3. luukku: 100 vuotta sitten (Hän joka saa korvapuustit, 1924)

Laughter ─ the bitterest and most subtle death to hope...

Elokuvavuosi 1924 muistetaan muun muassa hittielokuvistaan Bagdadin varas (1924) sekä Ujo tyttö (1924). Vuonna 1924 perustettiin leijonankarjunnastaan tunnettu Metro-Goldwyn-Mayer-studio ja päivän luukusta paljastuukin studion menestyksekäs ensituotanto. Hauska knoppi on se, että itse leijonakin pääsee filmissä pieneen rooliin! MGM:n lisäksi satavuotiaiden kerhoon ovat tänä vuonna astuneet muun muassa Marlon Brando, Sidney Lumet, Marcello Mastroianni ja Lauren Bacall.

Vuoden 1924 merkittävimmistä elokuvista huomiota ansaitsevat eritoten Buster Keatonin kekseliäs komedia Kovaa kyytiä ja kaunokaisia (1924) sekä Erich von Stroheimin osittain kadonnut draama Ahneus (1924), "elokuvahistorian kuuluisin torso". Niiden lisäksi juuri näin joulukuussa katsottavaksi sopii riipaiseva Viimeinen mies (1924), joka sai ensi-iltansa jouluaattona. Hyytäviin talvitunnelmiin vie maaginen dokumentti The Great White Silence (1924).

 

 

He Who Gets Slapped - Hän joka saa korvapuustit

Ohjannut Victor Sjöström

USA 1924, 95 min.

Draama

Pääosissa: Lon Chaney, Norma Shearer, Marc McDermott

 

 

 

 

Tutkija Paul Beaumont (Chaney) valmistautuu esittelemään tiedeakatemialle merkittäviä tutkimustuloksiaan, mutta joutuu ystävänsä paroni Regnardin (McDermott) pettämäksi. Regnard esittelee Beaumontin uurastuksen omina ansioinaan ja vieläpä viettelee miespolon vaimon! Lyöty Beaumont päätyy sirkusklovniksi, jatkuvan naurun ja pilkan kohteeksi. Kuinka käy, kun paroni eräänä päivänä astelee yleisöön ja iskee silmänsä Beaumontin ihailemaan kauniiseen sirkustähteen?

 

Hän joka saa korvapuustit on syvän traaginen kertomus maailman murjomasta ihmisestä, jota Lon Chaney tulkitsee suurella herkkyydellä. Kuvakerronnassa on runollisuutta, miltei unenomaisia jaksoja kohtausten vaihtuessa. Sirkusmiljöö puolestaan on sopivan taianomainen tapahtuma-areena. Kuten todettua, elokuva on MGM-studion ensituotantoa. Aloitus on näyttävä, sillä päärooliin valittiin eturivin tähtinäyttelijöitä ja ohjaajaksi taitava ruotsalainen Victor Sjöström. Panostus kannatti, sillä elokuvasta tuli hyvin suosittu ja kriitikoiden lemmikki.

Elokuvaa katsoessani mieleen nousi saksalaiskauhu Nauruihminen (1928), jossa lyödyn ilveilijähahmon traagisuus on eri tavalla synkkää. Tunnetusti Batmanin Jokeri-hahmo on saanut innoitustaan Nauruihmisestä, mutta kylläpä tämänkin pellen tarinassa on jotain samaa vaikkapa Joker (2019) -elokuvan päähenkilön kanssa. Kuitenkaan Paul Beaumont tai HE-klovni ei päädy lietsomaan kaaosta oman epäonnensa vuoksi. Hän on traaginen, petetty ja kovia kokenut kenties, kostonhimoinenkin, mutta hahmona silti altavastaaja ja todellisen rakkauden puolustaja.

 

Pisteytys: 8/10

Wild Strawberries - Mansikkapaikka (1957)

Ohjannut Ingmar Bergman
Ruotsi 1957, 91 min.
Draama
Pääosissa: Victor Sjöström, Ingrid Thulin, Bibi Andersson

Ja, må han leva uti hundrade år!

Mansikkapaikka eli Smultronstället seuraa tohtori Isak Bergin (Sjöström) matkaa kohti promootiota, jossa hänet on määrä vihkiä riemutohtoriksi. Automatka muuttuu unenomaiseksi muisteloksi, sillä erikoiset kohtaamiset saavat vanhuksen mietteliääksi. Eriskummallisissa unissaan Isak vierailee uudelleen elämänsä mansikkapaikoilla ja murheen laaksoissa.

Pääroolia ilmeikkäästi näyttelevä Victor Sjöström tunnetaan ruotsalaisen mykkäelokuvan suurena nimenä, ja näkyypä hänen vaikutuksensa myös kenties merkittävimmän ruotsalaisohjaajan Ingmar Bergmanin töissä. Tässäkin elokuvassa Sjöströmin teokset läikähtävät mieleen useammankin kerran, eritoten upea Ajomies (1921). Molemmissa elokuvissa tehdään tiliä menneisyyden kanssa, konkreettisimmin yhtäläisyys nousee mieleen eräässä Isakin unessa, jossa autiolta kadulta saapuvat kuolemaa kuljettavat vaunut.

Elämän ja kuoleman iäisyyskysymyksiin erinomaisesti pureutuva Mansikkapaikka keräsi kiitosta ilmestyessään. Näin vuosikymmenten päästä on helppo arvioida, että teos on eittämättä yksi Bergmanin hienon uran kohokohtia. Mansikkapaikka tarkastelee valtavan kauniisti, paikoin riipivästikin, ainutkertaisen elämän vääjäämätöntä kulkua ja armottomuutta. Teema on siis aina ajankohtainen ja yhtä koskettava. Tutkielmaa itsensä löytämisestä, yhteenkuuluvuudesta tai pikemminkin ulkopuolisuudesta käsitellään erilaisin tyylein. Unennäyt ovat yhtä surrealistisia kuin uni itse, ja muistot taas hauskoja, huolettomia ja viehättäviä yksityiskohtia korostavia. Loisteliaat roolisuoritukset, varsinkin Sjöströmin, kruunaavat rakastettavan kokonaisuuden.

Pisteytys:

10/10

The Phantom Carriage - Ajomies (1921)

Ohjannut Victor Sjöström
Ruotsi 1921, 93 min.
Mykkäelokuva, Fantasia, Kauhu
Pääosissa: Victor Sjöström, Tore Svennberg, Astrid Holm

Det finns en gammal, gammal kärra...

On uudenvuoden aatto. Kolme juoppoa tarinoi hautausmaalla vanhasta legendasta, ajomiehen kohtalosta. Ken kuolee vuoden viimeisenä hetkenä, on joutuva itsensä kuoleman palvelukseen, ajomieheksi keräämään menehtyneiden sieluja... Ja kuinka ollakaan, vuoden viimeisellä hetkellä kolmikko ajautuu riitaan, jossa yksi miekkosista saa surmansa. Ennen ajomieheksi joutumistaan on kuolleen Davidin (Sjöström) kohdattava menneisyytensä synnit.

Ajomies on yksi Ruotsin elokuvahistorian tähtihetkiä. Victor Sjöströmin ohjaus ja lukuisat erikoistehosteet ovat edelleen upeaa katseltavaa. Jännittävä tarina polveilee useisiin takautumien takautumiin, mutta se ei silti tee juonesta vaikeaselkoista. Kertomus rakentuu vähitellen koko komeuteensa, eikä se perinteisestä Dickens-asetelmastaan huolimatta ole tusinatavaraa.

David ei ole vuoden mies.

Uudenvuoden aattona ensi-iltansa saanut Ajomies on taatusti vavahduttanut aikalaiskatsojia, sillä filmi on edelleen monin tavoin hätkähdyttävän vaikuttava elokuva. Hetkittäin Ajomies etenee hieman hidastempoisesti, mutta katselu ei silti ole lainkaan pitkäveteistä. Ajomies on kiinnostava myös myöhemmän ruotsalaisen elokuvataiteen vuoksi, sillä vuosien varrella filmi on toiminut inspiraation lähteenä monille elokuvantekijöille, muun muassa Ingmar Bergmanille.

Pisteytys:

8/10