The Band Wagon - Iskelmäkaruselli (1953)

Ohjannut Vincente Minnelli
USA 1953, 102 min.
Musikaali, Komedia
Pääosissa: Fred Astaire, Cyd Charisse, Oscar Levant, Nanette Fabray

We hate each other very much!

Vincente Minnellin värikäs backstage-musikaali kertoo showtähdistä, jotka tekevät uutta musikaalia  Broadwaylle. Päähenkilö Tony Hunter (Astaire) on kuuluisa tanssija, jonka ura on jo kääntynyt laskusuuntaan. Ystäviensä kera hän ryhtyy työstämään uudenlaista musikaalia, joka kuitenkin osoittautuu mahtipontisuudessaan melkoiseksi haasteeksi: vastanäyttelijän Gabriellen (Charisse) kanssa tulee kränää, tanssijoiden askeleet eivät meinaa osua yhteen ja koko käsikirjoitus tuntuu kummalta sekasotkulta.

Iskelmäkaruselli todistelee osaltaan amerikkalaisen steppiviihteen elinvoimaisuutta, mutta huomioi myös muutoksen tuulet. Tuloksena on tarinaltaan ja rakenteeltaan klassinen musikaali, joka kuitenkin onnistuu poikkeamaan valtavirrasta. Tutut ja turvalliset musikaalielementit solahtavat kauniisti uuden vuosikymmenen vauhtiin ja räikeisiin värisävyihin. Fred Astairen charmi liitetään usein tanssitaiturin tyylikkäisiin 1930-luvun musikaaleihin (esim. Top Hat, 1935), mutta aivan yhtä sutjakkaalta meno vaikuttaa vielä viisikymppisenäkin! Erityisen loistava on elokuvan alkupuolella nähtävä "Shine On Your Shoes" -tanssinumero.

Koska elokuvan tarina on suorastaan ennalta-arvattava (näytös tietenkin floppaa aluksi ja toraisa pääpari muuttuu ajan kanssa sydänkäpysiksi), musikaalikohtaukset nousevat tärkeään osaan. Tanssinumerot ovatkin varsin oivaltavia. Mukana menossa nähdään niin riitaisa vauvakolmikko kuin myös yksityisetsivän blues, vitsikäs ja jazzahtava film noir -tanssinumero. Vaikka vuotta aiemmin ilmestynyt tanssi-ilottelu Laulavat sadepisarat (1952) onkin rutkasti tunnetumpi ja ehkä myös aavistuksen omaperäisempi, sukkelasti pyörivä Iskelmäkaruselli vetää sille vertoja. Elokuvan loppulaulua mukaillen, it's en-ter-tain-ment!

Pisteytys:
8/10

An American in Paris - Pariisin lumoissa (1951)

Ohjannut Vincente Minnelli
USA 1951, 113 min.
Musikaali, Romantiikka
Pääosissa: Gene Kelly, Leslie Caron, Oscar Levant, Nina Foch

If you can't paint in Paris, you better give up.

Jerry Mulligan (Kelly) on entinen jenkkisotilas, joka on päätynyt Pariisiin viettämään köyhää taiteilijaelämää. Jerryn päivät kuluvat taiteilijaystävien kanssa hullutellen ja maalaten maisematauluja, joita hän ei saa kaupaksi. Eräänä päivänä rikas taideintoilija Milo Roberts (Foch) kääntää Jerryn uran nousuun, mutta flirtistä huolimatta Jerryn sydän ei lämpene Milolle. Sen sijaan viehättävä parfyymiliikkeen myyjä Lise Bouvier (Caron) saa Jerryn pauloihinsa - harmi vain, että eräs Jerryn ystävistä on myös iskenyt silmänsä ihanaan Liseen.

Klassinen Gene Kellyn tähdittämä steppailumusikaali ammentaa vaikutteita tanssielokuvien kuningattaresta Punaiset kengät (1948). Voimakkaimmin vaikutus näkyy lopun pitkässä, unenomaisessa balettikohtauksessa. Pariisin lumoissa jatkaa myös yhdysvaltalaisten puhtaan viihteellisten musikaalien perinnettä köykäisellä juonellaan. Heppoinen tarina on silti vallan kelpo kehys elokuvaan, jonka fokus on lopulta vain viihdyttää katsojaa värikkäillä puvuilla, muutamilla osuvilla sanailuilla ja (paikoin hyvin kunnianhimoisilla) tanssiosuuksilla. Viehättävä Pariisin lumoissa oli yleisömenestys sekä arvatenkin aikansa Oscar-magneetti peräti kahdeksalla ehdokkuudella ja kuudella voitolla. Gene Kelly sai myös filmin myötä kunnia-Oscarin, joka jäi hänen ainoaksi akatemiapalkinnokseen.

Pariisin lumoissa on erinomaista viihdettä ja sen pariin voi mieluusti palata joskus uudelleenkin. Lempparimusikaaliksi elokuvasta ei silti ole, vaikka Gene Kellyn tanssi-ilmaisu ansaitseekin kunniamainintansa. Elokuvan katselu tuntui kuitenkin myös hauskan ajankohtaiselta tällä hetkellä, kun moderni, joskin hyvin genekellymäinen La La Land (2016) pyörii teattereissa saaden osakseen hieman liioitellultakin tuntuvaa ylistyslaulua. Lienevätkö 89. Oscarit samanlaista iloittelumusikaalin juhlaa kuin yli kuudenkymmenen vuoden takainen 24. gaala?

Pisteytys:

7/10