perjantai 27. marraskuuta 2020

A Christmas Story - Joulutarina (1983)

Ohjannut Bob Clark
USA 1983, 93 min.
Komedia
Pääosissa: Peter Billingsley, Darren McGavin, Jean Shepherd, Melinda Dillon
 
I want an official Red Ryder!
 
Yhdeksänvuotiaan Ralphie Parkerin (Billingsley) ainoa joululahjatoive on häikäisevän upea ilmakivääri. Mutta kuinka kummassa hän saisi juonittua äitinsä asekaupoille, vai olisiko käännyttävä joulupukin puoleen? Arjen kommelluksia ja hivenen joulun taikaa tarjoava Joulutarina sijoittuu 1940-luvulle, ja lapsuuttaan nostalgisoivana kertojaäänenä toimii aikuiseksi varttunut Ralphie (McGavin).
 
Joulutarina on kasvanut Yhdysvalloissa rakastetuksi jouluklassikoksi, ja hyvin amerikkalainen filmi tämä toki on kaikkine asehöyryilyineen ja paikallisine jouluperinteineen. Moni elokuvan sattumus lienee samaistuttava monelle suomalaisellekin: kuusenvalojen kanssa jupiseva isäpappa lienee varsinainen jouluklassikko monille, ja kukapa täällä kylmässä pohjolassa ei olisi joskus jäänyt kielestään kiinni metallitankoon. Ah, lapsuuden joulut ja kylmät talvet!
 
Hilpeästi lapsen kenkiin asettuva Joulutarina muistuttaa oivasti, että näin ne hommat muksuna koettiin. Huumori on sävyltään hieman ironisoivaa, mutta aina enemmän lämminhenkistä kuin rienaavaa. Filmi ei ole mikään hervoton naurupommi, mutta pitää hymyn tukevasti huulilla. Ihmettelen oikeastaan vain sitä, että ensinäkemältä pidin Joulutarinaa aivan umpitylsänä ja ärsyttävänä ─ kun matka lapsuuteen kasvaa, kaikenlainen nostalgia näyttää purevan paremmin.

Pisteytys:
7/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti