Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bernard Herrmann. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bernard Herrmann. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. tammikuuta 2017

The Day the Earth Stood Still - Uhkavaatimus maalle (1951)

Ohjannut Robert Wise
USA 1951, 92 min.
Scifi, Draama
Pääosissa: Michael Rennie, Patricia Neal, Billy Gray, Sam Jaffe

Join us and live in peace!
Atomipommin kehittäminen ja kylmän sodan epäluuloinen ilmapiiri innoittivat 1950-luvun elokuvantekijöitä käsittelemään ajankohtaisia pelkoja lentävien lautasten ja ulkoavaruuden muukalaisten avulla. Tieteiselokuvabuumia taustoitti myös vastaava kirjallisuus, joka oli kovassa huudossa varsinkin 1930—1940-lukujen taitteessa. Lajityyppinsä suuri klassikko Uhkavaatimus maalle ja samana vuonna ilmestynyt Se toisesta maailmasta kiidättivät ufot valkokankaille ja saivat taatusti monet vaikuttuneet katsojat tiirailemaan taivaita. Hieman aikakaudelleen poikkauksellisesti tässä elokuvassa ulkoavaruuden vieras ei kuitenkaan ole uhka, vaan hän saapuu varoittamaan Telluksen asukkaita suuresta vaarasta.

Elokuvan tapahtumat alkavat, kun lentävä lautanen laskeutuu Washingtoniin. Aluksesta astuu kaukaiselta planeetalta saapunut Klaatu (Rennie), joka ilmoittaa saapuvansa vierailulle rauhallisin aikein. Hätäinen sotilas kuitenkin haavoittaa muukalaista, joka toimitetaan sairaalahoitoon. Täysin ihmisen näköinen ja erinomaista englantia taitava Klaatu katsoo parhaaksi paeta laitoksesta ja yrittää keksiä keinon kertoa tärkeän sanomansa koko maailman kansalle.

Klassikoksi muodostuneesta elokuvasta on tietenkin tehty uusintafilmatisointi Päivä jona maailma pysähtyi (2008). Keanu Reevesin tähdittämä scifiraina tosin ei ole erityisen kehuttu. Tarinan päivitykselle tuskin olisi ollut tarvetta, sillä Uhkavaatimus maalle ei tunnu vanhentuneelta, vaikka siinä onkin omanlaistaan ajan patinaa. Sympaattinen totisuus ja naiivius voitaisiin tulkita uskottavuuden puutteeksi, ellei tarina olisi niin osuva! Elokuvalla on juurensa edellisen vuosikymmenen scifikirjallisuudessa, sillä oiva kertomus perustuu Harry Batesin novelliin Farewell to the Master (1940). Käsikirjoittajana toimi Edmund H. North (mm. Patton, 1970), jonka keksintöä oli filmin ikimuistoinen lausahdus "Klaatu barada nikto!". Elokuvan ohjaaja Robert Wise puolestaan muistetaan parhaiten musikaaleistaan West Side Storysta (1961) ja The Sound of Musicista (1965). Monipuoliselle uralle mahtui vielä kaksi muutakin scifi-elokuvaa: The Andromeda Strain (1971) ja filosofisuudessaan turruttava Star Trek: Avaruusmatka (1979).

Pisteytys:
8/10

lauantai 11. kesäkuuta 2016

The Ghost and Mrs. Muir - Kummitus ja rouva Muir (1947)

Ohjannut Joseph L. Mankiewicz
USA 1947, 104 min.
Romantiikka, Fantasia, Komedia
Pääosissa: Gene Tierney, Rex Harrison, George Sanders

You've been watching me bathe!
Leskirouva ja aloitteleva kirjailija Lucy Muir (Tierney) päättää muuttaa uuteen asuntoon, ja löytääkin varsin viehättävän talon meren rannalta Etelä-Englannista. Harmillisesti asuntoa riivaa entisen asukkaan, kapteeni Greggin (Harrison) kummitus, mutta yksi aave ei saa määrätietoista rouva Muiria perääntymään. Niinpä asukkaiden on yksinkertaisesti tultava toimeen keskenään. Vähitellen kaksikko kuitenkin oppii pitämään toisistaan, ja kuinka ollakaan, rakkauttakin on ilmassa.

Kummitus ja rouva Muir on tunnelmaltaan lämmin ja lempeä kummitustarina. Kaunis musiikki ja kiehtovasti rakennetut miljööt luovat miellyttävät puitteet leppoisalle ja hauskallekin ystävyydelle ja jopa romanssille, joka ei ole aivan tyypillisimmästä muotista valettu. Mukavaa elokuvassa on myös sen voimakas naishahmo, jota Gene Tierney tulkitsee onnistuneesti. Löysin googlaillessani aivan sattumalta Maarit Leski-Kärjen kirjoittaman mielenkiintoisen tekstin, jossa käsitellään tämän elokuvan emansipaatiota ja ajallisuuksia. Linkki tekstiin tässä.

Josephine Leslien samannimiseen menestysromaaniin (1945) perustuva elokuva nousi ilmestyessään suureen suosioon. Elokuvan inspiroimana aiheesta tehtiin vieläpä tv-sarja 1960-luvulla. Vilkaisin mielenkiinnosta paria jaksoa (löytyy ainakin kirjoitushetkellä Youtubesta), ja kieltämättä puitteet ovat aika samankaltaiset - mitä nyt ote on vahvemmin komediaa ja koko homma on siirretty 1960-luvulle. Tämä elokuva kuitenkin lienee paras tulkinta tästä kiehtovasta tarinasta, kirjakin voisi olla lukemisen arvoinen. Kummitus ja rouva Muir on viehättävää hömppää, josta tosin löytyy myös syvempiä tasoja. Harmillisesti elokuvassa on myös joitakin puuduttavan pitkiä dialogeja, jotka saivat ainakin tämän katsojan hetkittäin hieman levottomaksi.

Pisteytys:
7/10

lauantai 28. helmikuuta 2015

Citizen Kane (1941)

Ohjannut Orson Welles
USA 1941, 119 min.
Draama, Mysteeri
Pääosissa: Orson Welles, Joseph Cotten, Dorothy Comingore, Everett Sloane

Good old Charlie Kane.
Citizen Kane on elokuvakerronnan edelläkävijä, mestarillisesti luotu mysteeri ja edelleen ajankohtainen yhteiskuntakritiittinen tutkielma, joka on julistettu useaan otteeseen maailman parhaaksi elokuvaksi. Vuonna 1941 elokuva ihastutti ennennäkemättömällä tyylillään, mutta aiheutti myös vastalauseita. Yhtenä syynä kohuun oli elokuvan päähenkilön turhankin selkeä esikuva, mediamoguli William Randolph Hearst. Hearstin ahkerat ponnistelut Orson Wellesin luoman irvikuvan hävittämiseksi tuottivat jokseenkin tulosta, eikä elokuva saanut osakseen ansaitsemaansa suitsutusta. Yhdeksästä Oscar-ehdokkuudestakin elokuva voitti vain parhaan käsikirjoituksen palkinnon. Kohun laannuttua noin vuosikymmentä myöhemmin Citizen Kane alkoi vakiinnuttaa paikkaansa elokuvahistorian merkkiteoksena.

Elokuva kertoo hävyttömän rikkaasta ja koko maailman tuntemasta Charlie Kanesta (Welles), joka kuolee yksinäisenä valtavassa palatsissaan. Muuan toimittaja päättää selvittää, mitä Kanen kuolenvuoteellaan lausumat viimeiset sanat tarkoittivat ja millainen henkilö hän oli julkisuuskuvansa takana. Mysteeri on rakennettu taitavasti: toimittajan selvitysten avulla Kanen tarina rakentuu pala palalta, mutta lopulta vain katsoja saa hypoteeseilleen varmistuksen.

Charlie Kane on kyyninen hahmo, joka ei osaa rakastaa, vaikka vaatiikin itseään rakastettavan. Protagonisti muuttuu tarinan edetessä yhä katkerammaksi ja moraalittomammaksi, mutta jokin hänessä herättää myös sääliä. Tavallaan Kanekin on vain muiden ahneuden uhri, eikä hän suostu arvostamaan saamaansa jättiperintöä. Raha ei tuo onnea, vaikka kuinka yrittäisi. Elokuvan kapitalismikritiikki ja tietoja vääristelevän median arvostelu tuntuvat merkityksellisiltä vielä seitsemänkymmenen vuoden jälkeenkin.

Pisteytys:
10/10