Ohjannut David Cronenberg
USA, Kanada, Iso-Britannia & Saksa 2005, 96 min.
Rikos, Trilleri, Draama
Pääosissa: Viggo Mortensen, Maria Bello, Ed Harris, Ashton Holmes, William Hurt
Tom Stall (Mortensen) on rehti ja rauhallinen perheenisä, joka työskentelee pikkukaupungin dinerissä. Yllättäen Tom saa tahatonta mainetta paikallisena sankarina, sillä hän taltuttaa yksin kaksi aseistautunutta ryöstäjää. Mediahuomiota saanut tapaus poikii ikäviä jälkiseurauksia: pian Tomin kotikonnuille saapuu lisää kutsumattomia vieraita. Tomin ovelle saapuu philadelphialaisia gangstereita, jotka väittävät tuntevansa Tomin väkivaltaisena rikollisena nimeltään Joey Cusack.
Hämyisen tunnelmallinen rikoselokuva perustuu samannimiseen mafiasarjakuvaan (1997). Elokuvassa juoni tikittää tarkasti, eikä mysteeri avaudu yhtään liikaa. Gangstereiden ja Tomin tarinat saavat epäilemään, uskomaan ja vaikuttumaan. Kuka Joey on? Miksi gangsterit riivaavat Tomia? Voiko itsensä kadottaa? Epävarmuudella pelaaminen on taitavaa loppuun saakka, vaikka keskeinen juju lopulta paljastuukin. Katsoja saa täydentää aukkoja oman mielensä mukaan: toisella katselukerralla olisi varmasti mahdollista löytää vihjeitä, jotka ensinäkemältä jäävät huomiotta.

A History of Violence on noussut esille monilla listoilla, joilla hekumoidaan 2000-luvun parhaita elokuvia. Jo ilmestyessään filmi oli arvostelumenestys, vaikka suurten yleisöjen megahittiä elokuvasta ei tullutkaan. Taitavasti kerrottu tarina kiistämättä kuuluu vuotensa elokuvatapauksiin, eikä vain tasapainoisen tarinansa ansiosta. Viggo Mortensenin vaativa päärooli on onnistunut, Maria Bello hallitsee skaalan vihaa, pelkoa ja epävarmuutta, ja mieleen jää myös William Hurtin lyhyt mutta intensiivinen mafiosotulkinta. Yksi ontuva seksikohtaus on oikeastaan elokuvan ainoa outo töyssy, jossa ajan patina näkyy kiusallisesti. A History of Violence on silti valtaosin sangen onnistunut rikostrilleri. Tarina hyytää, vaan ei jätä kylmäksi.
Pisteytys: 8/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti