Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maureen O'Hara. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maureen O'Hara. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. huhtikuuta 2017

The Quiet Man - Vaitelias mies (1952)

Ohjannut John Ford
USA 1952, 129 min.
Romantiikka, Komedia, Draama
Pääosissa: John Wayne, Maureen O'Hara, Victor McLaglen

There'll be no locks or bolts between us, Mary Kate...
John Fordin 1920-luvulle sijoittuvan romanttisen komedian päähenkilö on Yhdysvalloissa varttunut nyrkkeilijä Sean (Wayne), joka saapuu synnyinseuduilleen Irlantiin. Nostalgiapuuskassa Sean rakastuu oitis saaren vehreisiin maisemiin ja sen valloittavaan yhteisöön. Seanin suurin rakkaus on kuitenkin räiskyvä Mary Kate (O'Hara), jonka kanssa syttyvää romanssia tosin jarruttelee Maryn kiukkuinen veli "Red" (McLaglen) ─ sekä Seanin synkkä menneisyys.

Vaitelias mies on kuvattu suurelta osin Irlannissa komeissa puitteissa. Värikylläisyyttä huokuva Technicolor-elokuva sytyttää välittömän mielihalun päästä kirmailemaan vihreän saaren kumpuileville nummille! Leppoisien irkkusävelmien ryydittämä elokuva on toki aika tavalla romantisoitu, ja se tuo väistämättä mieleen Fordin toisen nostalgiadraaman Vihreä oli laaksoni (1941). Irlantilaisen kyläyhteisön ja tapakulttuurin tutkielmana Vaitelias mies on kiinnostavimmillaan. Yhteisökuvaus on esitys entisaikain kyläelämästä, jossa jokaisella stereotyyppisellä hahmolla on oma melko staattinen sijansa. Kuten jo todettua, vaikutelma on varsin romantisoitu, mutta sellaistahan nostalgia on. Tapoja puolestaan tarkastellaan erityisesti Seanin kautta, joka jenkkinä ei ymmärrä esimerkiksi Mary Katen tuohtumusta myötäjäisten menetyksestä. Amerikan mailla deittailukin oli yksinkertaisempaa!

Kiivaat päähenkilöt Mary ja Sean ovat upea pari, ja räiskyvän Maryn osa oli Maureen O'Haran henkilökohtaisia lempirooleja. Näyttelijät ja ystävykset John Wayne ja Maureen O'Hara nähtiin yhdessä myös neljässä muussa elokuvassa, joista tämän elokuvan lisäksi tunnetuin lienee romanttinen western Rio Grande (1950). Hyvään yhteispeliin yltäneet näyttelijät eivät päässeet kisaamaan akatemiapalkinnoista, mutta Vaitelias mies huomioitiin kyllä viidellä muulla Oscar-ehdokkuudella. Elokuva voitti palkinnot kuvauksen ja parhaan elokuvan kategorioissa. En tohtisi nimetä Vaiteliasta miestä vuoden 1952 parhaaksi elokuvaksi, vaikka kokonaisuus onkin mainio. Romanttisena komediana filmi tosin lyö laudalta lukuisat modernimmat genrensä edustajat.

Pisteytys:
8/10

perjantai 20. tammikuuta 2017

Rio Grande (1950)

Ohjannut John Ford
USA 1950, 105 min.
Lännenelokuva, Romantiikka
Pääosissa: John Wayne, Maureen O'Hara, Claude Jarman Jr., Ben Johnson

Put out of your mind any romantic ideas that it's a way of glory!

Everstiluutnantti Kirby Yorke (Wayne) on ratsastanut sotakomennuksesta toiseen, eikä ole nähnyt vaimoaan tai poikaansa viiteentoista vuoteen. Niinpä Yorke saa kokea yllätyksen, kun uusien palvelukseen astuvien nuorukaisten joukossa on hänen alaikäinen poikansa Jeff (Jarman). Pian myös vaimo Kathleen (O'Hara) saapuu keskelle Rio Grande -joen kupeessa vellovia intiaanikahinoita houkutellakseen poikansa takaisin kotiin.

Kirby Yorken (tai muissa elokuvissa Yorkin) tarinaa kerrottiin jo elokuvissa Apassilinnake (1948) ja Keltainen nauha (1949), joiden kanssa Rio Grande muodostaa John Fordin niin kutsutun ratsuväkitrilogian. Jo seuraavan elokuva-aiheen pariin haikaillut Ford ei ollut kovin innokas ohjaamaan kolmatta filmiä samasta teemasta, mutta studio sai ohjaajan pään käännettyä. Hyvä niin, sillä Rio Grandea on pidetty trilogian parhaana osana. Sarjan kaksi muuta filmiä eivät ole päässeet 1001-listalle, eivätkä ne muutoinkaan lukeudu Fordin nimekkäimpien filmien joukkoon. Päätösosa toimii mainiosti itsenäisenä teoksenaankin.

Utahin uljaat maisemat, ratsuväen torventörähdykset ja tunnelmalliset musiikkinumerot tekevät Rio Grandesta mieluisan elämysmatkan sinne kaukaiseen ja hyvin kuvitteelliseen villiin länteen. Miehuullisuusteemaa sivuavassa tarinassa naureskellaan poikamaisille kujeille, mutta lopulta kypsä aikuisuus ja velvollisuudentunto voittavat. Kirby Yorken lämmitellessä perhesuhteitaan, intiaanitaistelut jäävät sivuosaan eikä sodinnan syytä edes taustoiteta mitenkään - kunhan nyt joku pahisryhmittymä on saatu paukuttelemaan naisia pyörryksiin. Elokuvassa nähdään siis toki ripaus toimintaa ja myös varsin huimapäisiä rodeotemppuja. Hieman välityöltä tuntuva Rio Grande ei kenties ole Fordin ykkösteoksia, mutta komea elokuva yhtä kaikki.

Pisteytys:
7/10

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Dance, Girl, Dance - Tanssi, tyttö, tanssi (1940)

Ohjannut Dorothy Arzner
USA 1940, 90 min.
Musikaali, Komedia, Draama
Pääosissa: Maureen O'Hara, Lucille Ball, Louis Hayward, Ralph Bellamy, Maria Ouspenskaya

A celebration is a celebration!
Tanssivat ystävykset Judy (O'Hara) ja Bubbles (Ball) kisailevat suosiosta ja työpaikoista, ja ihastuvat vielä kaiken lisäksi samaan miehenrenttuun (Hayward). Bubbles on miehiä miellyttävä, burleskin taitava hempukka, kun taas Judy on siveä ja kunnianhimoinen ballerina. Judy tosin menettää uskonsa tanssitaitoihinsa ja joutuu hyvin menestyvän Bubblesin show'n naurettavaksi väliaikanumeroksi.

Elokuva etenee hieman jähmeästi, mutta mukaansatempaavat musikaalikohtaukset kertovat parhaiten, mistä elokuvassa on kyse: feminismiä ennakoivasta naisnäkökulmasta. Harvinaista onkin, että Hollywoodin miehisessä maailmassa ohjaajantuolilla on istunut nainen, urallaan melkoisen hyvin menestynyt Dorothy Arzner. Ohjaajan sukupuoli ei enää nykypäivänä ole ällistelyn aihe, mutta kiistämättä viihdeteollisuuden maailma on edelleen tympeän miehinen.

Naisnäkökulmansa ohella Tanssi, tyttö, tanssi on mielenkiintoinen tuolloin vielä melko tuntemattomien päätähtiensä vuoksi, jotka sittemmin nousivat kuuluisuuteen. Lucille Ball, joka on Bubblesina upean räväkkä vamppi, tuli tunnetuksi 1950- ja 1960-luvuilla tehtyjen ikonisten Lucy-sarjojen myötä. Siinä missä Ball oli vuonna 1940 tehnyt lukuisia roolitöitä B-leffoissa, Maureen O'Hara vasta aloitteli pitkää ja menestyksekästä Hollywood-uraansa.

Pisteytys:
7/10

tiistai 28. huhtikuuta 2015

How Green Was My Valley - Vihreä oli laaksoni (1941)

Ohjannut John Ford
USA 1941, 118 min.
Draama
Pääosissa: Roddy McDowall, Donald Crisp, Sara Allgood, Maureen O'Hara, Walter Pidgeon, Irving Pichel

How green was my valley then....



1800-luvun Walesin sydämessä, kuvankauniissa laaksossa on pieni herttainen kylä, jonka asukkaat saavat toimeentulonsa hiilikaivoksesta. Tarinan keskipisteenä on Morganien monilapsisen perheen kuopus Huw (McDowall/Pichel), joka kaihoisasti muistelee noita lapsuutensa kauniita, kadotettuja aikoja. Huw on perheensä ainoa kouluja käynyt lapsi, mutta opintojen jatkamisen sijaan hän haluaa kiihkeästi työskennellä hiilikaivoksessa isoveljiensä ja isänsä tapaan ja olla näin osana ikuiselta tuntuvaa perinteen jatkumoa.

Vaikka Huwin muistoissa lapsuus on idyllistä onnen aikaa, oli maailma jo todellisuudessa muuttunut. Hiilikaivoksen tuottavuus ei ollut entisen veroista, ja nuori polvi kauhistutti vanhempiaan osallistumalla ammattiyhdistystoimintaan tai muuttamalla meren taakse Amerikkaan. Uutta aikaa heijastelee myös perheen tyttären Angharadin (O'Hara) epäonninen romanssi saarnamies Gruffyddin (Pidgeon) kanssa. Vihreä oli laaksoni onkin kertomus nostalgiasta, menneisyyden kaipuusta ja aikojen muutoksesta.

Nostalgia on mielenkiintoinen mielenmaisema. Menneisyyttä kohtaan koettu kaiho kertoo usein esimerkiksi kulta-aikojen etsimisestä tai eksotiikan kaipuusta. Vanhoihin hyviin aikoihin palataan muistojen avulla, mutta tämä tapa on vääjäämättä subjektiivisuudessaan epävarmaa. Tämän ja monen muun tekijän summana menneisyys onkin lopulta aina nykyisyyden tuotos. Elokuvan maailmassakin muisteltu kulta-aika on jo muuttumassa, eivätkä muistot välttämättä täysin vastaa todellisuutta. Kuvattu pieni kylä on kliseinen unelma, mutta sellaisenaan toki hyvin aito. Myös kulisseissa autenttisuuden puute on havaittavissa: näyttelijäkaarti ei suinkaan ole Walesista, saati sitten että maailmansodan tuoksinnoissa elokuvaa oltaisi voitu kuvata muualla kuin Yhdysvaltalaisissa lavasteissa. Nämä seikat eivät kuitenkaan vähennä elokuvan laatua tai arvoa, oikeastaan jopa päinvastoin.

Mielenkiintoisen tematiikan lisäksi John Fordin ohjaama draama on kaunis sekä tarinaltaan että visuaaliselta ilmeeltään. Myös roolisuoritukset ovat upeita ja eritoten nuoren Roddy McDowallin Huw on valloittava! Vuoden 1941 myllerryksissä kaihoisa ja koskettava elokuva otettiin vastaan ilolla: suurmenestys palkittiin muun muassa viidellä Oscarilla, ja se nappasi parhaan elokuvan pystin sellaistenkin klassikoiden kuten Citizen Kanen ja Maltan haukan nenän edestä. Vihreä oli laaksoni on omaan makuuni hivenen turhan sentimentaalinen, vaikka sen viehättävyyttä ja kiinnostavuutta en tohdikaan kiistää.

Pisteytys:
8/10