Snow White and the Seven Dwarfs - Lumikki ja seitsemän kääpiötä (1937)

Ohjannut David Hand
USA 1937, 83 min.
Animaatio, Fantasia, Romantiikka
Pääosissa: Adriana Caselotti, Lucille La Verne, Harry Stockwell

Once there was a princess, and she fell in love...

Disneyn ensimmäinen kokopitkä animaatio Lumikki ja seitsemän kääpiötä perustuu löyhästi Grimmin veljesten Lumikki-tarinan mukaelmaan. Jo aikanaan valtavan suosion saavuttanut elokuva lienee nykypäivänä suurelle yleisölle Lumikin tarinan eri versioista tutuin: äitipuoltaan (La Verne) pakeneva kaunis Lumikki (Caselotti) törmää metsässä seitsemän kääpiön taloon. Iloisen idyllisen metsämökkielämän kuitenkin keskeyttää paha noita-kuningatar-äitipuoli, joka saapuu valeasussa tarjoilemaan myrkkyomenaa... Mutta kuten kaikissa kunnon saduissa, hyvyys ja rakkaus voittavat lopulta, ja kaikki elävät elämänsä onnellisina loppuun saakka.

Lumikki ja seitsemän kääpiötä on viehättävä kertomus, jossa on myös huumoria ja sopivasti jännitystä. Lisäksi elokuva on täynnä upeita visuaalisia oivalluksia sekä ikimuistoisia lauluja. Kokonaisuudessaan tämä valloittavan kaunis animaatio on todellinen klassikoiden klassikko, täydellistä saturomantiikkaa, johon ei voi kyllästyä.

Kaikkein huikeinta on kuitenkin se valtaisa vaikutus, mikä tällä elokuvalla on ollut eritoten animaatiofilmien kehitykseen. Elokuva on muodostanut kivijalan sen jälkeen syntyneille Disney-klassikoille: tuleva kruununperijä, komea prinssi, kateelliset viholliset, suloiset eläinhahmot, musiikkinumerot... Kaikki löytyvät niin Tuhkimosta (1950), Pienestä merenneidosta (1989) kuin Leijonakuninkaastakin (1994).

Pisteytys:

10/10

Orphans of the Storm - Orpolapset (1921)

Ohjannut D. W. Griffith
USA 1921, 150 min.
Mykkäelokuva, Draama
Pääosissa Lillian Gish, Dorothy Gish, Joseph Schildkraut, Lucille La Verne

Poor Louise.

Ranskan vallankumous oli yksi niistä mykkäkauden elokuvateemoista, jota hedelmällisyydestään johtuen hyödynnettiin runsaasti. Erityisen suosittu oli muuan näytelmä orpotytöistä vallankumouksen pyörteissä - siitä oli filmattu jo kaksi elokuvaa, kun D. W. Griffith päätti tehdä tästä draamasta jälleen yhden mestariteoksensa. Orpotytöistä tulikin menestys, muttei sensaatio. Täten se jäi myös Griffithin viimeiseksi suureksi merkkiteokseksi.

Henriette (L. Gish) ja löytölapsi Louise (D. Gish) ovat varttuneet samassa perheessä siskoksina. Louisen sokaistuttua orvoiksi jääneet sisarukset lähtevät Pariisiin etsimään hänelle parannuskeinoa, mutta suurkaupungin hyörinässä kaksikko joutuu eroon toisistaan. Kuinka sisaruksille käy vallankumouksen pyörteissä? Vive la Révolution?

Griffithin töissä näkyy kautta linjan kannanottoja puhtaan ja hyveellisen elämän puolesta. Tässäkin filmissä nämä näkemykset ovat läsnä, mutta erityisen selväpiirteisesti tällä kertaa hehkutetaan demokratian mahtia. Elokuvan opetuksia teroitetaan katsojalle jo alkuteksteissä. Myös muut Griffithin tutuksi tulleet peruselementit ovat löydettävissä: vahvan historiallinen aspekti, tujua dramatiikkaa, mahtipontisia taistelukohtauksia... You name it.

But I'm le tired!

Siinä missä Orpolapset jäi Griffithin viimeiseksi suureksi menestykseksi, oli se myös Lillian Gishin viimeinen Griffith-elokuva. Gishin sisarukset loistavat elokuvan tähtinä, eikä Dorothy jää laisinkaan tunnetumman sisarensa varjoon. Vaikka studiojärjestelmän valtakausi ja sille elintärkeä tähtijärjestelmä olivatkin eritoten 1930-1950-lukujen ilmiöitä, tiettyjen valtastudioiden aika oli jo aluillaan ja tähtikultin perusta luotu. Vielä vuosisadan alussa elokuvien näyttelijät jäivät nimettömiksi, mutta 1910-luvun kuluessa yleisö alkoi vähitellen kiinnostua näyttelijöiden henkilöllisyyksistä. Orpolapsissa esiintyy Gishien lisäksi toki liuta muitakin nimekkäitä näyttelijöitä - mainittakoon nyt vaikka Lucille La Verne, joka antoi äänensä Lumikin (1937) äitipuolelle.

Orpolapsissa tuntuisi lähtökohtaisesti olevan kaikki kohdillaan. Vetoava tarina, jännittäväkin. Mahtavat lavastukset, asut ja nimekkäät näyttelijät - mutta silti tämä vaan jotenkin on ihan supertylsä pettymys. Vaikka tarina etenee sujuvasti eikä juonta ole lainkaan vaikea seurata, ei kokonaisuus ole yhtä onnistunut kuin vaikkapa Läpi myrskyn (1920). Loisteliasta, mutta pitkästyttävää.

Pisteytys:

5/10