Crash (1996)

Ohjannut David Cronenberg

Kanada & Iso-Britannia 1996, 100 min.

Draama, Trilleri

Pääosissa: James Spader, Deborah Kara Unger, Elias Koteas

 

Maybe the next time, darling.

James Ballard (Spader) ajaa kohtalokkaan kolarin, jossa menehtyy yksi ihminen. James ja hänen vaimonsa Catherine (Unger) uppoutuvat käsittelemään kolarin jälkiseuraamuksia kiihkeällä tavalla. Avoimessa suhteessa elävä pariskunta vietellään mukaan outoon fetissiin, jossa kolarit synnyttävät kiihkoa. Koleassa maailmassa tunteet ovat kuolleet, mutta ihmisruumiin sulautuminen bensankatkuiseen kojeeseen voi vielä sytyttää viimeisen kipinän.

 

David Cronenbergin elokuvissa kehollisuus, ruumiinmuokkaus ja teknologia ovat toistuvia teemoja. Crash alkaa kriisistä ja tyhjyydestä, haavasta, joka paikataan romupellillä. Elokuvaa on usein luonnehdittu hypnoottiseksi ja sitä utuinen kerronta kieltämättä onkin. Eroottinen sisältö ja lukuisat seksikohtaukset ovat aiheuttaneet paheksuntaa, mutta ne eivät tunnu tirkistelyltä. Intiimiä yhteyttä käsittelevään elokuvaan tyyli sopii. Mutta kiusallisen tyypilliseen tapaan elokuvassa näytetään ennemmin alastomia naisvartaloita kuin miehiä, jotka saavat pitää housut jalassaan.

 

Crash on jakanut mielipiteitä: kauhistelun ohella elokuvaa on myös ylistetty. Huomattavin osoitus arvostuksesta on Kultainen palmu, joka on toistaiseksi jäänyt Cronenbergin ainoaksi, vaikka useampia ehdokkuuksia onkin tullut. Crash vertautuu kiinnostavasti erääseen myöhempään Kultaisen palmun voittajaan, kehokauhu Titaneen (2021). Crash ei ole yhtä graafinen ja kaukana kauhusta, vaikka synkkämielinen onkin. Titane käsittelee sekin ruumiillisuutta, mutta keskittyy ajan hengessä enemmän sukupuoleen ─ teemaan, joka ei Crashille ole niin keskeinen. Rajoja koettelevaa kerrontaa toki kummassakin, teknologian ja lihan rajuja kohtaamisia kivun tuolla puolen.

Pisteytys: 7/10

A History of Violence (2005)

Ohjannut David Cronenberg 

USA, Kanada, Iso-Britannia & Saksa 2005, 96 min.

Rikos, Trilleri, Draama

Pääosissa: Viggo Mortensen, Maria Bello, Ed Harris, Ashton Holmes, William Hurt

 

Who's Joey?

 

Tom Stall (Mortensen) on rehti ja rauhallinen perheenisä, joka työskentelee pikkukaupungin dinerissä. Yllättäen Tom saa tahatonta mainetta paikallisena sankarina, sillä hän taltuttaa yksin kaksi aseistautunutta ryöstäjää. Mediahuomiota saanut tapaus poikii ikäviä jälkiseurauksia: pian Tomin kotikonnuille saapuu lisää kutsumattomia vieraita. Tomin ovelle saapuu philadelphialaisia gangstereita, jotka väittävät tuntevansa Tomin väkivaltaisena rikollisena nimeltään Joey Cusack.

Hämyisen tunnelmallinen rikoselokuva perustuu samannimiseen mafiasarjakuvaan (1997). Elokuvassa juoni tikittää tarkasti, eikä mysteeri avaudu yhtään liikaa. Gangstereiden ja Tomin tarinat saavat epäilemään, uskomaan ja vaikuttumaan. Kuka Joey on? Miksi gangsterit riivaavat Tomia? Voiko itsensä kadottaa? Epävarmuudella pelaaminen on taitavaa loppuun saakka, vaikka keskeinen juju lopulta paljastuukin. Katsoja saa täydentää aukkoja oman mielensä mukaan: toisella katselukerralla olisi varmasti mahdollista löytää vihjeitä, jotka ensinäkemältä jäävät huomiotta.

A History of Violence on noussut esille monilla listoilla, joilla hekumoidaan 2000-luvun parhaita elokuvia. Jo ilmestyessään filmi oli arvostelumenestys, vaikka suurten yleisöjen megahittiä elokuvasta ei tullutkaan. Taitavasti kerrottu tarina kiistämättä kuuluu vuotensa elokuvatapauksiin, eikä vain tasapainoisen tarinansa ansiosta. Viggo Mortensenin vaativa päärooli on onnistunut, Maria Bello hallitsee skaalan vihaa, pelkoa ja epävarmuutta, ja mieleen jää myös William Hurtin lyhyt mutta intensiivinen mafiosotulkinta. Yksi ontuva seksikohtaus on oikeastaan elokuvan ainoa outo töyssy, jossa ajan patina näkyy kiusallisesti. A History of Violence on silti valtaosin sangen onnistunut rikostrilleri. Tarina hyytää, vaan ei jätä kylmäksi.

Pisteytys: 8/10

Naked Lunch ─ Alaston lounas (1991)

Ohjannut David Cronenberg

Kanada, Iso-Britannia & Japani 1991, 115 min.

Draama, Rikos

Pääosissa: Peter Weller, Ian Holm, Judy Davis, Roy Scheider

 

Exterminate all rational thought.

 

Tuholaistorjuja William Lee (Weller) saa yhteydenoton erikoiselta jättikuoriaiselta. Peräpäästään puhuva ötökkä esittäytyy Leen pomoksi, joka odottaa jatkossa Leen toimittavan hänelle tärkeitä raportteja. Agentiksi ajautuvan Leen tehtävänä olisi murhata oma vaimonsa Joan (Davis), joka on pahassa hyönteismyrkkykoukussa. Sattumalta murha onnistuu ja Leen täytyy paeta Välitilaan.

Beatkirjailija William S. Burroughsin tunnetuin romaani Alaston lounas (1959) on huumetripeissä hourailua ja tajunnanvirtaista yhteiskuntakritiikkiä. Tämä elokuva perustuu kirjaan vain osittain ja on lisäksi surrealistinen kertomus Burroughsin romaanin synnystä. Ajatusten vapauttamisen ja mielen kontrolloinnin teemat kuvaavat kiinnostavasti kirjoittamista, joka on elokuvan keskeinen aihio. Teemoihin on kudottu paljon muutakin, kuten Burroughsin kirjassaan käsittelemää homoseksuaalisuutta. Suhde seksuaalisuuteen on sinänsä ilahduttavan mutkatonta, vaikka esitystavassa onkin oman aikansa yksipuolisuutta ja stereotyyppejä.

 

Ellottavan ötökkäkauhun mestari David Cronenberg on visioinut täysin järjettömän maailman taitavasti, sillä lähdeteos ei ole helpoimmasta päästä edes lukea. Hieman scifiltä maistuvassa elokuvassa on ripaus film noirien tunnelmaa: juoni on kiehtovan käsittämätön kuin Syvässä unessa (1946), mutta oudoiksi olennoiksi muuttuvine kirjoituskoneineen tarina on vielä älyttömämpi. Riemukkaan kummaa tunnelmaa tahdittaa vapaasti tempoileva jazz. Ötökkäpulverin tarjoama hallusinointitrippi ei ole kaikkien makuun, mutta matka on taatusti mieleenpainuva.

Pisteytys: 7/10

The Fly ─ Kärpänen (1986)

Ohjannut David Cronenberg

USA, Iso-Britannia & Kanada 1986, 96 min.

Scifi, Kauhu

Pääosissa: Jeff Goldblum, Geena Davis, John Getz

 

We can't trust the insect.

 

Keksijä Seth Brundle (Goldblum) on saanut valmiiksi teleportin, joka on osoittautunut toimivaksi ainakin esineiden siirtelyssä. Lupaavista testituloksista huumaantunut Brundle päättää samppanjapäissään kokeilla itsensä siirtämistä, mutta teleporttikoppiin livahtaa pieni, huomaamaton kärpänen. Brundlen ja kärpäsen geenit sulautuvat toisiinsa ja hiljalleen mies muuttuu hyönteiseksi. Brundlen toimittajaystävä ja heila Veronica Quaife (Davis) joutuu kauhunäytelmän todistajaksi ja vakavasti sairaan Brundlen ainoaksi hoivaajaksi.

Kärpänen on uusintaversio samannimisestä b-kauhusta vuodelta 1958. David Cronenbergin visio vie epäonnisen tieteilijän muodonmuutosta järisyttävämpään suuntaan: Oscar-palkitut maskeeraukset ovat taitavia ja niin ällöttäviä, ettei kärpäsmiehen sokeri-imurointia seuratessa tee ainakaan mieli hamuta karkkipussia. Aikalaisyleisöt löysivät elokuvasta AIDS-tematiikkaa, vaikka Cronenbergin tavoitteena taisi olla ylipäätään tarkastella sairauksia, vanhenemista ja ihmiskehon muutosta. Nykykatsoja pohtii myös oikeutta kehoon ja sen koskemattomuuteen, ainakin kun seuraa Veronica Quaifen osakseen saamia koettelemuksia.

Erinomaisesti menestyneestä Kärpäsestä tuli Cronenbergin uran isoin kaupallinen hitti. Jatko-osakin (1989) tehtiin, mutta sen ohjasi Chris Walas ja kriitikot pitivät tuotosta heikkona. Viime vuosina on huhuttu jälleen uudesta versiosta, mutta toistaiseksi suunnitelmat taitavat olla hyllytettyinä. Sinällään yksinkertaisesta ideasta saa kiistämättä yllättävän paljon irti ─ siis muutakin kuin puklauttavia irtokorvia ja muita putoilevia kehonosia. Body horrorin ohella Kärpänen sisältää aivan kiinnostavaa dramatiikkaa ja pohdintaa ihmisyydestä. Säästän tekstin loppuun oman dorkan puujalkamaisen oivallukseni: jos kärpänen on deminutiivi, tuleeko Seth Brundlesta KÄRPÄ?

Pisteytys: 7/10

Videodrome - tuhon ase (1983)

Ohjannut David Cronenberg

Kanada 1983, 87 min.

Kauhu, Scifi

Pääosissa: James Woods, Sonja Smits, Debbie Harry

You'll have to learn to live in a very strange new world.

Body horror -kulttiklassikko Videodrome kuljettaa katsojansa dystopialta haiskahtavaan maailmaan. Tv-yhtiössä työskentelevä Max Renn (Woods) etsii toinen toistaan shokeeraavampia ohjelmia nälkäisten katsojien silmänruuaksi. Maxin huomio kiinnittyy salamyhkäiseen Videodrome-ohjelmaan, jossa esitetään erilaisia kidutuksia ja murhia. Ohjelman jäljille lähtevä Max uppoutuu äkkiarvaamatta outojen hallusinaatioiden ja vääristyneen todellisuuden maailmaan, josta ei ole paluuta.

Videodromen ilmestyessä elettiin aikaa, jolloin VHS-kasetit ja videonauhurit yleistyivät ja valtasivat markkinoita. Elokuva kysyy, kuinka valmiita olemme uuden teknologian edessä: erotammeko todellisuuden ja fiktion toisistaan? Makaaberin ällöttävät kohtaukset ovat osuvia ja parhaimmillaan hauskojakin. Omaakin vatsaa vääntää tuskallisesti, kun ase solahtaa Max Rennin sisuskaluihin, tekee siellä tuhojaan ja juurtuu lopulta Maxin uudeksi tuhoisaksi kädeksi. Nokkela vertaus väkivaltavaikutteiden imeytymisestä tuo mieleen Taksikuskin (1976) lopun.

 

Televisio- ja videoväkivallan rajoja ja mieltä pohtiva elokuva esittää tarkoituksellisen karmivaa kuvastoa. Liekö se yksi syy sille, miksi Videodrome floppasi lippuluukuilla; teoksen onkin myöhemmin pohdittu olleen "edellä aikaansa". Kiistämättä elokuvan nihilistinen mediakritiikki tuntuu aika puhuttelevalta täältä tulevaisuudesta käsin, kun pienet ruudut kulkevat mukanamme kaikkialle. Internet tulvii loppumattomana virtana videoita, jotka leviävät salamannopeasti ympäri maailman ja tahkovat valtavia katsojalukuja ennen kuin kukaan ehtii sanoa, olisiko tätä saanut katsoa.

Pisteytys: 8/10