Efter brylluppet - Häiden jälkeen (2006)

Ohjannut Susanne Bier

Tanska, Ruotsi, Iso-Britannia & Norja 2006, 120 min.

Draama 

Pääosissa: Mads Mikkelsen, Rolf Lassgård, Sidse Babett Knudsen, Stine Fischer Christensen

 

Dare I offer a glass of wine?

Intialaisessa orpokodissa työskentelevä Jacob (Mikkelsen) joutuu palaamaan kotimaahansa Tanskaan. Vastentahtoisen käynnin oli määrä olla nopea työmatka, mutta yhdet yllätyshäät avaavat menneisyyden padot. Entinen rakastettu (Knudsen), koko entinen elämä ja vaietut perhesalaisuudet saavat itseään pakenevan miehen pysähtymään. Miten elämä jatkuu häiden jälkeen, miten menneisyys kohdataan?

 

Susanne Bierin taitava draama olisi voinut toisissa käsissä jäädä laimeaksi saippuaoopperaksi. Nyt rytmi on hallittu, ihmeellisistä sattumuksistaan huolimatta arkinen ja todentuntuinen melodraama. Ristiriitaiset ja tunteitaan patoavat hahmot ovat aitoja murtuessaan. Näyttelijäntyö on vuoroin hienovaraista ja voimakasta. Tarina itsessään on jossain määrin ennalta-arvattava, mutta yllätyksettömyys ei oikeastaan haittaa. Hahmojen reaktiot ja selviäminen kiinnostavat silti.

Häiden jälkeen (engl. After the Wedding) oli ehdolla vieraskielisen Oscarin saajaksi ja kohosi useille vuoden 2006 top-listoille. Elokuvasta on jopa tehty samanniminen Hollywood-remake (2019), joka menestyi selvästi heikommin. Myös Susanne Bierin menestyksekäs ura jatkui sittemmin Hollywoodiin (esim. Bird Box, 2018), mutta ei ole syytä unohtaa ohjaajan tanskalaiselokuviakaan. Tämän filmin jälkeen syntynyt Kosto (2010) liikkuu sekin kahdessa erilaisessa maassa ja tutkii ihmisten välisiä konflikteja. Molempia voi suositella hyvän henkilödraaman ystäville.

Pisteytys: 8/10

Festen - Juhlat (1998)

Ohjannut Thomas Vinterberg

Tanska & Ruotsi 1998, 105 min.

Draama

Pääosissa: Ulrich Thomsen, Henning Moritzen, Thomas Bo Larsen

 

Here's to the man who killed my sister...

 

Perheen patriarkka Helge (Moritzen) viettää 60-vuotisjuhlaansa. Helgen omistama hotelli täyttyy perheenjäsenistä ja ystävistä, laseihin kaadetaan kuplivaa ja puheet voivat alkaa. Esikoispoika Christian (Thomsen) pitää isälleen puheen, jossa hän paljastaa isänsä hyväksikäyttäneen lapsiaan. Kuinka juhlat jatkuvat ja kenen hyväksi puheidenpito lopulta kääntyy?

 

Joukko tanskalaisohjaajia kehitti 1990-luvun puolimaissa minimalistisen elokuvasuuntauksen, joka sai nimekseen Dogma 95. Juhlat (engl. The Celebration) on suuntauksen tunnetuimpia teoksia ja varsin tyylipuhdas esimerkki sen opinkappaleiden noudatuksesta. Suuntaukseen kuuluu esimerkiksi käsivarakuvaus ja reaaliaikaisuus. Dogmaelokuvia ei erikseen lavasteta eikä niihin ei tehdä sävellyksiä ─ kaikessa kuultaa pyrkimys aitouteen ja Hollywoodin hylkäämiseen. Suuntaus on sittemmin hiipunut, mutta sen kaikuja näkyy eritoten Lars von Trierin tuotannossa ja Thomas Vinterbergin (s. 1969) menestyselokuvassa Jahti (2012).

 

Juhlat on kiinnostava elokuva juuri tyylikeinojensa vuoksi. Elokuvan tarina antaa odottaa konfliktia, mutta kuten kunnon dogmaelokuvassa kuuluukin, juoni ei noudata genrekaavoja. Kotivideomainen tunnelma korostaa aitoutta. Oikeassa elämässäkään ei voi aina täysin tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu! Omaperäinen Juhlat menestyi oivasti ja palkittiin muun muassa Cannesissa tuomariston palkinnolla. Suosion jälkeen Vinterbergin ura jatkui hieman epätasaisena, mutta viimeistään Jahdin suuren suosion myötä nousukiito on jatkunut. Viimeisin menestysteos on ollut Yhdet vielä (2020). Dogma-teesejä tuoreimmat teokset eivät enää noudata, mutta pieniä piirteitä niissä vielä väreilee.

Pisteytys: 8/10

19. luukku: 20 vuotta sitten (Lilja 4-ever, 2002)

You can't buy my heart and soul.

 

Vuonna 2002 sanottiin hyvästit markka-ajalle. Eurojen lisäksi Suomeen saapuivat ensimmäiset Lidlit ja Aserején korvamatosävelet. Nuorisoa innoitti MTV:n hittisarja The Osbournes (2002─2005) ja Eminemin The Eminem Show -albumit vaihtuivat vauhdilla uuteen rahaan levykaupoissa. Nokia julkaisi ensimmäisen kamerakännykkänsä (Nokia 7650), mutta 0,3 megapikselin kameralla saavutetut tuhnulaatuiset kuvat eivät vielä aiheuttaneet ostoryntäystä.

Päivän luukun myötä suunnataan entisten neuvostokaupunkien raunioille, joissa ajankuva näkyy etäisesti nuorisomuodissa ja kuunnelluissa sävelmissä. Elokuvassa kajahtaa suosittu Rammstein, jonka tuska kuvaa hyvin filmin mielenmaisemaa. Millaisena uuden vuosituhannen maailma näyttäytyi heille, joille yletön kuluttaminen ei ollut mahdollista?

 

Lilja 4-ever

Ohjannut Lukas Moodysson

Ruotsi & Tanska 2002, 109 min.

Draama, Rikos

Pääosissa: Oksana Akinshina, Artyom Bogucharskiy

Lilja (Akinshina) on teinityttö, joka haaveilee paremmasta elämästä ankeassa neuvostoraunioiden kaupungissa. Äiti lähtee uuden miehensä kanssa Amerikkaan, rahaa ei ole ja ystävät kääntävät selkänsä. Paremman elämän toivossa Lilja lähtee vanhemman miehen matkaan Ruotsiin, mutta tuleekin huijatuksi ja päätyy prostituoiduksi vasten tahtoaan.

Lilja 4-ever on lohduttoman ankea elokuva. Tarinaa keventävät haaveelliset enkelikohtaukset, joissa kaikki on hyvin ja lapset saavat olla lapsia. Liljan kertomus on saanut ideansa tositapahtumien pohjalta, eikä ole vaikea uskoa, että tällaista tapahtuu maailmassa yhä. Kertomuksesta ei surkeutta puutu, mutta sanoma olisi jopa tehokkaampi ilman pientäkään enkeleiden tuomaa helpotusta.

Lukas Moodyssonin (1969─) kolmas kokopitkä ohjaustyö vastaanotettiin positiivisesti, vaikka filmi ei kohonnutkaan aivan edeltäjiensä lipputulojen tasolle. Kuten kriitikotkin huomasivat, Lilja 4-everiä on helppo verrata paria vuotta vanhempaan Lars von Trierin Dancer in the Darkiin (2000): teoksissa on samankaltaisia epäoikeudenmukaisuuden teemoja ja kuvastoa. Molemmissa elokuvissa todellisuus ja haaveet sekoittuvat, mutta Lilja 4-everin hahmot ovat enemmän todellisen tilanteen tasalla. Jos ainoaan elämäänsä saa näin heikot lähtökohdat, auttaako pakeneminenkaan mitään?

Pisteytys: 8/10

Dancer in the Dark (2000)

Ohjannut Lars von Trier

Tanska, Ranska, Saksa, Italia & Ruotsi 2000, 140 min.

Draama, Musikaali, Rikos

Pääosissa: Björk, Catherine Deneuve, David Morse, Peter Stormare

 

In a musical, nothing dreadful ever happens.

Maahanmuuttaja Selma Ježková (Björk) yrittää epätoivoisesti tienata rahaa poikansa silmäleikkaukseen. Perinnöllinen, sokeuttava sairaus on Selman suurin suru. Musikaalien haavemaailmat vetävät puoleensa herkkää Selmaa, jonka on vaikea pitää päänsä pois pilvistä. Tragediat seuraavat toisiaan, eikä tämä tarina tule päättymään kuten onnea etsivissä musikaaleissa.

Dancer in the Dark on melankolinen kertomus kurjasta kohtalosta. Toiveikkaita hetkiä ovat ainoastaan Selman kuvittelemat rujot ja eriskummalliset musikaalikohtaukset. Niiden luoma kontrasti on mestarillinen ja miltei koominen, mutta hyvin tummalla tavalla. Muutoin teosta kuvataan heiluvin kameroin kuin dokumenttia: tosielämän ja fantasian raja piirretään selvästi, mutta välillä se hämärtyy. Björkin persoonalliset laulut purskahtelevat ilmoille tunteikkaasti ja ujuttautuvat syvälle sieluun. Albumi Selmasongs (2000) menestyi oivasti, kuten elokuvakin.

Katsoin elokuvan aikanaan melko tuoreeltaan ja se teki minuun suuren vaikutuksen. Silti olen lykännyt uudelleenkatselua, koska musertava tarina ei houkuttele puoleensa kovin montaa kertaa. Sitä paitsi #metoon myötä on paljastunut, miten vastenmielisissä olosuhteissa päätähti Björk joutui työskentelemään Lars von Trierin harjoittaman ahdistelun vuoksi. Dancer in the Dark jättää ristiriitaisiin tunnelmiin, mutta niinpä se jakoi aikanaan kriitikoitakin ─ ja rajusti! Silti elokuva sai kruunukseen Kultaisen palmun ja myös Björkin oiva rooli palkittiin Cannesissa. 1001-listalta filmi on poistettu jo 2013, eikä von Trierin uudempia ja vielä sadistisempia filmejä olla ainakaan toistaiseksi liitetty joukkoon. Ehkä hyvä niin.

Pisteytys: 8/10

Riget ─ Valtakunta (1994)

Ohjannut Lars von Trier

Tanska, Italia, Saksa, Ranska, Norja, Ruotsi & Alankomaat 1994, 273 min.

Draama, Komedia, Fantasia, Kauhu

Pääosissa: Ernst-Hugo Järegård, Kristen Rolffes, Søren Pilmark

The good will cry and the evil will laugh.

Kööpenhaminan Rigshospitalet on Tanskan suurin sairaala, joka muodostaa oman pienen valtakuntansa. Sairaalan neuro-osastolla valtaa pitää ruotsalainen Stig Helmer (Järegård), joka katselee kelvottomia alamaisiaan nenänvarttaan pitkin. Helmerin suorittama epäonninen leikkaus saa tasapainon horjumaan. Valtakunnan romahtamista edesauttaa spiritismiä harjoittava vakiopotilas Sigrid (Rolffes), jonka avulla menneisyyden haamut heräävät. Portti toiseen valtakuntaan on avautunut.

Lars von Trierin (1956─) varhaisteos Valtakunta (engl. The Kingdom) on 1001-listan ainoa tv-sarja. Neljästä reilun tunnin mittaisesta jaksosta koostuva Valtakunta näyttää kotikutoiselta, mutta se oikeastaan vain lisää sarjan erikoista tunnelmaa. Valtakunta pursuaa farssimaista mustaa huumoria ja on huomattavasti kiehtovampi kuin monet von Trierin myöhemmät masentelut. Eri lajityyppejä sekoittava sarja tutkiskelee ihmisyyden synkkiä puolia, aihetta, jota ohjaaja on jaksanut ehtymättömällä tarmolla pyöritellä läpi uransa. Tässä sarjassa näkökulma ihmisen pahuuteen ja erilaisiin vastakkainasetteluihin on suorastaan kujeileva.

Valtakunnan tarina alkaa melko normaalilla sairaalasarjan sykkeellä, mutta kuin varkain kaiken ylle hiipii pahaenteinen varjo. Hahmokavalkadi on laaja, eivätkä kaikki tarinat suoraan risteä toisiinsa. Siitä huolimatta kokonaisuus pysyy taidokkaasti kasassa, niin kaoottiseksi kuin sairaalan elo lopulta muodostuukin. Moninkertaisesti palkittu ja kulttimaineeseen kohonnut Valtakunta sai pian neliosaisen jatkokauden (1997) ja sittemmin Stephen King teki sarjasta oman versionsa Stephen Kingin sairaala (2003). Vanhat haamut ovat hereillä jälleen, sillä Lars von Trier on viime vuosina palannut sarjan pariin. Valtakunnan kolmas kausi saa ensi-iltansa vuonna 2022.

Pisteytys: 8/10

LUUKKU 21 - 10 vuotta sitten (Kosto, 2010)

Things will be alright again.

Vuvuzelat raikaavat, kun aikakone laskeutuu lopulta vuoteen 2010. Suurien muutosten vuosikymmen on alkamassa: Suomessa myllerryksessä on Nokia, arabimaissa järisee ja ihan konkreettisia, tuhoisia maanjäristyksiäkin raportoidaan Karibialta. Onpa vuodessa juhlahumuakin, jota tarjoavat niin isot urheilutapahtumat (mm. Vancouverin olympialaiset) kuin naapurimaamme kruununperillisten hääkekkerit. Päivän filmi pysyy pääosin Pohjoismaissa ja tavallisten tallaajien arjen huolissa.

Haeven - Kosto

Ohjannut Susanne Bier

Tanska & Ruotsi 2010, 118 min.

Draama

Pääosissa: Mikael Persbrandt, William Jøhnk Juels Nielsen, Markus Rygaard

 

 

 

Anton (Persbrandt) on lääkäri, joka työskentelee pakolaisleirillä Sudanissa. Kotona Tanskassa perheongelmat odottavat lopullista ratkaisuaan: avioliitto on päättymässä ja lasta (Rygaard) kiusataan koulussa. Vanhempien huomaamatta Elias-poika tutustuu Christianiin (Nielsen), jonka kokema suru äidin menetyksestä purkautuu vihana. Kolhuja kokeneet toverukset pistävät tuulemaan yhteistuumin. Kaikille kiusaajille on kostettava, mutta suru ei silti helpota.

Koston (engl. In a Better World) ydinteemana on nimensä mukaisesti kosto, mutta elokuvassa pohditaan laajemminkin moraalia, tekojen vaikutusta ja toisaalta myös inhimillistä erehtymistä. Riittämättömyys, väsymys ja oma suru estävät joskus toisen ihmisen kuuntelemisen, eikä tärkeää kohtaamista synny ─ väärinkäsitykset ja heikko kommunikaatio voivat pahimmillaan johtaa kuilun partaalle, jossa jäljellä on vain äärimmäisiä ratkaisuja.

Tasapainoinen draama käsittelee monimutkaista aihetta selkeästi, mutta ei kuitenkaan väännä liikaa rautalangasta. Omillekin ajatuksille ja tulkinnoille jää tilaa. Tarinassa on useita henkilöitä ja toisiinsa limittyviä juonilinjoja, mutta kokonaisuus ei silti lainkaan rönsyile. Taitavasti tehty Kosto palkittiin parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarilla, joka oli Tanskalle jo kolmas lajissaan.

Pisteytys: 8/10

LUUKKU 2 - 110 vuotta sitten (Kuilu, 1910)

Scandal!

Kun 1910-luku alkoi, vuosikymmenen mukanaan tuomat myllerrykset tunnettiin kenties vasta orastavina aavistuksina. Suursota tulisi muuttamaan maailmaa ja vaikuttamaan elokuvateollisuuteenkin, jonka painopiste siirtyisi tuota pikaa Yhdysvaltoihin. Päivän elokuvassa liikutaan kuitenkin vielä rauhanaikaa elävässä Euroopassa ja monille suomalaisillekin tutussa Kööpenhaminassa. Vuosi 2020 on tehnyt matkustamisen sangen mahdottomaksi, mutta onneksi nojatuolimatkojen tekeminen onnistuu edelleen. 1001-listalle vuosi 1910 ei ole päätynyt laisinkaan, mutta arkistojeni kätköistä löytyi pari muuta arviota 110-vuotiaista elokuvista: Frankenstein (1910) ja The Wonderful Wizard of Oz (1910) ovat molemmat romaaniensa vanhimpia säilyneitä filmatisointeja.

 

Afgrunden - Kuilu

Ohjannut Urban Gad

Tanska 1910, 38 min.

Mykkäelokuva, Lyhytelokuva, Draama, Romantiikka

Pääosissa: Asta Nielsen, Robert Dinesen, Poul Reumert

 

Nuorta piano-opettaja Magdaa (Nielsen) odottavat turvatut päivät vakavaraisen Knudin (Dinesen) morsiamena. Mutta kun sirkus saapuu kaupunkiin, jännittävä elämä vie voiton: Magda karkaa hyveellisen sulhasensa luota sirkustähti Rudolfin (Reumert) matkaan. Luvassa ei kuitenkaan ole odotettua suurta lempeä ja seikkailuntäyteistä elämää. Kun Rudolf paljastaa todellisen luonteensa, suistuu neitoparka alati syvempään häpeän kuiluun.
 

Kuilu (engl. The Abyss) on vähäisillä väliteksteillä tehty filmi, jossa teot puhuvat sanoja enemmän. Onneton romanssikertomus ei tarinana ole järin kummoinen, mutta historiallisista syistä itse elokuva on kuitenkin aivan mielenkiintoista seurattavaa. Elokuvaa katsellessa pääsee tunnelmoimaan 1900-luvun alun hurmaavia kaupunkimaisemia, onhan suuri osa Kuilusta filmattu Kööpenhaminan kaduilla. Ohi kiitävät kärryt ja herttaiset kahvilat hurmaavat aikamatkaajan taatusti!

Vaikka nykymitoissa ajatellen Kuilu lukeutuu lyhytelokuvaksi, oli se omana aikanaan tavallista pidempi teos. Elokuvan saama hyvä menestys pohjusti oivasti pidempien elokuvien kaupallisia mahdollisuuksia, joita hyödynnettiin eritoten Saksassa. Elokuvateollisuus kasvoi Tanskassakin, josta on sittemmin ponnistanut lukuisia maailmanmaineeseen yltäneitä elokuvantekijöitä aina Carl Theodor Dreyerista Thomas Vinterbergiin. Kuilussa puolestaan debytoi Asta Nielsen (1881─1972), josta tuli yksi mykkäkauden kuuluisimmista näyttelijätähdistä.

Pisteytys:
6/10