Frenzy - solmiokuristaja (1972)

Ohjannut Alfred Hitchcock
Iso-Britannia 1972, 116 min.
Trilleri, Rikos
Pääosissa: Barry Foster, Barbara Leigh-Hunt, Anna Massey, Jon Finch

You're my type of woman.

Salaperäinen solmiokuristaja piinaa naisväkeä Lontoossa. Poliisilla on vaikeuksia päästä tekijän jäljille, mutta lopulta sopiva syyllinen löytyy. Äkkipikainen Richard Blaney (Foster) kiinnittää sivullisten huomion kiukkuisella käytöksellään ja syyllisyyden painetta lisää sekin, että Blaney tuntee läheisesti kaksi uhria. Ensin surmattuna löytyy ex-vaimo Brenda (Leigh-Hunt) ja hieman myöhemmin solmion kaulaansa saa tyttöystävä Barbara (Massey). Kuinka Blaney todistaa syyttömyytensä?

Frenzy - solmiokuristaja on Alfred Hitchcockin paluu juurilleen Iso-Britannian maaperälle. Elokuva on ohjaajan ensimmäinen brittifilmi lähes pariinkymmeneen vuoteen, ja niinpä tarina käynnistyy näyttävänä laskeutumisena Lontoon kaduille. Murhatapahtumat lipuvat kuvaan aivan tuota pikaa ja jännitysnäytelmä vie mukanaan Hitchcockille tyypillisiin aihioihin. Parhaiten korostuu tietenkin väärän miehen teema, jonka lisäksi mukana kulkee myös ajatus täydellisestä murhasta.

Solmiokuristajan trilleri pitää hyvin otteessaan, mutta tarinassa on pientä haparoinnin tuntua. Päähenkilö ei herätä katsojassa sympatiaa: irrationaalisesti räyhäävä Blaney ei juuri sure läheistensä kuolemaa, vaikka vannookin kostoa oikealle murhaajalle. Asetelma on tyyten erilainen, kun vertaa vaikkapa Hitchcockin aiempaan vastaavaa teemaa käsittelevään leffaan Väärä mies (1956). Ratkaisu ei välttämättä ole huono, vaikkakin se on erikoinen. Suosikkini Frenzyn hahmoista on murhajutun etsivän vaimo, innokas kokki, jonka keittotaidot kuitenkin ovat katastrofaaliset. Pieni huumori keventää oivasti muutoin varsin raakaa tarinaa! Jännittävän elokuvan katselee mielellään, vaikka se ei enää vedäkään vertoja Hitchcockin kultavuosien neronleimauksille.

Pisteytys:

7/10

Peeping Tom - Kurkistelija (1960)

Ohjannut Michael Powell
Iso-Britannia 1960, 101 min.
Kauhu, Trilleri, Draama
Pääosissa: Karlheinz Böhm, Anna Massey, Maxine Audley

Whatever I photograph I always lose.

Omissa oloissaan viihtyvä hissukka Mark Lewis (Böhm) työskentelee studiolla kameramiehen apulaisena. Vapaa-ajallaan Mark kuvaa omaa dokumenttiaan, jonka karmea sisältö paljastaa häiriintyneen mielen aran ulkokuoren takaa. Mark on erikoistunut kuvaamaan naisia, joiden viimeiset kauhunhetket hän tallentaa filmille samalla kun murhaa heidät brutaalisti. Mitä on kaikkein pelottavin pelko, mikä on sen syvin olemus?

Kurkistelija (myös Pelon kasvot) tarkastelee nerokkaasti elokuvataiteen ydintä. Kuten Markin murhatöissään käyttämä kauhujen peili, myös elokuva heijastaa sekä aikalaisilmiöitä että katsojan omia tuntemuksia. Valkokankaan kuvat manipuloivat ajatuksia sekä herättävät impulsseja ja muistoja. Suorastaan ironisesti aikalaiskatsojille Kurkistelijan kuvat olivat liikaa ja elokuva floppasi täysin. Vaikka samana vuonna ensi-iltaan tuli vähintään yhtä hätkähdyttävä Psyko (1960), brittiyleisön konservatiivinen maku ja Michael Powellin (1905─1990) maine kauniiden draamojen ohjaajana olettaen edesauttoivat Kurkistelijan jyrkkää tuomitsemista. Suomessakin elokuva oli kieltolistalla aina 1980-luvulle saakka.

Koska päähenkilö Mark on mieleltään järkkynyt pakonomainen tirkistelijä-murhaaja, elokuva tietenkin vertautuu vahvasti Alfred Hitchcockin tuotantoon ja sen teemoihin. Eritoten Kurkistelija muistuttaa Takaikkunaa (1954) ja jo mainittua Psykoa. Siinä missä Hitchcock oli 1950─1960-lukujen taitteessa uransa aallonharjalla, Powellin kohtalo oli Kurkistelijan myötä päinvastainen. Sittemmin elokuvan arvo tietenkin huomioitiin ja toki sen idea on kiistattoman oivaltava. Vaikka teos onkin kiehtova, ajatuksia kutkutteleva ja sikäli näkemisen arvoinen, en aivan täysin päässyt sisälle Kurkistelijan kieroutuneeseen tunnelmaan.

Pisteytys:

7/10