torstai 27. helmikuuta 2020

Chinatown (1974)

Ohjannut Roman Polanski
USA 1974, 130 min.
Draama, Rikos, Mysteeri
Pääosissa: Jack Nicholson, Faye Dunaway, John Huston

- Are you alone? - Isn't everybody?
Yksityisetsivä J.J. Gittes (Nicholson) saa asiakkaakseen rouva Mulwrayn, joka epäilee miestään pettämisestä. Gittes tarttuu juttuun ja kuvittelee tapauksen ratkenneen nopeasti ─ vaan eipä aikaakaan, kun oikea rouva Evelyn Mulwray (Dunaway) saapuu Gittesin pakeille. Häkellyttävä tapaus saa pian uuden käänteen, kun herra Mulwray löytyy hukkuneena. Etsivä Gittes uppoaa salaperäiseen tapaukseen kuin juoksuhiekkaan, ja huomaa vähitellen olevansa ansassa.

Roman Polanskin neo-noir herättää henkiin klassisten film noirien maailman upeissa väreissä, mutta lisää tuttuun yksityisetsivätarinaan roiman annoksen epätoivoa ja politiikkaa. Yksityisetsivä Gittes vaikuttaa aluksi pätevältä ammattilaiselta, jolle Mulwrayn murhamysteeri on kuitenkin lopulta miltei liikaa. Henki on vaarassa ja jutun taustalta vähitellen paljastuvasta korruptiosta on vaikea saada otetta. J.J. Gittes tuo mieleen vuotta aiemmin ilmestyneen neo-noirin Pitkät jäähyväiset (1973) Philip Marlowen, joka myös painii liian kovassa liigassa.

Chinatown on paitsi tyylikäs, myös onnistuneesti käsikirjoitettu rikosmysteeri. Gittesin ratkoman jutun lonkerot tuntuvat ulottuvan joka sopukkaan, ja ainakin ensinäkemällä tapauksen loppu sävähdytti. Näin toisellakin katselukerralla kertomus teki vaikutuksen, vaikka ei omalla listallani nousekaan Roman Polanskin parhaiden tarinoiden joukkoon. Chinatown menestyi aikanaan mainiosti ja aivan ansaitusti palkittiin Oscarilla käsikirjoituksensa ansioista. Jack Nicholson ohjasi sittemmin elokuvalle jatko-osan Chinatown II (1990), joka ei ole yltänyt likimainkaan alkuperäisteoksen maineen tasolle.

Pisteytys:
8/10

tiistai 25. helmikuuta 2020

Bring Me the Head of Alfredo Garcia - Tuokaa Alfredo Garcian pää (1974)

Ohjannut Sam Peckinpah
Meksiko & USA 1974, 112 min.
Toiminta, Rikos
Pääosissa: Warren Oates, Isela Vega

You guys are definitely on my shit list!
Yhdysvaltain armeijasta eläköitynyt Bennie (Oates) elättää itsensä niukin naukin baarimikkona Meksikossa. Pääsylippu pois nuhjuisesta kuppilasta tarjoutuu, kun Bennie saa tietää äveriään rikospomon El Jefen asettamasta etsintäkuulutuksesta. El Jefe tarjoaa miljoonan sille, joka tuo hänelle Alfredo Garcian pään, sillä miespolo on saattanut hänen tyttärensä raskaaksi. Bennie tarttuu tilaisuuteen ─ näin alkaa pölyinen, verinen ja janoinen matka halki Meksikon.

Väkivaltaelokuvat olivat 1970-luvulla muodissa, mutta Tuokaa Alfredo Garcian pää ei siltikään menestynyt vaan floppasi täysin. Hollywoodiin kyllästynyt Sam Peckinpah pääsi elokuvaa tehdessään irroittelemaan toden teolla ja näyttämään peittelemättömät visionsa, mutta aikalaiskatsojia teos ei miellyttänyt. Tämän voi kyllä hyvin ymmärtää: yhtäältä filmi on täynnä silmitöntä ja järjetöntä väkivaltaa, mutta toisaalta veri ei lennä ja eri henkilöiden toiminta ei tunnu muutenkaan noudattavan aivan tavallista rikosrainan kaavaa. Mikä tämä elokuva oikeastaan on?

Tuokaa Alfredo Garcian pää on pintapuolisesti halpaa, yksinkertaista ja siten aivan hauskan viihdyttävää toimintaa, mutta ulkokuoren alla piilee paljon muutakin. Elokuvalle leimallinen rosoisuus on vain kova kuori, jonka takaa löytyy ihmisiä unelmineen, toiveineen ja rakkaudenkohteineen. Päähenkilö Benniekin on kovakourainen antisankari, joka kuitenkin osoittaa haavoittuvaisuutta juuri rakkauden edessä. On aika sympaattista, miten karskit äijät ryyppäävät, kaahaavat ja ammuskelevat toisiaan hengiltä, mutta jokainen kai taitaa lopulta vain kaivata hieman hellyyttä.

Pisteytys:
8/10

lauantai 22. helmikuuta 2020

The Godfather: Part II - Kummisetä osa II (1974)

Ohjannut Francis Ford Coppola
USA 1974, 202 min.
Rikos, Draama
Pääosissa: Al Pacino, Robert Duvall, Diane Keaton, Robert De Niro

My father's name was Antonio Andolini...
New Yorkin mafiasta kertova Kummisetä (1972) sai osakseen niin suuren suosion, että elokuvalle kiirehdittiin tuota pikaa tekemään jatko-osa. Kummisetä osa II jatkaa Corleonen perheen tarinaa siitä, mihin edellinen osa päättyi. Perheen nuorin poika Michael (Pacino) on perinyt edesmenneen isänsä aseman ja pyrkii laajentamaan perheen bisneksiä Las Vegasiin ja Kuubaan. Tulevaisuuteen tähyävän tarinan lisäksi elokuvassa seurataan nuoren Vito Corleonen (De Niro) nousua ryysyistä rikkauksiin 1910-luvun New Yorkin nuhjuisissa kortteleissa.

Jatko-osien tekeminen on riskipeliä, mutta toisinaan kaikki menee nappiin suurista paineista huolimatta. Näin kävi myös Kummisetä-elokuvien tapauksessa, joskaan sarjan kolmatta osaa ei pidetä kahden ensimmäisen veroisena. Sarjan kakkososa keräsi vähintään yhtä suuret aplodit kuin edeltäjänsäkin, mutta menestyi palkintogaaloissa vielä paremmin. Kuudesta Oscar-palkinnosta yksi oli tietenkin parhaan elokuvan pysti, jota ei oltu koskaan aiemmin myönnetty jatko-osalle. Samaan saavutukseen on sittemmin yltänyt vain LOTR-sarjan päätös Kuninkaan paluu (2003).

Kummisetä osa II on hyvän maineensa ansainnut. Edellisosan tapaan miljöö on upea, näyttelijät valtavan lahjakkaita ja tarina kulkee eteenpäin intensiivisesti. Kahden aikatason yhdistäminen on toteutettu tyylikkäästi, eikä liian alleviivaavasti. Isän ja pojan suhde on vain yksi elokuvan teemoista, mutta ehdottomasti yksi aiheista keskeisimpiä. Tarinaa ei ole tarpeen vääntää rautalangasta, sillä kaiken keskipisteenä on inhimillisyys: raa'asta väkivallasta ja helposti sujuvista rikoksista huolimatta tekojen takana ovat tuntevat ihmiset, virheineen ja vajavaisuuksineen. Saman inhimillisyyden kautta päähenkilöiden kokemaan menettämisen tuskaan on helppo samaistua. Mestariteos!

Pisteytys:
10/10

torstai 20. helmikuuta 2020

Young Frankenstein - Frankenstein Junior (1974)

Ohjannut Mel Brooks
USA 1974, 106 min.
Komedia, Kauhu
Pääosissa: Gene Wilder, Peter Boyle, Marty Feldman, Teri Garr

Abby Normal?
Kuuluisan tiedemiehen Victor Frankensteinin pojanpoika Frederick (Wilder) saa kuulla perineensä perheensä kartanon Transylvaniassa. Isoisänsä perintöön nuivasti suhtautuva Frederick joutuu muuttamaan mielensä, kun vanhasta kartanosta paljastuu isoisän salainen laboratorio yksityiskohtaisine päiväkirjoineen. Eriskummalliset palvelijat pääsevät töihin, kun Frederick ryhtyy herättämään kuolleita henkiin isoisänsä perintöä kunnioittaen.

Mel Brooksin kauhukomedia ammentaa tyylinsä eritoten Universalin kauhuklassikoista 1930-luvulta. Pääasiallisena inspiraationa on tietenkin Frankenstein (1931) sekä sen jatko-osat Frankensteinin morsian (1935) ja Frankensteinin poika (1939). Maailma on luotu viimeistä piirtoa myöten tyylikkäästi ja miljöön stereotypioista revitään aimo annos hupia. Lisäksi huumoria irtoaa karikatyyreistä, sanaleikeistä ja ylipäätään Brooksille tutusta koheltamisesta.

Frankenstein Junior on visuaalisesti tyylikäs komedia, joka ei kuitenkaan kirvoita röhönauruja. Mel Brooks on itse nostanut elokuvan yhdeksi parhaimmista ohjaustöistään, joskaan hän ei välttämänä nähnyt elokuvaa hauskimpana tekeleenään. Tämä arvio on kyllä aivan osuva. Joka tapauksessa Frankenstein Junior menestyi ilmestyttyään sangen hyvin, vaikka ei tehnytkään aivan yhtä isoa tiliä lippuluukuilla kuin samana vuonna ilmestynyt, kontroversiaalimpi Villiä hurjempi länsi (1974). Brooks on palannut kauhuklassikoiden pariin toistaiseksi viimeiseksi jääneessä ohjaustyössään Dracula: Verevä vainaja (1995).

Pisteytys:
7/10

tiistai 18. helmikuuta 2020

The Texas Chain Saw Massacre - Teksasin moottorisahamurhat (1974)

Ohjannut Tobe Hooper
USA 1974, 83 min.
Kauhu
Pääosissa: Marilyn Burns, Allen Danziger, Gunnar Hansen

You like this face?
Viisi nuorta ystävystä on road tripillä Teksasissa etsimässä muuatta vanhaa maatilaa. Hilpeä reissu saa ikävän käänteen, kun mukaan otettu liftari paljastuu väkivaltaiseksi. Kaveri heitetään pois kyydistä, mutta kumma enteellisyys jää piinaamaan pelokkaimpien mieliä. Matkan edetessä bensa käy vähiin, eikä harvaanasutulta seudulta löydy ristin sielua. Autiolla maaseudulla harhailevat toverit löytävät kuitenkin yksi kerrallaan tiensä asutulta vaikuttavaan taloon, joka on täynnä ihmisen luita.

Teksasin moottorisahamurhien kauhu on pikemminkin psykologista kuin graafista. Mielikuvitus on elokuvaa tehdessä päästetty vapaaksi kahleista ja viety ihmismielen pimeälle puolelle. Ruumiiden avulla koristeltu kauhujen talo on tehty pikkutarkasti ja hyytävä musiikki antaa painajaistodellisuudelle oman oudon sävynsä: murhatalon väki tuntuu elävän täysin vieraassa ja siten pelottavassa maailmassa. B-elokuvalle tyypillinen ylinäyttely on oikeastaan paikallaan, sillä se etäännyttää sopivasti karmivasta aiheesta. Raakalaismaisuuksia nimittäin piisaa yllin kyllin, vaikka harva asia läväytetään suoraan katsojan silmille.

Elokuvan väkivalta sävähdyttää ja painostava tunnelma saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä, mutta verenvuodatuksen määrä ei nykypäivänä tunnu enää poikkeuksellisen suurelta. Vielä 1970-luvulla aika oli kuitenkin toinen, ja elokuva sai osakseen suoranaisen viharyöpyn ─ äänekkäimmät kriitikot eivät toki itse olleet edes nähneet koko filmiä. Suomessakin elokuva pysyi sensuroituna aina vuoteen 1996 saakka. Kritisoijien moraalipaniikki taisi kuitenkin vain lietsoa elokuvan mainetta ja suosio oli taattu. Slasher-filmien suurena innoittajana tunnettu elokuva on saanut peräti viisi jatko-osaa 1980─2010-luvuilla ja vielä pari uudelleenlämmittelyä 2000-luvulla.

Pisteytys:
8/10

sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Zerkalo - Peili (1974)

Ohjannut Andrei Tarkovski
Neuvostoliitto 1974, 107 min.
Biografia, Draama
Pääosissa: Margarita Terekhova, Oleg Yankovskiy, Nikolay Grinko

The soul is sick and tired.
Andrei Tarkovskin omaelämäkerrallinen Peili (engl. The Mirror) sukeltaa menneisyyteen ja syvälle muistojen uumeniin. Elokuva yhdistää näyteltyihin kohtauksiin ohjaajan isän Arseny Tarkovskin runoja sekä otoksia vanhoista sotaa käsittelevistä uutisfilmeistä. Peili ei ole perinteisen juonellinen teos, mutta tarinanrippeistä voi kertoa ainakin sen verran, että keskeisessä roolissa on kuolinvuoteellaan menneisyyttään muisteleva mies. Nämä muistot kuljettavat inhimillisten tunteiden äärelle, jotka johdattavat elokuvan sisimpään paremmin kuin mikään tarina.

Tarkovskin elokuvat ovat ylipäätään hyvin subjektiivisia, mutta Peili lienee miehen koko tuotannon henkilökohtaisin teos. Kerronnan tajunnanvirtaisuus ja aiheiden omakohtaisuus tekevät elokuvan katselusta toki omalla tavallaan haastavaa, mutta elämys on upea. Vaikka juuri nämä elokuvassa esitetyt maisemat ja ihmiset eivät ole oman elämäni muistoja, on koko ihmisenä olemisen ja ihmisyyden kokemisen teema silti puhutteleva. Mitkä hetket, henkilöt ja paikat ovat muovanneet Tarkovskia, entä mitkä juuri minua? Mikä kokemusmaailma meitä ihmisinä yhdistää?

Peili sai valmistuttuaan ristiriitaisen vastaanoton, mutta tämä teos taitaakin tarvita aikaa tullakseen paremmin ymmärretyksi. Sama pätee elokuvan ensikatseluun: kaikkia Peilin heijastamia ajatuksia tuskin yhdellä kerralla tavoittaa, mutta intensiivisen teoksen äärelle tekee varmasti mieli palata. Vaikka elokuva johdattelee pohtimaan ja tutkiskelemaan sisintään, sen voi katsoa ihan vain estetiikankin vuoksi. Kauniisti kuvattu elokuva kulkee sulavasti kiehtovissa asunnoissa ja rauhallisessa luonnon helmassa, jotka nekin huokuvat unien ja muistojen tunnelmaa.

Pisteytys:
9/10

perjantai 14. helmikuuta 2020

Blazing Saddles - Villiä hurjempi länsi (1974)

Ohjannut Mel Brooks
USA 1974, 93 min.
Komedia, Lännenelokuva
Pääosissa: Cleavon Little, Gene Wilder, Slim Pickens

He's just crazy enough to do it!
Rock Ridgen pikkukaupunkia uhkaavat ilkeät korstot. Umpirasistista pikkukylää suojelemaan saapuu entinen orja ja nykyinen seriffi Bart (Little). Ennakkoluulot saavat kyytiä, kun Bart pistää tuulemaan uuden ystävänsä, alkoholisoituneen pyssysankari Jimin (Wilder) kanssa. Räiskähtelevä sekoilu huipentuu täyteen kaaokseen elokuvan loppumetreillä, mutta sen sisältö on sitä purevampi, mitä vähemmän lopputuloksesta tietää!

Mel Brooksin lännenparodia ammentaa huumorinsa hulvattomasta anarkiasta, joka tuo mieleen Marx-veljesten revittelyn. Stereotypioilla leikitellään, tahallisille anakronismeille on helppo tyrskähdellä ja neljättä seinää rikotaan ihailtavan vallattomasti. Leffa naureskelee rasisteille, mutta ei kuitenkaan pyri voimakkaaseen sanomanjulistukseen. Kaikki elokuvan vitsit eivät kyllä enää ole tätä päivää, mutta onneksi moni juttu on kuitenkin säilyttänyt tenhonsa.

Villiä hurjempi länsi oli vuoden 1974 tuottoisin elokuva ja kolmen Oscarin ehdokas, vaikka sai myös osakseen kovaa kritiikkiä. Elokuvan huumori ei ehkä nykypäivänä tunnu verrattoman radikaalilta, mutta aikaansa suhteutettuna tilanne näyttää toiselta. Pieruvitsit ja kepeä rotustereotypioilla retostelu tuskin olivat arkipäivää vielä viisikymmentä vuotta sitten ─ ja tämä rajoja rikkova elokuva oli vielä vuoden isoin hitti! Komediaelokuvien historiassa filmi on kiinnostava pieni vallankumous, vaikka huumoriarvo onkin vuosien varrella saanut pieniä kolhuja.

Pisteytys:
7/10

tiistai 11. helmikuuta 2020

The Conversation - Keskustelu (1974)

Ohjannut Francis Ford Coppola
USA 1974, 113 min.
Trilleri, Mysteeri, Draama
Pääosissa: Gene Hackman, John Cazale, Cindy Williams, Harrison Ford

All I want is a nice, fat recording.
Harry Caul (Hackman) on salakuuntelun ammattilainen. Työnsä vuoksi Harry tietää, kuinka helposti ihmisiä voi tarkkailla missä tahansa, ja on siksi lähes sairaalloisen tarkka omasta yksityisyydestään. Harry ei mielellään näytä tunteitaan eikä takuulla anna puhelinnumeroaan edes heilalleen. Työlleen omistautunut Harry ei juurikaan ole kiinnostunut muusta kuin äänitteidensä teknisestä laadusta, mutta omatunto herää, kun eräs toimeksianto vaikuttaa johtavan murhaan.

Watergate-skandaalin  kiihkeimmän loppupelin aikaan ensi-iltansa saanut elokuva kommentoi osuvasti ajankohtaiskeskustelua erilaisista tietovuodoista. Päivänpolttavien ilmiöiden lisäksi Francis Ford Coppola otti teokseen vaikutteita Michelangelo Antonionin trilleristä Blow-Up (1966), jossa murha tallentuu vahingossa kameralle. Vastaavat paranoia-elokuvat olivat suosittuja 1970-luvulla, mutta aivan helposti teemat tuntuvat läheisiltä nykypäivänäkin. Mitä tietoa älylaitteet, verkkosivut ja sovellukset meistä keräävätkään? Kenelle tiedot päätyvät?

Koska elokuvan teemana on tarkkailu, on tietenkin kiehtovaa peilata teeman suhdetta katsojaan. Harry Caul ei taatusti haluaisi nuuskijoita kannoilleen, mutta kamera seuraa häntä kaikkialle. Miespolo ei tätä tiedä, vaikka vainoharhaisena epäileekin kaikkia ja kaikkea. Keskustelu on oiva trilleri, jossa tarinan jännite pysyy hyvässä vireessä alusta loppuun saakka. Kultaisella palmulla palkittu elokuva sai myös muutaman Oscar-ehdokkuuden, mutta voittoja ei kotimaan suuresta gaalasta tullut. Parhaan elokuvan pystin Keskustelu hävisi Coppolan toiselle elokuvalle, sillä Kummisetä II (1974) oli saman vuoden satoa. Äänipalkinto olisi kyllä Keskustelulle ollut omiaan, sillä onhan ääniteknologia elokuvassa monella tapaa keskeisessä roolissa.

Pisteytys:
8/10

torstai 6. helmikuuta 2020

The Towering Inferno - Liekehtivä torni (1974)

Ohjannut John Guillermin
USA 1974, 165 min.
Toiminta, Trilleri, Draama
Pääosissa: Paul Newman, Steve McQueen, William Holden, Faye Dunaway, Fred Astaire

Son of a bitch gave us an impossible job!
San Franciscossa juhlitaan uuden 138-kerroksisen pilvenpiirtäjän avajaisia. Ulkoisesti kaikki vaikuttaa olevan erinomaisessa kunnossa, mutta huimiin korkeuksiin kohoavan lasitornin sisällä piilee vaara. Arkkitehdin (Newman) suosituksista huolimatta rakennusmateriaalit eivät nimittäin ole mitään priimatavaraa. Mittavat juhlallisuudet ovat vasta päässeet alkamaan, kun talossa syttyy pieni varastopalo ─ eikä aikaakaan, kun lieskat räjähtävät täysin hallitsemattomaksi katastrofiksi.

Katastrofielokuvien lajityyppi nousi suosioon 1970-luvun alussa ja monen filmin taustalla hääri genreen erikoistunut tuottaja Irwin Allen. Liekehtivä torni toi Allenille Oscar-ehdokkuuden, mutta vuoden parhaaksi filmiksi elokuvasta ei ollut. Kahdeksasta ehdokkuudesta elokuva voitti kuitenkin kolme (kuvaus, leikkaus ja laulu). Hauskana knoppina mainittakoon, että Fred Astaire sai sivuosastaan ainoan Oscar-ehdokkuutensa, vaikka musikaaleista tunnetun miehen tanssiliikkeet jäivät sangen vähäisiksi! Oscareita ja ylipäätään suurmenestystä haettiin kovilla paukuilla ja polttamalla talon lisäksi tukuittain rahaa: huippuosaamista tarvittiin niin paljon, että filmiä varten Fox ja Warner yhdistivät voimansa. Ainakin rainaan saatiin loistonäyttelijöitä, jotka pitävät mielenkiinnon yllä.

Liekehtivän tornin menestys on vuosien saatossa haalennut eritoten siksi, että genren kliseet ovat tulleet sangen tutuiksi. Jyhkeimmät stereotypiat löytyvät elokuvan hahmoista: mukana on järjenvastaisesti toimiva panikoitunut väkijoukko, urheita miehiä, mokomakin liero ja toisiaan hellästi hyvästeleviä pariskuntia. Samat tutut voi bongata vaikkapa Titanicissa (1997)! Elokuvan efektit ovat tietenkin hieman nahistuneet, mutta se ei tässä tapauksessa pääse haittaamaan katselua lainkaan. Kliseitä ja teknologian kehitystä suurempi ongelma on elokuvan naurettavan pitkä kesto, joka vielä nivoutuu jo mainittuun ennalta-arvattavuuden ongelmaan. Onneksi hieman jännitystäkin irtoaa ja kuumotusta lisää huomio siitä, että vuonna 1974 Liekehtivän tornin 515-metrinen surmanloukku oli ennätyksellisen korkea! Oikeasti tuo mitta saavutettiin vasta 2000-luvulla.

Pisteytys:
6/10

tiistai 4. helmikuuta 2020

Angst essen Seele auf - Pelko jäytää sielua (1974)

Ohjannut Rainer Werner Fassbinder
Länsi-Saksa 1974, 92 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Brigitte Mira, El Hedi ben Salem

We'll buy ourselves a little piece of heaven.
Kuusikymppinen siivooja Emmi (Mira) tapaa paikallisessa kuppilassa salskean Alin (Salem), joka on muuttanut Saksaan Marokosta. Kaksi yksinäistä löytää toisensa ja kaksikon välille syttyy odottamaton romanssi. Emmin ystävät ja lapset eivät hyväksy rouvan lemmenleikkejä, eikä Alillakaan ole helppoa vieraan kulttuurin keskellä. Kantaako paheksuttu rakkaus yli karikoiden?

Yksinäisyyttä, toiseutta ja syvälle juurtuneita ennakkoluuloja käsittelevä elokuva oli aikanaan viiltävä yhteiskuntakommentaari, ja kylmäävästi se on sitä edelleen. Münchenin verilöylyn jälkeisessä Länsi-Saksassa muukalaisviha nosti jälleen päätään, vaikka Hitlerin perinnöstä pyristeltiinkin eroon. Kielletyn rakkauden kokemukseen liittyvät myös sosiaaliset normit, joiden mukaan isoja ikäeroja karsastetaan ─ varsinkin naisen ollessa reilusti vanhempi.

Rainer Werner Fassbinderilla oli rakkauden häpeästä varmastikin omakohtaisia kokemuksia. Elokuvan teon aikaan Fassbinder oli suhteessa El Hedi ben Salemin kanssa, jolle puolestaan rasismin kokemukset tuskin olivat vieraita. Surumielinen ja kaunis Pelko jäytää sielua (engl. Ali: Fear Eats the Soul) oli kaksikon ensimmäinen yhteinen elokuva. Filmistä tuli myös Fassbinderin kansainvälinen läpimurto. Kultainen palmu jäi elokuvalta ehdokkuudesta huolimatta saamatta, mutta Cannesista mukaan tarttui kuitenkin FIPRESCI-palkinto.

Pisteytys:
9/10

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Tammikuun elokuvat 2020

Star Wars: Episode IX - The Rise of Skywalker
Ohjannut J.J. Abrams
USA 2019, 142 min.
Toiminta, Seikkailu, Fantasia
Pääosissa: Daisy Ridley, Adam Driver, John Boyega, Oscar Isaac



Kolmannen Star Wars -trilogian viimeisessä osassa Reyn (Ridley), Kylon (Driver) ja kumppaneiden satu saa päätöksensä ─ toivottavasti. Elokuvassa ei oteta kovin suuria riskejä, minkä vuoksi lopputulos on vähän tylsä ja pöljä. Galaksien takaisesta maailmasta puuttuu alkuperäisen trilogian taika ja syke, huumorikin on auttamattoman vaivaannuttavaa ja päälleliimattua. Filmi välttää kyllä ajantappoviihteenä ja sen efektit ovat näyttäviä.

Pisteytys: 4/10

1917 ─ Taistelulähetit - 1917
Ohjannut Sam Mendes
USA & Iso-Britannia 2019, 119 min.
Sota, Draama, Historia
Pääosissa: George MacKay, Dean-Charles Chapman




Ensimmäisen maailmansodan juoksuhautoihin sijoittuva 1917 seuraa herkeämättömästi kahden brittisotilaan mahdotonta tehtävää. Roger Deakins on kuvannut filmin tyylikkäästi siten, että elokuva saadaan näyttämään vain yhdeltä otolta (vrt. Köysi, 1948 tai Birdman, 2014). Kuvaustapa muistuttaa suorastaan avoimen maailman videopeliä. Oivaa jännitystä liennytellään välillä unenomaisissa kohtauksissa (elokuva perustuu sotamuistoihin, joten sinänsä sopivaa!), joista siviilien kohtaaminen lilluu kyllä jo vähän imelyyden rajamailla. Pienet horjahdukset on helppo antaa anteeksi, kun koskettava ja jännittävä kokonaisuus toimii hyvin. Oscar-ehdokkuuksia sateli 10 kappaletta.

Pisteytys: 8/10

The Two Popes - Kaksi paavia
Ohjannut Fernando Meirelles
Iso-Britannia & Italia 2019, 125 min.
Draama, Biografia
Pääosissa: Jonathan Pryce, Anthony Hopkins




Katolinen kirkko on myllerryksessä. Kaksi paavia, tuleva liberaali (Pryce) ja nykyinen konservatiivi (Hopkins), ovat sangen eri mieltä tulevaisuuden suunnasta, mutta jaksavat silti keskustella toistensa kanssa. Fernando Meirellesin kantaaottava draama tempaa mukaansa ajoittain. Anthony Hopkins nappasi rutiinisuorituksestaan Oscar-ehdokkuuden ja pehmeästi esiintyvä Jonathan Pryce samaten.

Pisteytys: 6/10

Once Upon a Time... in Hollywood
Ohjannut Quentin Tarantino
USA, Iso-Britannia & Kiina 2019, 161 min.
Draama, Komedia
Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Brad Pitt, Margot Robbie




Once Upon a Time... in Hollywood on parasta Quentin Tarantinoa aikoihin. Elokuva kertoo muutoksen vuodesta 1969 sekä uuden ja vanhan Hollywoodin yhteentörmäyksestä. Tarinan vetonaulaksi nousee unholaan uppoamaisillaan oleva länkkäritähti Rick Dalton (DiCaprio). Aikakausi on taltioitu ihailtavan tarkasti! Tarantinolle tuttuun tyyliin eri tasoja piisaa eikä ideoiden runsaus ota loppuakseen. Tutusta paskanjauhamisesta ja ajoittaisesta (hilpeästä) sekoilusta huolimatta tarina rullaa varmalla otteella. Filmi on syystäkin 10 Oscarin ehdokas ja puolestani voisi vaikkapa voittaakin muutaman.

Pisteytys: 8/10

Gisaengchung - Parasite
Ohjannut Bong Joon-ho
Etelä-Korea 2019, 132 min.
Komedia, Rikos, Draama
Pääosissa: Kang-ho Song, Woo-sik Choi, Soo-dam Park, Hye-jin Jang



Kultaisella palmulla palkittu Parasite kertoo köyhästä korealaisperheestä, jonka jäsenet ujuttavat itsensä loisimaan itseään parempiosaisten palvelusväeksi. Perheenjäsenillä on urastaan suunnitelma, joka syntyy fiilispohjalta ja nopeasti googlaillen. Loppua kohden käsikirjoitus tuntuu seuraavan samaa logiikkaa ─ liekö tuo nyt ärsyttävää vai nerokasta? Komedia, trilleri ja yhteiskunnallinen draama sekoittuvat joka tapauksessa hauskasti ja yllättävästi, tarinakin on valtavan runsas ja monitahoinen. Keskeistä luokkaerojen teemaa ohjaaja Bong Joon-hon käsitteli jo scifitrillerissä Snowpiercer (2013), mutta nyt ote on parantunut. Heti katselun jälkeen tunnelma oli hämmentynyt, mutta parin päivän pohdiskelun jälkeen tekee sittenkin mieli julistaa Parasite vuoden 2019 parhaaksi filmiksi.

Pisteytys: 9/10

Us
Ohjannut Jordan Peele
USA, Kiina & Japani 2019, 116 min.
Kauhu, Komedia
Pääosissa: Lupita Nyong'o, Winston Duke, Elisabeth Moss




Perheloman leppoisa tunnelma päättyy, kun odottamattomina kuokkavieraina loma-asunnolle marssivat perheenjäsenten pelottavat kaksoisolennot. Us on melko puhdasveristä kauhua, mutta mukana on myös sopiva annos komediaa. Eriarvoisuutta ja ihmisen pimeitä puolia käsittelevä elokuva ei ole aivan yhtä onnistunut kuin Jordan Peelen edellinen Get Out (2017), mutta ihan mainio tämäkin. Sanoma on ehkä hitusen sekavampi. Lupita Nyong'o on tuplaroolissaan huikea.

Pisteytys: 7/10

J'ai perdu mon corps - Hukkasin kehoni
Ohjannut Jérémy Clapin
Ranska 2019, 81 min.
Animaatio, Draama, Fantasia
Pääosissa: Hakim Faris, Victoire Du Bois




Irti leikattu käsi seikkailee Pariisissa etsimässä kehoaan, johon kiinnittyvät niin lapsuusmuistot kuin ensirakkauskin. Nuoren Naoufelin (Faris) tarina ei olisi kovin erikoinen ilman irtoraajan edesottamuksia ─ idea on kyllä ihan onnistunutta arjen fantasiaa. Pohdiskeleva animaatio on kerännyt hyvän liudan palkintoja ja pääsi parhaan animaation Oscar-ehdokkaaksikin.

Pisteytys: 7/10

American Factory
Ohjannut Steven Bognar & Julia Reichert
USA 2019, 110 min.
Dokumentti





Upporikas kiinalainen perustaa tehtaan amerikkalaiskaupunkiin ja työtä vailla olevat asukkaat ottavat paikan ilolla vastaan. Uudet työkulttuurit luovat kuitenkin haasteita ja odottamattomia vastoinkäymisiä. Työntekijöihin keskittyvä dokumentti kertoo ajankohtaisesti kulttuurieroista ja maailmanmarkkinoiden uusista tuulista, mutta ennen kaikkea fokus on työelämän muutoksessa. American Factory on Barack ja Michelle Obaman tuotantoyhtiön ensimmäinen filmi.

Pisteytys: 7/10

Life Overtakes Me - Maailmaa paossa: pakolaislasten oireyhtymä
Ohjannut John Haptas & Kristine Samuelson
Ruotsi & USA 2019, 39 min.
Dokumentti, Lyhytelokuva




Parhaan lyhytdokumentin Oscar-ehdokas Maailmaa paossa kertoo oudosta stressin ja epävarmuuden aiheuttamasta syndroomasta, joka vaivaa pakolaislapsia. Dokumentissa tarkastellaan muutamaa Ruotsiin paennutta perhettä, joiden kokemuksia on vaikea kuunnella kuivin silmin. Hienoa, että tärkeä aihe on saanut näkyvyyttä! Filmi on sitä paitsi tehty kauniisti ja herkkävaistoisesti.

Pisteytys: 8/10

Chasing Coral - Katoavaa korallia kuvaamassa
Ohjannut Jeff Orlowski
USA 2017,  93 min.
Dokumentti





Ilmastonmuutosta käsittelevä Netflix-dokumentti sukeltaa upeiden koralliriuttojen äärelle, sillä filmin tarkoituksena on paljastaa vedenalaisten satumaailmoiden pelottavan nopea tuhoutumisprosessi. Kyseessä ei ole mikään pikkujuttu vaan kokonaisen ekosysteemin kuolema, jolla on häkellyttävän suuri vaikutus ihmistenkin elämään. Voisimmeko elää ilman metsiä, jos ne tuhoutuisivat seuraavaksi? Aihe on piinallisen tärkeä ja dokumentin soisi saavan vielä lisääkin näkyvyyttä.

Pisteytys: 8/10

Battling Butler - Rakkaus ja romahdus
Ohjannut Buster Keaton
USA 1926, 77 min.
Mykkäelokuva, Komedia, Romantiikka
Pääosissa: Buster Keaton,  Snitz Edwards, Sally O'Neil




Miljonääri (Keaton) lähtee miehistymislomalle ja joutuu hieman kovempaan kouluun kuin uskoikaan. Motivaattorina on tietenkin nuori lempi! Buster Keatonin vähemmän tunnetussa komediassa huumori löytyy väärinkäsityksistä. Keatonin kuuluisia stunttejakin on mukana, sillä pari hurjaa autotemppuakin leffassa nähdään.

Pisteytys: 7/10