Letters from Iwo Jima - Kirjeitä Iwo Jimalta (2006)

Ohjannut Clint Eastwood 

USA 2006, 141 min.

Sota, Historia

Pääosissa: Ken Watanabe, Kazunari Ninomiya, Tsuyoshi Ihara

 

We can die here, or we can continue fighting.

 

Pienellä Iwo Jiman saarella käytiin tuhoisa taistelu helmi-maaliskuussa 1945. Japanin ja Yhdysvaltain joukkojen verisessä kohtaamisessa yli 20 000 sotilasta kuoli ja tuhansia haavoittui. Clint Eastwoodin sotaelokuva seuraa taistelutapahtumia japanilaisten näkökulmasta. Joukossa on isänmaallisia ja kunniantuntoisia miehiä, mutta myös heitä, jotka haluaisivat kotiin perheensä luo harjoittamaan ammattiaan. Kuka muka haluaa kaivaa omaa hautaansa hylätyllä saarella, kun oma elämä odottaa toisaalla? Kosmopoliitin kenraali Kuribayashin (Watanabe) kautta avautuu näkökulma yhdysvaltalaisten ja japanilaisten suhteisiin.
 

Kirjeitä Iwo Jimalta on poikkeava sotakuvaus, koska se pyrkii paikkaamaan sodassa syntyneitä haavoja. Ymmärtävä japanilaisnäkökulma on uutta, sillä Japani ei ole pelkkä vihollinen: asetelma on sodanvastainen ja hahmot inhimillisiä. Kerronta ei ole kuitenkaan erityisen hienovaraista ja oivaltavaa (vrt. Veteen piirretty viiva, 1998), vaan pikemminkin rautalangasta vääntelyä. Ehkäpä sitäkin tarvitaan, jotta sanoma menee perille. Clint Eastwood ohjasi elokuvalle parin, Isiemme liput (2006), joka kertoo samasta taistelusta yhdysvaltalaisten sotilaiden näkökulmasta. Olin aikeissa katsoa senkin, mutta tähtilippujen kohoaminen sotatantereilla tuntuu juuri nyt aiheena uuvuttavalta, oli kyseessä sitten ensimmäinen, toinen tai kolmas maailmansota.

Eastwoodin sotakaksikko sai positiivisen vastaanoton, joskin tämä japanilaisversio kohosi parivaljakosta hieman kehutummaksi. Ylipäätään molemmat elokuvat noteerattiin monien kriitikoiden top-listoilla, usein nimenomaan yhdessä, toisiaan täydentävinä teoksina. Kirjeitä Iwo Jimalta menestyi erityisen hyvin Japanissa, jossa elokuva sai kiitosta lähestymistavastaan ja autenttisesta toteutuksestaan. Japanilaiset näyttelijät, kieli ja maan oloihin perehtyminen eivät ole vieläkään itsestäänselvyyksiä Hollywood-tuotannoissa.

Pisteytys: 6/10

The Bridges of Madison County - Hiljaiset sillat (1995)

Ohjannut Clint Eastwood 

USA 1995, 135 min.

Romantiikka, Draama

Pääosissa: Meryl Streep, Clint Eastwood, Annie Corley, Victor Slezak 

 

This kind of certainty comes but just once in a lifetime.

Kotirouva Francesca Johnson (Streep) valmistautuu viettämään yksinäisiä hellepäiviä, sillä hänen perheensä lähtee muutaman päivän matkalle. Äidin ja vaimon vapaapäivät saavat odottamattoman käänteen, sillä Francesca salamarakastuu paikkakunnalla vierailevaan valokuvaajaan, Robert Kincaidiin (Eastwood). Huumaavat päivät päättyvät liian nopeasti, mutta rakkaus ei unohdu. Vuosikymmeniä myöhemmin Francescan lapset Carolyn (Corley) ja Michael (Slezak) saavat lopulta kuulla äitinsä salaisesta rakkaudesta ja toteuttaa hänen viimeisen toiveensa.

Hiljaiset sillat on haikea ja realistinen draamaromanssi. Vaikka Francescan ja Robertin rakkaustarina on syvyydessään satumainen ja elämää sijoilleen nyrjäyttävä, kerronnassa pysyy tolkku ja uskottavuus. Surumielisyys voisi langeta turhaan sentimentaalisuuteen, mutta siltä onneksi vältytään. Nopeasti syvenevässä romanssissa on sopivassa suhteessa rakastumisen ihmeellisyyttä ja arjen realiteetteja. Francescan lapsia seuraava kehyskertomus katkaisee ajoittain pääparin välisen taian, mutta toisaalta juonilinja täydentää tarinaa taitavasti.

Maltillista sydämenläpätystä aiheuttava Hiljaiset sillat perustuu Robert James Wallerin samannimiseen bestseller-romaaniin (1992). Alkuperäisteoksen hittipotentiaali täyttyi elokuvassakin, joka oli lippuluukuilla sangen suosittu. Kriitikot kehuivat, mutta ainoa Oscar-ehdokkuus tuli Meryl Streepille. Ehdokkuus oli tuolloin jo rutiininomaisesti Streepin kymmenes. Roolisuorituksessa on näyttelijän taattuja elkeitä ja Clint Eastwood asettuu taitavasti elämäänsä pohtivan Francescan pariksi. Pätevästi rakennettu, rauhallinen romanssi rakkaudenkaipuisille.

Pisteytys: 8/10

Million Dollar Baby (2004)

Ohjannut Clint Eastwood

USA 2004, 132 min.

Draama

Pääosissa: Clint Eastwood, Hilary Swank, Morgan Freeman

 

Girlie, tough ain't enough.

 

Eläkeikää lähentelevä nyrkkeilyvalmentaja Frankie Dunn (Eastwood) on heittämässä pyyhettä kehään, kun hänen salilleen astelee määrätietoinen nuori nainen. Maggie Fitzgerald (Swank) on nyrkkeilynoviisi, mutta mestaruutta janoava Dunn näkee lopulta naisen potentiaalin. Maggien ja Frankien yhteys ei syty ainoastaan jaetusta lajirakkaudesta. Perheen kaipuu ja tulevaisuuden toivottomuus sitoo yksinäiset sielut yhteen, kannustaen heitä tavoittelemaan kultaa ja kunniaa.

Million Dollar Baby kertoo kadonneista isistä ja tyttäristä, amerikkalaisesta unelmasta ja sen epätoivoisen etsimisen realiteeteista. Samalla filmi on ehtaa ja tyylikkään näköistä urheiludraamaa, joka jatkaa muun muassa Rockyn (1976) kunniakkaita perinteitä. Nyrkkeilykehässä on mahdollisuus nousta ryysyistä rikkauksiin, mutta kaiken voi myös menettää hetkessä. Tarinassa korostuvat menneisyyden synnit, joiden painolastista ei pääse eroon edes uutta elämää aloittaessaan.

Neljä Oscaria (mm. paras elokuva) voittanut Million Dollar Baby menestyi aikanaan varsin kiitettävästi ja monet kriitikot nostivat filmin vuoden parhaiden elokuvien joukkoon. Otteluissa on vauhtia, mutta muuten draama on rytmiltään rauhallista ja jättää aikaa moninaisten teemojen käsittelylle ja lankojen solmimiselle. Se on sinänsä ansiokasta, mutta välillä asioita alleviivataan liiankin tehokkaasti. Varsinkin tarinan loppu livahtaa pateettiseksi plörinäksi, vaikka muuten elokuva onnistuukin hyvin välttämään liiallisen melodraaman. Kelvollinen draama, mutta tuskinpa vuotensa paras, saatika sitten Clint Eastwoodin ohjausuran kärkiteoksia.

Pisteytys: 6/10

Unforgiven ─ Armoton (1992)

Ohjannut Clint Eastwood

USA 1992, 130 min.

Lännenelokuva, Draama

Pääosissa: Clint Eastwood, Gene Hackman, Morgan Freeman

It's a hell of a thing, killin' a man.

Sikatilallinen William "Bill" Munny (Eastwood) viettää rauhallista elämää kahden lapsensa kanssa. Entisessä elämässään Munny oli pelätty asesankari, jonka tarkkaan tähdätyt luodit ovat tappaneet monia. Munnyn maineesta kuullut nuorukainen houkuttelee entisen rikollisen poikkeamaan kaidalta polulta vielä kerran suuren rahapotin ja jalon tehtävän vuoksi. Armoton ase on saatava taas laulamaan, mutta hiljalleen Munnylle valkenee, että yksi tarkkaan tähdätty luoti ei riitä.

Lännenelokuvien perinteinen lajityyppi oli 1980-luvulla näivettynyt, mutta nousi uuteen kukoistukseen 1990-luvun alussa. Entisajan maisemia lämmitteli jo Tanssii susien kanssa (1990), mutta vasta Armoton oli todellinen legendan paluu. Tarina jatkaa 1960-luvulla vakiintunutta realistista western-perinnettä, jossa sankareillakin on nurja puolensa. Villi länsi ei näyttäydy idyllinä, vaan pikemminkin selviytymistaisteluna, jossa moraali punnitaan. Armoton tuntuu suorastaan nostalgisen perinteiseltä, mutta teos seisoo silti omilla jaloillaan. Klassikko jo syntyessään!

 

Hallittu tarina, kaunis kuvaus ja jännittävä tunnelma sinetöivät Armottoman erinomaisen menestyksen. Elokuva keräsi yhdeksän Oscar-ehdokkuutta, joista se voitti neljä (mm. Paras elokuva). Paheistaan luopuneen miehen viimeinen kostoretki jäi myös Clint Eastwoodin viimeiseksi varsinaiseksi länkkäriksi. Tuorein tulokas Cry Macho (2021) on moderni western, mutta vieläköhän lännenlegenda ehtii palata kunnolla juurilleen ennen eläköitymistään?

Pisteytys: 8/10

The Outlaw Josey Wales - Lainsuojaton (1976)

Ohjannut Clint Eastwood
USA 1976, 135 min.
Lännenelokuva, Seikkailu, Toiminta
Pääosissa: Clint Eastwood, Chief Dan George, Sondra Locke

It ain't supposed to be easy to sneak up behind an Indian.

Josey Walesin (Eastwood) rauhallinen elämä maanviljelijänä päättyy, kun joukko Unionin riehakkaita sotilaita surmaa hänen perheensä ja polttaa kotitilan. Veristä kostoa hautova mies liittyy äkkipikaisesti Konfederaation joukkoihin, mutta pian solmitaan rauha. Wales on jo tullut tunnetuksi surmatöistään, joten etsintäkuulutetuksi julistetulla miehellä on edessään pitkä ja vaarallinen pakomatka.

Lainsuojaton on testosteronia ja toimintaa uhkuva miehekäs kostotarina ─ toisin sanoen Josey Wales on tyyppiesimerkki Clint Eastwoodin esittämistä hahmoista. Maskuliinisuudessa itsessään ei tietenkään ole mitään väärää, mutta tässä tapauksessa härski sivumaku hiipii kuvaan kulissien takaa. Josey Walesin heilaa esittävä Sondra Locke seurusteli tosielämässäkin Eastwoodin kanssa, mutta tähteydestään mustasukkaisesti huolehtiva Eastwood varmisti, ettei Locke saanut juuri sananvaltaa omaan uraansa. Metoo-aikana parin suhteen valta-asetelmat ovat nousseet uudelleen valokeilaan, mutta sepä ei ole juuri Eastwoodin suosiota horjuttanut.

Machoilun kääntöpuoli häikäilemättömänä vallankäyttönä sapettaa, mutta silti ei käy kiistäminen, etteikö Lainsuojaton olisi onnistuneesti rakennettu elokuva. Menevä tarina keitetään kasaan nopeasti, eikä vauhdikasta pakomatkaa seuratessa ehdi pitkästyä. Maisematkin ovat upeita! Lännenklassikoiden vanhoja perinteitä tuuletetaan, sillä intiaaneja ei kuvatakaan verenhimoisina villeinä. Nyt intiaanit toimivat tasaveroisina matkakumppaneina ja ihmisinä, joiden kanssa voidaan solmia rauha. Pikemminkin raakalaismaisia piirteitä saavat useat valkonaamaiset sotilaat tai ahneet palkkionmetsästäjät. Kaiken lisäksi yksinäisen miehen kostoretkestä kasvaa äkkiarvaamatta lämminhenkinen ja jopa sympaattinen kertomus. Näin leivotaan lännensankareita.

Pisteytys:

7/10

High Plains Drifter - Ruoska (1973)

Ohjannut Clint Eastwood
USA 1973, 105 min.
Lännenelokuva, Draama, Mysteeri
Pääosissa: Clint Eastwood, Verna Bloom, Billy Curtis, Mitchell Ryan

I knew you were cruel, but I didn't know how far you could go.

Mystinen mies (Eastwood) saapuu Lagon pikkukaupunkiin. Heti ensi töikseen miekkonen päästää päiviltä kolme öykkäriä ja saa osakseen kaupunkilaisten kiitollisuuden. Tuntematon pelastaja palkataan suojelemaan kaupunkia toiselta uhalta, sillä asukkaat eivät itse ole aseenkäytön mestareita. Ja kuinka ollakaan, pyssysankarilla onkin jo suunnitelma täysin valmiina...

Ruoska oli iso menestys aikanaan ja Suomessakin filmi ylsi ilmestymisvuotensa 8. katsotuimmaksi elokuvaksi. Tunnelmallinen, mutta julma länkkäri on tehty suosittujen spagettiwesternien hengessä. Pyssynpaukuttelun lisäksi tarinassa makustellaan oikein kunnolla päähenkilön salaperäisyydellä: nimettömässä kulkijassa on mysteerin ja asetaitojen mukanaan tuomaa karismaa, mutta onpa mies myös aika niljakas pullistelija, jonka puolelle ei tee mieli asettua.

Jännittävän kostotarinan suosio on säilynyt, vaikka aivan kaikki elementit eivät ole kestäneet aikaa. Muuten hyvän tarinan kauneusvirheenä harmittavat surkeasti käsikirjoitetut naisroolit ja lähes vitsinä esitetty raiskauskohtaus, vaikka toisaalta sen voikin tulkita kuvaavan salaperäisen päähenkilön antisankaruutta, vihaa ja katkeruutta. Sama pahuuden tauti tuntuu riivaavan yhtä jos toistakin elokuvan hahmoa, eikä tästä maailmankolkasta näytä löytyvän yhtäkään sankaria. Kova maailma vaatii silmän silmästä ja hampaan hampaasta, eikä jätä sijaa todellisille hyveille.

Pisteytys:

7/10

Dirty Harry - Likainen Harry (1971)

Ohjannut Don Siegel
USA 1971, 102 min.
Toiminta, Rikos, Trilleri
Pääosissa: Clint Eastwood, Harry Guardino, Andrew Robinson

"Do I feel lucky?" Well, do ya, punk?

Kovaotteinen ja lakia löyhästi tulkitseva rikostutkija Harry Callahan (Eastwood) saa vastaansa Scorpioksi nimetyn murhaajan (Robinson). Scorpio on murhannut kylmäverisesti jo yhden naisen ja vaatii jättimäisiä lunnaita tai muuten surmatöitä on tulossa lisää. Harryn herkästi laulava 44. Magnum ja piittaamattomuus säännöistä johdattavat hänet vastakkain murhaajan kanssa, mutta kaikki poliisivoimissa eivät siltikään arvosta Harryn omapäisiä toimintatapoja.

Likainen Harry edustaa uudenlaisten rikoselokuvien aikakautta, joissa todellinen maailma on kylmäävällä tavalla läsnä. Samana vuonna ilmestyi lisäksi toinen kyttätoiminta Kovaotteiset miehet (1971), joka sekin vahvisti uuden ja raaemman rikosviihteen valtavirtaistumista. Murhatilastot olivat kasvussa eritoten elokuvan tapahtumapaikassa San Franciscossa ja kaiken lisäksi Likainen Harry ammensi näkyvästi inspiraatiota Yhdysvaltoja piinaavista Zodiac-murhista. Sittemmin Zodiac-murhaajan mysteeriä on tutkittu muissakin elokuvissa, joista viimeisin on rikosdraama Zodiac (2007).

Rankkaa toimintaa oli toki nähty valkokankailla jo aiemminkin. Verisimmän elokuvan titteliä piti hallussaan edelleen western Hurja joukko (1969) ja luotien armottomuuteen oli totuttu jo Clint Eastwoodin tähdittämissä spagettiwesterneissä, mutta Likainen Harry kuumensi tunteita ajankohtaisuudellaan. Suomessakin elokuva kiellettiin aluksi kokonaan. Vaikka Likainen Harry herätti pahennusta, se menestyi lippuluukuilla hyvin ja suosio poiki lopulta peräti neljä jatko-osaa (1973─1988). Raa'alle väkivaltaviihteelle on jo 2010-luvulle tultaessa ehtinyt hivenen turtua, mutta se ei vähennä Likaisen Harryn tehoa! Kiinnostavan ja kylmäävän aikalaiskontekstinsa lisäksi tiivistunnelmainen rikosmysteeri nostaa sykettä ja kiistämättä välillä hieman puistattaakin.

Pisteytys:
8/10

Il buono, il brutto, il cattivo - Hyvät, pahat ja rumat (1966)

Ohjannut Sergio Leone
Italia, Espanja & Länsi-Saksa 1966, 161 min.
Lännenelokuva
Pääosissa: Clint Eastwood, Eli Wallach, Lee Van Cleef

Every gun makes its own tune.

Sergio Leonen (1929─1989) dollaritrilogian huipennus Hyvät, pahat ja rumat (engl. The Good, The Bad and The Ugly) on yksi kaikkien aikojen ikonisimmista lännenelokuvista. Sarjan aiemmat osat Kourallinen dollareita (1964) ja Vain muutaman dollarin tähden (1965) tekivät Leonesta ja elokuvissa näyttelevästä Clint Eastwoodista tähtiä. Filmien suosio yllätti tuiki tuntemattoman Eastwoodinkin täysin ─ kukapa olisi osannut odottaa, että pienen budjetin italialaiset lännenelokuvat tulevat jättämään kädenjälkensä koko lajityyppiin!

Niin kutsuttujen spagettiwesternien genren aloittanut dollaritrilogia poikkeaa yhdysvaltalaisista lännenklassikoista väkivaltaisuudessaan ja kyynisyydessään. Myös Hyvät, pahat ja rumat kunnostautuu surmanluotien määrässä, eikä ainoan "hyväksi" nimetyn päähenkilön hyvyydestäkään ole täysiä takeita. Elokuva kertoo kolmesta miehestä, Blondiesta (Eastwood), Tucosta (Wallach) ja Angel Eyesta (Van Cleef), jotka kukin tavoittelevat kadonnutta kulta-aarretta. Kaunojen täyttämä aarteenmetsästys huipentuu ikimuistoisen kyräilevään päätöskohtaukseen.

Yhdysvaltojen sisällissodan aikaan sijoittuva Hyvät, pahat ja rumat kommentoi sodan järjettömyyttä ja suhtautuu epäileväisesti ihmisten hyvyyteen. Pölyisissä erämaissa kuvattu elokuva on kauttaaltaan karu ja kova kertomus miehistä, jotka eivät luota keneenkään muuhun kuin itseensä ja revolveriinsa. Vaikutteita on kenties imetty kyynisistä film noireista, mutta myös halpa pulp-viihde on sanellut osansa raa'an teoksen sisällöstä. Ennio Morriconen unohtumaton musiikki on sekin usein lähempänä populaarikulttuuria kuin klassista. Legendaarinen elokuva luo kierrätystavarasta uutta, mutta kunnon klassikoiden tapaan Hyvät, pahat ja rumat on sittemmin itse muuttunut loputtoman inspiraation lähteeksi uusille elokuvantekijöille.

Pisteytys:

10/10