Salvador (1986)

Ohjannut Oliver Stone

Iso-Britannia, USA & Meksiko 1986, 122 min.

Biografia, Draama, Sota

Pääosissa: James Woods, Jim Belushi, John Savage

You gotta get close to get the truth.

Tositapahtumiin perustuvassa draamaelokuvassa viinaanmenevä ja kukkoileva lehtikuvaaja Richard Boyle (Woods) lähtee etsimään työmahdollisuuksia El Salvadorista. Mukaan lähtee renttukaveri (Belushi), jonka pettymykseksi matkakohde ei olekaan köyhän miehen lomaparatiisi. Heti perillä nimittäin käykin ilmi, että maan sotatilanne on rutkasti huonompi kuin Boyle oli olettanut.

Kahden liki alkoholisoituneen retkun heittäminen keskelle keskiamerikkalaista sisällissotaa ei arvatenkaan voi johtaa kovin onnellisiin kohtauksiin. Salvador on hurja henkilökuva itseensä, Yhdysvaltoihin ja elämään pettyneestä miehestä, joka lieroilee tiensä läpi pahimmankin kaaoksen. Selkärankaakin löytyy, kun kyse on ystävien ja paikallisen naisystävän kohtalosta. Tositapahtumiin pohjautuva sotajournalistileffa tuo mieleen Kambodžaan sijoittuvan elokuvan Kuoleman kentät (1984), mutta Oliver Stonen ote on kyynisempi. Molemmat elokuvat puhuvat kyllä teräviä sanoja diktatuureista. Salvador painottaa kritiikkinsä Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan.

Salvador miellytti kriitikoita, mutta lippuluukuilla menestystä ei tullut. Erikoinen sattuma, että Oliver Stonen toinen sotafilmi Platoon (1986) nousi samana vuonna katsotuimpien elokuvien kärkipaikoille ja kahmi Oscareita. Salvadorkin tosin sai ehdokkuudet käsikirjoituksestaan ja James Woodsin hyvästä roolityöstä. Kenties maailmalla tutumpi Vietnam-kuvaus puhutteli suurta yleisöä enemmän kuin El Salvadorin tuntemattomampi sisällissota ja "Amerikan takapihalla" vellovat diktatuurit.

Pisteytys: 8/10

Once Upon a Time in America - Suuri gangsterisota (1984)

Ohjannut Sergio Leone

Italia & USA 1984, 229 min.

Draama, Rikos

Pääosissa: Robert De Niro, James Woods, Elizabeth McGovern

I like the stink of the streets.

Kolmella eri vuosikymmenellä liikkuva Suuri gangsterisota kertoo amerikanjuutalaisesta katujen kasvatista David "Noodles" Aaronsonista (De Niro). Ura pikkurikollisina ja sittemmin kieltolain ajan gangsterina toi Noodlesille hyviä ystäviä, mutta myös murhetta ja kuolemaa. Erään epäonnisen keikan jälkeen New Yorkin kadut jäävät lopulta taakse, kunnes 1960-luvulla jokin kaiku menneestä saa entisaikaa paenneen Noodlesin palaamaan tutuille kulmille.

Sergio Leonen hulppean eeppinen testamentti on elokuvakerronnan juhlaa. Miljöö tuntuu niin autenttiselta, että kadut voi lähes haistaa. Mutta mikä lopulta on totta ja mikä kuvitelmaa? Häkellyttävän upeasti toteutetut siirtymät eri aikatasojen ja todellisuuksien välillä ovat teoksen parasta antia. Muistojen teemaa käsitellään suorastaan runollisesti, ja tietenkin ajatuksemme menneestä ovat aina jollain tapaa värittyneitä ja toisinaan nostalgian sävyttämiä. Kerronnassa kiehtovaa on sekin, että tapahtumat voi tulkita joko todellisina tai Noodlesin muistojen, haaveiden ja kuvitelmien tuotteena.

 

Suuri gangsterisota sai ilmestyttyään ristiriitaisen vastaanoton ja siitä on syyttäminen teatterilevitykseen päätynyttä, parituntiseksi saksittua tynkäversiota. Tunnetusti maine on sittemmin kasvanut, eritoten Leonen kuoleman jälkeen. Minulle elokuva on ihan omanlaisensa legenda, sillä teoksen ensikatselu toi aikanaan suoranaisen elokuvakerronnallisen valaistumisen ja elokuvat todella muuttuivat kiinnostavaksi taiteenlajiksi. Aiemmin täyden kympin elokuvasta on viime katseluilla löytynyt kauneusvirhe filmin naiskuvasta ja raiskauskohtauksista ─ niille on sinänsä tarinassa peruste, mutta tapahtumien jälkipyykki on kuvattu ällöttävän toksisen maskuliinisuuden linssien läpi, asian olisi voinut aivan hyvin esittää toisinkin. Paitsi onko siinäkin todellisuuden sijaan kyse Noodlesin muistosta, kuvitelmasta? Vai haluanko vain itse selittää asian parhain päin?

Pisteytys: 9/10

Videodrome - tuhon ase (1983)

Ohjannut David Cronenberg

Kanada 1983, 87 min.

Kauhu, Scifi

Pääosissa: James Woods, Sonja Smits, Debbie Harry

You'll have to learn to live in a very strange new world.

Body horror -kulttiklassikko Videodrome kuljettaa katsojansa dystopialta haiskahtavaan maailmaan. Tv-yhtiössä työskentelevä Max Renn (Woods) etsii toinen toistaan shokeeraavampia ohjelmia nälkäisten katsojien silmänruuaksi. Maxin huomio kiinnittyy salamyhkäiseen Videodrome-ohjelmaan, jossa esitetään erilaisia kidutuksia ja murhia. Ohjelman jäljille lähtevä Max uppoutuu äkkiarvaamatta outojen hallusinaatioiden ja vääristyneen todellisuuden maailmaan, josta ei ole paluuta.

Videodromen ilmestyessä elettiin aikaa, jolloin VHS-kasetit ja videonauhurit yleistyivät ja valtasivat markkinoita. Elokuva kysyy, kuinka valmiita olemme uuden teknologian edessä: erotammeko todellisuuden ja fiktion toisistaan? Makaaberin ällöttävät kohtaukset ovat osuvia ja parhaimmillaan hauskojakin. Omaakin vatsaa vääntää tuskallisesti, kun ase solahtaa Max Rennin sisuskaluihin, tekee siellä tuhojaan ja juurtuu lopulta Maxin uudeksi tuhoisaksi kädeksi. Nokkela vertaus väkivaltavaikutteiden imeytymisestä tuo mieleen Taksikuskin (1976) lopun.

 

Televisio- ja videoväkivallan rajoja ja mieltä pohtiva elokuva esittää tarkoituksellisen karmivaa kuvastoa. Liekö se yksi syy sille, miksi Videodrome floppasi lippuluukuilla; teoksen onkin myöhemmin pohdittu olleen "edellä aikaansa". Kiistämättä elokuvan nihilistinen mediakritiikki tuntuu aika puhuttelevalta täältä tulevaisuudesta käsin, kun pienet ruudut kulkevat mukanamme kaikkialle. Internet tulvii loppumattomana virtana videoita, jotka leviävät salamannopeasti ympäri maailman ja tahkovat valtavia katsojalukuja ennen kuin kukaan ehtii sanoa, olisiko tätä saanut katsoa.

Pisteytys: 8/10