sunnuntai 29. marraskuuta 2020

El Topo (1970)

Ohjannut Alejandro Jodorowsky
Meksiko 1970, 125 min.
Lännenelokuva, Avantgarde
Pääosissa: Alejandro Jodorowsky, Robert John, Mara Lorenzio
 
Bury your first toy and your mother's picture.
 
El Topo on häkellyttävä surrealistinen lännenelokuva. Psykedeelinen tarina kertoo miehestä nimeltä El Topo (Jodorowsky), joka kulkee halki verilöylyjen ja loputtoman hiekan kohti valaistumista. Poikansa kanssa matkustava mies etsii neljää mestaria, jotka hänen on määrä voittaa. Luoti luodilta muuttuu tehtävä yhä vaikeammaksi ja epäilyttävämmäksi. Kuolleiden mestareiden oppeja meditoivasta El Toposta tulee jumalallinen pelastaja, jonka on kuitenkin kohdattava poikansa jälleen.
 
Kauniilta houreunelta tuntuva El Topo ottaa vaikutteita spagettiwesterneistä, mutta loppua kohti tunnelma vyöryy kohti fellinimäistä sirkusta. Surrealismi vie ajatukset lajin mestariin Luis Buñueliin. Eri elementtien yhdistelmä on iloista leikittelyä, ja luovaa kokeellisuutta voi vain ihailla. Elokuva on vuosien saatossa jakanut mielipiteitä, eikä trippi välttämättä maistu kaikille. Ei yllätä, että teoksen faneiksi ovat tunnustautuneet kummia filmejä tehneet David Lynch ja Samuel Fuller.

Alejandro Jodorowsky (1929─) on ehtinyt elämänsä aikana paneutua esittävän taiteen ohella psykologiaan ja filosofiaan, ja El Topon tapaan mies on ehtinyt toimia jonkinlaisena henkisenä gurunakin. Ohjaajan intohimot selittävät El Topossa vilisevää symboliikkaa ja henkisyyttä, joiden kaikkien huomaamiseen ja ymmärtämiseen tarvittaisiin vähintään muutama katselukerta. Aivan ensinäkemältä lienee vain parasta nauttia ihanasta outoudesta ja häikäisevistä maisemista!

Pisteytys:
8/10

perjantai 27. marraskuuta 2020

A Christmas Story - Joulutarina (1983)

Ohjannut Bob Clark
USA 1983, 93 min.
Komedia
Pääosissa: Peter Billingsley, Darren McGavin, Jean Shepherd, Melinda Dillon
 
I want an official Red Ryder!
 
Yhdeksänvuotiaan Ralphie Parkerin (Billingsley) ainoa joululahjatoive on häikäisevän upea ilmakivääri. Mutta kuinka kummassa hän saisi juonittua äitinsä asekaupoille, vai olisiko käännyttävä joulupukin puoleen? Arjen kommelluksia ja hivenen joulun taikaa tarjoava Joulutarina sijoittuu 1940-luvulle, ja lapsuuttaan nostalgisoivana kertojaäänenä toimii aikuiseksi varttunut Ralphie (McGavin).
 
Joulutarina on kasvanut Yhdysvalloissa rakastetuksi jouluklassikoksi, ja hyvin amerikkalainen filmi tämä toki on kaikkine asehöyryilyineen ja paikallisine jouluperinteineen. Moni elokuvan sattumus lienee samaistuttava monelle suomalaisellekin: kuusenvalojen kanssa jupiseva isäpappa lienee varsinainen jouluklassikko monille, ja kukapa täällä kylmässä pohjolassa ei olisi joskus jäänyt kielestään kiinni metallitankoon. Ah, lapsuuden joulut ja kylmät talvet!
 
Hilpeästi lapsen kenkiin asettuva Joulutarina muistuttaa oivasti, että näin ne hommat muksuna koettiin. Huumori on sävyltään hieman ironisoivaa, mutta aina enemmän lämminhenkistä kuin rienaavaa. Filmi ei ole mikään hervoton naurupommi, mutta pitää hymyn tukevasti huulilla. Ihmettelen oikeastaan vain sitä, että ensinäkemältä pidin Joulutarinaa aivan umpitylsänä ja ärsyttävänä ─ kun matka lapsuuteen kasvaa, kaikenlainen nostalgia näyttää purevan paremmin.

Pisteytys:
7/10

keskiviikko 25. marraskuuta 2020

Terms of Endearment - Hellyyden ehdoilla (1983)

Ohjannut James L. Brooks
USA 1983, 132 min.
Draama, Komedia, Romantiikka
Pääosissa: Shirley MacLaine, Debra Winger, Jack Nicholson, Jeff Daniels
 
Grown women are prepared for life's little emergencies.
 
Aurora Greenway (MacLaine) elää kahdestaan tyttärensä Emman kanssa (Winger). Kaksikon elämä muuttuu, kun Emma ilmoittaa menevänsä naimisiin ja Aurora jää asumaan yksin. Äidin ja tyttären sangen omalaatuinen suhde säilyy silti läheisenä halki vuosikymmenten. Emman uusi elämä perheenäitinä ei aina ole tanssia ruusuilla, mutta Aurora sen sijaan aloittaa villin screwball-romanssin naapurin entisen playboy-astronautin Garrett Breedloven (Nicholson) kanssa.

Hellyyden ehdoilla on sympaattinen draamakomedia lapsen ja vanhemman ikuisesta suhteesta, joka tässä elokuvassa kasvaa melko tasaveroiseksi ystävyydeksi. Emma ja Aurora ovat eri elämänvaiheissa, mutta naisten erilaisia romantiikkaseikkailuja peilataan silti osuvasti toisiinsa: molemmat kokevat vuorollaan sydänsuruja, mutta myös ihastumista ja arjen onnea. Ja jos miehistä saadaan joskus tarpeeksi, onpa räväkästi sanailevalla kaksikolla aina toisensa. Tarina loppuu yllättävään tragediaan, mutta sitäkin käsitellään varsin lämminhenkisesti.

Palkintoehdokkuuksia ja pystejä kahminut elokuva palkittiin muun muassa viidellä Oscarilla (mm. paras elokuva). Kyyneleitä ja nauruja tiristämään pyrkivä tarina on ihan kelpo, vaikka joiltain teemoiltaan toki hieman vanhentuneen tuntuinen. Parhainta elokuvassa ovat ehdottomasti rooleissaan loistavat näyttelijät ─ etenkin Shirley MacLaine onnistuu hienovaraisesti paljastamaan hahmostaan uusia puolia tarinan edetessä. Menestyselokuvalle tehtiin sittemmin Auroran ja Garrettin tarinaa syvemmin tutkiva jatko-osa Iltatähti (1996), joka kuitenkin floppasi täydellisesti.

Pisteytys:
7/10

maanantai 23. marraskuuta 2020

Scarface - arpinaama (1983)

Ohjannut Brian De Palma
USA 1983, 170 min.
Rikos, Draama
Pääosissa: Al Pacino, Steven Bauer, Michelle Pfeiffer
 
The world is yours.

Kuubalainen Tony Montana (Pacino) saapuu Yhdysvaltoihin rikkaudet mielessään. Uusi elämä mahdollisuuksien Miamissa vie Tonyn tuota pikaa rikolliselle polulle, eikä toiminnan mies kaihda likaisimpiakaan bisneksiä. Huumekaupan ansiosta Tony kohoaa ryysyistä rikkauksiin ja maailma antaa hänelle kaiken, mutta huipulla tuulee. Paratiisi ei kauaa katsele äkkipikaista, ahnetta ja mustasukkaista miestä. Amerikkalaisesta unelmasta ei tule mitään.

Scarface - arpinaama on uusintaversio gangsteriklassikosta Arpinaama (1932), jossa rikollisliigat pyörittävät Chicagon viinanhuuruista alamaailmaa kieltolain aikana. Tarinassa riittänee vielä kerrottavaakin, sillä kolmatta versiota on pyöritelty Universal-studion kätköissä pitkään. Molemmissa jo ilmestyneissä elokuvissa ylimielinen antisankari onnistuu häikäilemättömällä toiminnallaan kohoamaan korkealle, mutta pudotus on sitäkin rajumpi. Kuvaus on rajua ja kaunistelematonta, minkä ansiosta rikollisuuden käsittely tuntuu kummassakin elokuvassa sangen aidolta. Brian De Palman versiossa rajuus viedään äärirajoille: kaikki on mahtipontista ja koko elokuva häilyy ylilyönnin rajoilla.

Ei yllätä, että poikkeuksellisen voimakas rikosraina jakoi mielipiteitä ilmestyttyään. Muutamat kriitikot ymmärsivät, mutta lopputuloksena oli silti täysi floppi. Klassikon status on sittemmin ihan ansaittu, vaikka kaikkien aikojen parhaimpien rikoselokuvien kärkeen en tätä Arpinaamaa nostakaan. Al Pacinon vimmainen roolityö on mieleenpainuva, mutta onko hahmo hyvä? Tonysta leivotaan kaikin puolin tasapaksun epämiellyttävää miestä, jonka moraali pirskahtaa pakotetun oloisesti esille kerran tai pari. Menevine syntikkaraitoineen Scarface on joka tapauksessa ikonista gangstaviihdettä, jonka parissa viihtyy ihan mukavasti hieman turhasta pituudestakin huolimatta.

Pisteytys:
7/10

lauantai 21. marraskuuta 2020

The King of Comedy - Koomikkojen kuningas (1982)

Ohjannut Martin Scorsese
USA 1982, 109 min.
Draama, Rikos, Komedia
Pääosissa: Robert De Niro, Jerry Lewis, Sandra Bernhard
 
Better to be king for a night than schmuck for a lifetime.
 
Koomikon urasta haaveileva Rupert Pupkin (De Niro) päättää ryhtyä elämään unelmaansa, ja tunkeutuu väkisin idolinsa Jerry Langfordin (Lewis) tietoisuuteen. Pitkän uran tehnyt Langford sivuuttaa Pupkinin jälleen yhtenä rasittavan määrätietoisena fanina, mutta tästä miehestä ei pääsekään eroon noin vain. Sairaalloisen intohimoisen Jerry-fanin Rita Keanen (Bernhard) avulla Pupkin kidnappaa Langfordin kiristääkseen itselleen tähtiesiintyjän paikan tämän tv-ohjelmassa.

Jos tarina kuulostaa tutulta, se johtunee siitä, että tuoreehko hittileffa Jokeri (2019) kopioi tarinansa muun muassa tästä filmistä. Koomikkojen kuningas ei tuuppaa aihettaan esille yhtä alleviivaavasti kuin Jokeri, mutta vähäeleisyys säväyttääkin usein paremmin. Rupert Pupkinin itsevarman showmiehen elkeet muuttuvat piinaavan ahdistaviksi ja epäusko jäytää katsojaa. Mikä kaikki on kuvitelmaa, mikä totta? Tarina ei onneksi päästä liian helpolla, vaan pakottaa ajattelemaan. Hilpeän mustan komedian ja melko riipaisevankin draaman yhdistelmä toimii erinomaisesti.

Koomikkojen kuningas käsittelee nokkelasti julkisuuskuvien luomaa harhaa. Koomikko Jerry Lewis onnistuu pelottavan vakavassa roolissaan ja Robert De Niro loistaa karmivan hyvätapaisena koomikontekeleenä. Koomikkojen kuningas on näyttelijöidensä show, eikä esimerkiksi De Niron suoritus häviä lainkaan Taksikuskin (1976) erinomaiselle roolityölle. Elokuva ei ilmestyessään juuri menestynyt, eikä se vieläkään ole Martin Scorsesen tunnetuimpien teosten joukossa. Sääli, sillä Koomikkojen kuningas on monella tapaa onnistunut ja yhä ajankohtainen elokuva.

Pisteytys:
8/10

torstai 19. marraskuuta 2020

Return of the Jedi - Jedin paluu (1983)

Ohjannut Richard Marquand
USA 1983, 131 min.
Seikkailu, Toiminta, Scifi
Pääosissa: Mark Hamill, Harrison Ford, Carrie Fisher 

And now, young Skywalker... you will die.

Sisällissotaan sortuneen kaukaisen galaksin kohtalonhetket ovat käsillä. Kapinallisten joukot pelastavat Han Solon (Ford) Jabba the Huttin kynsistä ja suuntaavat Endorin metsäkuulle punomaan juoniaan imperiumin kukistamiseksi. Miltei valmis jediritari Luke Skywalker (Hamill) elättelee toiveita isänsä pelastamisesta voiman pimeältä puolelta, mutta paha Keisari asettuu poikkiteloin. Kaikki kokoavat voimiaan viimeiseen suureen taisteluun, joka tulee koitumaan toisen osapuolen tuhoksi.

Jedin paluu jatkaa Tähtien sodan (1977) ja Imperiumin vastaiskun (1979) tarinaa. Tuttuun tapaan elokuvassa piisaa hilpeitä vipeltäjiä ja outoja olioita, näyttäviä taistelukohtauksia ja vauhdikkaita kulkupelejä. Oscar-palkitut erikoistehosteet ovat jälleen komeita. Sen sijaan kertomuksena Jedin paluu on edeltäjiään yksipuolisempi ja epätasapainoisempi: tehtävänä tuntuu olevan ainoastaan päättää galaktinen sota ja aloitettu trilogia. Romantiikalla ja huumorilla maustettu seikkailu viihdyttää, mutta itsenäisenä kokonaisuutenaan elokuva ei toimi.

Tähtien sota -saaga oli ehtinyt kahden ensimmäisen osansa myötä saavuttaa suurta suosiota, joten arvatenkin myös Jedin paluu keräsi hulppeat lipputulot. Elokuva oli Yhdysvalloissa ilmestymisvuotensa tuottoisin ja täällä pohjolan perukoillakin filmi kiilasi kymmenen katsotuimman elokuvan joukkoon. Kuten tiedetään, galaksin tapahtumia on saatu sittemmin seurata useiden elokuvien ja sarjojenkin avulla. Episodit I─III filmattiin ensimmäisenä (Pimeä uhka 1999, Kloonien hyökkäys 2002, Sithin kosto 2005) ja sittemmin vuoronsa saivat episodit VII─IX (The Force Awakens 2015, The Last Jedi 2017, The Rise of Skywalker 2019). Lisääkin lienee tulossa ─ näillä näkymin avaruusoopperan tähtipöly ei laskeudu koskaan.

Pisteytys:
7/10

tiistai 17. marraskuuta 2020

Fast Times at Ridgemont High - Kuumat kinkut (1982)

Ohjannut Amy Heckerling
USA 1982, 90 min.
Komedia
Pääosissa: Jennifer Jason Leigh, Judge Reinhold, Phoebe Cates, Brian Backer, Sean Penn, Robert Romanus
 
That kid's been stoned since the third grade!
 
Ridgemontin high schoolissa hormonit hyrräävät. Tyttöjen suosima Brad (Reinhold) toilailee hampurilaismyyjänä, hänen pikkusiskonsa Stacy (Leigh) haluaa päästä eroon neitsyydestään ja vinkkejä jakaa auliisti kokeneempi ystävä Linda (Cates). Stacya piirittää ujo Mark (Backer), mutta tyttöjen huomio kiinnittyy Markin cooliin kaveriin Mikeen (Romanus). Kaiken tämän elämän ohella pitäisi käydä koulussakin, jossa pössyttelevä bileveikko Jeff (Penn) pitää opettajien hermot kireällä.

Teinileffa Kuumat kinkut edustaa ns. coming-of-age -lajityyppiä, jossa seurataan nuorisoa aikuisuuden kynnyksellä. Seksipuheissa ei tarvitse enää 1980-luvun alussa kainostella, vaikka muutamat kohtaukset meinasivatkin saada sensorit varpailleen. Meininki on 1980-luvun alussa räväkämpää kuin vuosikymmentä vanhemmassa Svengijengissä (1973), vaikka elokuvissa muuten onkin paljon yhteistä. Kaukana ei ole American Pien (1999) kaltainen estottomuus, mutta vaikka seksi Kuumien kinkkujen tarinassa korostuukin, se ei onneksi ole elokuvan ainoa asia.
 
Kuumat kinkut on railakkuudestaan huolimatta yllättävän sympaattinen ja kiltti nuorisofilmi. Rehellisestä elokuvasta tuli hitti ja maine on säilynyt, sillä vallattomassa teinikuvauksessa on kiistatta jotain ajatonta. Vaikka Kuumat kinkut on monin paikoin kärjistetty komedia, sillä on pohjansa todellisuudessa. Käsikirjoitus perustuu Cameron Crowen kirjaan (1981), joka syntyi high school -nuorien sekaan soluttautumalla. Teinitunteiden lisäksi elokuvasta irtoaa aimo annos kasarihuumaa, joten mikäpä jottei filmiä voisi katsella ihan vain nostalgiannälkään.

Pisteytys:
7/10

sunnuntai 15. marraskuuta 2020

De stilte rond Christine M. - A Question of Silence (1982)

Ohjannut Marleen Gorris
Alankomaat 1982, 92 min.
Draama, Rikos
Pääosissa: Cox Habbema, Henriëtte Tol, Nelly Frijda, Edda Barends

If three men had killed a female...

Mykäksi käskytetty kotirouva Christine (Barends), ukkojen räävittömiä heittoja kuunteleva kapakanpitäjä Annie (Frijda) ja miesten toistuvasti alistama sihteeri Andrea (Tol) ovat syytettyinä vaatekauppiaan murhasta. Psykiatri Janine van den Bos (Habbema) pyrkii selvittämään teon motiiveja ja saa yllättyä. Käy ilmi, etteivät naiset tunne lainkaan entuudestaan, mutta sattumalta putiikissa katkesi viimeinen niitti: mieskauppias sai niskoilleen vuosien aikana kerrytetyn vihan.

Marleen Gorris (1948─) on tunnettu feministi ja LGBTQ+ -sanansaattaja. A Question of Silence on vasta Gorrisin esikoisohjaus ja silti feministisen elokuvan klassikko. Elokuvan pyrkimysenä on ajatusten ravistelu, ja siinä tehtävässään teos onnistuu. Teos kiersi aikanaan elokuvafestivaaleilla ja palkittiin kotimaassaan Nederlands Film Festivaleilla, mutta sen tarkemmin en tunne teoksen aikalaismenestystä. En ihmettelisi, vaikka filmi olisi kirvoittanut kipakkaakin kritiikkiä.
 
Pikimustalla huumorilla ja aiheellisella kitkeryydellä marinoitu elokuva on säilyttänyt kiitettävästi ajankohtaisuutensa, vaikka feminismi on vuosien varrella paljon muuttunutkin. Patriarkaatista ei olla vieläkään päästy, naisten kokemasta väkivallasta ja vähättelystä puhumattakaan. Vaikka miesselittämisen käsite taitaa olla suht moderni termi, ilmiö on suorastaan muinainen ─ tätäkin vitsausta filmi käsittelee varsin riemukkaasti. Miespolot yrittävät selittää naisten toimintaa ja tekojen syitä, mutta eivät todellisuudessa tiedä heidän arjestaan yhtikäs mitään.

Pisteytys:
8/10

perjantai 13. marraskuuta 2020

Viridiana (1961)

Ohjannut Luis Buñuel
Espanja & Meksiko 1961, 91 min.
Draama
Pääosissa: Silvia Pinal, Fernando Rey, Francisco Rabal
 
We must do something special tonight as a farewell.
 
Nunnanoviisi Viridiana (Pinal) on pian aloittamassa loppuelämänsä nunnaluostarissa. Ennen vihkiytymistään elämäntehtäväänsä, Viridiana suostuu vielä viimeisen kerran vierailemaan ainoan sukulaisensa, epämiellyttävän Jaime-sedän (Rey) luona. Kun Viridiana on jälleen palaamassa luostariin, Jaime tunnustaakin tälle rakkautensa ja uhkaa epätoivoissaan tekevänsä itsemurhan. Mitä tekee hurskas Viridiana?

Viridiana alkaa kuin mikä tahansa draama, mutta edetessään kertomus kuitenkin saa hienoisia mustan huumorin sävyjä. Luis Buñuelille tyypillinen tapa piikitellä yhteiskuntaluokkia kasvaa tarinan edetessä ja loppu on jo suoranainen farssi. On sangen nokkelaa, miten tarina tuudittaa tavanomaiseen kerrontaan ja yllättäen katsoja huomaakin olevansa keskellä uskomatonta karnevaalia! Missä vaiheessa tarina oikeastaan muuttui todella älyttömäksi?

Riemukas filmi näyttää, miten kitketään pinnallinen hurskaus ja ehkä jopa usko kanssaihmisen hyvyyteen. Kerronnassa on kuitenkin kepeyttä, jonka ansiosta tarina ei ole ihan niin kyyninen kuin voisi olettaa. Uskonnollisilla symboleilla leikittävä filmi tulkittiin tietenkin aikanaan rienaavaksi ja Francon ajan Espanjassa filmi piti kieltää. Muutoin aikalaismenestystä tuli ja Viridiana palkittiin Kultaisella palmulla. Nokkelan tarinan ohella elokuvaa on kehuttava tyylikkäästä kuvauksesta ja onnistuneista näyttelijäsuorituksista. Ilahduttava teos!

Pisteytys:
8/10

keskiviikko 11. marraskuuta 2020

Fitzcarraldo (1982)

Ohjannut Werner Herzog
Länsi-Saksa & Peru 1982, 158 min.
Seikkailu, Draama
Pääosissa: Klaus Kinski, Claudia Cardinale, José Lewgoy
 
I want my opera house!
 
Brian "Fitzcarraldo" Fitzgerald (Kinski) on liikemies, jonka suurena haaveena on perustaa oopperatalo keskelle viidakkoa. Kalliin projektin rahoittamiseksi Fitzcarraldo päättää rikastua kumibisneksellä, mutta mehevimmät kumipuuapajat odottavat vaikeiden kulkureittien päässä. Sinnikäs Fitzcarraldo ei anna periksi, vaikka ainoana mahdollisuutena on kantaa kokonainen jokilaiva viidakon halki ─ mutta mitäpä mies ei unelmansa eteen tekisi.

Löyhästi todelliseen henkilöön, kumiparoni Carlos Fitzcarraldiin, perustuva elokuva on tarina unelmista ja pakkomielteistä. Fitzcarraldon määrätietoisuus on ihailtavaa, mutta koko touhu muuttuu järjettömäksi viimeistään silloin, kun ihmishenget alkavat olla vaarassa. Kiinnostavaksi elokuva muuttuu siksi, että koko filmin tekoprosessi oli yhtä älytön urakka. Werner Herzog tyrannisoi kuvauksia, oli ilmiriidassa päänäyttelijä Klaus Kinskin kanssa ja hirveissä kuvausolosuhteissa sattui jopa muutama kuolemantapaus. Ja sitä valtavaa paattia todella raahattiin pitkin viidakkoa!

Fitzcarraldon tarina käsittelee unelmia, mutta myös epäonnistumista. Päähenkilö ei ole mikään sankari, pikemminkin hieman hyljeksitty nuhjuinen mies, jonka urakka etenee jatkuvasti vain rimaa hipoen. Hahmo tuntuu suorastaan traagiselta, ja Klaus Kinskin tulkinta on erinomainen. Sekä kertomus että kulissien kauhut herättävät pohtimaan unelmien hintaa. Mitä kaikkea taiteen vuoksi saa tehdä? Oliko lopputulos vaivannäön väärti? Lopullisia vastauksia ei tarina kerro. Varmaa on vain vanha suomalainen pessimistiviisaus: unelmat ovat pettymysten kivijalka.

Pisteytys:
8/10

maanantai 9. marraskuuta 2020

Fanny och Alexander - Fanny ja Alexander (1982)

Ohjannut Ingmar Bergman
Ruotsi, Ranska & Länsi-Saksa 1982, 188 min.
Draama
Pääosissa: Bertil Guve, Gunn Wållgren, Jan Malmsjö, Jarl Kulle, Allan Edwall

Let us be happy while we are happy.

 
Ekdahlin teatterisuvun jäsenet ovat jälleen kerran kokoontuneet joulunviettoon isoäiti Helenan (Wållgren) luokse. Nuoren Alexanderin (Guve) ja hänen Fanny-sisarensa osalta leikin ja laulun täyttämät päivät ovat pian ohitse, sillä isä Oscar (Edwall) menehtyy yllättäen. Äidin uusi avioliitto ankaran piispan (Malmsjö) kanssa vie avoimen taiteilijaperheen lapset vieraaseen ympäristöön, jossa oman isän muisto ei jätä Alexanderia rauhaan. 
 
Alun perin tv-sarjaksi luotu Fanny ja Alexander jäi Ingmar Bergmanin viimeiseksi valkokangastyöksi. Myöhemmällä urallaan Bergman ohjasi vielä kourallisen tv-elokuvia ja dokumentteja, mutta tätä täyteläistä periodifilmiä voitaneen silti pitää Bergmanin ohjausuran sinettinä ja hyvästijättönä. Elokuva niitti ilmestyttyään maailmanlaajuista menestystä, ja teos palkittiin muun muassa neljällä Oscarilla. Parhaan vieraskielisen pystin pääsi noutamaan tuottaja Jörn Donner, joten sikäli elokuvaan liittyy ripaus (sangen vaatimatonta) suomalaista Oscar-historiaa.

Fanny ja Alexander käsittelee useita niistä keskeisistä teemoista, joita Bergman on elokuvissaan toistuvasti nostanut esille. Draaman aihioissa korostuvat varsinkin heijastumat Bergmanin omasta kipeästä isäsuhteesta sekä kyynisen kitkerät ajatukset uskonnosta. Kolkko piispankartano luo järkyttävän kontrastin sille hauskuudelle ja lempeydelle, jota Ekdahlien lämmin koti on tulvillaan. Vastinparien elokuvassa koetellaan myös todellisuuden rajoja, kun kerronta läikähtää hetkittäin unitodellisuutta henkivien maagisten kokemusten puolelle. Sadunomaisuus tuntuu takaavan, ettei mitään pahaa lopulta voi tapahtua. Upeasti luotuun maailmaan tekisi mieli upota.

Pisteytys:
10/10

lauantai 7. marraskuuta 2020

Blade Runner (1982)

Ohjannut Ridley Scott
USA 1982, 117 min.
Toiminta, Scifi,Trilleri
Pääosissa: Harrison Ford, Rutger Hauer, Sean Young

Where did I come from? Where am I going?

 
Los Angeles kuvitteellisena tulevaisuuden vuonna 2019 on neonvalojen ja sumun kaupunki. Avaruussiirtokunnissa työskentelevät ihmisen kaltaiset replikantit, joita valmistaa mahtava Tyrell-yhtiö. Muutama replikantti on karannut ja palannut maahan, ja tätä joukkoa metsästämään lähetetään alaan erikoistunut blade runner Rick Deckard (Ford). Tympeästä hommasta irtisanoutunut Deckard suostuu nihkeästi viimeiseen tehtäväänsä, jonka mielekkyyden hän pian joutuu kyseenalaistamaan.

Blade Runner perustuu Philip K. Dickin tieteisromaaniin Palkkionmetsästäjä (1968). Blade Runnerin kulttimaineen kasvaessa kohisten myös moni muu Dickin romaani on sittemmin päätynyt filmatisoitavaksi. Erinomaisen tarinansa lisäksi Blade Runnerin dystopiamiljöö on luotu upean tarkasti aina musiikkeja myöten. Elokuvan lavasteet sekä erikoistehosteet huomioitiin aikanaan Oscar-ehdokkuuksin, vaikka muutoin Ridley Scottin mestariteos otettiin vastaan suorastaan nihkeästi.

Ikimuistoinen neo-noir-scifi loihtii valkokankaalle häkellyttävän kiehtovan vieraan maailman, joka kuitenkin muistuttaa omaamme. Vaikka futuristinen kyberpunk-kaupunki on pelottavankin erilainen kolkkoudessaan, elokuvan käsittelemät ihmisyyden teemat ovat ajattomia. Muutamat aiheet taas osuvat pistävän hyvin nykypäiväänkin: eritoten Blade Runnerin tulevaisuusvisio ihmisten uskonnollissävyisestä teknologiasuhteesta ja jättiyhtiöiden vallasta kylmäävät edelleen. Pohdinnat saavat uutta virtaa elokuvan jatko-osassa Blade Runner 2049 (2017), jossa jo valmiiksi runsaisiin teemoihin lisätään ilmastonmuutos.
 
Pisteytys:
10/10

torstai 5. marraskuuta 2020

Ma nuit chez Maud - Yöni Maudin luona (1969)

Ohjannut Éric Rohmer
Ranska 1969, 105 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Jean-Louis Trintignant, Françoise Fabian, Antoine Vitez

Do you really want my life story?

Eräänä joulupäivänä Jean-Louis (Trintignant) päätyy viettämään iltaa vanhan toverinsa (Vitez) ja tämän ystävän Maudin (Fabian) kanssa. Syttyy polveileva keskustelu, jossa käsitellään uskontoa, moraalia, rakkautta ja todennäköisyyksiä. Maudin ja Jean-Louisin yö venyy pitkälle, ja lyhyessä ajassa koetaan älyllisesti kiihkeä suhde. Todellinen rakkaus odottaa kuitenkin toisaalla.

Yöni Maudin kanssa (engl. My Nights at Maud's) on neljäs osa Éric Rohmerin (1920─2010) kuusiosaisessa moraalielokuvien sarjassa. Päähenkilö Jean-Louis on Rohmerin tapaan uskoltaan katolinen ja moraalia arvostava mies, mutta suo itselleen myönnytyksiä tiukasta kurista ja nuhteesta. Maude puolestaan on vapaa-ajattelija, uskonnoton ja eronnut nainen. Kohtelias, avoimen kiinnostunut ja toista kunnioittava kohtaaminen liikuttaa jotain molempien osapuolien sisällä.
 
Tyylikäs uuden aallon teos on Rohmerin tunnetuimpia, ja se oli ehdokkaana Kultaisen palmun ja kahden Oscarinkin saajaksi. Kriitikoiden myötä-äänien lisäksi teos valloitti yleisöt, vaikka rauhallinen tarina on sangen kaukana tyypillisestä Hollywood-henkisestä hittifilmistä. Verkkaisesti etenevässä teoksessa avainasemassa ovat polveilevat keskustelut ja niiden takana syttyvät ajatukset, eivät niinkään tapahtumat ja teot. Dramaturginen rakenne on silti kiinnostava ja tunnelma on kohdillaan: tuntuu, kuin istuisi itsekin iltaa Jean-Louisin seurassa. Keskustelu voi rönsytä minne tahansa, savukkeet syttyvät ja lasit täyttyvät, eikä mihinkään ole kiire. Yöksikin voisi jäädä.

Pisteytys:
8/10

tiistai 3. marraskuuta 2020

Lokakuun elokuvat 2020

Evil Dead II
Ohjannut Sam Raimi
USA 1987, 84 min.
Kauhu, Komedia
Pääosissa: Bruce Campbell, Sarah Berry, Dan Hicks
 
 
 
 
The Evil Deadin (1981) jatko-osassa metsämökin demonit pääsevät taas valloilleen. Elokuva parodisoi esiosaansa lisäämällä ytyä pyttyyn, ja niinpä efektit ovat hulvattoman ylimitoitettuja. Kulttimaineen saavuttanutta teosta pidetään toisinaan parempana kuin avausosaansa, ja ainakin huumorin puolesta kakkososa toki on räväkämpi. Herkullisesti kesken jäävää tarinaa jatkaa vielä elokuva Pimeyden armeija (1992).

Pisteytys: 7/10

Ford v Ferrari ─ Le Mans 66 - täydellä teholla
Ohjannut James Mangold
USA 2019, 152 min.
Draama, Biografia, Toiminta
Pääosissa: Matt Damon, Christian Bale, Jon Bernthal



Oscar-palkittu Ford v Ferrari kertoo tositapahtumiin pohjautuen Le Mansin kilpa-ajoista 1960-luvulla. Ennakkoinnostukseni oli laimeaa, sillä moottoriurheilu ei varsinaisesti kuulu mielilajeihini. Urheilu kuitenkin on usein mitä parhainta draamaa ja vauhdin huuma tuo jännitystä tarinaan kuin tarinaan: jotakuinkin näin ovat näreet tässäkin filmissä. Kahden autotehtaan kamppailua seuraava tarina tosin on vain perustason yllätyksetön draama, joka ei jää sen kummemmin mieleen. Ajankuva on tyylikästä.
 
Pisteytys: 6/10

Ompelijatar
Ohjannut Ville Suhonen
Suomi 2015, 93 min.
Dokumentti, Historia





Jussi-palkittu dokumentti syventyy viimeisen Suomessa teloitetun naisen elämänvaiheisiin. Ompelija Martta Koskinen toimi sisällissodan aikaan punakaartissa, vangittiin ja lopulta vapautettiin "yhteiskunnalle vaarallisena". Vastarintatoiminta jatkui sotavuosiin saakka ja lopulta Koskinen teloitettiin vuonna 1943. Kiinnostava dokumentti syventyy aikalaislähteisiin ja tutkii päähenkilöään monelta kantilta. Martta oli sisar, tytär, ystävä, aktivisti ja köyhä työläinen, mutta viranomaisten edessä ainoastaan äärettömän vaarallinen agitaattori, joka oli parasta ottaa hengiltä.

Pisteytys: 7/10

Almost Famous - Melkein julkkis
Ohjannut Cameron Crowe
USA 2000, 122 min.
Draama, Komedia, Seikkailu
Pääosissa: Patrick Fugit, Kate Hudson, Billy Crudup, Frances McDormand


Rokkia rakastava teini William (Fugit) päätyy Rolling Stones -lehden journalistiksi. Nuoren toimittajan ensimmäiset kiertuekokemukset täyttyvät bileistä, romantiikasta ja ylihuolehtivan äidin (McDormand) kiusallisista puheluista. Viattoman teinin kasvutarina ei pääse yllättämään. Kuvitteellisen Stillwater-yhtyeen kiertuematka on kliseetrippi 1970-luvun rokkareiden maailmaan, mutta huume- ja seksiviitteistään huolimatta Melkein julkkis on kuitenkin aika puhtoiseksi siivottu kertomus. Ylipitkä elokuva voitti jostain syystä parhaan käsikirjoituksen Oscarin. Soundtrack on kyllä hyvä.

Pisteytys: 5/10

A Christmas Prince: The Royal Wedding -
Jouluprinssi: Kuninkaalliset häät
Ohjannut John Schultz
USA 2018, 92 min.
Romantiikka, Draama
Pääosissa: Rose McIver, Ben Lamb



Jouluprinssin (2017) jatko-osassa suunnitellaan kuninkaallisia jouluhäitä ja ihmetellään samalla intensiteetillä sekä Aldovian talouskriisiä että prinsessan joulunäytelmän peruuntumista. Entä saako morsian haluamansa häät vai onko tyydyttävä hääsuunnittelijan yliampuviin visioihin? Kuten on odotettavissa, elokuva on aivan hirveä ja sikäli toki jossain määrin hauska. Muutaman kerran saa kyllä tuskansa keskeltä tyrskähtää filmin typeryydelle.

Pisteytys: 2/10

Gedo Senki - Maameren tarinat
Ohjannut Gorô Miyazaki
Japani 2006, 115 min.
Animaatio, Fantasia, Seikkailu
Pääosissa: Junichi Okada, Bunta Sugawara, Aoi Teshima



 
Maameren saarivaltakunnassa asiat ovat kummalla tolalla, sillä lohikäärmeet ovat palanneet. Arvoituksellisen ajan myllerryksissä suurvelho Ged (Sugawara) ja prinssi Arren (Okada) ajautuvat yhteiseen seikkailuun. Maameren tarinat perustuu Ursula K. Le Guinin samannimiseen fantasiakirjasarjaan (1968─2001). Elokuva alkaa kiehtovasti, mutta tarinan edetessä käy auttamattomasti ilmi, että tekijät ovat haukanneet liian suuren palan. Tarina lässähtää fantasiastereotypioita läiskiväksi ponnettomaksi seikkailuksi. Animaatio sentään on ihan tyylikästä.

Pisteytys: 4/10