maanantai 7. tammikuuta 2013

Joulukuun elokuvat 2012 osa 2.

2012
Ohjannut Roland Emmerich
USA & Kanada 2009, 158 min.
Toiminta, Seikkailu, Draama
Pääosissa: John Cusack, Thandie Newton, Chiwetel Ejiofor




2012 on eeppinen maailmantuhoutumisleffa, jossa mannerlaatat järisevät ja urheat oman elämänsä draamailijat taistelevat elämästä ja kuolemasta paetessaan kintereillään jylläävää tuhoa. Ns. maailmanlopun iltana tämä täytyi tietenkin katsoa. Efektit ovat hienoja, mutta muuten 2012 ei juuri säväytä. Ehkä tämä on hivenen keskimääräistä parempi katastrofielokuva, mutta juuri niin tyypillistä Emmerichia kuin kuvitella saattaa. 2012 on parempi kuin The Day After Tomorrow (2004), mutta ei läheskään niin mainio kuin lapsuuden lemppari Independence Day (1996), jonka vhs-versiossa oli sitä paitsi innostavan hulppea hologrammikansi.

Pisteytys: 5/10

WALL-E
Ohjannut Andrew Stanton
USA 2008, 98 min.
Animaatio, Seikkailu
Pääosissa: Ben Burtt / Jukka Rasila, Elissa Knight / Sari Ann Moilanen, Jeff Garlin / Mikko Kivinen, Sigourney Weaver / Eija Ahlberg



Olipa kerran, vuosisatoja sitten planeetta Maa, jonka ihmiset saastuttivat elinkelvottomaksi ja hylkäsivät. Pieni ja unohdettu romunkerääjärobotti WALL-E (Burtt / Rasila) jatkaa silti urheasti työtään planeetan siivoamiseksi. Eräänä päivänä maahan saapuu toinen robotti EVE (Knight / Moilanen) - odotettavissa on arvatenkin seikkailu kaukana tähtien tuolla puolen. Pelissä on ihmiskunnan tulevaisuus ja maapallon kohtalo. WALL-E voitti parhaan animaation Oscarin, eikä suotta. Tämä filmi on kaikin puolin onnistunut ja ylitti omat odotukseni täydellisesti. Animaatio on kaunista, ajankohtainen ympäristöteema on suuri sekä tärkeä ja käsitelty mainiolla tavalla. Myös huumoria ja jännitystä riittää, jopa hauskat lopputekstitkin ilahduttavat!

Pisteytys: 9/10

Frankenstein
Ohjannut J. Searle Dawley
USA 1910, 16 min.
Kauhu, Scifi, Lyhytelokuva
Pääosissa: Augustus Phillips, Charles Ogle, Mary Fuller




Kaikkien aikojen ensimmäinen Frankenstein-filmatisointi kertoo lyhyessä ajassa Shelleyn romaaniin perustuvan tarinan tiedemiehen luomasta hirviöstä. Vähäisestä kestostaan huolimatta Frankenstein käsittelee suuria teemoja, ihmisen hyvyyttä ja pahuutta. Frankenstein on elokuvana melko keskinkertainen, mutta ei kuitenkaan huono. Itse hirviö on miltei suoraan lapsuuden painajaisista, joten onnistuu tämä sentään hieman säväyttämään. Mielenkiintoinen pala historiaa ja muutenkin ihan hauska pieni filmi, vaikkei mestariteos olekaan.

Pisteytys: 6/10

Home Alone 2: Lost in New York /
Yksin kotona 2 - eksynyt New Yorkissa
Ohjannut Chris Columbus
USA 1992, 115 min.
Komedia, Seikkailu, Rikos
Pääosissa: Macaulay Culkin, Joe Pesci, Daniel Stern





Edellisvuoden joulusähellyksen jälkeen Kevin-poika (Culkin) onnistuu eksymään perheestään vilkkaalla lentokentällä ja päätyy New Yorkiin joulunviettoon. Vanhat tutut roistot sattuvat samaan kaupunkiin ja pian lätty lätisee. Yksin kotona 1 & 2 ovat molemmat jouluelokuvien klassikoita, jotka kuuluvat myös minun jouluperinteisiini. Eka filmi on suosikkini, tämä toinen ei ole aivan yhtä loistava, mutta kuitenkin mainio. (Kolmonen on vain kehno, mutta nelonen on jo suorastaan pyhäinhäväistys.)

Pisteytys: 7/10

Joulutarina
Ohjannut Juha Wuolijoki
Suomi 2007, 83 min.
Draama, Fantasia
Pääosissa: Hannu-Pekka Björkman, Otto Gustavsson, Kari Väänänen




Myyttisen joulupukin synnystä kertova suomalainen elokuva Joulutarina ei ole tarinaltaan mikään keskiverto joululeffa. Upeisiin maisemakuvauksiin luottava elokuva sopii tyynen tunnelmansa puolesta kivasti rauhalliseen joulunalusiltaan. Joulutarina on kuitenkin dialogia myöten juuri sitä tyypillisen ärsyttävää suomifilmikökköilyä, joka ei vaan onnistu tempaisemaan mukaansa edes puoliteholla. Idea joulupukin lapsuudesta ja entisajan joulusta on tavallaan ihan hyvä, mutta toteutus on hienoa maisematunnelmointia lukuun ottamatta aika nihkeä.

Pisteytys: 5/10


The Circus - Sirkus
Ohjannut Charlie Chaplin
USA 1928, 71 min.
Mykkäelokuva, Komedia
Pääosissa: Charlie Chaplin, Merna Kennedy




Vanha tuttu kulkurihahmo seikkailee sirkuksessa. Elokuva oli ilmestyessään menestys, mutta on aikojen saatossa jäänyt Kultakuumeen (1925) ja Kaupungin valojen (1931) kaltaisten mestariteosten varjoon. Taattua Chaplinia tämäkin toki on: laajaa tunneskaalaa - mutta tällä kertaa eritoten hervotonta huumoria! Katselin elokuvan lapsiyleisön kanssa, joiden keskuudessa Chaplin osottautui suurmenestykseksi. Tämä myös kirvoitti nuoren sukupolven keskuudessa paremmat naurut sekä piti takapuolen penkissä paljon tiiviimmin kuin yksikään joulun aikana katsottu lastenfilmi. Se kertoo jo paljon!

Pisteytys: 8/10

E.T. : The Extra-Terrestial
Ohjannut Steven Spielberg
USA 1982, 115 min.
Seikkailu, Draama, Scifi
Pääosissa: Henry Thomas, Drew Barrymore, Peter Coyote






Maahan unohtuneen avaruusolion ja pienen pojan (Thomas) ystävyydestä kertova filmi on sympaattinen klassikko jo kolmenkymmenen (!) vuoden takaa. Tämä hellyyttävä seikkailuelokuva aiheutti aikanaan varsinaisen E.T -buumin, jonka peruina minullakin oli vielä vuosia myöhemmin E.T -sälää niin leluina kuin kirjoinakin. Jostain syystä pidin aina lapsena kirjasta enemmän kuin elokuvasta, mutta kyllähän tämä filmikin ihastutti - ja ihastuttaa edelleen. (Todennäköisesti nykyään se kirja tuntuisi huonommalta, pitääpä joskus lukea uudestaan.)
 
1001-listan mukainen arvio täällä.

Pisteytys: 8/10

Iron Sky
Ohjannut Timo Vuorensola
Suomi 2012, 93 min.
Toiminta, Komedia, Scifi
Pääosissa: Julia Dietze, Christober Kirby, Götz Otto, Udo Kier, Stephanie Paul, Peta Sergeant



Iron Sky tekee useaan otteeseen selväksi, ettei sitä tule ottaa turhan vakavasti. Johan sen kertoo juonikin: natsit piileskelevät kuun pimeällä puolella, tavoitteenaan hyökätä maahan vuonna 2018. Ristiriitaisen vastaanoton saanut filmi ei toki ole täydellinen elämys, mutta sisältää kuitenkin roiman annoksen toimivaa ilottelua, isoja paukkuja ja ennen kaikkea visuaalista hemmottelua. Ehkä pienellä (tai isommallakin) hionnalla Iron Skylla olisi ollut rahkeita vielä suurempaankin menestykseen.

Pisteytys: 8/10


Finding Nemo - Nemoa etsimässä
Ohjannut Andrew Stanton & Lee Unkrich
USA 2003, 100 min.
Animaatio, Seikkailu, Komedia
Pääosissa: Albert Brooks / Tom Pöysti, Ellen DeGeneres / Ona Kamu, Alexander Gould / Samuel Anttila



Nemoa etsimässä on yksi Pixarin hittileffoista. Koralliriutan värikkäässä maailmassa elää jos jonkinmoista vedenelävää ja meren valtakunta on myös vaaroja täynnä. Pieni Nemo-kala (Gould / Anttila) pyydystetään akvaarioon ja tämän isän Marlinin (Brooks / Pöysti) on lähdettävä pitkälle pelastusretkelle. Visuaalisesti kaunis Nemoa etsimässä on jännittävä ja huumorintäyteinen filmi, mutta silti jotenkin hengetön. Ironista, että vuokkokalojen suosio akvaariokaloina kasvoi tämän filmin seurauksena. Ihan kiinnostava esimerkki siitä, miten eläinten inhimillistäminen ei varsinaisesti auta ymmärtämään eläimiä.

Pisteytys: 6/10

Le Scaphandre et le papillon - Perhonen lasikuvussa
Ohjannut Julian Schabel
Ranska & USA 2007, 107 min.
Draama
Pääosissa: Mathieu Almaric, Emmanuelle Seigner, Marie-Josée Croze




Jean-Dominique Baubyn teokseen perustuva elokuva kertoo lock-in -syndroomasta kärsivän Baubyn kokemuksista kehoonsa suljettuna. Bauby (Almaric) kommunikoi vain vasemman silmänsä avulla, mutta mielikuvitus tekee hänestä vapaan. Perhonen lasikuvussa on koskettava ja ajatuksia herättävä elokuva. Välillä tapahtumia seurataan Baubyn silmin, kun taas toisinaan katsoja saa hengähtää päästessään tarkkailemaan tilannetta vankina olevan kehon ulkopuolelle.

Pisteytys: 8/10

The Prestige
Ohjannut Christoper Nolan
USA & Iso-Britannia 2006, 130 min.
Draama, Trilleri
Pääosissa: Christian Bale, Hugh Jackman, David Bowie, Scarlett Johansson




The Prestige on kertomus kahdesta keskenään kilpailevasta taikurista (Bale & Jackman). Yhä huikeampien temppujen tavoittelu on leikkiä kuolemalla. Mystiikka ja jännitys on sietämätöntä, katsoja odottaa loppuhuipennusta ja miettii kuumeisesti tempun ratkaisua. Tässä tapauksessa taikuuden salat paljastuvat lopulta, enkä ole vielä ihan varma, oliko temppu typerä, hauska vai upea. Nyt kun taikuuden salat ovat tiedossa, elokuva on pakko katsoa uudelleenkin. The Prestige on kiehtova elokuva, joka toimii kuin taikatemppu: alku ei oikein säväytä, mutta pian jännitys tiivistyy ja lopulta katsoja on ulalla.

Pisteytys: 8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti