: Cleavon Little, Gene Wilder, Slim Pickens

He's just crazy enough to do it!

Rock Ridgen pikkukaupunkia uhkaavat ilkeät korstot. Umpirasistista pikkukylää suojelemaan saapuu entinen orja ja nykyinen seriffi Bart (Little). Ennakkoluulot saavat kyytiä, kun Bart pistää tuulemaan uuden ystävänsä, alkoholisoituneen pyssysankari Jimin (Wilder) kanssa. Räiskähtelevä sekoilu huipentuu täyteen kaaokseen elokuvan loppumetreillä, mutta sen sisältö on sitä purevampi, mitä vähemmän lopputuloksesta tietää!

Mel Brooksin lännenparodia ammentaa huumorinsa hulvattomasta anarkiasta, joka tuo mieleen Marx-veljesten revittelyn. Stereotypioilla leikitellään, tahallisille anakronismeille on helppo tyrskähdellä ja neljättä seinää rikotaan ihailtavan vallattomasti. Leffa naureskelee rasisteille, mutta ei kuitenkaan pyri voimakkaaseen sanomanjulistukseen. Kaikki elokuvan vitsit eivät kyllä enää ole tätä päivää, mutta onneksi moni juttu on kuitenkin säilyttänyt tenhonsa.

Villiä hurjempi länsi oli vuoden 1974 tuottoisin elokuva ja kolmen Oscarin ehdokas, vaikka sai myös osakseen kovaa kritiikkiä. Elokuvan huumori ei ehkä nykypäivänä tunnu verrattoman radikaalilta, mutta aikaansa suhteutettuna tilanne näyttää toiselta. Pieruvitsit ja kepeä rotustereotypioilla retostelu tuskin olivat arkipäivää vielä viisikymmentä vuotta sitten ─ ja tämä rajoja rikkova elokuva oli vielä vuoden isoin hitti! Komediaelokuvien historiassa filmi on kiinnostava pieni vallankumous, vaikka huumoriarvo onkin vuosien varrella saanut pieniä kolhuja.

Pisteytys:
7/10

The Producers - Kevät koittaa Hitlerille (1968)

Ohjannut Mel Brooks
USA 1968, 88 min.
Komedia
Pääosissa: Zero Mostel, Gene Wilder

I don't like people touching my blue blanket.

Max Bialystockin (Mostel) menestyksekäs Broadway-ura on kuihtunut aikapäiviä sitten. Onneksi Maxin arka kirjanpitäjä Leo Bloom (Wilder) keksii, kuinka floppaavan näytelmän avulla voidaan tahkota rahaa. Tekstiksi valikoidaan tärähtäneen natsin käsikirjoittama iloinen musikaali Hitleristä, ja taiteelliseen tiimiinkin yritetään palkata mahdollisimman erikoisia persoonia. Nyt ainoana tehtävänä on vain saada surkea näytelmä menestymään huonosti, mikäpä olisi sen helpompaa!

Kevät koittaa Hitlerille on koomikko Mel Brooksin (1926─) esikoisohjaus ja enteilee mainiosti sitä sekoilevaa tyyliä, jota Brooks on ylläpitänyt muissakin ohjaustöissään. Elokuva sai Oscarin käsikirjoituksestaan, mutta ei muuten ollut kovin suuri hitti ilmestyessään. Maine on kasvanut vuosien varrella, ehkäpä Brooksin myöhempien ohjaustöiden ja roolien myötävaikutuksella. Tätä nykyä räävitön komedia saa kehuja osakseen arvostelussa kuin arvostelussa, joskaan en täysin ymmärrä, minkä vuoksi.

Elokuvan huumori syntyy heteromiehen katseen kautta: on mekkoon pukeutuva mies, ruotsalaisblondi eroottisena leluna ja vanhempia naisia, joiden kanssa leperrellään kärsivinä vain rahan vuoksi. Huumori on näiltä osin auttamattoman vanhentunutta, mutta on elokuvassa mukana hauskojakin oivalluksia. Erityisesti hippi-Hitler hymyilyttää ja toki koko näytelmä on aivan onnistunutta mustaa komediaa. Myös elokuvan hahmoja on kehuttu hupaisiksi ja sitä ne varmasti ovatkin, jos nauttii karikatyyreistä ja huutamisesta. Omalta osaltani naurut jäivät vähiin, mutta aikansa kuvaa tämäkin. Ovatkohan elokuvasta tehty musikaali (2001) ja sen pohjalta syntynyt uusintafilmatisointi (2005) parempia vai laimeampia?

Pisteytys:

6/10

LUUKKU 17: Komediahelmi 1970-luvulta

40 vuotta sitten Suomessa vuoden katsotuimpiin elokuviin lukeutuivat kotimaiset komediat Loma ja Lottovoittaja UKK Turhapuro. Myös Mel Brooksin Pähkähullujen paratiisi veti runsaasti yleisöä teattereihin meillä ja muuallakin, vaikkei siitä tullutkaan samanlaista hittiä kuin Brooksin aiemmista ohjaustöistä. Mutta mikä unohdettu helmi tämä onkaan!

Silent Movie - Pähkähullujen paratiisi

Ohjannut Mel Brooks
USA 1976, 87 min.

Mykkäelokuva, Komedia

Pääosissa: Mel Brooks, Marty Feldman, Dom DeLuise

Entinen ohjaajasuuruus Mel Funn (Brooks) yrittää tehdä paluun ja ehdottaa studiolle mykkäelokuvan tekoa. Tolloine ystävineen Funn kamppailee saadakseen ideansa toteutettua. Elokuvaan värvätään joukko tunnettuja viihdetaiteilijoita, kuten miimikko Marcel Marceau ja Liza Minnelli. Tähdet nähdään elokuvassa tietenkin cameo-rooleissa. Erityisesti Marceaun lyhyt kohtaus on loistava! (Tähdennettäköön vielä, että rakastan mimiikkaa.)
 

Elokuvan tekemisestä kertova elokuva on elokuvassa tehtävän elokuvan (hehheh) tapaan toteutettu mykkäelokuvana ja vauhdikkaana slapstickina. Näyttelijät heittäytyvät kohellukseen antaumuksella ja Mel Brooksin Hollywood-satiiri on purevaa. Lopputulos on hulvaton! Viihdearvostaan huolimatta Pähkähullujen paratiisi ei ole saavuttanut yhtä suurta suosiota, kuin Brooksin aiemmat komediat. Elokuvassa on toki muutama vähän kehnokin vitsi, mutta mitäpä pienistä hudeista, kun kokonaisuus kuitenkin naurattaa makeasti.

Pisteytys:
8/10