War Horse ─ Sotahevonen (2011)

Ohjannut Steven Spielberg

USA & Intia 2011, 146 min.

Sota, Draama, Seikkailu

Pääosissa: Jeremy Irvine, Emily Watson, David Thewlis

Be brave!

Maanviljelijän poika Albert (Irvine) saa kasvatettavakseen hevosen, joka osoittautuu ihmeelliseksi poikkeusyksilöksi. Nuorukaisen ja hevosen syvenevä suhde katkeaa, kun ensimmäinen maailmansota syttyy ja ratsut riistetään rintamille. Lopulta miehen ikään varttuva Albert saa oman tilaisuutensa liittyä sotaan, mutta löytääkö hän koskaan hevosystäväänsä?

Sotahevosen kantavana teemana on ihmisen ja eläimen suhde, joskaan aihion käsittely ei ole järin ajatuksia herättävää. Ennen niin tarpeellisen hevosen häviö voimakkaammille rautaratsuille on tuotu esille kiinnostavammin, vaikka jääkin ideana puolitiehen. Yksinkertainen tarinaidea on kiva, joskin ehkä turhankin simppeli. Polle kiertää sotatantereilla kuin paraskin Winchester (vrt. Kohtalon ase, 1950), mutta suuren seikkailun tuntu puuttuu. Lopputulema on pitkäveteinen: osin syynä on turha massiivisuus, osin täysi yllätyksettömyys. Korostettu sentimentaalisuus ei säväytä.

On Sotahevosessa toki jotain hyvääkin, vaikka omaperäisyyttä puuttuu roimasti. Kuvaus on todella kaunista, samoin hieno on miljöö, jossa filmin iso budjetti näkyy. Teknisissä seikoissa ei sinänsä ole mitään valittamista. Steven Spielbergin suurteos nappasi odotetusti kasan isoimpia Oscar-ehdokkuuksia (mm. paras elokuva), mutta ei voittanut mitään. Liiankin turvallinen ja perusvarma draama jää ohjaajansa tylsäksi välityöksi, jonka katselu kahteen kertaan on jo täyttä ajanhukkaa.

Pisteytys: 5/10

Shame (2011)

Ohjannut Steve McQueen

Iso-Britannia, Kanada & USA 2011, 101 min.

Draama

Pääosissa: Michael Fassbender, Carey Mulligan

 

Some people fuck up all the time.

 

Ulkoisesti menestyksekästä elämää viettävä Brandon Sullivan (Fassbender) tahkoo rahaa päivisin ja kaataa naisia öisin. Brandonin elämä on silti tyhjää täynnä, ja vain vakava seksiaddiktio pitää hänet liikkeessä. Kun Brandonin sisko Sissy (Mulligan) tunkeutuu yllätysvierailulle, arjen tasapaino horjuu ja menneisyyden traumat työntyvät väkisin esille mielen kätköpaikoista.

Häpeää, addiktiota ja traumoja käsittelevä Shame viettelee uhkaavasti kuristavien silkkilakanoiden puristukseen. Elokuvan tunnelma on taitavalla tavalla kolean ahdistava, joskaan toista kertaa tätä ei huvittaisi katsoa. Kerronta on rehellistä, vaikka vaikeat salaisuudet jäävät tarkoituksella piiloon häpeän verhon taakse. Brandonin ja Sissyn keskinäinen suhde on toisaalta tunnistettavan sisarellinen, mutta outo ─ jokin yhteinen taakka vetää heitä yhteen ja työntää erilleen.

Shame on Steve McQueenin (s. 1969) toinen kokopitkä ohjaustyö. Esikoinen Hunger (2008) kertoo IRA-aktivistin nälkälakosta, ja siinäkin pääroolia näyttelee Michael Fassbender (s. 1977). Hyvän vastaanoton saaneet elokuvat raivasivat tietä suurelle hitille, ja 12 Years a Slave (2013) nousi lopulta näyttäväksi arvostelumenestykseksi. Kiitelty Shame palkittiin muun muassa Venetsian FIPRESCI-pystillä ja se nousi monien kriitikoiden suosikkilistoille vuoden 2011 elokuvien joukosta.

Pisteytys: 7/10

Whisky Galore! ─ Viskiä, viskiä! (1949)

Ohjannut Alexander Mackendrick

Iso-Britannia 1949,  82 min.

Komedia, Rikos

Pääosissa: Basil Radford, Joan Greenwood, Bruce Seton

A happy people, with few and simple pleasures.

Sotavuodet pienellä skotlantilaissaarella ovat alituista kituuttamista ja puutetta, mutta kun viskilähetys ei saavukaan, ovat onnettomat ajat todella koittaneet. Asukkaiden suureksi helpotukseksi lähivesillä haaksirikkoutuu laiva, joka kantoi suurta viskilastia. Hörpynhimoisia eivät lainvalvojat pidättele, kun pullokaupalla juotavaa kultaa vain odottaa noutajaansa!

Viskiä, viskiä! on kujeileva brittikomedia, jossa on tuulahdus raikasta meri-ilmaa ja paikallisten saarten omalaatuista tunnelmaa. On ajatonta hupia seurata, kun tavalliset pulliaiset vähät välittävät auktoriteeteista ja humalaiset rietastelijat jyräävät alleen tapakulttuurin. Koomisten vastinparien lisäksi virnuiltavaa löytyy muhevasta sanailusta, ja viskin marinoimat paksut skottimurteet lisäävät suunpieksentään oman huumoriarvonsa. Elokuvassa ollaan klassisen brittihuumorin lähteillä!

Kriitikoiden arvostama Viskiä, viskiä! vetosi kansanomaisuudellaan myös suureen yleisöön. Elokuvasta tuli Ealing-studion ensimmäinen iso hitti, eikä siinä kaikki: samana vuonna studio julkaisi oivaan menestykseen ampaisseet komediat Passi Pimlicoon (1949) ja Kruunupäitä ja hyviä sydämiä (1949). Koko kolmikko nauttii tätä nykyä klassikkomainetta. Viskiä, viskiä! sovitettiin myöhemmin teatterilavoille ja elokuva sai mukavasti menestyneen jatko-osan Rockets Galore! (1958). Elokuva ei ole aivan niin riehakas kuin esimerkiksi Kruunupäitä ja hyviä sydämiä tai ohjaajan myöhempi klassikko Naisentappajat (1955), mutta silti maittava siivu brittikomedian historiaa.

Pisteytys: 7/10

Jodaeiye Nader az Simin ─ Nader ja Simin: ero (2011)

Ohjannut Asghar Farhadi

Iran, Ranska & Australia 2011, 123 min.

Draama

Pääosissa: Payman Maadi, Leila Hatami

 

What is wrong is wrong.

Keskiluokkainen teheranilaisperhe on kriisissä. Simin (Hatami) haluaa erota miehestään Naderista (Maadi) ja muuttaa maasta pariskunnan 11-vuotiaan tyttären kanssa. Nader ei halua jättää vanhaa ja sairasta isäänsä, mutta Simin haluaa taata lapselleen paremman tulevaisuuden ulkomailla. Valinta on vaikea ja hankala tilanne kärjistyy, kun Nader hankkii isälleen hoitajan.

Nader ja Simin: ero (engl. A Separation) on Asghar Farhadin (s. 1972) läpimurtoteos. Farhadi käsittelee elokuvissaan iranilaista yhteiskuntaa, sen luokkarakenteita, sukupuolieroja, uskonnon vaikutusta ja kulttuuria ylipäätään. Kaikki nämä suuret teemat tulevat taitavasti esille tässäkin elokuvassa, joka on samalla hyvin vähäeleinen draama yhden eroavan pariskunnan muutamasta arkipäivästä. Yksittäinen sattuma avaa laajakuvan koko yhteiskuntaan.

 

Filmijuhlilla voitosta voittoon kulkenut Nader ja Simin on palkittu muun muassa Kultaisella karhulla ja parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarilla. Oiva kansainvälinen menestys avitti Farhadin uran nousukiitoon. Myöhempiin maineikkaisiin teoksiin lukeutuu esimerkiksi Ranskaan sijoittuva ihmissuhdedraama Menneisyys (2013) ja jälleen iranilaisyhteiskuntaa tutkiva, Oscar-palkittu draamatrilleri The Salesman (2016).

Pisteytys: 8/10

The Girl with the Dragon Tattoo (2011)

Ohjannut David Fincher

USA, Ruotsi & Norja 2011, 158 min.

Rikos, Draama, Mysteeri

Pääosissa: Daniel Craig, Rooney Mara, Christopher Plummer

Rape, torture, fire, animals, religion. Am I missing anything?

Toimittaja Mikael Blomkvist (Craig) saa erikoisen toimeksiannon vauraalta vanhukselta. Blomkvistin on määrä tutkia vuosikymmeniä sitten kadonneen sukulaistytön arvoitusta, vaikka jäljet ovat kylmenneet aikapäiviä sitten. Tapaukseen sotkeutuu taitava hakkeri Lisbeth Salander (Mara), jolla on samanaikaisesti omat ongelmansa setvittävinään. Menneisyyteen haudattu ja nykypäivässä piiloteltu naisviha on aika tuoda näkyviin, lopultakin.

Stieg Larssonin koukuttavan Milliennium-trilogian avausosaan (2005) perustuva Hollywood-filmatisointi on jo toinen kirjan pohjalta tehty elokuva. Ensimmäinen ruotsalaisversio Miehet jotka vihaavat naisia (2009) tavoittaa kirjan tunnelman, mutta hahmot jäävät puolitiehen. Hieman sama vaivaa tätäkin elokuvaa. Harmi, että hahmot jäävät ohuiksi, mutta ainakin hyytävä juoni jyskyttää eteenpäin armottomana ja koleana. Synkkä talvinen tarina ei yllä David Fincherin parhaimmistoon, mutta pitää katsojan riittävän tukevasti penkissä.

The Girl with the Dragon Tattoo sijoittuu Tukholmaan, kuten alkuperäisteoskin. Ratkaisu tuntuu persoonallisemmalta kuin amerikkalaistetun version tekeminen, mutta jokin tässäkin hiertää. Ehkäpä englantia puhuvat ruotsalaiset tuntuvat hassulta lähinnä Pohjoismaissa. Se taas on täysin oma preferenssini, ettei Daniel Craig sovi minusta Blomkvistin rooliin mitenkään. Vaikka suhtaudun Fincherin jännäriin hieman penseästi, sen vastaanotto on ollut pääosin sangen hyvä. Suosion innoittamana jatko-osista huhuttiin aikanaan, mutta suunnitelmat ovat tainneet hautautua ikiroutaan.

 

Pisteytys: 6/10

Le Havre (2011)

Ohjannut Aki Kaurismäki

Suomi, Ranska & Saksa 2011, 93 min.

Draama

Pääosissa: André Wilms, Blondin Miguel, Kati Outinen, Jean-Pierre Daroussin

L'argent circule au crepuscule.

Pohjoisranskalaisessa Le Havren satamakaupungissa elelee iäkäs kengänkiillottaja ja maanpakolainen Marcel Marx (Wilms). Kun miestään hoivannut Arletty-vaimo (Outinen) joutuu sairaalaan, on yksin jääneen Marcelin aika auttaa jotakuta tahollaan. Hän ottaa siipensä suojaan kaupungin satamassa piileskelevän pakolaispoika Idrissan (Miguel), jonka suojelemiseen ottaa lopulta osaa koko Marcelin lähipiiri. Veljeys ja vapaus voittaakoon!

Le Havre on Aki Kaurismäen toinen ranskalaiselokuva. Edellinen suomalais-ranskalainen teos oli Boheemielämää (1992), jossa vilahtelee samoja näyttelijöitä. Ranskalaisuus hehkuu miljöössä ja kielessä, vaikka kaikessa on paksu kerros tuttua suomalaista kaurismäkeläisestetiikkaa rosoisine musiikkivalintoineen ja riisuttuine eleineen. Ympäristön trikoloriväritys viittaa ranskalaisihanteisiin, vapauteen, veljeyteen ja tasa-arvoon: Le Havren maailmassa nimittäin puolustetaan pakolaisten ihmisoikeuksia viimeiseen asti.

 

Cannesissa ensi-iltansa saanut elokuva palkittiin FIPRESCI-pystillä ja kriitikoiden suitsutuksella. Oscareiden shortlistille noussut elokuva ei päässyt mukaan kisaan, mutta se tuskin akatemiaa aiemminkin boikotoinutta Kaurismäkeä harmitti. Le Havre menestyi Suomessakin erinomaisesti, niin Jussi-gaalassa, lippuluukuilla kuin elokuva-arvioissa. Sittemmin Kaurismäki jatkoi pakolaisteemaa elokuvassa Toivon tuolla puolen (2017), jossa kantaaottavuus muuttuu yhä painavammaksi.

Pisteytys: 8/10

Drive (2011)

Ohjannut Nicolas Winding Refn

USA 2011, 100 min.

Rikos, Toiminta, Draama

Pääosissa: Ryan Gosling, Carey Mulligan

There's a hundred-thousand streets in this city.

 

Jäyhä ja hiljainen stunttikuski (Gosling) ajaa päivisin elokuvissa ja öisin ryöstökeikoilla. Käänteen elämään tuo tutustuminen naapurissa asuvaan Ireneen (Mulligan) ja hänen poikaansa, jonka isä lusii vankilassa tuomiotaan. Uusi tuttavuus tuo elämään valoa, mutta upottaa yksinäisen miehen yhä syvemmälle rikosten maailmaan, sillä Irene kaipaa pelastajaa.

Kylmänviileä, rauhallisen auran elokuva kaasuttaa hiljalleen kohti yhä rajumpia rikoksia ja väkivallantekoja. Stunttikuskin raudanlujat hermot eivät petä, vaikka ihmisen päätä nuijittaisiin muusiksi. Tahti on todella hieno, vaikka juoni sinänsä on hieman kliseinen: elämässään junnaava mies tulee käännekohtaan naisen ansiosta, jonka osana on sysätä mies kohti uusia seikkailuja. Tyylillisesti elokuvassa on kaikuja amerikkalaisen rikoselokuvan lähimenneisyydestä.

Pastissitunnelmista huolimatta Drive ei kopioi tai sorru liialti kliseisiin. Edes juonen tuttuus ei haittaa, sillä kerrontatapa tuntuu omaperäiseltä  ─ tanskalaisohjaaja Nicolas Winding Refnin (s. 1970) tyylitaju on erinomainen. Yhteistyö Ryan Goslingin kanssa jatkui ohjaajan seuraavassa elokuvassa Only God Forgives (2013), joka ei kirvoittanut samanlaista hurmiota kuin Drive. Molemmat elokuvat saivat ensi-iltansa Cannesissa, mutta siinä missä Drive vastaanotti innostuneet aplodit ja toi Refnille palkinnon ohjaustyöstään, seuraava elokuva keräsi lähinnä buuauksia. Aika näyttää, vieläkö Refn ehtii lunastaa odotukset toisesta Driven kaltaisesta arvostelu- ja yleisömenetyksestä.

Pisteytys: 8/10

True Grit ─ Kova kuin kivi (2010)

Ohjannut  Ethan Coen & Joel Coen

USA 2010, 110 min.

Lännenelokuva, Draama

Pääosissa: Hailee Steinfeld, Jeff Bridges, Matt Damon

 

Fill your hand, you son of a bitch!

Neljätoistavuotias Mattie Ross (Steinfeld) on päättänyt kostaa isänsä murhan. Hän palkkaa avukseen piinkovan mutta viinaanmenevän renttuseriffin, Rooster Cogburnin (Bridges). Murhamiehen etsintäpartioon lyöttäytyy teksasilainen sankari LaBoeuf (Damon), mutta kolmikon yhteisestä matkanteosta syntyy vain torailua ja harhaluoteja. Kaikkien kovuutta koetellaan!

Kova kuin kivi on uusintafilmatisointi samannimisestä lännenelokuvasta vuodelta 1969. Tyyliltään elokuva onkin yllättävän perinteistä westerniä, jota ei heti arvaisi Coenin veljesten teokseksi. Muutamissa kohdissa ja eritoten veikeissä hahmoissa ohjaajien tuttu vino huumori silti välkähtelee. Hahmot ovat tarinan suola, ja varsinkin Mattie on mitä mainioin sähäkkä päätähti, jota nuori Hailee Steinfeld (s. 1996) tulkitsee vakaan karismaattisesti. Oscar olisi ollut ansaittu!

Elokuvan maineesta kuitenkin kertoo osuvasti sen menestys akatemiakisoissa: Kova kuin kivi sai huimat 10 Oscar-ehdokkuutta, vaan ei yhtään voittoa ─ Kova kuin kivi on klassinen muttei aivan klassikko. Kauniisti kuvattua ja lavastettua lännenmaisemaa on joka tapauksessa ilo katsella, eikä tarinassakaan ole moitteen sijaa. Tasavarma kostowestern lajityypin taitajilta.

Pisteytys: 8/10

Senna (2010)

Ohjannut Asif Kapadia

Iso-Britannia, Ranska & USA 2010, 106 min.

Dokumentti, Biografia

 

I had a serious chance of winning.

 

F1-kuljettaja Ayrton Sennan (1960─1994) menestyksekäs kilpa-ajoura päättyi yllättäen traagiseen rataonnettomuuteen. Senna muistetaan edelleen legendaarisen taitavana kuljettajana, ehkä jopa lajinsa parhaana. Toisaalta miehen raju vauhti ja turvaton ajotyyli aiheuttivat närää kilpakumppaneissa. Asif Kapadian (s. 1972) dokumentti palaa kuskin menestysvuosiin ja rakentaa niistä jännittävää draamaa. Kuinka sankaritarina rakentuu ja onko siinä soraääniä?

Senna on arkistokuvista ja taustaraitana kuultavista haastatteluista koostettu henkilökuva. Rakenne on sujuva ja kiinnostava, olipa F1-fani tai ei. Minä en tunne mitään moottoriurheilua juuri lainkaan, mutta siitä huolimatta kerronan kiihtyvään vauhtiin on helppo päästä mukaan. Senna ei selittele F1-urheilun lajisaloja, mutta ne tulevat kyllä esille rivien välistä ─ vauhdin hurma ja tekninen taito vetävät puoleensa, mutta suuret rahat ja takahuoneiden jupina ihmetyttävät.

Parhaan dokumentin Baftalla palkittu Senna on saanut kehuja hallitusta rakenteestaan ja vetävyydestään: puhuvia päitä ei tarvitse katsella, mutta sitäkin enemmän istutaan kuskin penkillä. Kiitelty elokuva ei ole jäänyt Kapadian ainoaksi vastaavalla tyylillä rakennetuksi dokumentiksi. Laulaja Amy Winehousen elämään vievä Amy (2015) jatkoi traagisia henkilökuvia, ja saman tarinakaavan tavoitti jälleen palvottua jalkapallotähteä kuvaava Diego Maradona (2019).

Pisteytys: 8/10

Inception (2010)

Ohjannut Christopher Nolan

USA & Iso-Britannia 2010, 148 min.

Scifi, Toiminta

Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Elliot Page, Joseph Gordon-Levitt

 

Why is it so important to dream?

 

Dom Cobb (DiCaprio) tiimeineen tahkoo rahaa erikoisilla kyvyillä. Alitajunnan kaivajat istuttavat ideoita ja onkivat esiin salaisuuksia tunkeutumalla ihmisten uniin. Vaaralliseksi äityvät ajatusvarkaudet ovat miltei tulleet tiensä päähän, mutta vielä tarvitaan yksi suuri, viimeinen keikka. Maalin lähestyessä Cobbin oma mieli murenee ja entisten unisukellusten painajaiset palaavat.

Yhdeksi vuotensa suurimmista hittielokuvista ampaissut Inception kohotti Christopher Nolanin nousujohteista profiilia entisestään. Efekteistään, kuvauksestaan ja äänimaailmastaan Oscar-palkittu elokuva keräsi teknisiä pystejä, mutta myös käsikirjoitus toi elokuvalle menestystä. Myönnettäkööt, ettei tarinan kaari ole niin nokkela ja aivosoluja kutkutteleva kuin vaikkapa varhaisteos Mementossa (2000), vaikka uni-idea sinänsä onkin mainio ja hauskasti toteutettu.

 

Inception on Nolanin aikaa ja todellisuuden tasoja pyörittelevien elokuvien parhaimmistoa, sillä sen idea pysyy eheänä loppuun asti. Eri unitasoihin uppoutuminen on lopulta ideana sen verran yksinkertainen, ettei turhalle selittelylle onneksi ole tarvetta. Filmiä on toki hieman moitittu geneerisestä toimintarymistelystä ─ tottahan se on ja paukuttelua olisi voitu tiivistää, mutta ei elokuva silti ehdi pitkästyttää. Ei tämä mitään Buñuelia ole, mutta näyttävänä viihde-elokuvana Inception on erinomainen.

Pisteytys: 8/10

The King's Speech ─ Kuninkaan puhe (2010)

Ohjannut Tom Hooper

Iso-Britannia & USA 2010, 118 min.

Biografia, Historia, Draama

Pääosissa: Colin Firth, Geoffrey Rush, Helena Bonham Carter

Buggerty buggerty, fuck, fuck, arse!

Kuningas Yrjö VI (Firth) nousee valtaan veljensä jätettyä kruununperillisen tehtävät. Pesti ei ole tuoreelle kuninkaalle unelmien täyttymys, mutta syntyperä velvoittaa. Kuninkaan vaikea änkytys on kuitenkin saatava kuriin ─ monien tohtoreiden ja kehnojen troppien jälkeen apu löytyy pieneltä klinikalta, jossa omalaatuinen mies nimeltä Lionel Logue (Rush) vapauttaa kuninkaan kielenkannat.

Tom Hooperin (s. 1972) henkilödraama seilaa onnistuneesti komedian sävyjen, poliittisen draaman ja isänmaallisen paatoksen välillä. Tasapaino säilyy, vaikka konservatiivisia sävyjä voisi olla vähemmänkin. Tarina toki on kiinnostava näinkin, eritoten mainioiden päähahmojen ja varmaotteisten roolitöiden vuoksi. Kahden miehen ja yhden puhevian ympärillä pyörivän tarinan taustalla välähtelee 1930-luvun huolestuttava todellisuus: äärioikeiston nousu ja sodan uhka.

Parhaan elokuvan Oscarilla palkittu Kuninkaan puhe on vuotensa suurimpia arvostelumenestyksiä. Erityiskiitosta saivat käsikirjoitus ja näyttelijät, taitava Colin Firth etunenässä. Jo mainitsemani konservatiivisuus on kirvoittanut hienoista kritiikkiä, ymmärrettävästi, mutta paatos ei lopulta kasva häiritsevän suureksi. Monarkian kritiikiksi elokuva ei edes pyri, vaikka koettaakin antaa hallitsijalle inhimillisyyttä, huonoja ja hyviä puolia sekä hovitapojen taakse kätkettyä maanläheisyyttä. Klassinen hallitsijadraama kantaa.

Pisteytys: 7/10

Four Lions (2010)

Ohjannut Christopher Morris

Iso-Britannia & Ranska 2010,  97 min.

Komedia, Rikos

Pääosissa: Riz Ahmed, Adeel Akhtar, Nigel Lindsay, Kayvan Novak

When I dial this, send you to Heaven brother Crow.

Neljä kotikutoista brittiterroristia haaveilee gloriasta itsemurhapommittajina. Sheffieldin lähiöissä elelevät muslimitoverukset eivät ole suuria välkkyjä, mutta he onnistuvat silti haalimaan pommitarvikkeita ja suunnittelemaan komeita pommi-iskuja. Kiistaa kuitenkin tulee iskun kohteesta, tekotavoista ja hieman kaikesta mahdollisesta. Miksi tähän oikeastaan ryhdyttiin?

Four Lions on pikimustaa ja poliittista brittikomediaa. Elokuva ei paljoa kysele lupaa naurulle, sillä pommin sytytyslanka palaa jo. Vakavaa ja hyvän maun rajoja koettelevaa ilmiötä käsitellään silti huumorin avulla varsin onnistuneesti: eritoten lopun pamahduksille ei auta muu kuin tyrskiä, niin järjetöntä tämä kaikki kaikki on. Elokuva on satiiri terrorismista ja fundamentalismista, mutta se ei silti rienaa kokonaista uskontokuntaa tai tee mustavalkoisia tulkintoja.

Hyvän arvosteluvastaanoton saanut Four Lions oli suosittu varsinkin kotimaassaan Iso-Britanniassa. Baftoissa ohjaaja-käsikirjoittaja Christopher Morris (s. 1965) palkittiin oivasta debyyttityöstään. Morrisin seuraava filmi The Day Shall Come (2019) ei saanut aivan yhtä innostunutta vastaanottoa, mutta jospa ohjaaja vielä jonain päivänä toistaisi Four Lionsin menestyksen. Tällaista hilpeästi tasapainoilevaa brittihuumoria katselee aina mielellään.

Pisteytys: 7/10

Elokuun elokuvat 2023

Heojil kyolshim - Decision to Leave
Ohjannut Park Chan-wook

Etelä-Korea 2022, 139 min.

Rikos, Draama, Mysteeri

Pääosissa: Park Hae-il, Tang Wei

Omaleimaisista elokuvistaan (mm. Oldboy, 2003) tunnettu Park Chan-wook on palannut kehään uudella trillerillään. Decision to Leave harhailee rikoksia ratkovan etsivän Jang Hae-joonin (Hae-il) mielen kiemuroissa ja unettomissa öissä. Kuolleena löytyneen miehen vaimo (Wei) vaikuttaa syylliseltä rikokseen, mutta Hae-joonin aistien terävyys on turtunut. Veikeitä kerrontaratkaisuja ja unenomaista tunnelmaa ─ ei mikään tavallinen murhamysteeri!

Pisteytys: 7/10

Babyteeth

Ohjannut Shannon Murphy

Australia 2019, 118 min.

Draama, Romantiikka

Pääosissa: Eliza Scanlen, Toby Wallace

Teini-ikäinen Milla (Scanlen) on vakavasti sairas ja rakastumaisillaan renttuun (Wallace). Herkän surumielinen draama on tarinana kelpo ja sen hahmot ovat moniulotteisia. Pikku naisissa (2019) Bethiä näytellyt Elisa Scanlen tekee pääosassa pätevän debyyttiroolinsa. Babyteeth on samalla monia sarjoja ohjanneen Shannon Murphyn vakuuttava esikoiselokuva.

Pisteytys: 7/10

Rounders - ässä hihassa

Ohjannut John Dahl

USA 1998, 121 min.

Draama, Rikos

Pääosissa: Matt Damon, Edward Norton, John Malkovich

 

 

 

 

Pokerifilmien klassikossa nuori korttihai Mike McDermott (Damon) menettää yhdessä pelissä koko omaisuutensa. McDermott julistaa uransa päättyneeksi, mutta vanhat tavat ja ystävät eivät jätä rauhaan. Tarina ei yllätä, mutta on tehty sen verran pätevästi, että uhkapelidraama viihdyttää. Elokuva osui hyvään saumaan, sillä vuosituhannen vaihteen pokeribuumi toi filmille mukavasti katsojia.

Pisteytys: 7/10

 

The Goonies - Arkajalat
Ohjannut Richard Donner

USA 1985, 114 min.

Seikkailu, Komedia

Pääosissa: Sean Astin, Josh Brolin, Jeff Cohen, Corey Feldman, Ke Huy Quan

Kaverukset löytävät merirosvokartan ja edessä on suuri seikkailu! Puuh mitä huutamista ja läskivitsejä, tämä kohellus olisi uponnut paremmin lapsena. Steven Spielbergin ja Chris Columbuksen tarinoima filmi on silti ymmärrettävästi kulttimaineessa. Seikkailumeiningissä on sopivaa pientä jännitettä, satumaisia aarteita ja sankaritekoihin yltäviä tavallisia lapsia. On hauska nähdä lapsirooleissa monia tulevia aikuistähtiä, esimerkiksi Sean Astin (mm. Taru Sormusten herrasta, 2001) monien joukossa.

Pisteytys: 5/10

Shampoo

Ohjannut Hal Ashby

USA 1975, 110 min.

Komedia, Draama, Romantiikka

Pääosissa: Warren Beatty, Julie Christie, Goldie Hawn, Lee Grant

Taitava kampaaja George (Beatty) loihtii hiuksiin muotiluomuksia ja liehittelee naisia. Kylläpä onkin 1970-lukua huokuva elokuva! Vaikka filmi on monella tapaa piinaavan ummehtunut tuulahdus menneestä, sen ajankuvassa on tietty viehätyksensäkin. Varsinkin muotia, miljöötä ja elokuvan satiirista tyyliä on hauska havannoida. Aikanaan elokuvan estotonta rietastelua paheksuttiin, mutta silti filmi oli yksi suurimpia kassamagneetteja ja voittipa Lee Grant sivuroolistaan Oscarinkin.

Pisteytys: 4/10